Vuosi vaihtuu!

Tämän kappaleen siivittämänä toivotan teille lukijoille oikein
hyvää uutta vuotta 2012!
Itse olen ainakin päättänyt, että siitä tulee parempi
kuin tästä kuluneesta vuodesta.

Palat loksahtaa paikoilleen

Hitto.

Vuoden viimeinen yö meni sit valvoen. Edelleen on tosi paha mieli. Tosi paha.

Yöllä mielessäni puhkoin X:n auton renkaat, huusin pääni sisällä sille ja annoin kuulla sen kunniansa. Ajattelin, että antaa nyt ajatusten tulla! Sängyssä mä vaan olen enkä siis mitään keskellä yötä tekis tai lähtis mihinkään. Pyörittelin kysymyksiä mielessä...miksi, mitä tapahtui, entä jos, miten...asettelin paloja yhteen ja pari palaa loksahti taas paikoilleen. Hyvä niin, näen taas asiat selkeämmin. Tiedän sen hetken* milloin kaikki muuttui, milloin X alkoi tosissaan miettiä mitä haluaa. Mää en vaan sitä silloin tajunnu. En ehkä halunnut nähdä.

Tajuan yhä selkeämmin millainen se ihminen oli. En vaan tajunnut sitä silloin. Kaikessa ihanassa empaattisuudessaan se oli kuitenki aika kylmä, joka loppu peleissä ajatteli itseään. Toisaalta itseään varten me täällä ollaan, ei muiden takia. Myönnän et ero oli loppujen lopuksi hyvä päätös, mutta tapa jolla se tapahtui oli aika karu. Mun mielestä karu. Asiat olisi voinut hoitaa toisella tapaa, se ihminen ei osannut sillä hetkellä ajatella muuta kuin itseään (en sano, että ero olisi ollut helppo, mutta ei ehkä näin "raaka"). Ehkä sekin oppi jotain tästä. Tai sitte ei.

Näitä asioitahan voi pyöritellä niin paljon kuin haluaa, mutta ei ne siitä enää miksikään muutu. Ja toivon, että tää oli viimeinen kerta kun kiehuin raivosta sen ihmisen takia. Se ihminen ei ansaitse sitä, että vuodatan kyyneleitä hänen takiaan.

En jaksa kirjoittaa enää mitä tapahtui vuonna 2011. Kirjoitin listan asioista aiemmin, eikä ne asiat ole siitä miksikään muuttunu. Hyviä asioita mahtui mukaan, mutta kyllä tää vuosi jää mieleen aika synkkänä.

Aloitan vuoden 2012 puhtaalta pöydältä. Jätän (lupaan yrittää) tän kaiken vatvomisen taakse, otan mukaan vuodelle 2012 ne asiat mitä opin ja toivon, että seuraavalla kerralla olisin vähän viisaampi.



*se hetki oli sama kuin niiden hel**tin elfojen osto :D mää en varmaan koskaan voi hankkia elfoja, ku ne vainoo mua jatkuvasti...

p.s. olin eilen jumbossa, havahduin siihen että puristin käsiäni nyrkkiin. todella lujaa. ihmisvilinässä.

Isänmaan toivot

Unirytmi hieman kateissa, mutta ei haittaa. TV:stä tuli Isänmaan toivot,
edelleen uppos nämä jutut ja millaisia vaatteita (eihän siitä ole kuin 10 vuotta!)
...
Kenellä on huono huumori?
Mulla ja voin sen myöntää :D


p.s. jos koko videoo ei jaksa kattoo, niin suosittelen kohtaa 3'50-4'33
ja se ei sovi huumorintajuttomille :)

Negatiivinen

En tiedä miten suhtautua erääseen "tuttuun", mutta mua on alkanut ottamaan päähän kyseisen ihmisen negatiivisuus. Onko joka asiasta aina pakko etsiä ne negatiiviset asiat? Tiedän et maailmassa ei tasan oo menny onnen lahjat ja jotku joutuu tekemään enemmän töitä kuin toiset saavuttaakseen asioita. Ja jos itse yrittää etsiä niitä hyviä puolia, niin heti leimataan pilvilinnojen rakentajaksi ja sieltä pilvilinnoista mut on nyt pari kertaa kyseisen henkilön toimesta tiputettu.

Olen tuntenut tämän henkilön noin kuukauden, mutta luulen että tämä meidän välinen juttu jää vain tuttavuus tasolle...alkuun hän vaikutti ihan varteen otettavalta, liianki hyvältä...mutta mitä enemmän häneen olen tutustunut on yhteydenpito muuttunut raskaammaksi, enkä sellaista juuri nyt halua elämääni.

Jos homma ei toimi helpolla niin antaa olla ja uutta matoa koukkuun. Eikö se niin mene?

Viimeisin pisara ehkä tämän henkilön kohdalla oli eilinen. Soitin innoissani hänelle ja kerroin uudesta asunnostani, no tämä henkilö kertoi heti, et sehän on pieni asunto. Sun pesuhuone ja keittokomero vie niin paljon tilaa, et ei siihen olohuoneeseen mahdu juurikaan mitään... Missä vaiheessa mä olen suunnitellu sinne kulmasohvaa tai kuuden hengen ruokapöytää? En missään vaiheessa! Toki haaveilen kaikesta ihanasta, mutta kyllä mää sen asunnon reaaliteetit tiedän. Tarkoitus on ollu ostaa vuodesohva, ei muita huonekaluja. Joten onko se pilvilinnojen rakentamista? Ei. Joka tapauksessa illalla mun into uudesta asunnosta oli täysin kateissa, mut eipä ollut intoa enää tutustua tähän henkilöön sen enempää. Pitäköön tunkkinsa.

Tiedän et pessimisti ei pety, mut rajansa kaikella.

Kauppakuitti

Tänään kävin kirjoittamassa paperit ja vitsit olen ollut koko päivän innoissani kaikesta uudesta. Näin vielä hyvää ystävääni, joten kyyneleet* ei paljoa haittaa. Kävin, myös uudella asuinalueellani hieman ajelemassa ja lähimarketiin tutustumassa ruokaostosten merkeissä.

Kassalla katsoin ostoksiani ja mietin, et oikeasti eikö mulla oo enempää mitä ostaa? Loppusumma oli 11,90€ ja ruokaa riittää ainakin ensviikon alkuun + summaan mahtui hoitoaine. Miten mulla menee niin vähän rahaa ruokaan? Ja mää syön päivittäin ainakin yhden lämpimän ruoan.

Päätin pähkäiltyäni ruokamenojani, että tammi-helmikuun menen 20€/viikko ruokabudjetilla. Toki niinä päivinä kun käyn yliopistolla, yleensä siellä syön ja niitä aterioita en laske tuohon 20€ budjettiin. Mutta tuosta summasta ostan myös tarvittaessa pesuaineet, wc-paperit ym. Laskin, että tuolla 20€ pärjään hyvin (varmasti joinain viikkoina summa jää alle tuon), lisäksi tuolla budjetilla tulee jätettyä herkut kauppaan.

En ole ajatellu paljon mulla on rahaa nyt tänä syksynä mennyt ruokaan, joten en osaa sanoa tuleeko säästöä vai ei. Tuleepahan nyt ainakin katsottua mihin rahaa menee ja saapahan käyttää mielikuvitusta ruokaa tehdessä. Lisäksi olen tähänki asti katsonut kilohintoja, vertaillu jne. joten en usko, että se mitä syön niin kauheasti tulee muuttumaan. Ehkä hieman paremmin suunnittelen kauppalistani, mutta katsotaan miten käy.

Millaisia summia teillä menee viikossa ruokaan/kauppaan?



*kyyneleet tuli, ku ajelin tuolla itä-helsingissä. sinne mää ehkä joskus palaan, tai sit tuo länsi vie mun sydämmen. annan lännelle ainakin mahdollisuuden.

Perillä

Matka meni hyvin. Ajokeli oli loistava, liikennettä vähän ja radiosta tuli hyvää musiikkia.

Päätin sit ajaa koko matkan yhden pysähdyksen taktiikalla :) Bensaa tankkiin ja nopeasti ruokaa naamaan. Tuntuu, että menen ihan ylikierroksilla vieläkin, vaikka olen vaan ajanut.

Nyt kassien purkamista ja sit yritän rauhoittua. Huomenna on kuitenki monta asiaa mitkä pitää hoitaa.

Tää biisi mm. oli parasta ajomatkalla.

Irma - I know

Huomenna kotiin

Aamulla olisi tarkoitus lähteä ajamaan Helsinkiin. Kotiin. Sellainen tunne mulla on, vaikka asunnostani en pidä. Helsinki on kuitenki se mun koti, mun piirit. Mulla on oma tapa elää Helsingissä.

Vaikka lapsuudenmaisemissa on kiva käydä, on mun uus kotikaupunki silti ihana. Moni kysyy miksi mää sinne aikanaan lähdin ja milloin tulen takaisin. Silloin oli vaan sellainen tilanne, että pakko oli lähteä. Ja palaanko tänne lapsuudenkulmille enää pysyvästi takaisin? En usko, mutta elämästä ei koskaan. Ehkä palaan, ehkä en. Kaikki on avoinna. Toistaiseksi mun on hyvä olla Helsingissä, miksi lähteä pois.

Torstaina olisi tarkoitus käydä paperit allekirjoittamassa uutta kotia varten. Sen jälkeen alkaa suunnittelu ja asioiden hoitaminen. Tarkoitus on pikku hiljaa asioita hoitaa, ettei kaikki jäis viime tippaan.

Oon oikeasti niin innoissani tosta asunnosta. Se tulee niin tarpeeseen. Juna muuttuu, mutta matka-aika ei pitene, joten sekin on plussaa. Muutenkin odotan vuotta 2012, siitä tulee uudenlainen vuosi mulle. En tiedä miten erilainen, mutta olen päättänyt asioita. Osaa näistä päätöksistä olen jo toteuttanu, mutta jatkan niiden asioiden "hoitamista" myös ens vuonna. Näistä päätöksistä lisää myöhemmin.

Mutta nyt pakkaamaan tavarat. Toivotaan, että huomenna olisi hyvä ilma ajella. Kuunnella musiikkia ja puhua puhelimessa.

Huonossa hapessa

Tapsan tanssit tuli tanssittua...seura mitä parhainta :)

Tais vaan se viimeinen shotti olla liikaa! Olo on nyt mitä kauhein. No, jospa sitä uuden vuoden ottaisi rauhallisemmin, ei tarvis nukkua ämpärin vieressä ja toivoa et elämä voittais jossain vaiheessa. Hassuinta tässä on se, että mää olen normaalisti ollu se joka tietää omat rajansa, mut näköjään ne rajat on entistä huonommat. Meinaan on joulukuussa ja tänä vuonna nyt ollu kaks krapulaa. Samassa kuussa :D voi piirtää rastin seinään, niin ei ole tapahtunu vuosiin. Onhan seki saavutus, josta ei mainita kenellekään ääneen :D

Illan aikana näin kotikaupungin exäni, sen jonka kanssa olin kuusi vuotta yhdessä. Ensimmäisen kerran kasvokkain siis näimme eron jälkeen. Kohtaaminen meni yllättävän hyvin, hän otti minut heti kainaloonsa (luultavasti siksi että mun tasapaino oli siinä vaiheessa iltaa jo aika heikko) ja alkoi kyselemään mitä minulle nykyään kuuluu. Ei mitään katkeruuden tai vihan tunnetta toista kohtaan. Toisaalta, se suhde oli pitkä ja erosta on jo kulunut niin kauan että ne tunteet on taakse jo jääny. Keskustelusta ei vaan meinannu tulla mitään, koska olin niin humalassa ja lopulta mun piti poistua wc:n. Ja siitä sit lapsuudenkotiini.

Aamulla piti käydä myös tervehtimässä pönttöä. Et sellaiset tanssit oli. Mukavaa, mutta tän krapulan voisin antaa heti pois. Saa tulla hakemaan, jos haluaa....ihan ilmaseksi annan sen pois.

Anna palaa

Noi tutun kommentit sai mut miettimään itseäni enemmän. Kuka olen ja millainen olen? Tästä lähti ns. oravanpyörä pyörimään.

Mietin, että milloin viimeksi olen saanut vastaavaa suoraa palautetta. Eroja en laske, koska silloin puolin jos toisin saatetaan sanoa asioita mitä ei oikeasti tarkoiteta. Eroissa tulee aina mietittyä automaattisesti millainen itse on ja oliko itsessään jotain vikaa. Ainakin minä mietin, muiden puolesta en voi sanoa miten he kokevat eron js eron jälkeisen pohdinnan. Itse harrastan reflektointia; kriittistä analysointia itsestäni ja mietin miten voisin olla parempi ihminen.

Kun eroja ei laskettu, muistin hyvin erään työvuoron, jossa minä 20-v. esimiehenä, eräässä pikaruokaravintolassa olin iltavuorossa ja vuorossa oli minun lisäksi kaksi poikaa. Molemmat heistä oli minua pari vuotta vanhempia. Olin vasta vaihtanut ravintolaa ja jostain syystä minua kiusattiin. Ravintola vaihtoi omistajaa ja kokeneet työntekijät eivät pitäneet siitä, että esimiehet tulivat toisista ravintoloista ja tästä syystä minä ja toinen esimies koettiin työskentely todella ikäväksi tässä paikassa. Jokainen voi kuvitella tilanteen, että tulet esim. taukotilaan ja samalla puhe loppuu. Kaikki katsovat seiniä ja joku yrittää hätäisesti keksiä jotain sanottavaa. Itse olet niin kuin et olisi tajunnut tilannetta. Vaikka olin nuori, en silti ollut tyhmä. Tätä jatkui pitkään, toinen meistä esimiehistä lopetti pian työt ravintolassa, koska ei kestänyt sitä ilmapiiriä. Itse hulluna olin siellä pari vuotta töissä.

No tässä iltavuorossa sanoin sitten näille kahdelle pojalle, että antakaa tulla mitä teillä on mielen päällä. Sanoin myös, että nyt jos joskus on mahdollisuus sanoa suoraan mikä minussa on "vikana" ja miten voisin olla parempi esimies. Siinä sit kuuntelin työn ohella suoraa palautetta itsestäni ja purin hammasta. Voin vain jälkeenpäin miettiä ja ihmetellä miten minulla oli rohkeutta silloin kuunnella naama peruslukemilla sitä palautetta. Palautteen saatuani, mietin omaa toimintaani ja joitain asioita muutin. Ei minusta tullut koskaan mitään suosikki esimiestä, mutta kiusaaminen väheni ajan kanssa.

Ymmärrän myös jälkeenpäin, että monelle oli pettymys että esimiehiä ei valittu kokeneiden, vanhempien työntekijöiden joukosta, vaan uudet nuoret tytöt tulivat sanomaan mitä tehdään. Ei se ollut minullekaan mikään helppo paikka mennä ja sanoa ihmisille, että teetkö sitä ja tätä. Toisaalta, se ei ollut minun valinta, vaan tuli siirto tuli ylemmältä taholta. Olen myös miettinyt, miksi minä olin sen ikäisenä esimies eikä ne minua vanhemmat työntekijät. Olen ehkä luonteeltani erilainen kuin he.

Vaikka suoran palautteen saaminen ei ole helppoa, on sitä joskus hyvä saada. Toisaalta, se miten palautetta annetaan ei ole helppoa. Miten saat muotoiltua sanat niin ettet loukkaisi toista. Nämä on niitä asioita mitkä myös vahvistavat ihmistä ja palauttavat maan pinnalle jos pääsee välillä leijailemaan pilvilinnoissa.



p.s. ystäväni (ainoa joka tietää tästä blogista) kertoi, että olen mä hänen mielestään hyvä kuuntelemaan. arvaatte varmasti kuinka se lämmitti sydäntä!

Meni paremmin kuin olisin osannut kuvitella

....leffan katsominen. Ei yhtään kyyneltä. Jopa pientä toivoa tunsin sisälläni.

Ehkä mää joku päivä löydän sen jonkun. Sen jonkun jonka kanssa vaan klikkaa, ei mitään yrittämistä tai säätämistä. Helppoa ja vaivatonta yhdessäolemista :)

Katsotaan vaan, niin nämä pilvilinnat on jo huomenna historiaa ;D

Aatto

Toivottavasti tämä on ensimmäinen ja viimeinen joulu minkä vietän näin. Aatto alkoi perinteisesti sillä, että menin äitini luokse syömään puuroa. Siitä sitten suuntasin puolen päivän jälkeen takaisin isälle. Isäni lähti naisystävänsä kanssa hoitamaan asioita esim. kävi hautausmaalla....

Mitä mä tein sillä aikaa? Olin yksin ja katsoin tv:stä mm. elokuvan Jane Austenin jalanjäljillä ja itkin sen minkä ehdin. Sain kasattuani itseni jotenkin ennen kuin isäni + naisystävä tulivat takaisin. Sen jälkeen syötiin ja jaettiin lahjat. Sen jälkeen kaivoin koneen esiin ja olen toisella silmällä katsonut tv:tä. Kohta alkaa jouluelokuvista ykkönen Holiday. Toivottavasti vesiputoukselta vältytään. :D

Katsotaan jaksanko lähteä yökirkkoon lapsuudenystäväni kanssa, vai kutsuuko nukkumatti ennen sitä. Juu ja mä olen ihminen joka käy kerran vuodessa jos sitäkään kirkossa, joskus olen myös miettinyt miksi kuulun kirkkoon. Tapakristitty.

Voinko sanoa, että olis ollut hohdokas joulu? En. Toisaalta, tarvitseeko joulun olla sen kummallisempaa. Läheisiä, hyvää ruokaa...aiempina vuosina olen leiponut kaikenlaista, mutta tänä vuonna joulu oli sit erilainen, täysin erilainen verrattuna edellisiin. Ehkä ensvuonna, mut ei mietitä sitä nyt.

Ai niin, olenko maininnut mikä on tämän joulun kohokohta? Tapsan tanssit ;) Niitä odotellessa - mukavaa aattoillan jatkoa teille sinne ruudun toiselle puolelle.

Ei mennyt niin kuin olin kuvitellut

Kaikesta huolimatta hyvää joulua! :)

Marttyyri

Kiitos.
Kiva tietää.

En tiedä mitä pitäis ajatella, mutta sain eilen aika suoraa palautetta yhdeltä tutulta. En tiiä miksi tätä tuttua voi sanoa...jotain ihme säätöä on ollut, mut mene ja tiedä. Se nyt ei kuitenkaan ole tän tekstin pointti.

No tää tuttu sit laukoi totuuksia musta. Sain ns. miinuslistan omista puolistani.

- en ole hyvä kuuntelemaan.
- käännän asiat helposti itseeni ja olen hieman marttyyri.

No mitä mä tähän voin todeta? Suoraan sanottuna paskoja tuollaiset puolet ihmisessä on ja nyt mää kuulen suoraan, et ne on mun huonoja puolia. Jos joku laukoo mulle jotain tuollaista, niin voin sanoa, että silloin menen peilin ääreen ja katson itseäni pitkään. Pitkään.

Olen tiennyt aiemmin, että kuunteleminen ei ole mun vahvoja puolia, mutta olen sen tiedostanut jollain asteella. Olen aikanaan myös päättänyt, että teen asialle jotain. Olen yrittänyt kysellä ihmisiltä niiden kuulumisia ja olla kiinnostunut niistä. Ja mua oikeasti kiinnostaa toisten ihmisten elämä. Olin jo hetken aikaa siinä uskossa, että mää olen oikeasti kehittynyt kuuntelemisessa, mutta näköjään en ole. Tuntui todella pahalta, ku toinen sanoo että sä et osaa kuunnella jne. Nyt on oikeasti miettimisen paikka, mitä voin tehdä toisin ja miten voisin jatkossa olla parempi kuuntelemaan toisten juttuja.

No toinen asia oli tää, et käännän asiat itseeni. En itse ole kokenut asiaa niin, vaan jos jollain on ollut vaikeaa tai muuten paskaa, niin olen yrittänyt ed. mainittua kuuntelemista tehdä ja sit sopivan hetken tullen kertonut omakohtaisia kokemuksia, jos sellaisia on ollu. En todellakaan ole kokenut asiaa niin että mun pitää omat asiat sotkee kaikkeen, vaan kertonu miten itse vastaavissa tilanteissa olen tehnyt. En ole halunnut suoraan neuvoa muita, koska jokainen kokee asiat eri tavalla. Aina ei ole yhtä oikeaa keinoa hoitaa asioita, vaan niitä on niin monta kuin tekijöitä. Näköjään olen epäonnistunut siinä täysin ja käsittänyt asiat ihan väärin.

Marttyyri? Sen olen tiennyt kauan, että minussa asuu pieni (tai vähän isompi) marttyyri. Mut koen myös olevani kiltti, enkä esim. ole pitkävihainen. Vaikka herneet sattaa joskus mennä nenään, niin kyllä ne tulee sieltä nopeasti ulos. Yksi kauheimmista asioista mitä tiedän on mennä nukkumaan vihaisena tai että asiat jää selvittämättä!

Mitä tästä opin? No, katotaan sitä peiliä vielä pari kertaa. Ja hei, olenko mää väittäny että olisin täydellinen? En. Eli aina voi oppia ja kehittyä ihmisenä. On varmasti paljon muitakin asioita, missä voisin kehittyä.


Niin ja mitkä ne plussat oli?

+ en polta
+ haluan perheen
+ mulla on töitä, eikä mulle ole velkoja
+ opiskelen alaa mikä mua oikeasti kiinnostaa. Toisaalta tässä kohtaa tuli ihmetystä siitä, että miten olen voinut yliopistoon päästä, koska olen blondi ja joskus mulla vaan kestää kauan tajuta asioita :D Niin ja kirjoitustapani (esim.fb, tekstarit ja varmasti tää blogi) on kuulemma joskus ihan kauhea. Voin kertoa teille, että olen saanut kehuja esseistä ym. akateemisen maailman teksteistä eli kyllä mä ehkä osaan kirjoittaa kunnolla silloin ku sen aika on ;)

Mut nyt palataan sen peilin ääreen :)


p.s. jos teillä on vastaavia kokemuksia, niin saa jakaa...

Jiihaa!

Sain sen asunnon! Ens viikolla papereiden kirjoitus. Maaliskuun 1.päivä vapautuu! Eli tässä on hyvin aikaa pakkailla. Miksi mää purin mun tavarat?! Kait se pari kuukautta olis vielä mennyt laatikoiden/kassien keskellä ;)

Ja tässä muutossa on se ero, et tää on nyt mun oma päätös...eikä tavaroita tarvi tunnissa iskee sinne minne mahtuu, vaan voi fiksusti laittaa tietyt asiat tiettyihin paikkoihin jne.

Katsotaan, niin lopulta mulla tulee kauhee kiire ton pakkaamisen kanssa ;)

Polku

Yksi päivä katsoin vanhoja kuvia ja siellä oli mm. tämä kuva Barcelonasta. Sängyssä kun en unta (taaskaan) saanut, niin alkoi myös Neon 2:sen Ei yksinäinen unta saa -kappale soimaan päässäni.

Siinä kattoa tuijottaessa mietin tätä kuvaa ja tulevaisuutta. Mun tulevaisuus on ihan auki. Ainoastaan opiskelu antaa sille jotain tietä ja pitää mut jokseenki kaidalla polulla, mutta muuten kaikki muu on ihan auki.

Aiemmin mulla oli selvät näkemykset siitä miten mun elämä menee ja mitä haluan. Nyt sitä toista ei ole ja siinä samalla meni myös haavet/suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta. Nyt kun olen yksin voin tehdä sellaisia suunnitelmia mitä itse haluan, jos joku kiva kaveri tarttuu matkalla mukaan, niin sitten katsotaan et pitääkö suunnitelmia muokata....mut kaikesta en luovu, kompromisseja voin joistain asioista tehdä.

Palataan vielä tuohon kuvaan. Ajattelin, että se olisi mulle sellainen "motivaatiokuva" tulevaisuutta ajatellen tms. Siinä on pitkä leveä polku - välillä voi vähän elämä mennä laidasta toiseen ja tarvittaessa voi pysähtyä penkille levähtämään, jos meno on hurjaa.

Vastailin kommentteihin

Kiitos taas kommenteista, vastailin niihin vähän jälkijunassa :) mut nyt on vastattu. Vaikkei nyt ole tullut mitään outoja kommentteja, niin pidän ainakin hetken kommenttien valvonnan päällä. Helpompi myös itse reagoida (vastata) niihin ku tietää, että uusia on tullut. Katsotaan sit asiaa uuden vuoden jälkeen, ku normaaliarki alkaa.

Normipirkko

Kävin joulumarkkinoilla ja sieltä matkaani tarttui mm. magneetti. Teksti oli mitä osuvin mulle. Vaikka aika massaan uppoudun, niin en silti ole mikään normipirkko - ainakaan omasta mielenstäni. Veljeni kutsuu naisia usein pirkoiksi (älkää kysykö miksi) ja sekin toi vielä oman lisänsä tälle tekstille :D Sain hyvät naurut ainakin ja jääkaappiin tämän muistuttamaan minua siitä etten ole normipirkko, vaan spesiaalimpi ;)

Lisää magneetteja ym. löytyypi täältä. Vaikka makuni on aika yksinkertainen, niin silti tällaiset asiat piristävät sopivissa määrin. Eikä elämää kannata niin vakavasti ottaa, yritän silloin tällöin itsekin löysätä sitä pipoa.

Entä jos?

Yhtenä iltana kun en saanut unta aloin miettimään asioita ja jostain tuli kysymys "entä jos?" mieleeni. Entä jos asiat ei olisi menneet näin? Missä silloin olisin? jne.

Lähdin "leikkittelemään" ajatuksella reilut parivuotta taaksepäin. Entä jos en olisi päättänyt silloin, että hauan elämääni muutosta. En olisi muuttanut, jättänyt huonoa suhdetta jne. Missä olisin nyt? Luultavasti naimisissa, töissä samassa paikassa (opiskelut olisi varmaan jääneet haaveeksi) ja olisin suht tyytyväinen elämääni, mutta en onnellinen. Joten hyvä, että silloin tein päätöksen. Tiedän siitä exästäni sen verran, että hän on tehnyt kans muutoksia elämäänsä. Mielestäni positiivisia, ja hän on nyt reilun vuoden ajan ollut parisuhteessa. Joten uskon, että se ero oli loppu peleissä fiksu molempien osapuolien kannalta.

Entä jos en olisi muuttanut tänne, en olisi tavannut ihania ihmisiä (ystäviä/kavereita), enkä olisi uskaltanut hakea opiskelemaan "vielä kerran". Voin sanoa, että elämässäni on tällä hetkellä paljon hyviä asioita. Jos en olisi uskaltanut tehdä pari vuotta sitten vaikeaa ratkaisua (muuttaa vai jäädä) en olisi tässä.

Entä jos en olisi muuttanut. En olisi tavannut X:ä. Millä tavalla elämäni olisi nyt erilaista? Siinä kohdalla minulla löi tyhjää. En vielä pysty sanomaan, mitä hyvää se ihminen toi elämääni, mutta kenties joskus ymmärrän sen.

Jos jotain hyvää yritän etsiä, niin ainakin tämä ero on kovettanut minua ihmisenä. Toivottavasti ei liikaa. Tiedän, että olen sinisilmäinen joissain asioissa, ehkä sitä sinisilmäisyyttä hävisi hieman tänä syksynä. Tämä ero on myöskin vienyt luottamuksen, luotan vain niihin läheisimpiin ystäviin....mutta uusiin ihmisiin luottaminen on vaikeaa.

Turha sitä on jossitella. Elämä on. Elämä on sellaista mitä siitä itse tekee. Joskus se antaa, joskus se ottaa.

Mielestäni on kuitenki hyvä miettiä välillä "mitä jos elämä olisi mennyt toisin". Näkeepähän sitten ne (toivottavasti) hyvät asiat siitä nykyisestä elämästä. Ainakin mulle kävi niin.

Asunto?

Mulle tarjottiin eilen asuntoa. Uusi asunto olisi vähän isompi kuin nykyinen ja hinta sellainen, että pystyn sen vielä maksamaan. Nyt pitäisi huomiseen mennessä päättää mitä tekee.

Asuinalue olisi uusi, hieman sieltä suunnalta mistä olen haaveillu....lähiö kuitenki :)

Mulla on ollu kaksi syytä miksi haluan muuttaa:

1) Enemmän tilaa
2) Uusi asuinalue, täällä pk-seudulla ku on kuitenki tota tilaa ja vaihteluhan virkistää

Lisäksi pystyn vielä hyvin maksamaan sen. Joten miksi en nyt tarttuis tilaisuuteen? mikä mua estää? Ei mikään.

Katsotaan, huomenna jos saan paperiasiat kuntoon, niin sitten taas ollaan viisaampia. Ja muuttamaan pääsis maaliskuun alussa eli aikaa pakata on kunnolla.

Playbook

Tää viikonloppu on ollu vaikea, niin kuin ennustin....muutaman kerran on tullu itku. Miettiny kaikkea, mitä on tapahtunut. Lokakuussa X ilmoitti asiasta eli ei siitä nyt niin kauaa ole, mut silti tuntuu välillä et erosta on kuitenki aikaa - enemmän kuin pari kuukautta. Sen lisäksi luin tänään joitain keskusteluja fb:stä mitä olen X:n kanssa käyny. Keskustelut ei ole ollut mitään pitkiä (tai vakavia fb:ssä) parisuhteen aikana, mut niissä oli vaikka mitä kivaa. Ne jutut sai vähän hymyilyttämään ku mietti niitä aikoja, niitä muistoja. Sit loppupään tekstit olikin jotain kauheeta.

Olen myös katsonu joitain kuvia, yrittäny valkata sieltä ne oleelliset kuvaat talteen. X piti (pitää) valokuvaamisesta, joten valokuvien seasta löytyy kaikenlaista otoksia. En halua yhteisiä kuvia poistaa (ainakaan vielä, ne kuuluu mun sen hetkiseen elämään ja ehkä joskus voin katsoa niitä ja todeta että toi oli silloin, nyt on nyt), vaan enemmänki hänen "harrastuskuvia", sellaisia kuvia joilla ei oo mulle ollu merkitystä (en tiedä esim. mistä kuvaa on otettu jne.) edes parisuhteen aikana. Tulipa muutama sivuhuomautus :)

Näiden asioiden lisäksi olen katsonut viimeaikoina sarjaa How I Met Your Mother. Sitä katsoessa olen miettiny, et kaippa sitä tammikuussa voisi ryhdistäytyä ja ehkä katsella ympärille.

p.s. huomiseksi on luvattu kunnon sadetta ja tuulta. minä + tuuli merellä ei oo paras yhdistelmä! onneksi mulla on matkapahoinvointilääkkeitä, niin jospa ne auttais selviämään laivareissuista.

Löydän

Illalla sängyssä tuli pyörittyä tovin aikaa. Uni ei vaan tullut. Lääkettä en viitsinyt ottaa, koska seuraavana päivänä voi olla hieman "tukossa". Tarkoitus olisi tänään siivoilla tää mun pieni asunto (en tajua miten olen saanut tän luukun näin sotkuiseksi, en oikeasti ymmärrä!) ja käväistä kaupassa sekä pestä pyykkiä pari koneellista. Ah, tekemistä on paljon, mutta onneksi on aikaa.

No mut siinä sängyssä pyöriessäni aloin miettimään, ylläettäen, asioita. Omaa elämääni ja kuinka yksin ja yksinäinen sitä kuitenki on. Vaikka niitä ystäviä/kavereita on niin kaipaan seuraa iltaisin. Sitä että nukahtaa toisen viereen ja herää sen toisen vierestä. Sitä toista jonka vieressä katsoa tv:tä, toista joka keskustelee mun kanssa tai esittää kuuntelevansa mun juttuja. Ihan sitä perusarkea mitä toisen kanssa voi viettää. Ei mitään yltiö romanttisia juttuja vaan ihan perusperuselämää. Toisaalta en halua ketä tahansa viereeni jakamaan ed. mainittuja asioita, joten sitä toista saa odottaa.

"En etsi vaan löydän."
Pablo Picasso

Olenkin päättänyt etten väkisin etsimällä etsi, vaan se toinen ihminen tulee sitten elämääni kun sen aika on. Lisäksi luulen, että tähän yksin olemiseen vielä tottuu, löytää omia juttuja mitä tekee ettei se olo tunnu yksinäiseltä.

Tallinnaan

(kuva)

Maanantaina suuntaan Tallinnaan. Käyn huolattamassa ripset sekä vähän vielä jouluostoksia (yhtään lahjaa en ole vielä ostanu, normaalisti kaikki olen hankkinu lahjat hyvissä ajoin :D). Kiva lähteä sinne, harkitsin alkuun että olisin lähtenyt jonnekki muualle, mut Tallinna saa tällä kertaa riittää. Ehkä vuoden päästä, johonki kauemmas pääsis lähtemään ja joulutunnelmaa fiilistelemään.

Sanat kaikuu päässä

"Mä en uskonu, et otat tosissas puheet tulevaisuudesta"

Nää sanat kaikuu mun päässä vähän väliä. Miten voi oikeasti luottaa johonki ihmiseen vielä, jos joku sanoo noin. Se, et ite on ollu tosissaan mukana ja puhunu, luullut suunnittelevansa tulevaisuutta toisen kanssa. Miten uskaltaa vielä luottaa johonki?

Ihmettelen vain miten olen ollut niin sinisilmäinen, miten olen ollut niin sokea.

Kait sitä joku päivä tulee sellainen ihminen eteen, jonka kohdalla uskaltaa ottaa riskin ja heittäytyä täysillä mukaan. Tulee sitten turpaan tai ei.

Heijastin

Päädyin eilen baariin...taas...mut hauskaa oli. Nyt on loma ja tulipahan "nollattua". Olo on myös sen mukainen. Vaikka olen käynyt baarissa 4 kertaa joulukuun aikana (toi on oikeasti mulle paljon, hyvä ku käyn vuodessa tuon verran baareissa!), niin yhtään yhdenillan juttua ei mulla ole ollu ja siitä olen ylpeä. Olen pitänyt hauskaa; tanssinu ja viettäny aikaa kavereiden kanssa.

Noh, mitä sit tapahtui illalla?

Kun lähdin taksia metsästämään tajusin, että mun heijastin oli tippunu. Heijastin, jonka sain X:ltä vähän ennen eroa. Tunteet nousi pintaan ja muutaman kyyneleen taksissa sitten tirautin. Tuntui todella pahalta, teki mieli mennä kotiin, sinne vanhaan kotiin. Käpertyä toisen viereen, toisen lähelle. Tuntea se toinen siinä vieressä. En kuitenkaan tehnyt mitään, vaan nielin ajatukset. Ei se enää oo mun paikka, vaikka kuinka olisin yöllä halunnut mennä sinne. Onneksi en menny!*

Olen ollu tosi kiireinen koko joulukuun. Pitkiä päiviä, paljon tekemistä. En ole juurikaan pysähtynyt ja nyt kun on loma - kuukauden loma. Mietin, et miten selviän tästä. Kun pitää olla paikallaan, on aikaa miettiä jne. Kait tästä selviää, mut ehkä se on hyväkin asia että pitää olla paikallaan. Näkee asioita ehkä eritavalla. Tulee käytyä eroa läpi ja ehkä loman jälkeen on taas pikkaisen vahvempi ihminen.


Mut vielä siitä heijastimesta, mua harmittaa se. Siihen liittyi muutakin kuin X, mut sille ei enää voi mitään. Uusia heijastimia saa ja uusia muistoja uusien ihmisten kanssa tulee ajanmittaa.


*näin jälkeenpäin voin olla siitä tyytyväinen.

Heh

Sain edelliseen postaukseeni kommentin ettei ketään enää kiinnosta lukea blogiani ku en käsittele enää eroani???

En tiiä onko mulla huono huumori vai mistä johtui, että repesin tälle kommentille.

Siis tää blogi alkoi erosta, mutta en jaksa joka päivä vatvoa ja kirjoittaa asiasta. Mää oikeasti mietin niitä asioita päivittäin, mutta en jaksa kirjoittaa. Miksi?

a) jos vatvon vaan, niin milloin mää pääsen eteenpäin elämässä? (tietty ne asiat pitää läpi käydä....mut en jaksa toistaa itseäni täällä - en tiiä ketä kiinnostaa lukea postausta vol.100 siitä kuinka pa**a mun exä oli ;)
b) en halua joka ikisessä kirjoituksessa mainita X:ää, se vaan ei enää kuulu mun elämääni!
c) tää on mun blogi ja siksi saan kirjoittaa siitä mistä haluan
d) mulla on oikeasti TOSI kiireinen viikko (takana/menossa) ja nytkin pitäis lukea vuoden viimeiseen tenttiin...tulin käymään koneella siksi, että saan muutamaksi minuutiksi jotain muuta ajateltavaa.

Varmasti kirjoitan tänne erostani ja tunteistani jatkossa, mutta voin rehellisesti sanoa, että mun elämässä on onneksi nykyään muutaki kuin pelkästään toi eron miettiminen. Kauhulla odotan joulua ja uutta vuotta, pelkään et se yksinäisyys silloin iskee! Mut vielä en mieti sitä.

