Vaikka viikko on ollut kiireinen, on olo kuitenki jollain tapaa helpottunut...ehkä se maanantain purkaus ja vuodatus oli tarpeen. Ehkä se vaan oli tarpeen, ehkä aukes joku lukko (?) mun sisällä.
Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.
No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.
On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.
EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti