Mulla alkoi eilen ne päivät, aamulla etin uutta särkylääkepakettia...ei sit löytyny. No kärsin nekin kivut. Samalla ne meni ku muuki pa**a olo.
Eilen oli pitkästä aikaa sellainen olo et rintaa/sydäntä puristi. Puristi siis kovaa. Jos jotain hyvää, niin eipä oo sellaista oloa ollu pitkään aikaan, en edes muista milloin viimeksi. Eli oon päässy vähän eteenpäin ku sellainen olo ei oo enää päivittäistä.
Mulla ois sata asiaa mitä pitäis tehdä, mutta en vaan saa aikaiseksi. Istun taas koneen ääressä....Pikku hiljaa, ei mulla onneksi mikään kiire oo mihinkään...muutama deadline ja tentti ois mut, uusintaan mennään jos ei muuta. En aio noilla koulujutuilla itseäni enempää stressata. Teen sen minkä pystyn.
Olen muuten tarjoustalon uus kanta-asiakas. Oon tän kuukauden aikana käyny siellä niin monta kertaa, et varmaan myyjät tunnistaa. Olen ostanu pesuaineita, jatkojohtoja, legginsit, pikkarit (siis oikeasti, ostin tarjoustalosta alushousut...kuinka voi "vajota", oli kuitenki merkkipikkarit :D), näiden lisäksi sitä sun tätä on tarttunut mukaan...ihan liikaa tavaraa, ihan liikaa on menny rahaa.
Mulla oli alunperin tarkoitus kirjoittaa jostain hyvästä aiheesta (olin päässäni jo hahmotellu sitä), mut sit mun pään sotki joku. Sanotaan sitä kokelas 2*. Ei enempää. mut siis se mun idea hyvästä jutusta hävis johonki...
*kokelas 1 on vielä jollain tapaa kuvioissa, ihme säätöö. en jaksa selittää tarkemmin, mut en ala kenenkään perään kyseleen. jos oikeasti ollaan kiinnostuneita, niin kyllä se sit toimii...
p.s. ehkä toi numerointi on huono idea, voi tulla isokin luku :D
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
maanantai 28. marraskuuta 2011
Pyörii pyörii
Turhautunut olo. Päässä pyörii ajatukset. Siellä missä mun pitäis olla nyt, iltasatu luettu jne. Ensimmäinen päivä olisi takana...
Se, et oli sovittu asioita mitä tapahtuu ja mitä tehdään esim. joulukuussa on tänään varsinki pyöriny päässä. Nyt ne ajankohdat pitää täyttää uusilla suunnitelmilla, omilla. Paremmilla. Sellaisilla mitä mää haluan tehdä, mun ei tarvi miettiä mitä muut haluaa tehdä. Teen just niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Opettelen elämään yksin, opettelen nauttimaan asioista yksin. Ei mun tarvi kaikkea tehdä ystävieni kanssa (vaikka oikeasti mielelläni teen erilaisia asioita heidän kanssaan), ja esim. siksi ajattelin mennä huomenna leffaan yksin. Opettelen tekemään asioita yksin.
Mitä kaikkea voi tehdä yksin? Oikeastaan melkein mitä vaan. Toisaalta ei oo toista, joka jakaa ne hetket, mut opettelen nauttimaan niistä hetkistä yksin ja iloitsemaan asioista. Opettelen olemaan yksin. Se ei oo helppoa, ku haluis päivän kuulumiset kertoa jollekki ja sit kotona ei oo ketään kenenkä kanssa jakaa niin ne hyvät kuin ikävätkin asiat.
Noita asioita ei pidä liikaa miettiä, muuten ei varmaan pysty jatkamaan omaa elämää kunnolla. Kylmä tosiasiahan on se et oon sinkku. piste.
Ajatus katkes.....tää kirjoitus ei oo nähny sitä punaista lankaa sitte missään vaiheessa.
mut opettelen tekemään asioita yksin, nauttimaan niistä. Annan itselleni luvan kokeilla ja heittäytyä. Katsoa mihin tää elämä vie. Yritän olla murehtimatta asioita liikaa, yritän parhaani. Toivottavasti se riittää. Annan itselleni luvan myös tuntea ne kaikki tunteet mitä mun sisällä on, en halua työntää niitä pois. Ne vaan on käytävä läpi.
Nyt taidan katsoa yhden jakson mun lemppari sarjaa ja sit alan nukkumaan.
Se, et oli sovittu asioita mitä tapahtuu ja mitä tehdään esim. joulukuussa on tänään varsinki pyöriny päässä. Nyt ne ajankohdat pitää täyttää uusilla suunnitelmilla, omilla. Paremmilla. Sellaisilla mitä mää haluan tehdä, mun ei tarvi miettiä mitä muut haluaa tehdä. Teen just niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Opettelen elämään yksin, opettelen nauttimaan asioista yksin. Ei mun tarvi kaikkea tehdä ystävieni kanssa (vaikka oikeasti mielelläni teen erilaisia asioita heidän kanssaan), ja esim. siksi ajattelin mennä huomenna leffaan yksin. Opettelen tekemään asioita yksin.
Mitä kaikkea voi tehdä yksin? Oikeastaan melkein mitä vaan. Toisaalta ei oo toista, joka jakaa ne hetket, mut opettelen nauttimaan niistä hetkistä yksin ja iloitsemaan asioista. Opettelen olemaan yksin. Se ei oo helppoa, ku haluis päivän kuulumiset kertoa jollekki ja sit kotona ei oo ketään kenenkä kanssa jakaa niin ne hyvät kuin ikävätkin asiat.
Noita asioita ei pidä liikaa miettiä, muuten ei varmaan pysty jatkamaan omaa elämää kunnolla. Kylmä tosiasiahan on se et oon sinkku. piste.
Ajatus katkes.....tää kirjoitus ei oo nähny sitä punaista lankaa sitte missään vaiheessa.
mut opettelen tekemään asioita yksin, nauttimaan niistä. Annan itselleni luvan kokeilla ja heittäytyä. Katsoa mihin tää elämä vie. Yritän olla murehtimatta asioita liikaa, yritän parhaani. Toivottavasti se riittää. Annan itselleni luvan myös tuntea ne kaikki tunteet mitä mun sisällä on, en halua työntää niitä pois. Ne vaan on käytävä läpi.
Nyt taidan katsoa yhden jakson mun lemppari sarjaa ja sit alan nukkumaan.
Tää viikko
Tän viikon piti olla spesiaali viikko. Tän viikon piti olla täysin erilainen kuin normiviikon. Tätä viikkoa odotin. Oikeasti odotin. Tän viikon kohdalla lukee mun kalenterissa kissan kokoisin kirjaimin LASTENHOITO.
Koko viikko.
Koko viikko asua toisten ihmisten asunnossa ja hoitaa niiden lapsia, sekä pitää heidän koti järjestyksessä. Se ei oikeasti ois ollu mikään suuri tai ongelmallinen asia, se ois ollu oikeasti kivaa.
Sitä viikkoa mulla ei ole. Voin sanoa, että mua harmittaa. Mut elämä on, aina ei voi kaikkea saada.
No X saa nyt "leikkiä" siellä yksin kotia.
Huomenna ajattelin mennä tenttiin lukemisen jälkeen leffaan. Yksin.
Koko viikko.
Koko viikko asua toisten ihmisten asunnossa ja hoitaa niiden lapsia, sekä pitää heidän koti järjestyksessä. Se ei oikeasti ois ollu mikään suuri tai ongelmallinen asia, se ois ollu oikeasti kivaa.
Sitä viikkoa mulla ei ole. Voin sanoa, että mua harmittaa. Mut elämä on, aina ei voi kaikkea saada.
No X saa nyt "leikkiä" siellä yksin kotia.
Huomenna ajattelin mennä tenttiin lukemisen jälkeen leffaan. Yksin.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Järjestys
Sain siirrettyä huonekaluja ja täällä mun asunnossa on jopa ihan kivaa, vaikka lipasto on edelleen kasaamatta...sen hoidan joku toinen päivä. Tuntuu, että tilaa on tullu lisää ja muutenki en valita, vaikka kassit ja laatikot on purkamatta (odottavat sitä lipaston kasaamista), mutta pikku hiljaa tästä tulee hyvä. Uskon siihen. Täällä on jopa viihtyisän näköistä. Ehkä siihen suurena syynä on se, että polku on siiretty pois.
Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.
Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.
Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)
Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.
Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.
Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)
Lapsuudenystävä
Mun elämääni on viime aikoina palannut ystävä lapsuudesta. Me oltiin kuin paita ja peppu ala-asteella ja ennen sitä. Meitä oli kolme ystävää (me oltiin tiivis kolmikko, eikä koskaan otettu muita meidän leikkeihin mukaan), mutta tästä kolmikosta yhden kanssa olen lähentynyt varsinki tänä syksynä paljon.
Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.
Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.
Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).
Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.
No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...
Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.
Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.
Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.
Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).
Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.
No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...
Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Jukka Poika - Taas mä satutin
Kaikesta huolimatta tää biisi sai mut hymyilemään :)
ehkä se letkeä meininki ja illan pikkujoulut!
Off-nappi
Jos joku tietää mistä voi tilata off-napin, jolla sais edes hetkeksi ajatukset muualle, niin kertokaa mulle. Tilaan heti sellaisen ja varuilta kaksi kappaletta, jos se ensimmäinen sanoo sopimuksensa jostain syystä irti.
En jaksa enää miettiä ja vatvoa toisen sanoja. Sanoja, jotka kääntää veistä haavasta. Saa kyynelet valumaan.
Joo tiedän, että nää tunteet pitää käydä läpi jne. mut ees yksi päivä? onko se liikaa pyydetty?
En jaksa enää miettiä ja vatvoa toisen sanoja. Sanoja, jotka kääntää veistä haavasta. Saa kyynelet valumaan.
Joo tiedän, että nää tunteet pitää käydä läpi jne. mut ees yksi päivä? onko se liikaa pyydetty?
Kaaos
Jos näkisitte* mun asunnon, niin se varmaan kuvais tosi hyvin tätä kaaosta mikä mun elämässä on. Siis edelleen mulla on polkuja mitä pitkin kuljeskelen paikasta toiseen. Tänään kuitenki ajattelin asialle tehdä jotain! Nimittäin siistiä, siivota ja järjestellä tavaroita. Jospa mun omakin elämä alkais sitte pikku hiljaa järjestymään, jos saan ensin asuntoni asuttavan näköiseksi.
Miksi en oo tehny asunnolleni mitään, johtuu pitkälti kiirestä mikä mulla on ollu. Tää ku ei oo mikään tunnin juttu! Ja siitä syystä olen tätä projektia lykänny. Mut nyt alkaa villakoiria pilkistelemään useammasta paikasta (juu, en oo yli kuukauteen ees imuroinu, jos tietäisitte musta enemmän niin tää on jo noloa:D ), et asiaa ei voi enää lykätä.
