Sain siirrettyä huonekaluja ja täällä mun asunnossa on jopa ihan kivaa, vaikka lipasto on edelleen kasaamatta...sen hoidan joku toinen päivä. Tuntuu, että tilaa on tullu lisää ja muutenki en valita, vaikka kassit ja laatikot on purkamatta (odottavat sitä lipaston kasaamista), mutta pikku hiljaa tästä tulee hyvä. Uskon siihen. Täällä on jopa viihtyisän näköistä. Ehkä siihen suurena syynä on se, että polku on siiretty pois.
Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.
Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.
Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)
2 kommenttia:
Mie siirtelin kerran keskellä yötä kamoja koska oli pakko tehdä se. jonkinlainen siirtymärituaali sekin tässä erossa, teki hyvää :)
Se on tehtävä silloin ku siltä tuntuu ja on voimia - on se sit keskellä yötä tai pyhäpäivänä :) siirtymärituaali, hyvin sanottu!
Lähetä kommentti