Kommentteja on kiva saada ja niitä mielelläni vastaanotan :)

Lisätunteja

Nyt on sellainen alkuviikko, että pari lisätuntia per päivä olisi suotavaa (eli mitään suurempaa en jaksa nyt kirjoitta, mut hengissä ollaan). Jos jotain hyvää tässä on, niin eipä ehdi hidastaa vauhtia ja miettiä syntejä syviä.....mutta pelkään, että perjantaina ku alkaa joululoma, niin olen ihan puhki, väsyny. Viikonlopuksi voi olla jotain kivaa tiedossa, tai sitten vain olen kotona.

Kotona, enkä tee yhtään mitään.

Puhki

Oon niin puhki tästä viikonlopusta.

Viikonloppuun oli yhdistettynä myös töitä....huhuh. Nyt suuntaan kotiin ja meen aikaisin nukkuman!

Miten siinä päiväkalja-jutussa kävi? Noh, ei jäänyt päiväkalja yhteen, lähdin myös sanunomaan...mut yhdentoista aikoihin olin jo nukkumassa. Kiva ilta. Nyt kuitenki pitää pitää taukoa, ainakin tapsan tansseihin saakka ;)

Päiväkaljalle

Heh, tänään ois tarkoitus lähteä päiväkaljalle :D

Muuten hyvä, mut mää en juo kaljaa...onneksi sieltä saa muutakin ;)

Oon tutustunu paremmin yhteen ihmiseen tänä syksynä ja tämä henkilö ehdotti mulle sitä, siis kyseessä on kaveri. Ei mitään muuta. Eli ei tarvi miettiä siellä mitään, et onko se joku kokelas nro.??? :)

No tästä hienosta aasinsillasta päästään itse aiheeseen. Eli eilen puhuin kahden henkilön kanssa ystävistä ja kavereista. Mulla on aikuisiällä ollu tosi vähän omia ystäviä/kavereita ja yleensä parisuhteen kautta mulle on tullu se kaveripiirikin, mut erottuani se kaveripiiri on hävinny yhtä nopeasti kuin on tullut. Tässä kohtaan voin mainita, että X ei tutustunut yhteenkään mun kaveriin 1,5 vuoden aikana....eikä niitä edes ollu montaa - voi yhdellä kädellä laskee ne kelle oisin hänet halunnu esitellä. Vitsit ku tajuaa näitä asioita jälkikäteen, sitä on ollu niin laput silmillä. Jos joskus seurustelen, niin HALUAN että se toinen HALUAA tutustua mun ystäviin ja kavereihin (M muistuta mua tästä, jos näyttää siltä että sulle sitä henkilöä ei esitellä :D). Kuinka tyhmä sitä ihminen voi olla???? Oikeasti, X ei ollu mulle tarkoitettu.

Lukioaikoina ryssin (en oo ylpeä niistä asioista, mutta onneksi asioista voi oppia!) mun ystäväpiirit ja aikuisiällä olen joutunut etsimään uudet ihmiset. Ainoa poikkeus on tää lapsuudenystävä, mut muuten olen saanut kasata itselleni uuden kaveripiirin. Ei se haittaa, nää henkilöt on kyl sit spesiaaleja :)

Ja pitkästä aikaa mulla on sellainen tilanne, että mua kysytään et voisinko lähtee kahville tai teatteriin?! ym. Mää en ole se henkilö joka ehdottaa aina tekemistä muille vaan mulle ehdotetaan - se on oikeasti aika harvinaista. Toki pitää itse olla aktiivinen, että nämä asiat pysyy näin, mutta kuitenki...olen oikeasti yllättynyt - positiivisesti. Mun kalenteri näyttää aika täydeltä näiden erilaisten tapaamisten myötä! Pitää muistaa jättää sinne myös kohtia jolloin voi vain olla yksin. Mää olen ihminen, joka myös viihtyy yksin kotona.

Voihan olla, että tää johtuu siitä, että olen sinkku niin mua ehkä helpommin kysytään kuin parisuhteessa ollessani. Täytyy vain muistaa, että vaikka uutta sosiaalistaelämää on tullut, niin pidän kyllä huolen niistä "vanhoista" ystävistäni kans.

Mulla tais ajatus katketa monta kertaa ku kirjoitin tätä.

Mut nyt sinne päiväkaljalle ;)



p.s. montako hymiötä tässä postauksessa on???? :D hi**o, kait se elämä sittenki menee eteenpäin.

Tyhjää

Tyhjää, pää lyö tyhjää.

Sata asiaa ja kysymystä pyörii päässä, mut silti ei mitään järkevää ajatusta oo mielessä.

Just kun asiat näyttää menevän hyvin, niin eiköhän jokin mutka tule matkaan....vaikeeta. Jos asiat on vaikeita, niin silloin varmaan kannattaa antaa olla.

Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen

Tää on niin mun biisi!!!! :D

Lista

Huomenna lähden vanhempieni luokse...pidennetty viikonloppu siellä.

Kiva mennä sinne siitä huolimatta, että edellinen kerta meni vähän ikävästi....jos muistatte. Tuntuu, että siitä ois pitkä aika, vaikka ei oo ku kuukausi. Se pistää miettimään, et aikaa ei oo sittenkään menny kauheasti, vaikka paljon asioita on tapahtunut. Paljon asioita lyhyessä ajassa.

Lyhyt lista siitä mitä on tapahtunu tänä syksynä:

- Uusi opiskelupaikka
- Uusia kavereita opiskeluiden parista, osasta on tullu hyviäkin kavereita
- Ero
- Muutto
- Ystäviä ja tuttavia hävis mun elämästä
- Uuden opettelua, totuttelemista asioihin
- Ihmisiä on palannu mun elämääni
- Ihan uusia tuttavuuksia
- Hauskanpitoa (joo, eilen tuli lähdettyä ekstemporeena baariin....ei ollu hyvä idea ;))
- Lompakko on keventynyt ihan kivasti syksyn aikana
- Mulla on edelleen työ mistä pidän, vaikka joskus työpäivät on tooooosi raskaita ku on aikaa miettiä asioita

Isoja asioita, oikeasti isoja asioita. Työ, perhe + muutamat ystävät on pysyny samoina....kaikki muu on muuttunut. Ei ihme, että välillä on ollut raskasta.

Vielä ku jostain löytäisin sen urheilemisen motivaation.

Suvi Teräsniska - Vuoristorataa

Älkää kysykö :D Tää biisi on vaan soinu päässä jonkin aikaa...

100. postaus

Paljon on tullu tänne kirjoiteltua....

Olen aiemmin maininnu, että en ole pystyny lukemaan noita vanhoja kirjoituksia. En vielä pysty siihen, ehkä sitten joskus. Tai sitten annan niiden vaan olla.

Anonyymi oli laittanu mulle uutta kommenttia...ja joo, mulle on oikeasti ihan sama vaikka asia ois totta. Mitä se mulle kuuluu? En halua vaivata itseäni asialla, koska tiiän että se aiheuttais mulle vaan pahan mielen. Miksi haluaisin pahentaa oloani exäni asioilla.

Vaikutan ehkä päällisin puolin, että olen "kiinni" elämässä, mut hi**o muhun sattuu välillä. Sattuu välillä niin että oksat pois. En ole esim. pystyny purkamaan mun kaikkia tavaroita ja nyt ku tänä aamuna esim. purin mun loput vaatteet laukusta....se tuoksu. Hi**o se on ihana! Mutta kyllä se jossain tuntui ja pahasti. Meinas tulla itku, mut kyyneleitä ei vaan tullu.

Miksi en oo niitä tavaroita purkanu? Sitä mietin itsekki...mulla on sitä tavaraa paljon, ja kaikkea ei tuu käytettyä. Eikä ne ees mahdu tänne mun asuntoon. Tarkoitus on ollu, että kävisin ostamassa pahvilaatikoita ja saisin ne tavarat sinne siirrettyä. Olisi paljon siistimmin kuin pelkät ikea-kassit.

Mut se, että vaikka vaikeaa on ollu, niin on niitä hyviäkin asioita tapahtunut. Onneksi. Ei se elämä aina ole niin surkeeta :)

Ööööö.....

Tänään on ollu aikamoinen vi**tus x 100 ja paha mieli tuli kaupan päälle...

Olin tänään luennolla ja se luennoitsija on jostain takapajulasta kotoisin ja elää jollain 60-luvulla (näin mun opiskelukaveri totes...). Kyseinen opiskelukaveri selvittää mihin asiasta voi valittaa. En ala tässä kertomaan asiasta enempää, mutta hei haloo me eletään 2010-luvulla! Harvoin myöskään otan asioita henkilökohtaisesti, mut jossain se raja kulkee mullakin.

Toinen asia mikä sai mut miettimään asioita oli anonyymin kommentti (en julkaissu sitä...). Siinä tää anonyymi sanoi mm. että tietää 99% varmuudella kuka mää oon ja kuka on X. Mistä hän muka tietää mut ja millä tavalla on yhdistäny mut. Henkilö laittoi myös, että hänellä olisi jotain juttua X kanssa nyt, ei kuitenkaan mitään vakavaa - vielä.

Oikeasti, kiinnostaako mua? Ei. Haluanko tietää? En. Jos X:llä on uusi niin sitten on. Ei kuulu mulle, eikä sille kuulu mitä mulla on...Tää anonyymi vielä laittoi, että X eikä esim. X:n nimeä. Et jos siellä anonyymi olet, niin voit mulle sähköpostilla (löytyy sivupalkista) enemmän avautua teidän suhteesta. Mut mua ei kiinnosta. Ja oikeasti, jos X:llä on uusi ja se laittaa mulle blogin kautta viestiä et tuntee mut, niin ei muutaku onnea heille...toivon, että X tajuaa millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä. Sen, verran kuitenki toivon X:lle hyvää, ettei hän mitä tahansa huolisi :)

Myönnän et hetken otti rinnasta ajatus, että X ois uus...mutta vain pienen hetken. Mulle on loppujen lopuksi ihan sama, en halua sitä ihmistä enää takaisin. Välillä tulee pa**oja hetkiä, jolloin tuntuu et tästä ei tuu mitään. Mut hetken päästä se olo helppottuu - onneksi. Aika, se vaan auttaa...ja tekee ihmeitä. Päivän aikana niitä vuoristoratoja on tullu, mut se kuuluu asiaan. Ja ne vuoristoradatkin pienenee ajan kanssa. Uskon ja toivon niin :)

Ja joo tiiän et toi anonyymin kommentti on joku (miksi niitä sanotaan???) tollainen "läppä", mut sai se mut hetkeksi miettimään et mitä mää tänne kirjoitan. Olen kuitenki kirjoittanu tänne tosi vähän faktaa mun tai X:n elämästä tai siitä mitä minä tai hän tekee. Ne mitä oon kirjoittanu on ollu mun tunteita ja ajatuksia, joita nyt voi olla kenellä tahansa kaduntallaajalla...ei me vaan tiedetä mitä vastaan tulevien ihmisten päässä liikkuu.




p.s. laitan hetkeksi kommenttien valvonnan...ihan vaan kaiken varuilta :D

Yökerho

Tulipa käytyä ensimmäistä kertaa eron jälkeen yökerhossa. No, yökerhon valinta ei mennyt ihan nappiin, mutta silti oli hauskaa.

Siis oikeasti, me valittiin baari/yökerho jossa oli tuoreita ylioppilaista ystäviensä kanssa ja muutenki väki näytti todella nuorella :D Siis minä ja mun ystävät ollaan todellakin nuoria! Mutta eipä kertaakaan aiemmin ole tullu sellaista "tätifiilistä" yöelämässä....no tilattiin heti alkuun shotit, ku todettiin ettei jakseta vaihtaa paikkaa.

Lupasin porukan ainoana sinkkuna etsiä paremman paikan seuraavaa kertaa varten. Onneksi sinne on aikaa ;) mut joka tapauksessa, vaikka paikka ei ehkä paras ollut oli meillä silti kivaa.



EDIT: Aloin miettimään kuinka "ruma" sana sinkku on, oikeasti eikö parempaa sanaa ole???? :D

Club For Five - Ei se vaan ole niin

Kommentit

Sain nyt vastattua noihin Suuttunut? -kirjoituksen kommentteihin. Kiitos teille kommenteista. Saa laittaa jatkossakin :)

Haluan muistuttaa niitä, jotka ei ehkä kriittistä lukemista harrasta, että nää mun tekstit on vain puoli totuutta jos sitäkään. Kirjoitan täällä aika suoraan tunteista mitä olen kokenut ja läpikäynyt, mutta joskus saatan jättää tietoisesti tai tiedostamatta joitain asioita pois. Asioilla on myös ollut se toinen puoli - se X:n puoli. Itselleni on ihan sama millainen se X:n puoli on tässä tarinassa, koska tää on mun elämää ja itse teen elämästäni sellaisen kun haluan. Eli olen tässä rakentamassa itselleni uutta identiteettiä ja elämää. Sellaista mihin ei kuulu enää X.