*vaikka mulla on se uus hieno kamera, en vain yksin kertaisesti kehtaa ottaa kuvaa tästä sotkusta ja laittaa tänne. sen verran mua itseäniki "nolottaa" tää sotku.
Miksi en oo tehny asunnolleni mitään, johtuu pitkälti kiirestä mikä mulla on ollu. Tää ku ei oo mikään tunnin juttu! Ja siitä syystä olen tätä projektia lykänny. Mut nyt alkaa villakoiria pilkistelemään useammasta paikasta (juu, en oo yli kuukauteen ees imuroinu, jos tietäisitte musta enemmän niin tää on jo noloa:D ), et asiaa ei voi enää lykätä.
*vaikka mulla on se uus hieno kamera, en vain yksin kertaisesti kehtaa ottaa kuvaa tästä sotkusta ja laittaa tänne. sen verran mua itseäniki "nolottaa" tää sotku.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Helpottunut
Vaikka viikko on ollut kiireinen, on olo kuitenki jollain tapaa helpottunut...ehkä se maanantain purkaus ja vuodatus oli tarpeen. Ehkä se vaan oli tarpeen, ehkä aukes joku lukko (?) mun sisällä.
Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.
No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.
On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.
EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.
Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.
No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.
On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.
EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.
torstai 24. marraskuuta 2011
Nopeasti aika menee....
Tää viikko taas tuntuu menneen niin nopeasti. Mut mulla vaan kasaantuu asiat (opiskelutehtävät).
Äh, asiaa ois vaikka kuinka paljon, mutta en saa sitä nyt fiksusti kirjoitettua (onko mun muutkaan kirjoitukset fiksuja?).
Tajusin, että vähän yli kuukausi sitten mun elämä muuttui. Mihin tää kuukausi on menny, oikeasti mihin tää aika on menny? Ehkä kuitenki on parempi et aika kuluu nopeasti, kuin et se matelis.
Äh, asiaa ois vaikka kuinka paljon, mutta en saa sitä nyt fiksusti kirjoitettua (onko mun muutkaan kirjoitukset fiksuja?).
Tajusin, että vähän yli kuukausi sitten mun elämä muuttui. Mihin tää kuukausi on menny, oikeasti mihin tää aika on menny? Ehkä kuitenki on parempi et aika kuluu nopeasti, kuin et se matelis.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Suuttunut?
"Siis mitä pahaa ex poikaystäväsi on sinulle tehnyt? Jättänyt sinut? Eihän siitä voi suuttua jos toinen ei enää tunnekkaan mitään. Ketään ei voi pakottaa.-Heidi"
Ajattelin nyt tehdä tästä vastauksesta oman kirjoituksen. En tiedä oletko Heidi lukenut aiemmat tekstini? Sieltä ehkä vastaus löytyy ehkä ei.
En ole aiemmin huutanut tai raivonnut exälleni. Olen yrittäny laskea sataan ku maltti on meinannut mennä ja mielestäni aiemmin "ihan hyvin" onnistunu siinä. Se maanantai oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta ku oikeasti malttini menetin. Eli onko väärin, jos edes kerran sanon hänelle suoraan et oot perseestä? Onko se väärin? Minusta ei. Se tapa jolla toinen jätti oli aika tyly mun mielestä. Me laitettiin yhteistä kotia (mm. vaatehuoneeseen ostettiin uutta elfaa) vielä 1,5 viikkoa ennenku hän sanoi et haluaa aikaa itselleen ja miettiä mitä tekee. Samalla hän potkas mut pihalle. No olihan mulla se asunto mihin mennä, mutta enpä ollu siellä vuoden aikana kuin muuttaman yön - tammikuussa tais olla viimeisin (miksi asunto oli? no ei ollu taloudellista tarvetta pistää sitä pois jne. tais olla enne tulevasta), eli multa meni yhdessä yössä kaikki! Olin paniikissa muutaman viikon, kaikki tuttu ja turvallinen oli viety multa yhdessä yössä pois. En ole sellainen superihminen, joka olisi reagoinut asiaan "ok, ei tässä mitään". En tiedä oisko mun pitäny olla reagoimatta hänen ilmoitukseen? Mene ja tiedä...
Voiko siitä suuttua kun toinen sanoo: "en mä uskonu et sä otat tosissas puheet lapsista ja tulevaisuudesta". Mielestäni voi. Me ollaan aikuisia ihmisiä hän yli 30, minä alle 30. Mielestäni tässä iässä suurin osa miettii jo sellaisia asioita kuin perheen perustaminen. Kaikki välttämättä ei, mut suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ajattelee niin. Miltä teistä tuntuisi, jos toinen sanoo, et puheet ja suunnitelmat on vaan ollu jotain "pilaa" hänelle. Itse olet ottanut ne tosissasi ja kokoajan eläny käsityksessä et toinen puhuu niistä tosissaan (lasten nimiä ehdottelee jne.).
Sille en voi mitään, enkä mielestäni ole väittäny muuta, et toisen tunteille ei voi mitään. Jos ne muuttuu, niin ne muuttuu. Mut ois ollu kiva saada edes pieni varoitus asiasta, eikä niin et matto vedetään jalkojen alta yhtäkkiä. Joo tiedän et rakkaus tekee sokeaksi, mut ei exäni käytöksessä ollu mitään poikkeavaa ennen hänen ilmoitusta.
Olen tähän asti surru menetystäni. Viha ja raivo on ollu jossain siellä piilossa ja vasta maanantaina se pääsi kunnolla esille. Viha on eron vaiheita (eron vaiheet menee portaittain - otettaan askelia eteenpäin ja sitten voi tulla askel taaksepäin...sanotaan että erosta toipumiseen menee kolme vuotta, mutta se ei tarkoita että uutta suhdetta ei voisi aloittaa sinä aikana). Se viha on normaalia, jos tunteita toista kohtaan on ollu. Jos vihaa ei tunne, onko silloin oikeasti rakastanu toista. Se miten suhde päättyy (vrt. petetty, suhde päättynyt yhteisellä päätöksellä), voi vaikuttaa minkä asteista viha toista kohtaan on. Uskon myös, että jättäjän ja jätetyn viha ovat erilaisia.
En ole suuttunu exälleni, olen ollut vihainen. Onko siis väärin olla vihainen? En tiedä millaisia eroja sinulla Heidi on ollu? Minulla aiemmat on ollu "helpompia", mikään ero ei ole ottanut näin kovasti. Tämä suhde oli kuitenki minulle sellainen, jossa oikeasti puhuttiin tulevaisuudesta yhdessä.
Olen myös aiemmin tainnu kirjoittaa, että en halua olla ihmisen kanssa pakosta. Vaan haluan ihmisen, joka tekee vuokseni mitä vaan. Hakee sen kuun taivaalta jos haluan ;) Ihmisen, joka haluaa samoja asioita ja on minun kanssani onnellinen. Eli en todellakaan halua olla huonossa suhteessa, jossa toisen on huono olla. En halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jossa toinen ei tunne minua kohtaan samalla tavalla kuin minä tunnen häntä kohtaan. Täytyy kuitenki muistaa, että parisuhteessa ei se alkuhuuma säily, vaan suhteessa tulee erilaisia vaiheita. Vaiheita, jossa mitataan sitä suhteen kestävyyttä. Uskon, että pitkässä parisuhteessa ne tunteet "aaltoilee" - välillä ollaan kuin teinit, välillä haetaan niitä syitä miksi toisen kanssa ollaan. Ja varmasti jokaisessa parisuhteessa on se "iso koetin kivi", jossa mitataan kestääkö suhde vai ei. Tämä suhde ei kestänyt. Selvispä sekin asia. Ehkä, toivottavasti, seuraava on sit se oikea.
Saitko Heidi vastauksen kysymyksiisi? Vai olenko mielestäni edelleen reagoinut suhteeni päättymiseen väärällä tavalla? Jos olet sitä mieltäni, niin olisi kiva kuulla miten minun olisi pitänyt toimia. Aina pystyy oppimaan uutta ja kukaan meistä ei ole täydellinen :)
Ajattelin nyt tehdä tästä vastauksesta oman kirjoituksen. En tiedä oletko Heidi lukenut aiemmat tekstini? Sieltä ehkä vastaus löytyy ehkä ei.
En ole aiemmin huutanut tai raivonnut exälleni. Olen yrittäny laskea sataan ku maltti on meinannut mennä ja mielestäni aiemmin "ihan hyvin" onnistunu siinä. Se maanantai oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta ku oikeasti malttini menetin. Eli onko väärin, jos edes kerran sanon hänelle suoraan et oot perseestä? Onko se väärin? Minusta ei. Se tapa jolla toinen jätti oli aika tyly mun mielestä. Me laitettiin yhteistä kotia (mm. vaatehuoneeseen ostettiin uutta elfaa) vielä 1,5 viikkoa ennenku hän sanoi et haluaa aikaa itselleen ja miettiä mitä tekee. Samalla hän potkas mut pihalle. No olihan mulla se asunto mihin mennä, mutta enpä ollu siellä vuoden aikana kuin muuttaman yön - tammikuussa tais olla viimeisin (miksi asunto oli? no ei ollu taloudellista tarvetta pistää sitä pois jne. tais olla enne tulevasta), eli multa meni yhdessä yössä kaikki! Olin paniikissa muutaman viikon, kaikki tuttu ja turvallinen oli viety multa yhdessä yössä pois. En ole sellainen superihminen, joka olisi reagoinut asiaan "ok, ei tässä mitään". En tiedä oisko mun pitäny olla reagoimatta hänen ilmoitukseen? Mene ja tiedä...
Voiko siitä suuttua kun toinen sanoo: "en mä uskonu et sä otat tosissas puheet lapsista ja tulevaisuudesta". Mielestäni voi. Me ollaan aikuisia ihmisiä hän yli 30, minä alle 30. Mielestäni tässä iässä suurin osa miettii jo sellaisia asioita kuin perheen perustaminen. Kaikki välttämättä ei, mut suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ajattelee niin. Miltä teistä tuntuisi, jos toinen sanoo, et puheet ja suunnitelmat on vaan ollu jotain "pilaa" hänelle. Itse olet ottanut ne tosissasi ja kokoajan eläny käsityksessä et toinen puhuu niistä tosissaan (lasten nimiä ehdottelee jne.).
Sille en voi mitään, enkä mielestäni ole väittäny muuta, et toisen tunteille ei voi mitään. Jos ne muuttuu, niin ne muuttuu. Mut ois ollu kiva saada edes pieni varoitus asiasta, eikä niin et matto vedetään jalkojen alta yhtäkkiä. Joo tiedän et rakkaus tekee sokeaksi, mut ei exäni käytöksessä ollu mitään poikkeavaa ennen hänen ilmoitusta.
