Yliopistolla

...olen nyt ja yritän saada jotain aikaiseksi. Ajatukset pyörii siellä täällä.

Olen vihdoin ja viimein alkanut tajuamaan mitä oikeasti tapahtui. Mitä mun elämälle tapahtui. Olen pikku hiljaa yrittänyt niitä tavaroita purkaa ja hankkia mahdollisesti puuttuvia asioita. Yritän tehdä mulle kotia tosta asunnosta ja alkaa kutsumaan sitä kodiksi (ehkä se joku päivä tuntuu kodilta). Jos saisin jostain voimia, aikaa ja intoa vaihtaisin huonekalujen paikka. Pienessä asunnossa se ei noin vain tapahdu eli sitä pitää myös suunnitella.

Tiedän, että suhdettani en saa enää takaisin. En tiedä enää edes haluanko. Hyväksyn tämän, eihän mulla muita vaihtoehtoja edes ole kuin hyväksyä X:n päätös. Vihan ajatuksia X:ää kohtaan on, mut haluanko oikeasti, että hän viettää loppuelämän onnettomana ja yksin? (ehkä jonkin aikaa, mutta ei loppuelämää). En halua sitä itsellenikään.

Toki ajatus sattuu, että hän ehkä joskus löytää jonkun ihmisen rinnalleen, joka tekee hänet onnellisemmaksi kuin minä tein. Mutta kyllä minä toivon, että löydän omalle rinnalleni ihmisen joka tekee minut superonnelliseksi. Sitten joskus, kun aika on oikea. Jollain tapaa näen asioita jo nyt erivalossa, merkit tästä oli ilmassa aikaa sitten, mutta minä en vain tajunnu.

Tunne tällä hetkellä on kaiho, suru, yksinäisyys ja "kyllä mää tästä selviän"-asenne. Tuntuu, et se alun paniikkivaihe on nyt jäänyt, varmasti niitä paniikkihetkiä tulee vielä, mut ehkä eri mittakaavassa.

Kirjoitan ja toistan varmaan itseäni, mutta se että saa ajatukset pois päästä jollain keinolla helpottaa.


Nyt suljen fb:t ym. ja yritän tehdä koulujuttuja.