Opettelen asioita. Teen virheitä ja toivon, että seuraavalla kerralla olen fiksumpi. :)

Jatkossakin haluan kirjoittaa mun tunteista suoraan... Jokaisen omalla vastuulla on se miten ne sitten lukee ja tulkitsee.

Ruokavalio ja rytmi

Mun ruokavalio tänä syksynä on muuttunut huonompaan suuntaan. Mää oon aina tehny mielelläni kaikki ruoat itse, enkä eineksiä oo suostunu syömään (paria poikkeusta lukuunottamatta). En nytkään syö eineksiä, mutta....se makea. Sitä tulee syötyä päivittäin. Ei nyt kokonaista suklaalevyä, mut jotain kuitenki. Samalla kun täytän mahaani suklaalla/herkuilla, syön sitä myös suruuni. Se on mun mielestä ihan ymmärrettävää, mutta missä kulkee se raja? Milloin on ylitetty se kohtuus?

Sen oon tainnu ylittää aikaa sitten, mutta en oikeastaan ole tehny asialle mitään. Oikeaa ruokaa tulee päivittäin onneksi syötyä yliopistolla. Eli ei mun ruokavalio nyt ihan sieltä huonommaista päästä ole, mutta kuitenki herkuteltua tulee ihan liikaa. Itse kuitenkin ns.alan ihmisenä, mun pitäis noudattaa sitä terveellistä ruokavaliota - lautasmallia. Mut rehellisesti sanottuna, on ihan tekopyhää mennä aina joidenkin suositusten mukaan. Hyvä niille jotka noudattaa suosituksia, mut jos joskus lipsuu, niin kai se kaikille sallitaan...eikä katsota tai kuunnella kauhulla et taas toi söi makeaa :)

Ainakaan mulla ei oo varaa syödä täysin suositusten mukaan, ellen olisi kasvissyöjä*. Tarkoitan tällä nyt lautasmallin noudattamista, ei mulla ole rahaa ostaa joka aterialle salattia...rasteet ym. on halvempia ja niillä saa helposti lisättyä kasvisten määrä....mutta sen ruoanvalmistaminen yhdelle ihmiselle on muutenki "vaikeaa"/työlästä. Jos haluaa olla taloudellinen, niin tekee koko jauhelihapaketin kerralla ja sit sitä ruokaa on moneksi päivää. Onhan mulla pakastin mihin voin ja olenki pakastanu, mut... Näissä asioissa voin sanon, et yksin elävä on heikommilla jäillä. Mun mielestä. No, mutta mää voin oppia. Lisätään sekin asia opittavien listaa. :)

Toinen asia mikä mua on häirinny, on mun rytmi. Aiemmassa elämässäni menin nukkumaan kello kymmenen, monesti olin jo aikaisemmin sänkyssä. Heräsin ennen herätyskelloa ja sit olin aina reipas ja energinen. Nyt nukkumaan meno on siirtyny sinne klo.23 ja aamuisin mun on vaikea nousta. Torkkua painan ja pitkitän nousemista. Ymmärrän, että tää johtuu asioista mitä mulle on tapahtunu, mut se on asia minkä haluaisin takaisin - siis rytmin, en sitä edellistä elämää. Tämä aamu oli poikkeus; olin jo kasin aikaan reipaana ylhäällä. Toivotaan, että se rytmi muuttuis pikku hiljaa taas siihen entiseen, jolloin virtaa olisi paljon enemmän :)



*pidän kasvisruoasta, mutta pidän myös lihasta :)

Deittailu...

Edelliseen kirjoitukseen oli tullu pari kommenttia ja tarkoitus on mun vielä vähän avata omaa kantaani asiaan.

Eli siis mitään uutta parisuhdetta en oo etsimässä, toisaalta ei sitä voi tietää mitä elämässä tapahtuu - joskus yllättävissäkin paikoissa voi sattua ja tapahtua asioita. Kaksi kuukautta sitten elin ihan toisenlaista elämää...elämäntilanteet muuttuu joskus todella yllättäen. Enkä nyt puhu pelkästään parisuhteen loppumisesta, vaan kaikesta muustakin mitä elämässä saattaa tapahtua.

Mielestäni on hyvä jos pystyn miettimään deittilua ym. Silloinhan en ole täysin kiinni enää siinä entisessä, vaikka mietin exääni edelleen ns. joka toinen hetki. Mulle on ammatti-ihmisetkin sanoneet + eri lähteistä olen lukenu, että ero ja sen erivaiheiden läpi käyminen vie jopa kolme vuotta. Kolme vuotta! Se ei kuitenkaan tarkoita, että uutta parisuhdetta ei sinä aikana voisi aloittaa/olla. En halua kiirehtiä uuden parisuhteen kanssa, en todellakaan, vaan haluan antaa itselleni aikaa. En silti koe, että mun pitäis odottaa niin kauan, että saisin käytyä eroni kokonaan läpi (esim. se 3 vuotta, mistä puhutaan...) ja vasta sitten aloittaa deittailemisen (oikeasti deittaileminen on kauhee sana mun mielestä!). Se, et jos jään vaan paikalleni ja märehdin yksikseni omaa surkeuttani, niin voi käydä että siihen jämähtää ja huomaa jossain vaiheessa, että juna meni jo. Joo, elämää voi yksinki elää ja siitä voi nauttia yhtä paljon kuin parisuhteessakin, mut uskon että suurin osa meistä kuitenki kaipaa/haluaa sen toisen ihmisen rinnalle jakamaan sitä arkea...

Haluan antaa aikaa itselleni, aikaa mun tunteille. Haluan oppia elämään yksin, niin etten ole riippuvainen kenestäkään. En kuitenkaan halua sitä tehdä loppuelämääni. Se, et jos mulla on ollu kokelas 1 & 2, niin mitä pahaa siinä on? Kumpaakaan en oo nähny kasvotusten, vaikka tiedän minkä näköisiä molemmat on. Toinen osoittautui epämääräiseksi alkumetreillä, joten annoin olla. Toinen on vielä tosi alussa, meillä klikkas jutut ihan kivasti, mutta hän asuu toisella paikkakunnalla ja molemmilla on omat elämät omissa kaupungeissaan. Eli mitään vakavaa ei siitä voi tulla, ainakaan näin alkuun. Mun mielestä on hyvä, että pieni "hajurako" pysyy ja rauhassa saa tutustua. Ja jos ei natsaa, niin antaa olla. Uutta matoa koukkuun jne. En pidä näitä laastareina, koska en ole käyny treffeillä tai sopinu mitään kummankaan kanssa. Muutenki haluan vältellä laastarisuhteita.

Se, et onko tää liian aikaista, en osaa sanoa. Oikeaa vastausta ei varmaan oo. Mun on pakko myöntää, et on kiva kun hymyilen itsekseni. Enkä mee kokoaikaa naama norsunvi**lla. En ole normaalisti mikään surkea ihminen, joten se että hymyilen itsekseni merkitsee mulle paljon. Oon saanu sitä omaa itseäni vähän takaisin. Koskaan en tuu olemaan samalainen ihminen kuin parisuhteen aikana, mutta en halua olla täysin se sama ihminen enää. Olen oppinut paljon, ajan kanssa tulen oppimaan lisää ja sitä kautta muutun myös ihmisenä. Se "perusminä" on kuitenki jossain vielä tallessa...Se, et oon tavannu kaks erilaista ihmistä on myöskin nostanu mun itsetuntoa. On oikeasti kiva huomata, et joku kiinnostuu ja haluaa tutustua.

Tästä kaikesta huolimatta olen varuillani. En halua satuttaa itseäni, joten en halua mitään syvällistä juttua kenenkään kanssa, pieni flirtti riittää. Se piristää päivää sopivasti. Siitä huolimatta olen yksin, elän omaa elämääni ja rakennan niitä omia arkirutiineja. Yksin.

Sekalaista

Mulla alkoi eilen ne päivät, aamulla etin uutta särkylääkepakettia...ei sit löytyny. No kärsin nekin kivut. Samalla ne meni ku muuki pa**a olo.

Eilen oli pitkästä aikaa sellainen olo et rintaa/sydäntä puristi. Puristi siis kovaa. Jos jotain hyvää, niin eipä oo sellaista oloa ollu pitkään aikaan, en edes muista milloin viimeksi. Eli oon päässy vähän eteenpäin ku sellainen olo ei oo enää päivittäistä.

Mulla ois sata asiaa mitä pitäis tehdä, mutta en vaan saa aikaiseksi. Istun taas koneen ääressä....Pikku hiljaa, ei mulla onneksi mikään kiire oo mihinkään...muutama deadline ja tentti ois mut, uusintaan mennään jos ei muuta. En aio noilla koulujutuilla itseäni enempää stressata. Teen sen minkä pystyn.

Olen muuten tarjoustalon uus kanta-asiakas. Oon tän kuukauden aikana käyny siellä niin monta kertaa, et varmaan myyjät tunnistaa. Olen ostanu pesuaineita, jatkojohtoja, legginsit, pikkarit (siis oikeasti, ostin tarjoustalosta alushousut...kuinka voi "vajota", oli kuitenki merkkipikkarit :D), näiden lisäksi sitä sun tätä on tarttunut mukaan...ihan liikaa tavaraa, ihan liikaa on menny rahaa.

Mulla oli alunperin tarkoitus kirjoittaa jostain hyvästä aiheesta (olin päässäni jo hahmotellu sitä), mut sit mun pään sotki joku. Sanotaan sitä kokelas 2*. Ei enempää. mut siis se mun idea hyvästä jutusta hävis johonki...




*kokelas 1 on vielä jollain tapaa kuvioissa, ihme säätöö. en jaksa selittää tarkemmin, mut en ala kenenkään perään kyseleen. jos oikeasti ollaan kiinnostuneita, niin kyllä se sit toimii...

p.s. ehkä toi numerointi on huono idea, voi tulla isokin luku :D

:)

Yhdessä blogissa oli tämä, oli pakko laittaa se myös tänne.
Sai mut hymyilemään.

Pyörii pyörii

Turhautunut olo. Päässä pyörii ajatukset. Siellä missä mun pitäis olla nyt, iltasatu luettu jne. Ensimmäinen päivä olisi takana...

Se, et oli sovittu asioita mitä tapahtuu ja mitä tehdään esim. joulukuussa on tänään varsinki pyöriny päässä. Nyt ne ajankohdat pitää täyttää uusilla suunnitelmilla, omilla. Paremmilla. Sellaisilla mitä mää haluan tehdä, mun ei tarvi miettiä mitä muut haluaa tehdä. Teen just niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Opettelen elämään yksin, opettelen nauttimaan asioista yksin. Ei mun tarvi kaikkea tehdä ystävieni kanssa (vaikka oikeasti mielelläni teen erilaisia asioita heidän kanssaan), ja esim. siksi ajattelin mennä huomenna leffaan yksin. Opettelen tekemään asioita yksin.

Mitä kaikkea voi tehdä yksin? Oikeastaan melkein mitä vaan. Toisaalta ei oo toista, joka jakaa ne hetket, mut opettelen nauttimaan niistä hetkistä yksin ja iloitsemaan asioista. Opettelen olemaan yksin. Se ei oo helppoa, ku haluis päivän kuulumiset kertoa jollekki ja sit kotona ei oo ketään kenenkä kanssa jakaa niin ne hyvät kuin ikävätkin asiat.

Noita asioita ei pidä liikaa miettiä, muuten ei varmaan pysty jatkamaan omaa elämää kunnolla. Kylmä tosiasiahan on se et oon sinkku. piste.


Ajatus katkes.....tää kirjoitus ei oo nähny sitä punaista lankaa sitte missään vaiheessa.

mut opettelen tekemään asioita yksin, nauttimaan niistä. Annan itselleni luvan kokeilla ja heittäytyä. Katsoa mihin tää elämä vie. Yritän olla murehtimatta asioita liikaa, yritän parhaani. Toivottavasti se riittää. Annan itselleni luvan myös tuntea ne kaikki tunteet mitä mun sisällä on, en halua työntää niitä pois. Ne vaan on käytävä läpi.

Nyt taidan katsoa yhden jakson mun lemppari sarjaa ja sit alan nukkumaan.

Tää viikko

Tän viikon piti olla spesiaali viikko. Tän viikon piti olla täysin erilainen kuin normiviikon. Tätä viikkoa odotin. Oikeasti odotin. Tän viikon kohdalla lukee mun kalenterissa kissan kokoisin kirjaimin LASTENHOITO.