Olen tähän asti surru menetystäni. Viha ja raivo on ollu jossain siellä piilossa ja vasta maanantaina se pääsi kunnolla esille. Viha on eron vaiheita (eron vaiheet menee portaittain - otettaan askelia eteenpäin ja sitten voi tulla askel taaksepäin...sanotaan että erosta toipumiseen menee kolme vuotta, mutta se ei tarkoita että uutta suhdetta ei voisi aloittaa sinä aikana). Se viha on normaalia, jos tunteita toista kohtaan on ollu. Jos vihaa ei tunne, onko silloin oikeasti rakastanu toista. Se miten suhde päättyy (vrt. petetty, suhde päättynyt yhteisellä päätöksellä), voi vaikuttaa minkä asteista viha toista kohtaan on. Uskon myös, että jättäjän ja jätetyn viha ovat erilaisia.
En ole suuttunu exälleni, olen ollut vihainen. Onko siis väärin olla vihainen? En tiedä millaisia eroja sinulla Heidi on ollu? Minulla aiemmat on ollu "helpompia", mikään ero ei ole ottanut näin kovasti. Tämä suhde oli kuitenki minulle sellainen, jossa oikeasti puhuttiin tulevaisuudesta yhdessä.
Olen myös aiemmin tainnu kirjoittaa, että en halua olla ihmisen kanssa pakosta. Vaan haluan ihmisen, joka tekee vuokseni mitä vaan. Hakee sen kuun taivaalta jos haluan ;) Ihmisen, joka haluaa samoja asioita ja on minun kanssani onnellinen. Eli en todellakaan halua olla huonossa suhteessa, jossa toisen on huono olla. En halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jossa toinen ei tunne minua kohtaan samalla tavalla kuin minä tunnen häntä kohtaan. Täytyy kuitenki muistaa, että parisuhteessa ei se alkuhuuma säily, vaan suhteessa tulee erilaisia vaiheita. Vaiheita, jossa mitataan sitä suhteen kestävyyttä. Uskon, että pitkässä parisuhteessa ne tunteet "aaltoilee" - välillä ollaan kuin teinit, välillä haetaan niitä syitä miksi toisen kanssa ollaan. Ja varmasti jokaisessa parisuhteessa on se "iso koetin kivi", jossa mitataan kestääkö suhde vai ei. Tämä suhde ei kestänyt. Selvispä sekin asia. Ehkä, toivottavasti, seuraava on sit se oikea.
Saitko Heidi vastauksen kysymyksiisi? Vai olenko mielestäni edelleen reagoinut suhteeni päättymiseen väärällä tavalla? Jos olet sitä mieltäni, niin olisi kiva kuulla miten minun olisi pitänyt toimia. Aina pystyy oppimaan uutta ja kukaan meistä ei ole täydellinen :)
tiistai 22. marraskuuta 2011
Analysointia
Elikkäs olen analysoinut tuota eilistä yksin, ystävän kanssa ja lääkärin kanssa tänään. Sanon nyt rehellisesti mun oman mielipiteen. Se, että miksi käyttäydyin eilen ku "hullu" niin johtui vain ja ainoastaan siitä, että en oo saanu purettua sitä raivoa mikä mun sisällä on ollu. Oon kirjoittanu siitä, mutta en oo saanu sanottua ääneen. Oon yrittäny olla positiivinen itseni, mutta X kannalta.
Lääkärille kerroin mitä olin sanonut ja tehnyt, en vääristelly vaan sanoin ne ärräpäätkin (heh, mää en oikeesti kiroile). Siihen hän totesi, että tuo kuullostaa nyt siltä että minä olen nyt jättänyt exäni. Hän sanoi, että ei riitä et X jättää minut vaan myös minun piti jättää hänet. Jotta pääsen hänestä yli ja pystyn jatkamaan omaa elämääni.
Ja se et sanon ne asiat ääneen vaikka ne ei kivalta kuullosta, pitää kuitenki sanoa ääneen. Aika harvassa on ne erot, että toista ei loukata jollain tapaa. Ja niinku aiemmin kirjoitin, niin en halunnut motata X:ää vaikka mieli ois tehny. Tai esim. se et kävi auton renkaiden puhkominen mielessä, mut tekisinkö sitä? En, koska siitä vois tulla suurempi asia ja auttaisko se oikeasti mun olotilaa. Ei.
Se, et mulle soitetaan ja ns. rivien välistä (en oo tyhmä, vaikka "hullu" saatan joskus olla) haukutaan hulluksi ja jopa "sairaaksi". Sen puhelun aikana ja sen jälkeen on ollut jokseenki uskomaton olo. Sellainen hölmistynyt? vois kuvata sitä olotilaa. Miten ihminen, jota en oikeesti tunne soittaa mulle ja ripittää mua ja mun käytöstä, niinku minä olisin ainoa joka tässä on tehny ne virheet. Ne asiat mitä se sanoi oli joiltain osin totta (eihän se niitä täysin tuulesta ollu temmannu), mutta aika kapea katseisesti hän niistä puhui. Se, et hän ei tajunnu (tai mistä minä tiedän) et on sillä asialla todellakin se toinen puoli. Minun puoli, minun näkökulma. Ja, että hän vain oli kuullut ne huonot asiat musta. En osaa selittää. Toivon vaan et niille ei jää musta tällaista kuvaa, vaan ne tajuaa et niiden kuulemat jutut on vain yhdestä tietolähteestä tullu.
Ainiin ja se lääkäri sanoi etten ole hullu. Tuollainen käytös vaan kuuluu eroon monella ihmisellä. Se sano, et tähän asti mää oon vaan surru; pitäny sitä vihan ja raivon tunnetta sisälläni. Ja et on tärkeetä et pystyin sanomaan ne asiat myös exälleni, eikä niitä kannata katua. Niistä voi oppia, mut ne sanat oli sanottava, jotta itse pystyn lopullisesti se narun päästämään irti.
Lääkärille kerroin mitä olin sanonut ja tehnyt, en vääristelly vaan sanoin ne ärräpäätkin (heh, mää en oikeesti kiroile). Siihen hän totesi, että tuo kuullostaa nyt siltä että minä olen nyt jättänyt exäni. Hän sanoi, että ei riitä et X jättää minut vaan myös minun piti jättää hänet. Jotta pääsen hänestä yli ja pystyn jatkamaan omaa elämääni.
Ja se et sanon ne asiat ääneen vaikka ne ei kivalta kuullosta, pitää kuitenki sanoa ääneen. Aika harvassa on ne erot, että toista ei loukata jollain tapaa. Ja niinku aiemmin kirjoitin, niin en halunnut motata X:ää vaikka mieli ois tehny. Tai esim. se et kävi auton renkaiden puhkominen mielessä, mut tekisinkö sitä? En, koska siitä vois tulla suurempi asia ja auttaisko se oikeasti mun olotilaa. Ei.
Se, et mulle soitetaan ja ns. rivien välistä (en oo tyhmä, vaikka "hullu" saatan joskus olla) haukutaan hulluksi ja jopa "sairaaksi". Sen puhelun aikana ja sen jälkeen on ollut jokseenki uskomaton olo. Sellainen hölmistynyt? vois kuvata sitä olotilaa. Miten ihminen, jota en oikeesti tunne soittaa mulle ja ripittää mua ja mun käytöstä, niinku minä olisin ainoa joka tässä on tehny ne virheet. Ne asiat mitä se sanoi oli joiltain osin totta (eihän se niitä täysin tuulesta ollu temmannu), mutta aika kapea katseisesti hän niistä puhui. Se, et hän ei tajunnu (tai mistä minä tiedän) et on sillä asialla todellakin se toinen puoli. Minun puoli, minun näkökulma. Ja, että hän vain oli kuullut ne huonot asiat musta. En osaa selittää. Toivon vaan et niille ei jää musta tällaista kuvaa, vaan ne tajuaa et niiden kuulemat jutut on vain yhdestä tietolähteestä tullu.
Ainiin ja se lääkäri sanoi etten ole hullu. Tuollainen käytös vaan kuuluu eroon monella ihmisellä. Se sano, et tähän asti mää oon vaan surru; pitäny sitä vihan ja raivon tunnetta sisälläni. Ja et on tärkeetä et pystyin sanomaan ne asiat myös exälleni, eikä niitä kannata katua. Niistä voi oppia, mut ne sanat oli sanottava, jotta itse pystyn lopullisesti se narun päästämään irti.
maanantai 21. marraskuuta 2011
...
Eipä oo tällaista oloa ollut kertaakaan eron jälkeen.
Sen kerran ku mun vintti pimenee oikeesti, niin mut leimataan heti hulluksi ja henkilöksi, joka yrittää itsaria. X:n ystävän puoliso soitti mulle ja piti jonki asteisen "puhuttelun" mulle. Eikö eron jälkeen saa edes kerran (tai kaksi) muuttua hulluksi ja sanoa kerranki toiselle, et se on paska ja toivoa sille vaan kaikkea huonoa. Tähän iltaan asti oon oikeesti pitäny ne pahimmat sisälläni ja sanonu sille, et toivon että sekin löytää vielä ihmisen joka tekee sen onnelliseksi jne...
No mistä tää kaikki sit alkoi: sen jälkeen ku olin saanu loput tavarat yritin soittaa X:lle, koska mulla oli tosiaan siellä parkkipaikalla tullu sellainen olo et voisin motata sitä* ja oisin halunnu puhua puhelimen välityksellä asiat mitkä ns. parkkipaikalla oli jäänyt kesken. Pienen "taistelun" jälkeen päästiin X:n kanssa samoille linjoille ja annoin palaa. Annoin tulla suoraan tuutista. En säästelly sanoja.
Se miten sain sen langan päähän ei ollu kiltein tapa, myönnän. Mut sainpaha kuitenki. Varmaan kadun sitä, mut erehtyväisiä me ihmisetki ollaan. Ei olla täydellisiä, näistä virheistä voidaan oppia.
Mut joo, tovin X:ää haukuttuani puhelimessa, lopetettiin puhelu. Sen jälkeen soitin tälle X:n ystävän puolisolle, joka oli kyseisen puhelun aikana yrittäny soittaa mulle pari kertaa. Sain kuulla tosiaan kunniani, oli mulle et millään itsarilla ei saa uhkailla....tähän totesin hänelle, että mielestäni en ole mitään itsaria tai siihen viittaavaa missään vaiheessa puhunu. Kerroin, että silloin alkuun mulla oli sellainen olo, että siihen pahaan oloon voi kuolla, mut se on ihan eriasia ku et yrittäisin tappaa itseni. Se olo ku siihen suruun vois kuolla, varmaan suurin osa tietää sen. Ja tästä olen maininnut X:lle, et mulla oli sellainen olo silloin....
