Ihmiset joita ajatteli pitävän ystävinään, ovatkin kaikkea muuta silloin ku apua tarvis ja yllättäen ihmiset joita ei pitäny ystävinä muuttuvat sellaisiksi.
En tiedä millaisia te olette tai mitä ajattelette asiasta, mutta itse ajatellen et jos jollain on vaikeaa (ja hän on kertonut mistä asia johtuu), niin silloin laitan viestiä hänelle tai soitan, jos en päivittäin niin ainakin pari kertaa viikossa. Yritän olla siinä lähellä, en kysele liikaa, mutta annan itsestäni tarpeeksi usein "olemassa olon merkkejä", et se ihminen tietää et mulle voi puhua jos haluaa, tai sitten puhua jostain ihan muusta, tehdä jotain yhdessä....
En tiedä voinko sanoa, että olen pettynyt joihinkin ihmisiin...mut tuntuu et jotkut ihmiset vain välttelee mua. Kenties siksi, ettei tiedä mitä sanoa tai eivät halua mun "pa**aa" niskaansa.
Ehkä mun itse ois vaan pitäny olla aktiivisempi ja soitella ihmisille. Hakeutua enemmän heidän seuraansa ettei tarvi yksin olla. Eihän kukaan mua tuu hakeen täältä kotoa (paitse pari ihmistä, jos tilanne menis sellaiseksi). Toisaalta tarvitseeko ihminen montakin ystävää? Jos on ne pari edes joille voi puhua, niin eikö sekin riitä? Varmaan joo...mut mun pointti tässä on varmaan se, et jokainen tarvitsee niitä ystäviä, on hyvä olla kavereita joiden kanssa ei tarvitse niin paljoa puhua ja sit on hyvä olla niitä hyvän päivän tuttuja, joihin törmää silloin tällöin.
Onkohan ystäväsuhteet samalaisia kuin parisuhteet? Niitä pitää hoitaa tietyn väliajoin eikä niitä saa laiminlyödä, ettei ne pääse surkastumaan....toisaalta eikö sellaiset ystävyyssuhteet ole hyviä/parhaita, et vaikka ei aina pitäis yhteyttä kauhean tiiviisti, niin silti ne pysyy hyvinä ja se ystävä auttaa silloin ku on sen aika. Ilman, että pyytää sen apua.
p.s.sori tästä mun UB innostuksesta :D
4 kommenttia:
Aivan samanlaisia ajatuksia täällä. Tiedän että tietyt ihmiset tietää tilantesta.YKSI soitto kahden viikon sisällä eräältä jonka luulin merkitsevän enemmän. Jos olisi edes laittanut txtviestiä tai fbSsa jotakin. Silloin olisin saattanut vastata. Ja juuri tämä kyseinen ihminen vihasi itse läheisen kuoleman keskellä sitä ku ihmiset ei uskalla lähestyä. Tekopyhyys, pah. Toisaalta tiedän että pitäisi kerätä sitä tukiverkkoa. mutta tuntuu rasittavan joitakin ihmisiä. EN jaksa todellakaan olla koko ajan se joka pyytää.. Oon miettiny et pitäs vissii hakeutua sairaalaan lepäilemään jotta joku auttaisi lasten kanssa. MÄ tarviin apua joka päivä prkl..
Jep, saattaa viestistä huomata että oon vihainen. Isänpäivän mahtavia tunnelmia voi lukea. http://leijonansydn.blogspot.com/
Täällä myös ihan samanlaisia ajatuksia.
Minulla on myös eräs ystävä (hmm..) joka jotenkin sulkee korvansa, jos mulla on tarvetta joskus vähän enemmän vuodattaa ja oikeesti aika harvoin loppujen lopuksi sitä edes teen. Sen sijaan hänen omia vuodatuksiaan ollaan koko lähipiiri kuunneltu kärsivällisesti vuodesta toiseen.
Tämän viimeisimmän eronkin jälkeen tuo kyseinen ystävä ei ole käytännössä kertaakaan edes kysynyt multa että mites jakselen tms. vaan kääntää aina keskustelut itseensä ja omiin tilanteisiinsa.