Koko viikko.

Koko viikko asua toisten ihmisten asunnossa ja hoitaa niiden lapsia, sekä pitää heidän koti järjestyksessä. Se ei oikeasti ois ollu mikään suuri tai ongelmallinen asia, se ois ollu oikeasti kivaa.

Sitä viikkoa mulla ei ole. Voin sanoa, että mua harmittaa. Mut elämä on, aina ei voi kaikkea saada.

No X saa nyt "leikkiä" siellä yksin kotia.




Huomenna ajattelin mennä tenttiin lukemisen jälkeen leffaan. Yksin.

Järjestys

Sain siirrettyä huonekaluja ja täällä mun asunnossa on jopa ihan kivaa, vaikka lipasto on edelleen kasaamatta...sen hoidan joku toinen päivä. Tuntuu, että tilaa on tullu lisää ja muutenki en valita, vaikka kassit ja laatikot on purkamatta (odottavat sitä lipaston kasaamista), mutta pikku hiljaa tästä tulee hyvä. Uskon siihen. Täällä on jopa viihtyisän näköistä. Ehkä siihen suurena syynä on se, että polku on siiretty pois.

Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.

Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.

Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)

Lapsuudenystävä

Mun elämääni on viime aikoina palannut ystävä lapsuudesta. Me oltiin kuin paita ja peppu ala-asteella ja ennen sitä. Meitä oli kolme ystävää (me oltiin tiivis kolmikko, eikä koskaan otettu muita meidän leikkeihin mukaan), mutta tästä kolmikosta yhden kanssa olen lähentynyt varsinki tänä syksynä paljon.

Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.

Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.

Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).

Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.

No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...

Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.

Jukka Poika - Taas mä satutin

Kaikesta huolimatta tää biisi sai mut hymyilemään :)
ehkä se letkeä meininki ja illan pikkujoulut!

Off-nappi

Jos joku tietää mistä voi tilata off-napin, jolla sais edes hetkeksi ajatukset muualle, niin kertokaa mulle. Tilaan heti sellaisen ja varuilta kaksi kappaletta, jos se ensimmäinen sanoo sopimuksensa jostain syystä irti.

En jaksa enää miettiä ja vatvoa toisen sanoja. Sanoja, jotka kääntää veistä haavasta. Saa kyynelet valumaan.

Joo tiedän, että nää tunteet pitää käydä läpi jne. mut ees yksi päivä? onko se liikaa pyydetty?

Kaaos

Jos näkisitte* mun asunnon, niin se varmaan kuvais tosi hyvin tätä kaaosta mikä mun elämässä on. Siis edelleen mulla on polkuja mitä pitkin kuljeskelen paikasta toiseen. Tänään kuitenki ajattelin asialle tehdä jotain! Nimittäin siistiä, siivota ja järjestellä tavaroita. Jospa mun omakin elämä alkais sitte pikku hiljaa järjestymään, jos saan ensin asuntoni asuttavan näköiseksi.

Miksi en oo tehny asunnolleni mitään, johtuu pitkälti kiirestä mikä mulla on ollu. Tää ku ei oo mikään tunnin juttu! Ja siitä syystä olen tätä projektia lykänny. Mut nyt alkaa villakoiria pilkistelemään useammasta paikasta (juu, en oo yli kuukauteen ees imuroinu, jos tietäisitte musta enemmän niin tää on jo noloa:D ), et asiaa ei voi enää lykätä.



*vaikka mulla on se uus hieno kamera, en vain yksin kertaisesti kehtaa ottaa kuvaa tästä sotkusta ja laittaa tänne. sen verran mua itseäniki "nolottaa" tää sotku.

Helpottunut

Vaikka viikko on ollut kiireinen, on olo kuitenki jollain tapaa helpottunut...ehkä se maanantain purkaus ja vuodatus oli tarpeen. Ehkä se vaan oli tarpeen, ehkä aukes joku lukko (?) mun sisällä.

Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.

No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.

On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.



EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.

Nopeasti aika menee....

Tää viikko taas tuntuu menneen niin nopeasti. Mut mulla vaan kasaantuu asiat (opiskelutehtävät).

Äh, asiaa ois vaikka kuinka paljon, mutta en saa sitä nyt fiksusti kirjoitettua (onko mun muutkaan kirjoitukset fiksuja?).

Tajusin, että vähän yli kuukausi sitten mun elämä muuttui. Mihin tää kuukausi on menny, oikeasti mihin tää aika on menny? Ehkä kuitenki on parempi et aika kuluu nopeasti, kuin et se matelis.

Adele - Someone Like You

Tuli muutama kyynel tänään ku kuulin tämän kappaleen.

Suuttunut?

"Siis mitä pahaa ex poikaystäväsi on sinulle tehnyt? Jättänyt sinut? Eihän siitä voi suuttua jos toinen ei enää tunnekkaan mitään. Ketään ei voi pakottaa.-Heidi"


Ajattelin nyt tehdä tästä vastauksesta oman kirjoituksen. En tiedä oletko Heidi lukenut aiemmat tekstini? Sieltä ehkä vastaus löytyy ehkä ei.

En ole aiemmin huutanut tai raivonnut exälleni. Olen yrittäny laskea sataan ku maltti on meinannut mennä ja mielestäni aiemmin "ihan hyvin" onnistunu siinä. Se maanantai oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta ku oikeasti malttini menetin. Eli onko väärin, jos edes kerran sanon hänelle suoraan et oot perseestä? Onko se väärin? Minusta ei. Se tapa jolla toinen jätti oli aika tyly mun mielestä. Me laitettiin yhteistä kotia (mm. vaatehuoneeseen ostettiin uutta elfaa) vielä 1,5 viikkoa ennenku hän sanoi et haluaa aikaa itselleen ja miettiä mitä tekee. Samalla hän potkas mut pihalle. No olihan mulla se asunto mihin mennä, mutta enpä ollu siellä vuoden aikana kuin muuttaman yön - tammikuussa tais olla viimeisin (miksi asunto oli? no ei ollu taloudellista tarvetta pistää sitä pois jne. tais olla enne tulevasta), eli multa meni yhdessä yössä kaikki! Olin paniikissa muutaman viikon, kaikki tuttu ja turvallinen oli viety multa yhdessä yössä pois. En ole sellainen superihminen, joka olisi reagoinut asiaan "ok, ei tässä mitään". En tiedä oisko mun pitäny olla reagoimatta hänen ilmoitukseen? Mene ja tiedä...

Voiko siitä suuttua kun toinen sanoo: "en mä uskonu et sä otat tosissas puheet lapsista ja tulevaisuudesta". Mielestäni voi. Me ollaan aikuisia ihmisiä hän yli 30, minä alle 30. Mielestäni tässä iässä suurin osa miettii jo sellaisia asioita kuin perheen perustaminen. Kaikki välttämättä ei, mut suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ajattelee niin. Miltä teistä tuntuisi, jos toinen sanoo, et puheet ja suunnitelmat on vaan ollu jotain "pilaa" hänelle. Itse olet ottanut ne tosissasi ja kokoajan eläny käsityksessä et toinen puhuu niistä tosissaan (lasten nimiä ehdottelee jne.).

Sille en voi mitään, enkä mielestäni ole väittäny muuta, et toisen tunteille ei voi mitään. Jos ne muuttuu, niin ne muuttuu. Mut ois ollu kiva saada edes pieni varoitus asiasta, eikä niin et matto vedetään jalkojen alta yhtäkkiä. Joo tiedän et rakkaus tekee sokeaksi, mut ei exäni käytöksessä ollu mitään poikkeavaa ennen hänen ilmoitusta.

Olen tähän asti surru menetystäni. Viha ja raivo on ollu jossain siellä piilossa ja vasta maanantaina se pääsi kunnolla esille. Viha on eron vaiheita (eron vaiheet menee portaittain - otettaan askelia eteenpäin ja sitten voi tulla askel taaksepäin...sanotaan että erosta toipumiseen menee kolme vuotta, mutta se ei tarkoita että uutta suhdetta ei voisi aloittaa sinä aikana). Se viha on normaalia, jos tunteita toista kohtaan on ollu. Jos vihaa ei tunne, onko silloin oikeasti rakastanu toista. Se miten suhde päättyy (vrt. petetty, suhde päättynyt yhteisellä päätöksellä), voi vaikuttaa minkä asteista viha toista kohtaan on. Uskon myös, että jättäjän ja jätetyn viha ovat erilaisia.

En ole suuttunu exälleni, olen ollut vihainen. Onko siis väärin olla vihainen? En tiedä millaisia eroja sinulla Heidi on ollu? Minulla aiemmat on ollu "helpompia", mikään ero ei ole ottanut näin kovasti. Tämä suhde oli kuitenki minulle sellainen, jossa oikeasti puhuttiin tulevaisuudesta yhdessä.

Olen myös aiemmin tainnu kirjoittaa, että en halua olla ihmisen kanssa pakosta. Vaan haluan ihmisen, joka tekee vuokseni mitä vaan. Hakee sen kuun taivaalta jos haluan ;) Ihmisen, joka haluaa samoja asioita ja on minun kanssani onnellinen. Eli en todellakaan halua olla huonossa suhteessa, jossa toisen on huono olla. En halua olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jossa toinen ei tunne minua kohtaan samalla tavalla kuin minä tunnen häntä kohtaan. Täytyy kuitenki muistaa, että parisuhteessa ei se alkuhuuma säily, vaan suhteessa tulee erilaisia vaiheita. Vaiheita, jossa mitataan sitä suhteen kestävyyttä. Uskon, että pitkässä parisuhteessa ne tunteet "aaltoilee" - välillä ollaan kuin teinit, välillä haetaan niitä syitä miksi toisen kanssa ollaan. Ja varmasti jokaisessa parisuhteessa on se "iso koetin kivi", jossa mitataan kestääkö suhde vai ei. Tämä suhde ei kestänyt. Selvispä sekin asia. Ehkä, toivottavasti, seuraava on sit se oikea.


Saitko Heidi vastauksen kysymyksiisi? Vai olenko mielestäni edelleen reagoinut suhteeni päättymiseen väärällä tavalla? Jos olet sitä mieltäni, niin olisi kiva kuulla miten minun olisi pitänyt toimia. Aina pystyy oppimaan uutta ja kukaan meistä ei ole täydellinen :)

Analysointia

Elikkäs olen analysoinut tuota eilistä yksin, ystävän kanssa ja lääkärin kanssa tänään. Sanon nyt rehellisesti mun oman mielipiteen. Se, että miksi käyttäydyin eilen ku "hullu" niin johtui vain ja ainoastaan siitä, että en oo saanu purettua sitä raivoa mikä mun sisällä on ollu. Oon kirjoittanu siitä, mutta en oo saanu sanottua ääneen. Oon yrittäny olla positiivinen itseni, mutta X kannalta.

Lääkärille kerroin mitä olin sanonut ja tehnyt, en vääristelly vaan sanoin ne ärräpäätkin (heh, mää en oikeesti kiroile). Siihen hän totesi, että tuo kuullostaa nyt siltä että minä olen nyt jättänyt exäni. Hän sanoi, että ei riitä et X jättää minut vaan myös minun piti jättää hänet. Jotta pääsen hänestä yli ja pystyn jatkamaan omaa elämääni.

Ja se et sanon ne asiat ääneen vaikka ne ei kivalta kuullosta, pitää kuitenki sanoa ääneen. Aika harvassa on ne erot, että toista ei loukata jollain tapaa. Ja niinku aiemmin kirjoitin, niin en halunnut motata X:ää vaikka mieli ois tehny. Tai esim. se et kävi auton renkaiden puhkominen mielessä, mut tekisinkö sitä? En, koska siitä vois tulla suurempi asia ja auttaisko se oikeasti mun olotilaa. Ei.

Se, et mulle soitetaan ja ns. rivien välistä (en oo tyhmä, vaikka "hullu" saatan joskus olla) haukutaan hulluksi ja jopa "sairaaksi". Sen puhelun aikana ja sen jälkeen on ollut jokseenki uskomaton olo. Sellainen hölmistynyt? vois kuvata sitä olotilaa. Miten ihminen, jota en oikeesti tunne soittaa mulle ja ripittää mua ja mun käytöstä, niinku minä olisin ainoa joka tässä on tehny ne virheet. Ne asiat mitä se sanoi oli joiltain osin totta (eihän se niitä täysin tuulesta ollu temmannu), mutta aika kapea katseisesti hän niistä puhui. Se, et hän ei tajunnu (tai mistä minä tiedän) et on sillä asialla todellakin se toinen puoli. Minun puoli, minun näkökulma. Ja, että hän vain oli kuullut ne huonot asiat musta. En osaa selittää. Toivon vaan et niille ei jää musta tällaista kuvaa, vaan ne tajuaa et niiden kuulemat jutut on vain yhdestä tietolähteestä tullu.

