Mun elämääni on viime aikoina palannut ystävä lapsuudesta. Me oltiin kuin paita ja peppu ala-asteella ja ennen sitä. Meitä oli kolme ystävää (me oltiin tiivis kolmikko, eikä koskaan otettu muita meidän leikkeihin mukaan), mutta tästä kolmikosta yhden kanssa olen lähentynyt varsinki tänä syksynä paljon.
Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.
Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.
Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).
Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.
No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...
Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti