Kävelyllä

oltiin X:n kanssa kävelyllä....alkuun hän kertoi asioita niinkuin ennen, silloin ku kaikki oli hyvin ja ihan ku mitään meiän välillä ei ois tapahtunu. Ajattelin, et just joo tätä mää kaipasinki, kuulla sen kuulumiset reeneistä jne. Ja itellä on samaan aikaan pa**a olo sisällä, teki mieli huutaa tai ainakin kääntyä takaisin ja sanoa sille "et oo tosissas, just tänkö takia sää halusit nähdä...."

En sanonu mitään olin vaan hiljaa. Sitte, se kysy miten mulla on menny ja mistä mää (oon aiemmin kirjoittanu mä, mut tuo mää on enemmän mua...jep, niiltä seuduilta olen kotoisin ja aika voimakas murre mulla edelleen puheessa on, vaikka joitain vuosia täällä helsingissä on tullu asuttua) oon halunnu puhua sen kanssa.

No, alku oli aika vaikeeta, mut sitte ku mää pääsin vauhtiin niin arvatkaa oliko mun puheesta tulla loppua. Ei. Ajattelen nyt et ehkä X halusi sen takia sanoa ne ns. "turhanpäiväset asiat" pois alta, koska tuntee mut ja mun puhelahjat.

Sain purettua päätäni, sain sanoa sille ääneen niitä asioita mitä oon miettiny ja vatvonu. Mitä teorioita oon pääni sisällä kehitelly, vaikka oon tieny et ne on ihan vääriä johtopäätöksiä jne. Kaikkia asioita sen ei ehkä ollu kiva kuulla, mut annoin mennä.

Kerroin kuinka olen tajunnut omassa käytöksessäni asioita suhteemme aikana. Kuinka minä olen tehnyt virheitä joissain asioissa. Kuinka olin sokea ja sinisilmäinen, elin siellä omassa pilvilinnassa enkä nähnyt asioita. Näen ne nyt ja tiedän et jonku toisen kanssa ne on mahdollista saada. Tiedän, et meissä kaikissa on vikoja ja niistä voi oppia. Sanoin X:lle suoraan, et haluan ihmisen joka hakee mulle vaikka kuun taivaalta jos haluan. Pahalta tuntuu se, et mää oisin tehny sen X:lle mut oisko se tehny sitä mulle... Sanoin hänelle myös suoraan, et pahinta on tää katkeruus sitä kohtaan ja toivon, et se sanois mulle et ois tehny asiat (eron) toisin, jos ois tajunnu miten reagoin tähän. Toisaalta ymmärrän nyt, et hän ei osannut tehdä siinä tilanteessa toisin vaan teki ratkaisun nopeasti, niin että sai omaan oloon helpotusta.

Puhuimme myös siitä miten pidämme jatkossa yhteyttä (mulla on edelleen niitä tavaroita siellä, eikä hän oo pystyny niitä vielä keräämään), pidämme yhteyttä - emme usein, mut silloin tällöin. Lupasin yrittää olla pommittamatta häntä ja hän lupasi hoitaa oman osuuden paremmin, niin että mun pää kestää (eli vastaa mulle asiallisesti viesteillä ja jos ei pysty puhumaan, niin ilmoittaa milloin se hänelle sopii - ettei mun tarvi panikoida turhaan). Näillä mennään, tiedän et paluuta ei oo. Yhteydenpito aikanaan varmaan loppuu, mut mulle itselleni on tärkeää tässä vaiheessa et voin tarvittaessa soittaa hänelle (toisaalta hän on se viimeinen vaihtoehto).

Voin sanoa, et ensimmäisen kerran tän eroprosessin aikana mulla on helpottunu olo. Sellainen olo, et mää selviän ja näin oli tarkoitus käydä. Näen ne hyvät asiat suhteesta vasta myöhemmin (välillä tulee ajatus, et mulla meni hukkaan tää aika) mut uskon et joku päivä vielä mää näen ne hyvät asiat ja oon oppinu tästä jotain.

Mulla on jotenki haikea, mutta hieman helpottunu olo. Olen realistinen: tää "hyvä olo" on nyt, vaikeita päiviä tulee vielä paljon, sekä pitkään on vielä päiviä joiden aikana tulee monia erilaisia tunnetiloja koettua.