Ainiin ja se lääkäri sanoi etten ole hullu. Tuollainen käytös vaan kuuluu eroon monella ihmisellä. Se sano, et tähän asti mää oon vaan surru; pitäny sitä vihan ja raivon tunnetta sisälläni. Ja et on tärkeetä et pystyin sanomaan ne asiat myös exälleni, eikä niitä kannata katua. Niistä voi oppia, mut ne sanat oli sanottava, jotta itse pystyn lopullisesti se narun päästämään irti.

...

Eipä oo tällaista oloa ollut kertaakaan eron jälkeen.

Sen kerran ku mun vintti pimenee oikeesti, niin mut leimataan heti hulluksi ja henkilöksi, joka yrittää itsaria. X:n ystävän puoliso soitti mulle ja piti jonki asteisen "puhuttelun" mulle. Eikö eron jälkeen saa edes kerran (tai kaksi) muuttua hulluksi ja sanoa kerranki toiselle, et se on paska ja toivoa sille vaan kaikkea huonoa. Tähän iltaan asti oon oikeesti pitäny ne pahimmat sisälläni ja sanonu sille, et toivon että sekin löytää vielä ihmisen joka tekee sen onnelliseksi jne...

No mistä tää kaikki sit alkoi: sen jälkeen ku olin saanu loput tavarat yritin soittaa X:lle, koska mulla oli tosiaan siellä parkkipaikalla tullu sellainen olo et voisin motata sitä* ja oisin halunnu puhua puhelimen välityksellä asiat mitkä ns. parkkipaikalla oli jäänyt kesken. Pienen "taistelun" jälkeen päästiin X:n kanssa samoille linjoille ja annoin palaa. Annoin tulla suoraan tuutista. En säästelly sanoja.

Se miten sain sen langan päähän ei ollu kiltein tapa, myönnän. Mut sainpaha kuitenki. Varmaan kadun sitä, mut erehtyväisiä me ihmisetki ollaan. Ei olla täydellisiä, näistä virheistä voidaan oppia.

Mut joo, tovin X:ää haukuttuani puhelimessa, lopetettiin puhelu. Sen jälkeen soitin tälle X:n ystävän puolisolle, joka oli kyseisen puhelun aikana yrittäny soittaa mulle pari kertaa. Sain kuulla tosiaan kunniani, oli mulle et millään itsarilla ei saa uhkailla....tähän totesin hänelle, että mielestäni en ole mitään itsaria tai siihen viittaavaa missään vaiheessa puhunu. Kerroin, että silloin alkuun mulla oli sellainen olo, että siihen pahaan oloon voi kuolla, mut se on ihan eriasia ku et yrittäisin tappaa itseni. Se olo ku siihen suruun vois kuolla, varmaan suurin osa tietää sen. Ja tästä olen maininnut X:lle, et mulla oli sellainen olo silloin....

Tiiättekö onko kiva kuunnella puhelimessa ihmistä, jonka tuntee, mut jonka kanssa ei koskaan oo juurikaan puhunu. Ei kiva, mut sainpahan suoraan kuulla miten paskasti mulla menee (rivien välistä tuli suurin osa) ja millainen "painolaasti" oon X:n elämässä. Sanoin hänelle vain, et en oo X:än ottanu yhteyttä ku tavaroiden merkeissä ja silloinki oon laittanu sille missä ne tavarat on jne. Pari kertaa vaan tän eron jälkeen on puhuttu muusta ku niistä tavaroista. Tää henkilö sanoi, et kuulemma oon kokoajan ollu pyytämässä jotain tavaraa??! (sen jälkeen ku mun tavarat tuotiin tänne on X tuonu mulle yhden kerran tavaraa, siis ennen tätä iltaa ja silloinki se oli sellainen pakollinen tavara mitä ilman ei pysty elämään "normaalia" elämää ja oon pari kertaa laittanu listan et mitä tavaroita puuttuu ja missä ne on eli keränny useamman tavaran listaan ennenku oon ilmoittanu), et korjasin tätäkin asiaa kyseiselle ihmiselle....hän myönsi et oli käsittäny väärin ja lisäsin hänelle vielä, et oon pitäny tätä loppujen tavaroiden saamista sellaisena et tän jälkeen pystyn sen lopun "narun" päästämään irti ja oikeesti alkaa rakentamaan sitä omaa elämää... Kerroin myös hänelle, et on mulla ollu hyviäkin hetkiä, mut ei ne tiiä niistä - ei mun elämä oo kokoajan ollu tällaista. Se, et ku niitä hyviä hetkiä on, niin en jaa niitä X:n tai muiden hänen lähipiirin kanssa. Tänki se ehkä tajus tai sitten ei.

Jospa tää oli se mun ns.syvä kuoppa/mustahetki, joka piti tulla eteen. Tää oli vaan pakko kokea et pystyn jatkamaan eteenpäin omassa elämässä. Pakko oli oikeasti saada sanottua sille toiselle suorat sanat, oon tähän asti yrittäny olla positiivinen...mut kai se pa**akin on toiselle sanottava.

Tässä postauksessa ei oo varmaan päätä eikä häntää. Nyt nukkumaan, huomenna on parempi päivä, toivottavasti.




*itse en väkivaltaa hyväksy ja koin sillä hetkellä et mun on vaan parempi mennä et en tee jotain mitä kadun loppuikäni. mielummin lähden tilanteesta pois. mitä henkiseen väkivaltaan tulee, noh, se on pahempaa kuin fyysinen. mut oon niin paljon kelannu mielessäni X:n sanoja (sekä ennen eroa että sen jälkeisiä), et annoin nyt takaisin hänelle vähän takaisin siitä - miten hän on mua loukannu.

Menikö kaikki niin kuin elokuvissa?

EI.


Jäi vaan paha mieli ja pas*amaku suuhun. Vaikka olin hiljaa, enkä avautunu. X soitti et on alhaalla, et tuunko hakemaan tavarat. Hyvä, että nousi autosta. No ei sillä ollu kaikkia niitä tavaroita...sanoin, et antaa olla. Alkoi siinä jotain selittelemään. Lähdin vaan sisälle, koska oli niin lähellä että mulla ei menny hermot siinä parkkipaikalla kaikkien nähden. Ennenku sain ulko-oven auki, auto kaasutti jo pois.


Vit*ttaa ja paljon.

Hymyilyttää

Tänään oon edelleen kiehunu pääni sisällä X:lle. Laitoin aamulla vielä viestin, et olethan ottanut vielä ne ja ne asiat (mielestäni niistä ei oo aiemmin ollu puhetta). No aikoi vielä tarkistaa et ne on siellä mun kamojen seassa.

Oon miettiny päivän aikana mitä kaikkea "ilkeää" voisin toiselle sanoa. Toisaalta yritän käyttäytyä asiallisesti, kiittää tavaroista. Haluan hoitaa asian nopeasti pois alta. En halua, et mahdollisesti viimeisestä tapaamisesta jää pa**amaku suuhun. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.

Oon tainnu aiemmin mainita, ettei me riidelty koskaan. Koskaan! X ei osannu, eikä se pienestä ja mun vähän suuremmista riitelyn yrityksistä lähtenyt koskaan mukaan. Eli jokainen tietää ettei yksinkään voi riidellä tai ainakaan se ei oo kivaa. Oon kiitollinen siitä, et tässä suhteessa vähän rauhoituin. En enää ottanut asioita niin kirjaimellisesti ja opin suodattamaan paljonkin asioita. Oon kuitenki miettiny nyt, et oisko se riitely auttanut nyt erovaiheessa. Se et oisin saanu huutaa toiselle naama punaisena, eikä niin et mää yksin tai ystävien kanssa oon puinu näitä asioita...no mene ja tiedä. Myöhäistä se nyt on.

Olen myös tajunnu mitä haluan. Mitä oikeasti haluan. Olen jossain asioissa valmis kompromissiin, jos toinenkin on valmis. Mutta isoista asioista mitä haluan, niin en ole valmis luopumaan (no, eihän elämästä koskaan tiiä mitä eteen tulee). Niitä isoja asioita ei oo ku kaks. Olla onnellinen ja lapsi/lapsia jos luoja sen suo (tuo lapsien saaminen ku ei oo niin itsestään selvää).

Mut tässä mun mietteitä tältä päivää. Niin ja haluisin kertoo jotain teille, mutta jätetään se vielä salaisuudeksi ;) Onneksi hyviäkin asioita tapahtuu tän kaiken pa**an keskellä...




p.s. niin ja mietin, et mikä mua hymyilyttää? moni asia. esim. nää mun ajatukset saattaa enemmän hymyilyttää kuin itkettää.

Kaikkeen tottuu

Sieltä minne aurinko ei paista

...sieltä X on. Ja tosi syvältä.

Ei varmaan tarvi enempää kertoo! Mut kerrotaan nyt kuitenki...sain pakkasen ja ilmoitin hetki sitte X:lle (olin aiemmin kertonut et tää on se viikonloppu), et vois tuoda osan marjoista ja ne mun loput tavarat mulle alkuviikosta. No mitä X vastasi? Ettei se tiedä milloin se ehtii ja huomenna saa tietää sen iltojen ohjelman....et ehkä viikonloppuna.

Laitoin sille et miten mulle käy ja valitsee siitä ajan milloin se tuo. Siihenki X totes ettei osaa sanoa. Voi herran pieksut, kait nyt aikuinen ihminen voi päättää, et tuo on se päivä ja kellonaika...X lisäsi vielä, et sen pitää käydä huomenna töiden jälkeen ostamassa töihin jotain juttuja ja sit on reenit yms. Tässä vaiheessa mulla alkoi kiehumaan ja tuli laitettua muutama ei niin kiva viesti (fb:ssä siis keskusteltiin).

Älkää syyllistäkö mua (ainakaan pahasti)...laitoin sille mm. niin aina on jotain...toivottavasti saat johonki väliin sen survottua, sit ollaan toivottavasti hoidettu kaikki asiat. mut jospa sää joskus ajattelisit muutaki ku sun omia menoja. taas oon kaukana sieltä listankärjestä ja et ihan turha mun on mitään ihmettä odottaa sen osalta, tai että se edes yrittäis järjestää sen aikatauluja.

No seuraavaksi tuli viesti X:ltä et huomenna klo.18?

Vastasin: Juu, sopii. Lisäsin vielä hieman ironisesti, et yllätit mut ja tuuletan sen kunniaksi. Lopuksi vielä kiitin ja totesin ettei se ookkaan ihan saamaton.


Oliko reilusti tehty/sanottu? Ei, myönnän sen jo nyt. mut hei mää sain "kärsiä" (aika lievä ilmaisu) sen muutaman viikon. Eli antaa senki kärsiä vähä, tai voihan olla et se ei reagoi noihin millään tavalla. Ihan sama mulle kärsiikö vai nauraako mulle. Sillä ei oikeesti oo enää kauheasti väliä. Haluan vaan ne mun kamat ja sit jos se ois siinä. Oikeesti en jaksa enää miettiä et pitää se ihminen ainakin kerran vielä tavata jne.

Oon oikeasti tosi katkera. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin opin ainakin millainen tunne katkeruus oikeasti on. Voin kertoa että ei kiva, syö aika paljon omia voimia. Joten mun puolesta tuo katkeruus saa ottaa jalat alleen ja mennä X:n kanssa sinne minne aurinko ei paista!




p.s. Laitoin vielä X:lle: en pyydä anteeksi noita kirjoituksia, vaikka tiedän ettei ne nyt kauheen nätisti oltu kirjoitettu. En pyydä anteeksi, koska hän ei oo ollu pahoillaan siitä mitä teki mulle.

Pikaisesti

Nopeasti ajattelin kertoa vielä päivän kuulumiset.

Äidin kanssa tosiaan ollaan menty välillä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen :)

Tänään käytiin Tallinnassa ja kävin laitattamassa itselleni ripset! Rakastan niitä :) pisimmät on 12 mm, mut mulla on rillit päivittäin päässä, niin pidempiä ei voinut laittaa ja onpahan nyt luonnollisen näköiset.

