Sortuminen

Koko päivän menin reippaasti paikasta toiseen. Esitin muuta mitä olen. En näyttänyt miltä mun sisällä tuntuu. Nukkumaan menemistä venytin, vaikka olin täysin poikki. En halunnut mennä sänkyyn yksin, koska tiesin etten kestäsi sitä. Pyörin ja pyörin sängyssä. Mietin, miksen ottanut sitä nukahtamislääkettä.

Soitin X:lle. Soitin uudestaan. Ei vastannut kummallakaan kerralla. Ajattelin, että hän on nukkumassa ja siksi ei vastaa.

Kohta tuli viesti: En pysty nyt puhumaan. Mitä asiaa?
Vastasin: et kauhee ikävä. En saa nukuttua, kokopäivän oon menny reippaasti. Oisin vaan halunnu kuulla sun äänen.

X: Laske lampaita, se auttaa...auttoi mua eilen.
M: Ei se auta, en viitsi ottaa unilääkettä joka ilta...missä oot ku et pysty puhumaan?

Tässä kohtaa meni sellaiset kymmenen minuuttia ennenku tuli vastaus...leffaa katsomassa.

M: Kenen kanssa?

Normaalisti X on laittanut viesteihin et kenen kanssa...nyt voitte arvata miltä musta tuntu, ku vastausta ei kuulu. Muhun valtaa tietty paniikki ja laitan uuden viestin.

M: Ootsä treffeillä? Multa on kysytty et ootko ihastunu tai ootko löytäny toisen ja siitä syystä näin nopeasti tapahtu nää asiat. Oon kieltäny kaiken, koska sä sanoit ettei asiaa oo niin. Ole mulle rehellinen nyt, vasta ma mun tavarat vietiin pois!
X: jos mä oisin treffeillä, niin laittaisinko sulle viestejä?
M: no sit sä voit varmaam kertoa kenen kans oot?

Ei vastausta, yritän soittaa...varattua. Soitan uudestaan ja uudestaan, kunnes X vastaa. Se on vihanen, mä oon vihanen, paniikissa. Kuulemma työkavereiden kanssa, eikä se enää kuulu mulle sen jokainen meno ja kenen kans se on (kertoi, et se on kokoajan menossa, koska ei pysty olemaan paikallaan kotona koko iltaa). Vastaan et ei kuulukkaan, mut tietääkö se miltä musta tuntu, ku ajattelin et se ois treffeillä...sanon sille et puoltoista vuotta ja tää kaikki on tapahtunut niin nopeasti ettei mulla oo vieläkään kaikki palaset loksahtanu paikoilleen. Tiedän, et mulle ei kuulu sen menot. Mut silti. Kerron kuinka, mulla on sellainen olo et sydän ois revitty ja mun sisällä on paha olo joka ei katoa hetkeksikään pois....

Se kertoo mulle, et oli ajatellut laittaa mulle viestiä tai soittaa lauantaina, mut sit tää...sanon sille et en voinut mitään ja se ei voi olla mulle vihainen. Ei kuulemma ole.

Se oli jättänyt leffan kesken ja menny ulos puhumaan. Kuulemma kaverit katsoneet ihmeissään ku yks tekstaa jollekki kokoajan. Vastasin, et miksi se sitte laittoi mulle sen viestin. Kello oli kuitenki yli ykstoista, et jos se ei ois vastannu niin oisin todennu et hän on jo nukkumassa....tai ois laittanu eka viestiin, vaan et on katsomassa leffaa työkavereiden kanssa et ei pysty puhumaan. Soitellaan huomenna.

Siihen X, toteaa et oisko tää koko show menny sillä yhdellä viestillä...no kyllä. Mun ei ois tarvinnu kehitellä erilaisia teorioita mielessä (jossa oon erittäin hyvä ja se tietää sen) ja panikoida turhaan. Siihen X toteaa, et ehkä hänen pitää jatkossa miettiä tarkemmin vastaako mulle ja miten laittaa viestiä. Totean, et jos kello on paljon, niin silloin voin olettaa et se nukkumassa, mut päivällä en...

Kerron hänelle, kuinka oon taistellu itseäni vastaan pari päivää enkä oo laittanu sille mitään, vaikka mieli ois tehny monta kertaa. Olen ajatellu, et mulla ei oo enää oikeutta. Ja se, että onko mun tehtävä nyt jatkossa odottaa, et se ottaa yhteyttä muhun (et mä en sais enää ottaa) niinku sanoi mulle tiistaiaamuna.

X aikoo tänään soittaa, jossain vaiheessa. En tiiä mitä sanottavaa mulla on. Katsotaan. En jaksa riidellä, en vaan jaksa. Tiedän, et hän haluais pysyä kavereina (ei ehkä nyt heti, mut sitte ku aika on kulunu), mut onko musta siihen nyt tai ees tulevaisuudessa...en usko.


p.s. en tiiä saiko kukaan tästä tekstistä mitään selvää, en tiiä itsekään et onko tässä mitään punaista lankaa.