Tiiättekö onko kiva kuunnella puhelimessa ihmistä, jonka tuntee, mut jonka kanssa ei koskaan oo juurikaan puhunu. Ei kiva, mut sainpahan suoraan kuulla miten paskasti mulla menee (rivien välistä tuli suurin osa) ja millainen "painolaasti" oon X:n elämässä. Sanoin hänelle vain, et en oo X:än ottanu yhteyttä ku tavaroiden merkeissä ja silloinki oon laittanu sille missä ne tavarat on jne. Pari kertaa vaan tän eron jälkeen on puhuttu muusta ku niistä tavaroista. Tää henkilö sanoi, et kuulemma oon kokoajan ollu pyytämässä jotain tavaraa??! (sen jälkeen ku mun tavarat tuotiin tänne on X tuonu mulle yhden kerran tavaraa, siis ennen tätä iltaa ja silloinki se oli sellainen pakollinen tavara mitä ilman ei pysty elämään "normaalia" elämää ja oon pari kertaa laittanu listan et mitä tavaroita puuttuu ja missä ne on eli keränny useamman tavaran listaan ennenku oon ilmoittanu), et korjasin tätäkin asiaa kyseiselle ihmiselle....hän myönsi et oli käsittäny väärin ja lisäsin hänelle vielä, et oon pitäny tätä loppujen tavaroiden saamista sellaisena et tän jälkeen pystyn sen lopun "narun" päästämään irti ja oikeesti alkaa rakentamaan sitä omaa elämää... Kerroin myös hänelle, et on mulla ollu hyviäkin hetkiä, mut ei ne tiiä niistä - ei mun elämä oo kokoajan ollu tällaista. Se, et ku niitä hyviä hetkiä on, niin en jaa niitä X:n tai muiden hänen lähipiirin kanssa. Tänki se ehkä tajus tai sitten ei.
Jospa tää oli se mun ns.syvä kuoppa/mustahetki, joka piti tulla eteen. Tää oli vaan pakko kokea et pystyn jatkamaan eteenpäin omassa elämässä. Pakko oli oikeasti saada sanottua sille toiselle suorat sanat, oon tähän asti yrittäny olla positiivinen...mut kai se pa**akin on toiselle sanottava.
Tässä postauksessa ei oo varmaan päätä eikä häntää. Nyt nukkumaan, huomenna on parempi päivä, toivottavasti.
*itse en väkivaltaa hyväksy ja koin sillä hetkellä et mun on vaan parempi mennä et en tee jotain mitä kadun loppuikäni. mielummin lähden tilanteesta pois. mitä henkiseen väkivaltaan tulee, noh, se on pahempaa kuin fyysinen. mut oon niin paljon kelannu mielessäni X:n sanoja (sekä ennen eroa että sen jälkeisiä), et annoin nyt takaisin hänelle vähän takaisin siitä - miten hän on mua loukannu.
Sen kerran ku mun vintti pimenee oikeesti, niin mut leimataan heti hulluksi ja henkilöksi, joka yrittää itsaria. X:n ystävän puoliso soitti mulle ja piti jonki asteisen "puhuttelun" mulle. Eikö eron jälkeen saa edes kerran (tai kaksi) muuttua hulluksi ja sanoa kerranki toiselle, et se on paska ja toivoa sille vaan kaikkea huonoa. Tähän iltaan asti oon oikeesti pitäny ne pahimmat sisälläni ja sanonu sille, et toivon että sekin löytää vielä ihmisen joka tekee sen onnelliseksi jne...
No mistä tää kaikki sit alkoi: sen jälkeen ku olin saanu loput tavarat yritin soittaa X:lle, koska mulla oli tosiaan siellä parkkipaikalla tullu sellainen olo et voisin motata sitä* ja oisin halunnu puhua puhelimen välityksellä asiat mitkä ns. parkkipaikalla oli jäänyt kesken. Pienen "taistelun" jälkeen päästiin X:n kanssa samoille linjoille ja annoin palaa. Annoin tulla suoraan tuutista. En säästelly sanoja.
Se miten sain sen langan päähän ei ollu kiltein tapa, myönnän. Mut sainpaha kuitenki. Varmaan kadun sitä, mut erehtyväisiä me ihmisetki ollaan. Ei olla täydellisiä, näistä virheistä voidaan oppia.
Mut joo, tovin X:ää haukuttuani puhelimessa, lopetettiin puhelu. Sen jälkeen soitin tälle X:n ystävän puolisolle, joka oli kyseisen puhelun aikana yrittäny soittaa mulle pari kertaa. Sain kuulla tosiaan kunniani, oli mulle et millään itsarilla ei saa uhkailla....tähän totesin hänelle, että mielestäni en ole mitään itsaria tai siihen viittaavaa missään vaiheessa puhunu. Kerroin, että silloin alkuun mulla oli sellainen olo, että siihen pahaan oloon voi kuolla, mut se on ihan eriasia ku et yrittäisin tappaa itseni. Se olo ku siihen suruun vois kuolla, varmaan suurin osa tietää sen. Ja tästä olen maininnut X:lle, et mulla oli sellainen olo silloin....
Tiiättekö onko kiva kuunnella puhelimessa ihmistä, jonka tuntee, mut jonka kanssa ei koskaan oo juurikaan puhunu. Ei kiva, mut sainpahan suoraan kuulla miten paskasti mulla menee (rivien välistä tuli suurin osa) ja millainen "painolaasti" oon X:n elämässä. Sanoin hänelle vain, et en oo X:än ottanu yhteyttä ku tavaroiden merkeissä ja silloinki oon laittanu sille missä ne tavarat on jne. Pari kertaa vaan tän eron jälkeen on puhuttu muusta ku niistä tavaroista. Tää henkilö sanoi, et kuulemma oon kokoajan ollu pyytämässä jotain tavaraa??! (sen jälkeen ku mun tavarat tuotiin tänne on X tuonu mulle yhden kerran tavaraa, siis ennen tätä iltaa ja silloinki se oli sellainen pakollinen tavara mitä ilman ei pysty elämään "normaalia" elämää ja oon pari kertaa laittanu listan et mitä tavaroita puuttuu ja missä ne on eli keränny useamman tavaran listaan ennenku oon ilmoittanu), et korjasin tätäkin asiaa kyseiselle ihmiselle....hän myönsi et oli käsittäny väärin ja lisäsin hänelle vielä, et oon pitäny tätä loppujen tavaroiden saamista sellaisena et tän jälkeen pystyn sen lopun "narun" päästämään irti ja oikeesti alkaa rakentamaan sitä omaa elämää... Kerroin myös hänelle, et on mulla ollu hyviäkin hetkiä, mut ei ne tiiä niistä - ei mun elämä oo kokoajan ollu tällaista. Se, et ku niitä hyviä hetkiä on, niin en jaa niitä X:n tai muiden hänen lähipiirin kanssa. Tänki se ehkä tajus tai sitten ei.
Jospa tää oli se mun ns.syvä kuoppa/mustahetki, joka piti tulla eteen. Tää oli vaan pakko kokea et pystyn jatkamaan eteenpäin omassa elämässä. Pakko oli oikeasti saada sanottua sille toiselle suorat sanat, oon tähän asti yrittäny olla positiivinen...mut kai se pa**akin on toiselle sanottava.
Tässä postauksessa ei oo varmaan päätä eikä häntää. Nyt nukkumaan, huomenna on parempi päivä, toivottavasti.
*itse en väkivaltaa hyväksy ja koin sillä hetkellä et mun on vaan parempi mennä et en tee jotain mitä kadun loppuikäni. mielummin lähden tilanteesta pois. mitä henkiseen väkivaltaan tulee, noh, se on pahempaa kuin fyysinen. mut oon niin paljon kelannu mielessäni X:n sanoja (sekä ennen eroa että sen jälkeisiä), et annoin nyt takaisin hänelle vähän takaisin siitä - miten hän on mua loukannu.
Menikö kaikki niin kuin elokuvissa?
EI.
Jäi vaan paha mieli ja pas*amaku suuhun. Vaikka olin hiljaa, enkä avautunu. X soitti et on alhaalla, et tuunko hakemaan tavarat. Hyvä, että nousi autosta. No ei sillä ollu kaikkia niitä tavaroita...sanoin, et antaa olla. Alkoi siinä jotain selittelemään. Lähdin vaan sisälle, koska oli niin lähellä että mulla ei menny hermot siinä parkkipaikalla kaikkien nähden. Ennenku sain ulko-oven auki, auto kaasutti jo pois.
Vit*ttaa ja paljon.
Jäi vaan paha mieli ja pas*amaku suuhun. Vaikka olin hiljaa, enkä avautunu. X soitti et on alhaalla, et tuunko hakemaan tavarat. Hyvä, että nousi autosta. No ei sillä ollu kaikkia niitä tavaroita...sanoin, et antaa olla. Alkoi siinä jotain selittelemään. Lähdin vaan sisälle, koska oli niin lähellä että mulla ei menny hermot siinä parkkipaikalla kaikkien nähden. Ennenku sain ulko-oven auki, auto kaasutti jo pois.
Vit*ttaa ja paljon.
Hymyilyttää
Tänään oon edelleen kiehunu pääni sisällä X:lle. Laitoin aamulla vielä viestin, et olethan ottanut vielä ne ja ne asiat (mielestäni niistä ei oo aiemmin ollu puhetta). No aikoi vielä tarkistaa et ne on siellä mun kamojen seassa.
Oon miettiny päivän aikana mitä kaikkea "ilkeää" voisin toiselle sanoa. Toisaalta yritän käyttäytyä asiallisesti, kiittää tavaroista. Haluan hoitaa asian nopeasti pois alta. En halua, et mahdollisesti viimeisestä tapaamisesta jää pa**amaku suuhun. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.
Oon tainnu aiemmin mainita, ettei me riidelty koskaan. Koskaan! X ei osannu, eikä se pienestä ja mun vähän suuremmista riitelyn yrityksistä lähtenyt koskaan mukaan. Eli jokainen tietää ettei yksinkään voi riidellä tai ainakaan se ei oo kivaa. Oon kiitollinen siitä, et tässä suhteessa vähän rauhoituin. En enää ottanut asioita niin kirjaimellisesti ja opin suodattamaan paljonkin asioita. Oon kuitenki miettiny nyt, et oisko se riitely auttanut nyt erovaiheessa. Se et oisin saanu huutaa toiselle naama punaisena, eikä niin et mää yksin tai ystävien kanssa oon puinu näitä asioita...no mene ja tiedä. Myöhäistä se nyt on.
