...

Eipä oo tällaista oloa ollut kertaakaan eron jälkeen.

Sen kerran ku mun vintti pimenee oikeesti, niin mut leimataan heti hulluksi ja henkilöksi, joka yrittää itsaria. X:n ystävän puoliso soitti mulle ja piti jonki asteisen "puhuttelun" mulle. Eikö eron jälkeen saa edes kerran (tai kaksi) muuttua hulluksi ja sanoa kerranki toiselle, et se on paska ja toivoa sille vaan kaikkea huonoa. Tähän iltaan asti oon oikeesti pitäny ne pahimmat sisälläni ja sanonu sille, et toivon että sekin löytää vielä ihmisen joka tekee sen onnelliseksi jne...

No mistä tää kaikki sit alkoi: sen jälkeen ku olin saanu loput tavarat yritin soittaa X:lle, koska mulla oli tosiaan siellä parkkipaikalla tullu sellainen olo et voisin motata sitä* ja oisin halunnu puhua puhelimen välityksellä asiat mitkä ns. parkkipaikalla oli jäänyt kesken. Pienen "taistelun" jälkeen päästiin X:n kanssa samoille linjoille ja annoin palaa. Annoin tulla suoraan tuutista. En säästelly sanoja.

Se miten sain sen langan päähän ei ollu kiltein tapa, myönnän. Mut sainpaha kuitenki. Varmaan kadun sitä, mut erehtyväisiä me ihmisetki ollaan. Ei olla täydellisiä, näistä virheistä voidaan oppia.

Mut joo, tovin X:ää haukuttuani puhelimessa, lopetettiin puhelu. Sen jälkeen soitin tälle X:n ystävän puolisolle, joka oli kyseisen puhelun aikana yrittäny soittaa mulle pari kertaa. Sain kuulla tosiaan kunniani, oli mulle et millään itsarilla ei saa uhkailla....tähän totesin hänelle, että mielestäni en ole mitään itsaria tai siihen viittaavaa missään vaiheessa puhunu. Kerroin, että silloin alkuun mulla oli sellainen olo, että siihen pahaan oloon voi kuolla, mut se on ihan eriasia ku et yrittäisin tappaa itseni. Se olo ku siihen suruun vois kuolla, varmaan suurin osa tietää sen. Ja tästä olen maininnut X:lle, et mulla oli sellainen olo silloin....

Tiiättekö onko kiva kuunnella puhelimessa ihmistä, jonka tuntee, mut jonka kanssa ei koskaan oo juurikaan puhunu. Ei kiva, mut sainpahan suoraan kuulla miten paskasti mulla menee (rivien välistä tuli suurin osa) ja millainen "painolaasti" oon X:n elämässä. Sanoin hänelle vain, et en oo X:än ottanu yhteyttä ku tavaroiden merkeissä ja silloinki oon laittanu sille missä ne tavarat on jne. Pari kertaa vaan tän eron jälkeen on puhuttu muusta ku niistä tavaroista. Tää henkilö sanoi, et kuulemma oon kokoajan ollu pyytämässä jotain tavaraa??! (sen jälkeen ku mun tavarat tuotiin tänne on X tuonu mulle yhden kerran tavaraa, siis ennen tätä iltaa ja silloinki se oli sellainen pakollinen tavara mitä ilman ei pysty elämään "normaalia" elämää ja oon pari kertaa laittanu listan et mitä tavaroita puuttuu ja missä ne on eli keränny useamman tavaran listaan ennenku oon ilmoittanu), et korjasin tätäkin asiaa kyseiselle ihmiselle....hän myönsi et oli käsittäny väärin ja lisäsin hänelle vielä, et oon pitäny tätä loppujen tavaroiden saamista sellaisena et tän jälkeen pystyn sen lopun "narun" päästämään irti ja oikeesti alkaa rakentamaan sitä omaa elämää... Kerroin myös hänelle, et on mulla ollu hyviäkin hetkiä, mut ei ne tiiä niistä - ei mun elämä oo kokoajan ollu tällaista. Se, et ku niitä hyviä hetkiä on, niin en jaa niitä X:n tai muiden hänen lähipiirin kanssa. Tänki se ehkä tajus tai sitten ei.

Jospa tää oli se mun ns.syvä kuoppa/mustahetki, joka piti tulla eteen. Tää oli vaan pakko kokea et pystyn jatkamaan eteenpäin omassa elämässä. Pakko oli oikeasti saada sanottua sille toiselle suorat sanat, oon tähän asti yrittäny olla positiivinen...mut kai se pa**akin on toiselle sanottava.

Tässä postauksessa ei oo varmaan päätä eikä häntää. Nyt nukkumaan, huomenna on parempi päivä, toivottavasti.




*itse en väkivaltaa hyväksy ja koin sillä hetkellä et mun on vaan parempi mennä et en tee jotain mitä kadun loppuikäni. mielummin lähden tilanteesta pois. mitä henkiseen väkivaltaan tulee, noh, se on pahempaa kuin fyysinen. mut oon niin paljon kelannu mielessäni X:n sanoja (sekä ennen eroa että sen jälkeisiä), et annoin nyt takaisin hänelle vähän takaisin siitä - miten hän on mua loukannu.