On vähän epäsuhtainen tuokin ystävyys. Ja aikamoinen energiasyöppö ystäväksi :/
Jotkut ihmiset on vaan ilmeisesti sellaisia, että omia ongelmiaan ja vaikeita tilanteitaan voidaan kyllä vuodattaa vielä vuosienkin jälkeen, mutta sitten kun ystävällä on vaikeaa niin saattaakin paljastua, ettei tästä ihmisestä ole kuuntelijan ja tukijan rooliin ollenkaan.
Ystävyyssuhteen pitäisi olla molemminpuolinen. Pitäisi pystyä puhumisen lisäksi myös kuuntelemaan toista. Ei aina toiselle osaa välttämättä sanoa juuri niitä oikeita sanoja vaikean hetken keskellä (eikä niitä ns. oikeita sanoja aina olekaan), mutta ei sitä pitäisi pelätä niin, että jää sen vuoksi lähes kokonaan pois toisen elämästä. Ei aina tarvitse sanoa mitään, pitäisi vain oppia olemaan läsnä silloin kun ystävä sitä tarvitsee.
Itsellänikin on eräs ystävä.. tai jotain sinne päin, joka ottaa kaikki pienetkin vaikeudet hyvin raskaasti ja vatvoo niitä vuositolkulla. En ole koskaan pitänyt sitä vääränä tai outona, toisin kuin moni muu, olen aina lohduttanut ja kuunnellut häntä ongelmia väheksymättä. Jokainen kuitenkin selviytyy esteistä ihan omaa tahtiaan, joillain se kestää pidempään. En ole aina osannut kunnolla lohduttaa, mutta olen aina ollut läsnä hänen elämässään ja kysynyt miten menee ja tehnyt selväksi, että minuun voi ottaa yhteyttä aina ja puhua mistä vain.
No kuinkas kävikään, kun itselläni oli vaikea jakso elämässä? Kerroin siitä tälle ystävälle ja toki hän huolestui, lohdutti ja kuunteli. Mutta vain sen hetken. Sitten se unohtui, ei mitään kysymyksiä, yhteydenottoja.. Ja jos minä otin yhteyttä jutellakseni niin jotenkin kummasti kaikki kääntyi taas hänen ongelmiin. On kiva kun on joku, jolle puhua, mutta pitäisi minun mielestäni tajuta, että silloin on itsekin oltava se joku, jolle toinen voi puhua.
Ystävyyssuhteissa on samanlaisia elementtejä kuin parisuhteessa. Molempien on tehtävä töitä, että suhde onnistuu ja jatkuu. On itekin tullu huomattua ketkä on niitä tosiystäviä, ja ketkä paikalla vaan silloin kun itse tarvitsevat kuuntelijaa.
Onneksi tiedän ainakin yhden ystävän, joka kuuntelee ja jonka kanssa voin puhua mistä vain ja joka myös tietää, että voi itse puhua mulle mistä vain ja minä kuuntelen. Ja tämän ystävyyssuhteen voin kuvitella jatkuvan läpi elämän <3
-M
leijonasydän: tekopyhyys...mitä siihen lisäämään. Oon kans miettiny tota, et itse tukiverkosto on rakennettava ja pitää tarkaan miettiä keneen voi luottaa ja keneen ei. Mut ei sitä aina vaan jaksa, eikä tarvi!
Erkki: Jotkut ihmiset vaan on sellaisia, et ne kääntää joka asian itseensä. Tietenki silloin ku on se henkilö jolla on vaikeaa, niin ymmärtää asian... mut onko niillä ihmisillä, jotka kääntävät asian kuin asian itseensä, aina asiat huonosti? Ei. Ja missä kulkee se raja, minkä verran toisen valitusta jaksaa kuunnella? Sen ku tietäis.
Tuo ystävyyssuhteen epätasapainoisuus on kyllä raskasta. Kyllä meistä moni on valmis kuuntelemaan, jos se toinen ottaa itse yhteyttä. Mut jotkut vaan ei tajuu ottaa itse yhteyttä. Toisaalta jos se ystävä vie enemmän kuin antaa, niin silloin kantsii miettii mitä sellaisella ihmisellä tekee.
-M: Se ystävän läsnäolo monesti riittää. Monesti sen toisen ei tarvi edes sanoa mitään. <3
Lähetä kommentti