Olen myös tajunnu mitä haluan. Mitä oikeasti haluan. Olen jossain asioissa valmis kompromissiin, jos toinenkin on valmis. Mutta isoista asioista mitä haluan, niin en ole valmis luopumaan (no, eihän elämästä koskaan tiiä mitä eteen tulee). Niitä isoja asioita ei oo ku kaks. Olla onnellinen ja lapsi/lapsia jos luoja sen suo (tuo lapsien saaminen ku ei oo niin itsestään selvää).
Mut tässä mun mietteitä tältä päivää. Niin ja haluisin kertoo jotain teille, mutta jätetään se vielä salaisuudeksi ;) Onneksi hyviäkin asioita tapahtuu tän kaiken pa**an keskellä...
p.s. niin ja mietin, et mikä mua hymyilyttää? moni asia. esim. nää mun ajatukset saattaa enemmän hymyilyttää kuin itkettää.
Oon miettiny päivän aikana mitä kaikkea "ilkeää" voisin toiselle sanoa. Toisaalta yritän käyttäytyä asiallisesti, kiittää tavaroista. Haluan hoitaa asian nopeasti pois alta. En halua, et mahdollisesti viimeisestä tapaamisesta jää pa**amaku suuhun. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.
Oon tainnu aiemmin mainita, ettei me riidelty koskaan. Koskaan! X ei osannu, eikä se pienestä ja mun vähän suuremmista riitelyn yrityksistä lähtenyt koskaan mukaan. Eli jokainen tietää ettei yksinkään voi riidellä tai ainakaan se ei oo kivaa. Oon kiitollinen siitä, et tässä suhteessa vähän rauhoituin. En enää ottanut asioita niin kirjaimellisesti ja opin suodattamaan paljonkin asioita. Oon kuitenki miettiny nyt, et oisko se riitely auttanut nyt erovaiheessa. Se et oisin saanu huutaa toiselle naama punaisena, eikä niin et mää yksin tai ystävien kanssa oon puinu näitä asioita...no mene ja tiedä. Myöhäistä se nyt on.
Olen myös tajunnu mitä haluan. Mitä oikeasti haluan. Olen jossain asioissa valmis kompromissiin, jos toinenkin on valmis. Mutta isoista asioista mitä haluan, niin en ole valmis luopumaan (no, eihän elämästä koskaan tiiä mitä eteen tulee). Niitä isoja asioita ei oo ku kaks. Olla onnellinen ja lapsi/lapsia jos luoja sen suo (tuo lapsien saaminen ku ei oo niin itsestään selvää).
Mut tässä mun mietteitä tältä päivää. Niin ja haluisin kertoo jotain teille, mutta jätetään se vielä salaisuudeksi ;) Onneksi hyviäkin asioita tapahtuu tän kaiken pa**an keskellä...
p.s. niin ja mietin, et mikä mua hymyilyttää? moni asia. esim. nää mun ajatukset saattaa enemmän hymyilyttää kuin itkettää.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Sieltä minne aurinko ei paista
...sieltä X on. Ja tosi syvältä.
Ei varmaan tarvi enempää kertoo! Mut kerrotaan nyt kuitenki...sain pakkasen ja ilmoitin hetki sitte X:lle (olin aiemmin kertonut et tää on se viikonloppu), et vois tuoda osan marjoista ja ne mun loput tavarat mulle alkuviikosta. No mitä X vastasi? Ettei se tiedä milloin se ehtii ja huomenna saa tietää sen iltojen ohjelman....et ehkä viikonloppuna.
Laitoin sille et miten mulle käy ja valitsee siitä ajan milloin se tuo. Siihenki X totes ettei osaa sanoa. Voi herran pieksut, kait nyt aikuinen ihminen voi päättää, et tuo on se päivä ja kellonaika...X lisäsi vielä, et sen pitää käydä huomenna töiden jälkeen ostamassa töihin jotain juttuja ja sit on reenit yms. Tässä vaiheessa mulla alkoi kiehumaan ja tuli laitettua muutama ei niin kiva viesti (fb:ssä siis keskusteltiin).
Älkää syyllistäkö mua (ainakaan pahasti)...laitoin sille mm. niin aina on jotain...toivottavasti saat johonki väliin sen survottua, sit ollaan toivottavasti hoidettu kaikki asiat. mut jospa sää joskus ajattelisit muutaki ku sun omia menoja. taas oon kaukana sieltä listankärjestä ja et ihan turha mun on mitään ihmettä odottaa sen osalta, tai että se edes yrittäis järjestää sen aikatauluja.
No seuraavaksi tuli viesti X:ltä et huomenna klo.18?
Vastasin: Juu, sopii. Lisäsin vielä hieman ironisesti, et yllätit mut ja tuuletan sen kunniaksi. Lopuksi vielä kiitin ja totesin ettei se ookkaan ihan saamaton.
Oliko reilusti tehty/sanottu? Ei, myönnän sen jo nyt. mut hei mää sain "kärsiä" (aika lievä ilmaisu) sen muutaman viikon. Eli antaa senki kärsiä vähä, tai voihan olla et se ei reagoi noihin millään tavalla. Ihan sama mulle kärsiikö vai nauraako mulle. Sillä ei oikeesti oo enää kauheasti väliä. Haluan vaan ne mun kamat ja sit jos se ois siinä. Oikeesti en jaksa enää miettiä et pitää se ihminen ainakin kerran vielä tavata jne.
Oon oikeasti tosi katkera. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin opin ainakin millainen tunne katkeruus oikeasti on. Voin kertoa että ei kiva, syö aika paljon omia voimia. Joten mun puolesta tuo katkeruus saa ottaa jalat alleen ja mennä X:n kanssa sinne minne aurinko ei paista!
p.s. Laitoin vielä X:lle: en pyydä anteeksi noita kirjoituksia, vaikka tiedän ettei ne nyt kauheen nätisti oltu kirjoitettu. En pyydä anteeksi, koska hän ei oo ollu pahoillaan siitä mitä teki mulle.
Ei varmaan tarvi enempää kertoo! Mut kerrotaan nyt kuitenki...sain pakkasen ja ilmoitin hetki sitte X:lle (olin aiemmin kertonut et tää on se viikonloppu), et vois tuoda osan marjoista ja ne mun loput tavarat mulle alkuviikosta. No mitä X vastasi? Ettei se tiedä milloin se ehtii ja huomenna saa tietää sen iltojen ohjelman....et ehkä viikonloppuna.
Laitoin sille et miten mulle käy ja valitsee siitä ajan milloin se tuo. Siihenki X totes ettei osaa sanoa. Voi herran pieksut, kait nyt aikuinen ihminen voi päättää, et tuo on se päivä ja kellonaika...X lisäsi vielä, et sen pitää käydä huomenna töiden jälkeen ostamassa töihin jotain juttuja ja sit on reenit yms. Tässä vaiheessa mulla alkoi kiehumaan ja tuli laitettua muutama ei niin kiva viesti (fb:ssä siis keskusteltiin).
Älkää syyllistäkö mua (ainakaan pahasti)...laitoin sille mm. niin aina on jotain...toivottavasti saat johonki väliin sen survottua, sit ollaan toivottavasti hoidettu kaikki asiat. mut jospa sää joskus ajattelisit muutaki ku sun omia menoja. taas oon kaukana sieltä listankärjestä ja et ihan turha mun on mitään ihmettä odottaa sen osalta, tai että se edes yrittäis järjestää sen aikatauluja.
No seuraavaksi tuli viesti X:ltä et huomenna klo.18?
Vastasin: Juu, sopii. Lisäsin vielä hieman ironisesti, et yllätit mut ja tuuletan sen kunniaksi. Lopuksi vielä kiitin ja totesin ettei se ookkaan ihan saamaton.
Oliko reilusti tehty/sanottu? Ei, myönnän sen jo nyt. mut hei mää sain "kärsiä" (aika lievä ilmaisu) sen muutaman viikon. Eli antaa senki kärsiä vähä, tai voihan olla et se ei reagoi noihin millään tavalla. Ihan sama mulle kärsiikö vai nauraako mulle. Sillä ei oikeesti oo enää kauheasti väliä. Haluan vaan ne mun kamat ja sit jos se ois siinä. Oikeesti en jaksa enää miettiä et pitää se ihminen ainakin kerran vielä tavata jne.
Oon oikeasti tosi katkera. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin opin ainakin millainen tunne katkeruus oikeasti on. Voin kertoa että ei kiva, syö aika paljon omia voimia. Joten mun puolesta tuo katkeruus saa ottaa jalat alleen ja mennä X:n kanssa sinne minne aurinko ei paista!
p.s. Laitoin vielä X:lle: en pyydä anteeksi noita kirjoituksia, vaikka tiedän ettei ne nyt kauheen nätisti oltu kirjoitettu. En pyydä anteeksi, koska hän ei oo ollu pahoillaan siitä mitä teki mulle.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Pikaisesti
Nopeasti ajattelin kertoa vielä päivän kuulumiset.
Äidin kanssa tosiaan ollaan menty välillä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen :)
Tänään käytiin Tallinnassa ja kävin laitattamassa itselleni ripset! Rakastan niitä :) pisimmät on 12 mm, mut mulla on rillit päivittäin päässä, niin pidempiä ei voinut laittaa ja onpahan nyt luonnollisen näköiset.
No siinä pari tuntia ku makasin silmät kiinni oli aikaa ajatella. Kiehuin. Vi**tti. Mietin X:ää. Skippaa jos haluat, mut nyt tulee tekstii....siis voiko joku olla niin tunteeton pa**a et tekee toiselle ihmiselle noin? eikö sillä oo mitään tajua, missä sen empatia on? se empatia, mitä aina "hehkutin" ja pidin kyseisen henkilön parhaina puolina. Miksi kyseinen ihminen teki kaiken näin äkkiä, yhtäkkiä. Ilman, mitään varoitusta. Siis sainhan mää sen viikon aikaa, ku olin omassa asunnossani ja odotin sen lopullista päätöstä. sen viikon olin paniikissa. Ero uutisen jälkeen olin pari viikkoa paniikissa. Luuliko X et mää otan asian noin vaan, eli en reagois mitenkään....jos se ois siinä ollu, oisin varmaan lyöny sitä.
Noita asioita mää mm.mietin, ku mulla oli silmät kiinni. Ei tienny kosmetologi mitään siitä, et mun sisällä kiehui ku mikäki :)
No kun olin siinä tovin kiehunu pääni sisällä, päätin et ihan sama. Asia on nyt näin ja sillä ei oo mitään väliä kiehunko mää yksin vai kiehunko mää suoraan noi asiat X:lle. Eläköön niin kuin haluaa (mielellään yksin ja onnettomana).
Mut ilman tätä kiehumista; viikonloppu on tähän asti ollu mukava. Oon tehny äidin kanssa kaikkea kivaa (ja herkuteltu, se on niin meidän juttu!).
Kun tulin Tallinnasta, kävin koneella ja hymyilin...
Äidin kanssa tosiaan ollaan menty välillä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen :)
Tänään käytiin Tallinnassa ja kävin laitattamassa itselleni ripset! Rakastan niitä :) pisimmät on 12 mm, mut mulla on rillit päivittäin päässä, niin pidempiä ei voinut laittaa ja onpahan nyt luonnollisen näköiset.
No siinä pari tuntia ku makasin silmät kiinni oli aikaa ajatella. Kiehuin. Vi**tti. Mietin X:ää. Skippaa jos haluat, mut nyt tulee tekstii....siis voiko joku olla niin tunteeton pa**a et tekee toiselle ihmiselle noin? eikö sillä oo mitään tajua, missä sen empatia on? se empatia, mitä aina "hehkutin" ja pidin kyseisen henkilön parhaina puolina. Miksi kyseinen ihminen teki kaiken näin äkkiä, yhtäkkiä. Ilman, mitään varoitusta. Siis sainhan mää sen viikon aikaa, ku olin omassa asunnossani ja odotin sen lopullista päätöstä. sen viikon olin paniikissa. Ero uutisen jälkeen olin pari viikkoa paniikissa. Luuliko X et mää otan asian noin vaan, eli en reagois mitenkään....jos se ois siinä ollu, oisin varmaan lyöny sitä.
Noita asioita mää mm.mietin, ku mulla oli silmät kiinni. Ei tienny kosmetologi mitään siitä, et mun sisällä kiehui ku mikäki :)
No kun olin siinä tovin kiehunu pääni sisällä, päätin et ihan sama. Asia on nyt näin ja sillä ei oo mitään väliä kiehunko mää yksin vai kiehunko mää suoraan noi asiat X:lle. Eläköön niin kuin haluaa (mielellään yksin ja onnettomana).
Mut ilman tätä kiehumista; viikonloppu on tähän asti ollu mukava. Oon tehny äidin kanssa kaikkea kivaa (ja herkuteltu, se on niin meidän juttu!).
Kun tulin Tallinnasta, kävin koneella ja hymyilin...
torstai 17. marraskuuta 2011
Hengähtää
Aamulla mulla hajos saappaasta vetoketju, tai siis se osa millä vedetään vetoketju kiinni. Se jäi kirjaimellisesti mun käteen. Hitto. Meinas tulla kiire ku piti alkaa vaatteet vaihtamaan (oli alkuun mekko päällä). Seuraavaksi mietin, et mitä teen saappaan kanssa. Vienkö sinne suutarille missä vaihdatin n. 2kk sitten sen vetoketjun, koska oon käyttäny niitä saappaita ehkä viis kertaa sen jälkeen ku siihen vaihdettiin uus ketju...koska kyllähän ne sen ilmaiseksi korjaa. Vai vienkö jonnekki muualle ja maksan taas sen vetoketjun vaihdon.
No otin sen kengän mukaan aamulla ja päätin olla niin rohkea et vien sen sinne samalle suutarille. Pitkin päivää ajatus sinne "vanhoille kotikulmille" menemisestä jyskytti päässä. Mua pelotti, ja olin jo valmis jänistämään. Onneksi yksi opiskelukaveri lähti sinne suunalle ja mun ei tarvinnu mennä koko matkaa yksin. Onneksi. Niillä vanhoilla "huudeilla" katsoin vain maahan. Suuntasin kiireesti suutarille, jätin nopeasti kengän ja sit vaan äkkiä pois. Soitto ystävälle ja hänelle sopi lyhyellä varoitusajalla nähdä.
Päätin vielä ennen kotiin lähtöä ottaa mukaan take away -ruokaa. Huomasin, et mun bussi oli juuri lähdössä ja yritin juosta siihen. En ehtiny. Katsahdin sitä mun take away ruokaa ja osa kastikkeesta lillui muovipussin pohjalla. Great. Mut se mitä oli jäljellä oli hyvää.
Äsken kävi sellainen vielä mielessä, et haluisin soittaa X:lle ja sanoa suoraan, et mikä tunteeton pa**iainen se on. Et mitä mää siinä oon muka nähny? No kai jotain hyvää. Ei mulla muuten ois tällaisia tunteita sitä kohtaan...mut jätän soittamatta. Otan sen suklaan laukusta ja syön sitä. Paljon parempi vaihtoehto.
Tänään sain yhden ison opiskelujutun pois alta. Onneksi. En ois jaksanu kyseistä asiaa enää enempää viilata. Jos ei kelpaa, niin ei voi mitään. Jospa se menis etes läpi. Arvosanasta viis :)
No otin sen kengän mukaan aamulla ja päätin olla niin rohkea et vien sen sinne samalle suutarille. Pitkin päivää ajatus sinne "vanhoille kotikulmille" menemisestä jyskytti päässä. Mua pelotti, ja olin jo valmis jänistämään. Onneksi yksi opiskelukaveri lähti sinne suunalle ja mun ei tarvinnu mennä koko matkaa yksin. Onneksi. Niillä vanhoilla "huudeilla" katsoin vain maahan. Suuntasin kiireesti suutarille, jätin nopeasti kengän ja sit vaan äkkiä pois. Soitto ystävälle ja hänelle sopi lyhyellä varoitusajalla nähdä.
Päätin vielä ennen kotiin lähtöä ottaa mukaan take away -ruokaa. Huomasin, et mun bussi oli juuri lähdössä ja yritin juosta siihen. En ehtiny. Katsahdin sitä mun take away ruokaa ja osa kastikkeesta lillui muovipussin pohjalla. Great. Mut se mitä oli jäljellä oli hyvää.
Äsken kävi sellainen vielä mielessä, et haluisin soittaa X:lle ja sanoa suoraan, et mikä tunteeton pa**iainen se on. Et mitä mää siinä oon muka nähny? No kai jotain hyvää. Ei mulla muuten ois tällaisia tunteita sitä kohtaan...mut jätän soittamatta. Otan sen suklaan laukusta ja syön sitä. Paljon parempi vaihtoehto.
Tänään sain yhden ison opiskelujutun pois alta. Onneksi. En ois jaksanu kyseistä asiaa enää enempää viilata. Jos ei kelpaa, niin ei voi mitään. Jospa se menis etes läpi. Arvosanasta viis :)
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Samaa rataa
...on tänään menty. Kasilta olin jo ensimmäisellä luennolla ja viimeinen luento loppui puoli seitsemän aikoihin. Ei mitään uutta tai mullistavaa oo tapahtunu.
Mielestäni on kiva, kun ei tarvi koko aikaa miettiä ja murehtia, vaan voi ajatella vähän muutakin. Koko ajan taustalla on kuitenki se paha olo, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin. Aika, se auttaa. Oon sen tienny alusta alkaen, mut jokainen tietää sen ettei se sillä pahimmalla hetkellä tunnu siltä.
Eilen nukkumaan mennessä tirautin pari kyyneltä, mutta en sen enempää. Pieniä askelia, mutta silti niillä on iso merkitys mulle.
En nyt jaksa enempää kirjoittaa, mun aivotoiminta ei vaan kykene. Pitkä päivä. Huomenna vielä kahdeksan tunnin rutistus. Sitten vähän helpottaa ja tulee viikonloppu. Lauantaina menen Tallinnaan äitini kanssa. Kauneushoitoihin, ei varmaan tarvi enempää kertoo ;)
p.s. vastaan kommentteihin heti ku on enemmän aikaa. mitä teille muille kuuluu?
Mielestäni on kiva, kun ei tarvi koko aikaa miettiä ja murehtia, vaan voi ajatella vähän muutakin. Koko ajan taustalla on kuitenki se paha olo, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin. Aika, se auttaa. Oon sen tienny alusta alkaen, mut jokainen tietää sen ettei se sillä pahimmalla hetkellä tunnu siltä.
Eilen nukkumaan mennessä tirautin pari kyyneltä, mutta en sen enempää. Pieniä askelia, mutta silti niillä on iso merkitys mulle.
En nyt jaksa enempää kirjoittaa, mun aivotoiminta ei vaan kykene. Pitkä päivä. Huomenna vielä kahdeksan tunnin rutistus. Sitten vähän helpottaa ja tulee viikonloppu. Lauantaina menen Tallinnaan äitini kanssa. Kauneushoitoihin, ei varmaan tarvi enempää kertoo ;)
p.s. vastaan kommentteihin heti ku on enemmän aikaa. mitä teille muille kuuluu?
tiistai 15. marraskuuta 2011
Päivän kuulumiset
Tänään ei oo tapahtunu mitään mielenkiintoista.
Heräsin ilman herätyskelloa. Se on oikeesti vaan joskus luksusta. Suihkun kautta lähdin labraan, verikokeisiin. Sit kello olikin jo 11 ja menin syömään.
Siitä yliopistolle ja oon vaan tehny kaiken maailman ryhmätöitä. Aiheet mielenkiintoisia, mut on niissä hommaa. Nyt sit tulin kotiin ja kasvissosekeitto (1 peruna, 1 iso porkkana ja 1/2 sipuli + ruokakermaa, mausteita) ois tuloillaan.
Sen ku oon saanu syötyä, niin jatkan noiden koulujuttujen puurtamista. Litterointia...oujee. Onneksi on pannaria jäljellä, niin jospa se antais intoo :)
En oo kerenny kauheesti ajatella mitään, hyvä niin. En jaksa koko aikaa miettiä ja pohtia.
Heräsin ilman herätyskelloa. Se on oikeesti vaan joskus luksusta. Suihkun kautta lähdin labraan, verikokeisiin. Sit kello olikin jo 11 ja menin syömään.
Siitä yliopistolle ja oon vaan tehny kaiken maailman ryhmätöitä. Aiheet mielenkiintoisia, mut on niissä hommaa. Nyt sit tulin kotiin ja kasvissosekeitto (1 peruna, 1 iso porkkana ja 1/2 sipuli + ruokakermaa, mausteita) ois tuloillaan.
Sen ku oon saanu syötyä, niin jatkan noiden koulujuttujen puurtamista. Litterointia...oujee. Onneksi on pannaria jäljellä, niin jospa se antais intoo :)
En oo kerenny kauheesti ajatella mitään, hyvä niin. En jaksa koko aikaa miettiä ja pohtia.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Tuoksu
Mulla on edelleen suurin osa vaatteista isossa matkalaukussa, sieltä otan sitä mukaan vaatteita ku käytän. Illalla vaihdoin yökkärini puhtaaseen...no mille se tuoksui?
Kodille. Kodille, jossa asuin vielä kuukausi sitten.
Onneksi olin ottanut nukahtamislääkkeen, et uni tuli jossain vaiheessa muuten olisin varmaan valvonut koko yön. Mut oikeesti, se tuoksu. Pisti aika hiljaiseksi, surulliseksi. Noita tuoksuja tulee varmasti vielä pitkään, tuoksuja jotka muistuttavat menneestä.
Lukio aikaan seurustelin ehkä kaksi kuukautta sellaisen henkilön kanssa, jonka tuoksu jäi vahavasti alitajuntaani. Vieläkin kadulla saatan haistaa sen saman tuoksun vuosienkin jälkeen (heh, ehkä jotkut käyttää joskus liikaa tuoksuja :D).
Tulee vielä monesti muitakin asioita eteen kuin tuo tuoksu. Asoit,a jotka herättävät muistot vielä vuosienki jälkeen...niiden kans vaan on opittava elämään.
Kodille. Kodille, jossa asuin vielä kuukausi sitten.
Onneksi olin ottanut nukahtamislääkkeen, et uni tuli jossain vaiheessa muuten olisin varmaan valvonut koko yön. Mut oikeesti, se tuoksu. Pisti aika hiljaiseksi, surulliseksi. Noita tuoksuja tulee varmasti vielä pitkään, tuoksuja jotka muistuttavat menneestä.
Lukio aikaan seurustelin ehkä kaksi kuukautta sellaisen henkilön kanssa, jonka tuoksu jäi vahavasti alitajuntaani. Vieläkin kadulla saatan haistaa sen saman tuoksun vuosienkin jälkeen (heh, ehkä jotkut käyttää joskus liikaa tuoksuja :D).
Tulee vielä monesti muitakin asioita eteen kuin tuo tuoksu. Asoit,a jotka herättävät muistot vielä vuosienki jälkeen...niiden kans vaan on opittava elämään.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Heheh....
en tiiä miten tähän pitäis suhtautua, mut mulla on uus "harrastus".
Tein sit itselleni tänään yhteen "nettideitti" juttuun oman profiilin. Nauran itselleni! Pakko kokeilla ja jos se vähän piristää (niin kuin on jo päässy käymään) niin mikäs siinä...katsotaan mitä tosta tulee. Voi olla että poistan profiilini.
Toivottavasti tästä ei tuu mulle jotain uutta "addiktia". Katselen vähän tarjontaa, en muuta. Heh, ja eikö pieni jännitys oo aina hyvä. Niin ja eikö se ole hyvä asia, et jos näkee jonku hyvännäiköisen niin se saa hymyilemään ;)
p.s. tiedän et ero pitää käydä läpi, mut jos mää vaan mietin ja vatvon asioita kokoajan tulen hulluksi. eikä todellakaan ole tarkoitus et lähtisin jotain vakavampaa etsimään (en edes mitään treffejä pysty ajattelemaan) ja en oikeastaan edes halua mitään vakavaa. mut vähän vastapainoa tälle pahalle ololle, joka on jokapäiväistä...
Tein sit itselleni tänään yhteen "nettideitti" juttuun oman profiilin. Nauran itselleni! Pakko kokeilla ja jos se vähän piristää (niin kuin on jo päässy käymään) niin mikäs siinä...katsotaan mitä tosta tulee. Voi olla että poistan profiilini.
Toivottavasti tästä ei tuu mulle jotain uutta "addiktia". Katselen vähän tarjontaa, en muuta. Heh, ja eikö pieni jännitys oo aina hyvä. Niin ja eikö se ole hyvä asia, et jos näkee jonku hyvännäiköisen niin se saa hymyilemään ;)
p.s. tiedän et ero pitää käydä läpi, mut jos mää vaan mietin ja vatvon asioita kokoajan tulen hulluksi. eikä todellakaan ole tarkoitus et lähtisin jotain vakavampaa etsimään (en edes mitään treffejä pysty ajattelemaan) ja en oikeastaan edes halua mitään vakavaa. mut vähän vastapainoa tälle pahalle ololle, joka on jokapäiväistä...
Ystävät - kaverit - tutut
Tällaisina hetkinä ku itsellä on vaikeaa näkee ketkä on niitä ystäviä, ketkä kavereita ja ketkä kuuluu siihen jälkimmäiseen ryhmään tuttuja.
Ihmiset joita ajatteli pitävän ystävinään, ovatkin kaikkea muuta silloin ku apua tarvis ja yllättäen ihmiset joita ei pitäny ystävinä muuttuvat sellaisiksi.
En tiedä millaisia te olette tai mitä ajattelette asiasta, mutta itse ajatellen et jos jollain on vaikeaa (ja hän on kertonut mistä asia johtuu), niin silloin laitan viestiä hänelle tai soitan, jos en päivittäin niin ainakin pari kertaa viikossa. Yritän olla siinä lähellä, en kysele liikaa, mutta annan itsestäni tarpeeksi usein "olemassa olon merkkejä", et se ihminen tietää et mulle voi puhua jos haluaa, tai sitten puhua jostain ihan muusta, tehdä jotain yhdessä....
En tiedä voinko sanoa, että olen pettynyt joihinkin ihmisiin...mut tuntuu et jotkut ihmiset vain välttelee mua. Kenties siksi, ettei tiedä mitä sanoa tai eivät halua mun "pa**aa" niskaansa.
Ehkä mun itse ois vaan pitäny olla aktiivisempi ja soitella ihmisille. Hakeutua enemmän heidän seuraansa ettei tarvi yksin olla. Eihän kukaan mua tuu hakeen täältä kotoa (paitse pari ihmistä, jos tilanne menis sellaiseksi). Toisaalta tarvitseeko ihminen montakin ystävää? Jos on ne pari edes joille voi puhua, niin eikö sekin riitä? Varmaan joo...mut mun pointti tässä on varmaan se, et jokainen tarvitsee niitä ystäviä, on hyvä olla kavereita joiden kanssa ei tarvitse niin paljoa puhua ja sit on hyvä olla niitä hyvän päivän tuttuja, joihin törmää silloin tällöin.
Onkohan ystäväsuhteet samalaisia kuin parisuhteet? Niitä pitää hoitaa tietyn väliajoin eikä niitä saa laiminlyödä, ettei ne pääse surkastumaan....toisaalta eikö sellaiset ystävyyssuhteet ole hyviä/parhaita, et vaikka ei aina pitäis yhteyttä kauhean tiiviisti, niin silti ne pysyy hyvinä ja se ystävä auttaa silloin ku on sen aika. Ilman, että pyytää sen apua.
p.s.sori tästä mun UB innostuksesta :D
Ihmiset joita ajatteli pitävän ystävinään, ovatkin kaikkea muuta silloin ku apua tarvis ja yllättäen ihmiset joita ei pitäny ystävinä muuttuvat sellaisiksi.
En tiedä millaisia te olette tai mitä ajattelette asiasta, mutta itse ajatellen et jos jollain on vaikeaa (ja hän on kertonut mistä asia johtuu), niin silloin laitan viestiä hänelle tai soitan, jos en päivittäin niin ainakin pari kertaa viikossa. Yritän olla siinä lähellä, en kysele liikaa, mutta annan itsestäni tarpeeksi usein "olemassa olon merkkejä", et se ihminen tietää et mulle voi puhua jos haluaa, tai sitten puhua jostain ihan muusta, tehdä jotain yhdessä....
En tiedä voinko sanoa, että olen pettynyt joihinkin ihmisiin...mut tuntuu et jotkut ihmiset vain välttelee mua. Kenties siksi, ettei tiedä mitä sanoa tai eivät halua mun "pa**aa" niskaansa.
Ehkä mun itse ois vaan pitäny olla aktiivisempi ja soitella ihmisille. Hakeutua enemmän heidän seuraansa ettei tarvi yksin olla. Eihän kukaan mua tuu hakeen täältä kotoa (paitse pari ihmistä, jos tilanne menis sellaiseksi). Toisaalta tarvitseeko ihminen montakin ystävää? Jos on ne pari edes joille voi puhua, niin eikö sekin riitä? Varmaan joo...mut mun pointti tässä on varmaan se, et jokainen tarvitsee niitä ystäviä, on hyvä olla kavereita joiden kanssa ei tarvitse niin paljoa puhua ja sit on hyvä olla niitä hyvän päivän tuttuja, joihin törmää silloin tällöin.
Onkohan ystäväsuhteet samalaisia kuin parisuhteet? Niitä pitää hoitaa tietyn väliajoin eikä niitä saa laiminlyödä, ettei ne pääse surkastumaan....toisaalta eikö sellaiset ystävyyssuhteet ole hyviä/parhaita, et vaikka ei aina pitäis yhteyttä kauhean tiiviisti, niin silti ne pysyy hyvinä ja se ystävä auttaa silloin ku on sen aika. Ilman, että pyytää sen apua.
p.s.sori tästä mun UB innostuksesta :D
lauantai 12. marraskuuta 2011
Vesireittejä
En muista milloin viimeksi olen kuunnellu Ultra Brata, mut hei on se vaan niin hyvä vuosienki jälkeen :) Pitää siirtää levyt koneelle ja siitä Ipodiin, hyviä lenkkibiisejä useampi!
En tienny mikä ois tähän olotilaan hyvä biisi, mut vesireittejä uppoaa aina...
En tienny mikä ois tähän olotilaan hyvä biisi, mut vesireittejä uppoaa aina...
Uskallus
Tänään olin töissä ja siinä se päivä menikin. Mun työ on kivaa, mut siinä ehtii välillä miettimään vaikka mitä....rehellisesti sanottuna, en tiiä onko mun järkeä nyt tehdä töitä, koska näiden päivien jälkeen mulla on tosi paha mieli. Seuraavan kerran mulla on töitä n. kuukauden päästä (ellei jotain ilmaannu ennen sitä) eli aikaa siihen asti on ja ehkä nää päivät ei enää sitten oo niin kauheita.
Se ikävä tuli tänään, puheet ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Suunnitelmat, jotka tais olla vain mun mielessä todellisia. Ei toisen. Se puhu niistä, mut ei ollu täysillä mukana. Ei kuulemma tiedä mitä haluaa viiden vuoden päästä jne. Mää kuitenki tiiän suunnilleen mitä haluan, en nyt mut tulevaisuudessa.
Tämän päivän ajatukset pyöri myös uskaltamisessa. Kuinka uskallan alkaa elämään omaa elämää täysillä? Kuinka pystyn päästämään menneestä irti lopullisesti? Pystyn luottamaan ihmisiin. Luottamaan johonki enemmän kuin ystäviin, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Se, että olin n.puoli vuotta seurustelun/tapailun alkamisesta kysynyt toiselta mitä hän haluaa ja haluaako hän samoja asioita kuin minä. Sanoin toiselle silloin, että jos ajatuksemme tulevasta on ihan erilaiset, niin silloin kannattaa lopettaa tää suhde, koska en halua et jossain vaiheessa käy niin, että tullaan tähän tilanteeseen mihin lopulta tultiin...
Nyt käyn keittään teetä ja katson uusimman jakson jotain laatu hömppää :) ehkä se mieli tästä paranee.
Se ikävä tuli tänään, puheet ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Suunnitelmat, jotka tais olla vain mun mielessä todellisia. Ei toisen. Se puhu niistä, mut ei ollu täysillä mukana. Ei kuulemma tiedä mitä haluaa viiden vuoden päästä jne. Mää kuitenki tiiän suunnilleen mitä haluan, en nyt mut tulevaisuudessa.
Tämän päivän ajatukset pyöri myös uskaltamisessa. Kuinka uskallan alkaa elämään omaa elämää täysillä? Kuinka pystyn päästämään menneestä irti lopullisesti? Pystyn luottamaan ihmisiin. Luottamaan johonki enemmän kuin ystäviin, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Se, että olin n.puoli vuotta seurustelun/tapailun alkamisesta kysynyt toiselta mitä hän haluaa ja haluaako hän samoja asioita kuin minä. Sanoin toiselle silloin, että jos ajatuksemme tulevasta on ihan erilaiset, niin silloin kannattaa lopettaa tää suhde, koska en halua et jossain vaiheessa käy niin, että tullaan tähän tilanteeseen mihin lopulta tultiin...
Nyt käyn keittään teetä ja katson uusimman jakson jotain laatu hömppää :) ehkä se mieli tästä paranee.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Juoksin
Kävin lähikaupassa (niitä on 3 alle kilometrin säteellä) tarkoitus oli ostaa mun lemppari keksejä ja lonkero*. Kaupassa päätin, et yritän sunnuntaina tsempata itseäni ja tehdä pannaria...ostin maidon ja kerman sitä varten, mutta unohdin hillon...
Puin lenkkivaatteet päälle, vaikka kauppa sijaitsee lähellä. Lähdin juoksemaan, tuli vaan sellainen olo et kokeillaan. vapauttavaa. ihanaa. Musiikki korvissa antoi tahtia, askel kevyt. Päätin kiertää vähän kauempaa, et matka ei lopu heti.
Juoksin kymmenen minuuttia! Oikeesti vaan surkeat 10 minuuttia. Yhtäkkiä tajusin, et en voi noin vain lähtä tekemään pidempää lenkkiä, koska oon ollu muutaman viikon niin huonolla ravinnolla ja mun kroppa ei kestä pitkää juoksulenkkiä. Ja mulla on huomenna työpäivä, et pitäis pystyä liikkumaan.
Mut hei 10 minuuttia, johan sekin on jo jotain :D Siitä on hyvä jatkaa. Hiljalleen lisään aikaa.
*lonkero, huom! vain yksi lonkero. huomenna työpäivä. katsotaan jääkö juomatta. hyvin mahdollista, että tee houkuttelee enemmän. (oon ihan varma et M hymyilee siellä jossain mun yhdelle lonkerolle, tiedän oon niin säälittävä...)
Puin lenkkivaatteet päälle, vaikka kauppa sijaitsee lähellä. Lähdin juoksemaan, tuli vaan sellainen olo et kokeillaan. vapauttavaa. ihanaa. Musiikki korvissa antoi tahtia, askel kevyt. Päätin kiertää vähän kauempaa, et matka ei lopu heti.
Juoksin kymmenen minuuttia! Oikeesti vaan surkeat 10 minuuttia. Yhtäkkiä tajusin, et en voi noin vain lähtä tekemään pidempää lenkkiä, koska oon ollu muutaman viikon niin huonolla ravinnolla ja mun kroppa ei kestä pitkää juoksulenkkiä. Ja mulla on huomenna työpäivä, et pitäis pystyä liikkumaan.
Mut hei 10 minuuttia, johan sekin on jo jotain :D Siitä on hyvä jatkaa. Hiljalleen lisään aikaa.
*lonkero, huom! vain yksi lonkero. huomenna työpäivä. katsotaan jääkö juomatta. hyvin mahdollista, että tee houkuttelee enemmän. (oon ihan varma et M hymyilee siellä jossain mun yhdelle lonkerolle, tiedän oon niin säälittävä...)
Puristaa
...tää viikko on menny ihan hyvin maanantai-illasta lähtien.
Nyt iski se paha olo. Rintaa puristaa. En halua olla yksin.
Itkin, se helpotti vähän.
Huomenna työpäivä, aikainen herätys eli ilta pitäis ottaa rauhallisesti.
Nyt iski se paha olo. Rintaa puristaa. En halua olla yksin.
Itkin, se helpotti vähän.
Huomenna työpäivä, aikainen herätys eli ilta pitäis ottaa rauhallisesti.
torstai 10. marraskuuta 2011
Mustasukkainen?
Vaikka olen jollain tasolla päässyt erossa eteenpäin (siis ei enää sitä paniikkia, katse hieman tulevassa), mietin silti mitä toinen tekee. Onko hän kotona, vai kavereilla. Kenties uusia kavereita?
Toki molempien pitää jatkaa elämää. Sitä yritän itsekin parhaani mukaan kokoajan tehdä. Mut ajatuksiin välillä tulee se toinen. Voin kai sanoa, että tunnen pientä mustasukkaisuutta. En tiedä, enkä tiedä haluaisinko tietää, jos X:llä olisi uusi tai se alkaisi tapailemaan muita.
Tuntuu ns. tyhmältä ajatella, et on toisesta mustasukkainen. Eihän se ole mulle tilivelvollinen, enkä minä hänelle. Silti esim. fb:ssä näkyy onko hän online vai offline. Jos hän on online, tiedän et silloin hän on kotona. Hän ei kauheasti kotona/muuallakaan ole koneella, toisin ku mulla on kone käytännössä kokoajan päällä jos olen kotona. En silti välttämättä ole koneella aktiivisesti...
Tiedän, että X haluais olla kaveri mut itse mietin pystynkö siihen. En varmaan, koska en usko että voisin vilpittömästi pitkään aikaan hyväksyä hänen mahdollisia tulevia suhteita ym. Muutenki toi "pysytään kavereina" asia on vähän niin ja näin. Jos ero ois yhteistuumin päätetty ja molempien tunteet ois laimentunu, niin se voi toimiakin...mut tässä tilanteessa ei kauheasti houkuttele ajatus. Jos erotaan niin sitten erotaan. Meillä ei lapsia tai muita pakottavia asioita ole joiden takia pitäisi olla tekemisissä...
Mut tätä mustasukkaisuus asiaa olen nyt pyöritelly mielessä. Ajatukset tuntuvat välillä menevän niin nopeasti, ettei itse pysy mukana. Siksi tää kirjoittaminen tuntuu hyvältä tavalla selkeyttää ajatuksia (myös näitä "hulluja"). Tunteet menee vuoristorataa. Haluais soittaa toiselle, mut en tee sitä. Hän saa ottaa yhteyttä jos haluaa. Toivon, että en sorru. Reilun viikon päästä saan pakastimen ja sit otan yhteyttä häneen (jos hänestä ei sitä ennen ole kuulunut mitään) marjojen ym. tavaroiden saannin toivossa. Sit pitäis olla kaikki meidän välillä hoidettu.
Toki molempien pitää jatkaa elämää. Sitä yritän itsekin parhaani mukaan kokoajan tehdä. Mut ajatuksiin välillä tulee se toinen. Voin kai sanoa, että tunnen pientä mustasukkaisuutta. En tiedä, enkä tiedä haluaisinko tietää, jos X:llä olisi uusi tai se alkaisi tapailemaan muita.
Tuntuu ns. tyhmältä ajatella, et on toisesta mustasukkainen. Eihän se ole mulle tilivelvollinen, enkä minä hänelle. Silti esim. fb:ssä näkyy onko hän online vai offline. Jos hän on online, tiedän et silloin hän on kotona. Hän ei kauheasti kotona/muuallakaan ole koneella, toisin ku mulla on kone käytännössä kokoajan päällä jos olen kotona. En silti välttämättä ole koneella aktiivisesti...
Tiedän, että X haluais olla kaveri mut itse mietin pystynkö siihen. En varmaan, koska en usko että voisin vilpittömästi pitkään aikaan hyväksyä hänen mahdollisia tulevia suhteita ym. Muutenki toi "pysytään kavereina" asia on vähän niin ja näin. Jos ero ois yhteistuumin päätetty ja molempien tunteet ois laimentunu, niin se voi toimiakin...mut tässä tilanteessa ei kauheasti houkuttele ajatus. Jos erotaan niin sitten erotaan. Meillä ei lapsia tai muita pakottavia asioita ole joiden takia pitäisi olla tekemisissä...
Mut tätä mustasukkaisuus asiaa olen nyt pyöritelly mielessä. Ajatukset tuntuvat välillä menevän niin nopeasti, ettei itse pysy mukana. Siksi tää kirjoittaminen tuntuu hyvältä tavalla selkeyttää ajatuksia (myös näitä "hulluja"). Tunteet menee vuoristorataa. Haluais soittaa toiselle, mut en tee sitä. Hän saa ottaa yhteyttä jos haluaa. Toivon, että en sorru. Reilun viikon päästä saan pakastimen ja sit otan yhteyttä häneen (jos hänestä ei sitä ennen ole kuulunut mitään) marjojen ym. tavaroiden saannin toivossa. Sit pitäis olla kaikki meidän välillä hoidettu.
Toimiiko?
Lisäsin tuonne tekstien loppuun napit millä voi ilmaista oliko juttu:
hauska
mielenkiintoinen
huonoa
Toimiiko? Mitkä ois hyvät sanat?
Onko mulla elämää. Ei. Vai onko mulla tekemisen puute. On.
EDIT. Ei vissiin toimi? hmmmm....sainki sen toimimaan, hyvä minä! pieniä onnistumisen tunteita ;)
hauska
mielenkiintoinen
huonoa
Toimiiko? Mitkä ois hyvät sanat?
Onko mulla elämää. Ei. Vai onko mulla tekemisen puute. On.
EDIT. Ei vissiin toimi? hmmmm....sainki sen toimimaan, hyvä minä! pieniä onnistumisen tunteita ;)
Hart Of Dixie
Tämän syksyn uutuussarja on Hart Of Dixie. Aivan ihana sarja, jäin heti koukkuun ja voin suositella :)
EDIT. Muhun uppoo tällainen hömppä helposti :)
EDIT. Muhun uppoo tällainen hömppä helposti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)