No siinä pari tuntia ku makasin silmät kiinni oli aikaa ajatella. Kiehuin. Vi**tti. Mietin X:ää. Skippaa jos haluat, mut nyt tulee tekstii....siis voiko joku olla niin tunteeton pa**a et tekee toiselle ihmiselle noin? eikö sillä oo mitään tajua, missä sen empatia on? se empatia, mitä aina "hehkutin" ja pidin kyseisen henkilön parhaina puolina. Miksi kyseinen ihminen teki kaiken näin äkkiä, yhtäkkiä. Ilman, mitään varoitusta. Siis sainhan mää sen viikon aikaa, ku olin omassa asunnossani ja odotin sen lopullista päätöstä. sen viikon olin paniikissa. Ero uutisen jälkeen olin pari viikkoa paniikissa. Luuliko X et mää otan asian noin vaan, eli en reagois mitenkään....jos se ois siinä ollu, oisin varmaan lyöny sitä.

Noita asioita mää mm.mietin, ku mulla oli silmät kiinni. Ei tienny kosmetologi mitään siitä, et mun sisällä kiehui ku mikäki :)

No kun olin siinä tovin kiehunu pääni sisällä, päätin et ihan sama. Asia on nyt näin ja sillä ei oo mitään väliä kiehunko mää yksin vai kiehunko mää suoraan noi asiat X:lle. Eläköön niin kuin haluaa (mielellään yksin ja onnettomana).

Mut ilman tätä kiehumista; viikonloppu on tähän asti ollu mukava. Oon tehny äidin kanssa kaikkea kivaa (ja herkuteltu, se on niin meidän juttu!).

Kun tulin Tallinnasta, kävin koneella ja hymyilin...

Hengähtää

Aamulla mulla hajos saappaasta vetoketju, tai siis se osa millä vedetään vetoketju kiinni. Se jäi kirjaimellisesti mun käteen. Hitto. Meinas tulla kiire ku piti alkaa vaatteet vaihtamaan (oli alkuun mekko päällä). Seuraavaksi mietin, et mitä teen saappaan kanssa. Vienkö sinne suutarille missä vaihdatin n. 2kk sitten sen vetoketjun, koska oon käyttäny niitä saappaita ehkä viis kertaa sen jälkeen ku siihen vaihdettiin uus ketju...koska kyllähän ne sen ilmaiseksi korjaa. Vai vienkö jonnekki muualle ja maksan taas sen vetoketjun vaihdon.

No otin sen kengän mukaan aamulla ja päätin olla niin rohkea et vien sen sinne samalle suutarille. Pitkin päivää ajatus sinne "vanhoille kotikulmille" menemisestä jyskytti päässä. Mua pelotti, ja olin jo valmis jänistämään. Onneksi yksi opiskelukaveri lähti sinne suunalle ja mun ei tarvinnu mennä koko matkaa yksin. Onneksi. Niillä vanhoilla "huudeilla" katsoin vain maahan. Suuntasin kiireesti suutarille, jätin nopeasti kengän ja sit vaan äkkiä pois. Soitto ystävälle ja hänelle sopi lyhyellä varoitusajalla nähdä.

Päätin vielä ennen kotiin lähtöä ottaa mukaan take away -ruokaa. Huomasin, et mun bussi oli juuri lähdössä ja yritin juosta siihen. En ehtiny. Katsahdin sitä mun take away ruokaa ja osa kastikkeesta lillui muovipussin pohjalla. Great. Mut se mitä oli jäljellä oli hyvää.

Äsken kävi sellainen vielä mielessä, et haluisin soittaa X:lle ja sanoa suoraan, et mikä tunteeton pa**iainen se on. Et mitä mää siinä oon muka nähny? No kai jotain hyvää. Ei mulla muuten ois tällaisia tunteita sitä kohtaan...mut jätän soittamatta. Otan sen suklaan laukusta ja syön sitä. Paljon parempi vaihtoehto.

Tänään sain yhden ison opiskelujutun pois alta. Onneksi. En ois jaksanu kyseistä asiaa enää enempää viilata. Jos ei kelpaa, niin ei voi mitään. Jospa se menis etes läpi. Arvosanasta viis :)

Samaa rataa

...on tänään menty. Kasilta olin jo ensimmäisellä luennolla ja viimeinen luento loppui puoli seitsemän aikoihin. Ei mitään uutta tai mullistavaa oo tapahtunu.

Mielestäni on kiva, kun ei tarvi koko aikaa miettiä ja murehtia, vaan voi ajatella vähän muutakin. Koko ajan taustalla on kuitenki se paha olo, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin. Aika, se auttaa. Oon sen tienny alusta alkaen, mut jokainen tietää sen ettei se sillä pahimmalla hetkellä tunnu siltä.

Eilen nukkumaan mennessä tirautin pari kyyneltä, mutta en sen enempää. Pieniä askelia, mutta silti niillä on iso merkitys mulle.

En nyt jaksa enempää kirjoittaa, mun aivotoiminta ei vaan kykene. Pitkä päivä. Huomenna vielä kahdeksan tunnin rutistus. Sitten vähän helpottaa ja tulee viikonloppu. Lauantaina menen Tallinnaan äitini kanssa. Kauneushoitoihin, ei varmaan tarvi enempää kertoo ;)



p.s. vastaan kommentteihin heti ku on enemmän aikaa. mitä teille muille kuuluu?

Päivän kuulumiset

Tänään ei oo tapahtunu mitään mielenkiintoista.

Heräsin ilman herätyskelloa. Se on oikeesti vaan joskus luksusta. Suihkun kautta lähdin labraan, verikokeisiin. Sit kello olikin jo 11 ja menin syömään.

Siitä yliopistolle ja oon vaan tehny kaiken maailman ryhmätöitä. Aiheet mielenkiintoisia, mut on niissä hommaa. Nyt sit tulin kotiin ja kasvissosekeitto (1 peruna, 1 iso porkkana ja 1/2 sipuli + ruokakermaa, mausteita) ois tuloillaan.

Sen ku oon saanu syötyä, niin jatkan noiden koulujuttujen puurtamista. Litterointia...oujee. Onneksi on pannaria jäljellä, niin jospa se antais intoo :)

En oo kerenny kauheesti ajatella mitään, hyvä niin. En jaksa koko aikaa miettiä ja pohtia.

Tuoksu

Mulla on edelleen suurin osa vaatteista isossa matkalaukussa, sieltä otan sitä mukaan vaatteita ku käytän. Illalla vaihdoin yökkärini puhtaaseen...no mille se tuoksui?

Kodille. Kodille, jossa asuin vielä kuukausi sitten.

Onneksi olin ottanut nukahtamislääkkeen, et uni tuli jossain vaiheessa muuten olisin varmaan valvonut koko yön. Mut oikeesti, se tuoksu. Pisti aika hiljaiseksi, surulliseksi. Noita tuoksuja tulee varmasti vielä pitkään, tuoksuja jotka muistuttavat menneestä.

Lukio aikaan seurustelin ehkä kaksi kuukautta sellaisen henkilön kanssa, jonka tuoksu jäi vahavasti alitajuntaani. Vieläkin kadulla saatan haistaa sen saman tuoksun vuosienkin jälkeen (heh, ehkä jotkut käyttää joskus liikaa tuoksuja :D).

Tulee vielä monesti muitakin asioita eteen kuin tuo tuoksu. Asoit,a jotka herättävät muistot vielä vuosienki jälkeen...niiden kans vaan on opittava elämään.

Heheh....

en tiiä miten tähän pitäis suhtautua, mut mulla on uus "harrastus".

Tein sit itselleni tänään yhteen "nettideitti" juttuun oman profiilin. Nauran itselleni! Pakko kokeilla ja jos se vähän piristää (niin kuin on jo päässy käymään) niin mikäs siinä...katsotaan mitä tosta tulee. Voi olla että poistan profiilini.

Toivottavasti tästä ei tuu mulle jotain uutta "addiktia". Katselen vähän tarjontaa, en muuta. Heh, ja eikö pieni jännitys oo aina hyvä. Niin ja eikö se ole hyvä asia, et jos näkee jonku hyvännäiköisen niin se saa hymyilemään ;)



p.s. tiedän et ero pitää käydä läpi, mut jos mää vaan mietin ja vatvon asioita kokoajan tulen hulluksi. eikä todellakaan ole tarkoitus et lähtisin jotain vakavampaa etsimään (en edes mitään treffejä pysty ajattelemaan) ja en oikeastaan edes halua mitään vakavaa. mut vähän vastapainoa tälle pahalle ololle, joka on jokapäiväistä...

Life

Näinhän se menee...

Ystävät - kaverit - tutut

Tällaisina hetkinä ku itsellä on vaikeaa näkee ketkä on niitä ystäviä, ketkä kavereita ja ketkä kuuluu siihen jälkimmäiseen ryhmään tuttuja.

Ihmiset joita ajatteli pitävän ystävinään, ovatkin kaikkea muuta silloin ku apua tarvis ja yllättäen ihmiset joita ei pitäny ystävinä muuttuvat sellaisiksi.

En tiedä millaisia te olette tai mitä ajattelette asiasta, mutta itse ajatellen et jos jollain on vaikeaa (ja hän on kertonut mistä asia johtuu), niin silloin laitan viestiä hänelle tai soitan, jos en päivittäin niin ainakin pari kertaa viikossa. Yritän olla siinä lähellä, en kysele liikaa, mutta annan itsestäni tarpeeksi usein "olemassa olon merkkejä", et se ihminen tietää et mulle voi puhua jos haluaa, tai sitten puhua jostain ihan muusta, tehdä jotain yhdessä....

En tiedä voinko sanoa, että olen pettynyt joihinkin ihmisiin...mut tuntuu et jotkut ihmiset vain välttelee mua. Kenties siksi, ettei tiedä mitä sanoa tai eivät halua mun "pa**aa" niskaansa.

Ehkä mun itse ois vaan pitäny olla aktiivisempi ja soitella ihmisille. Hakeutua enemmän heidän seuraansa ettei tarvi yksin olla. Eihän kukaan mua tuu hakeen täältä kotoa (paitse pari ihmistä, jos tilanne menis sellaiseksi). Toisaalta tarvitseeko ihminen montakin ystävää? Jos on ne pari edes joille voi puhua, niin eikö sekin riitä? Varmaan joo...mut mun pointti tässä on varmaan se, et jokainen tarvitsee niitä ystäviä, on hyvä olla kavereita joiden kanssa ei tarvitse niin paljoa puhua ja sit on hyvä olla niitä hyvän päivän tuttuja, joihin törmää silloin tällöin.

Onkohan ystäväsuhteet samalaisia kuin parisuhteet? Niitä pitää hoitaa tietyn väliajoin eikä niitä saa laiminlyödä, ettei ne pääse surkastumaan....toisaalta eikö sellaiset ystävyyssuhteet ole hyviä/parhaita, et vaikka ei aina pitäis yhteyttä kauhean tiiviisti, niin silti ne pysyy hyvinä ja se ystävä auttaa silloin ku on sen aika. Ilman, että pyytää sen apua.

p.s.sori tästä mun UB innostuksesta :D

Vesireittejä

En muista milloin viimeksi olen kuunnellu Ultra Brata, mut hei on se vaan niin hyvä vuosienki jälkeen :) Pitää siirtää levyt koneelle ja siitä Ipodiin, hyviä lenkkibiisejä useampi!

En tienny mikä ois tähän olotilaan hyvä biisi, mut vesireittejä uppoaa aina...

Uskallus

Tänään olin töissä ja siinä se päivä menikin. Mun työ on kivaa, mut siinä ehtii välillä miettimään vaikka mitä....rehellisesti sanottuna, en tiiä onko mun järkeä nyt tehdä töitä, koska näiden päivien jälkeen mulla on tosi paha mieli. Seuraavan kerran mulla on töitä n. kuukauden päästä (ellei jotain ilmaannu ennen sitä) eli aikaa siihen asti on ja ehkä nää päivät ei enää sitten oo niin kauheita.

Se ikävä tuli tänään, puheet ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Suunnitelmat, jotka tais olla vain mun mielessä todellisia. Ei toisen. Se puhu niistä, mut ei ollu täysillä mukana. Ei kuulemma tiedä mitä haluaa viiden vuoden päästä jne. Mää kuitenki tiiän suunnilleen mitä haluan, en nyt mut tulevaisuudessa.

Tämän päivän ajatukset pyöri myös uskaltamisessa. Kuinka uskallan alkaa elämään omaa elämää täysillä? Kuinka pystyn päästämään menneestä irti lopullisesti? Pystyn luottamaan ihmisiin. Luottamaan johonki enemmän kuin ystäviin, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Se, että olin n.puoli vuotta seurustelun/tapailun alkamisesta kysynyt toiselta mitä hän haluaa ja haluaako hän samoja asioita kuin minä. Sanoin toiselle silloin, että jos ajatuksemme tulevasta on ihan erilaiset, niin silloin kannattaa lopettaa tää suhde, koska en halua et jossain vaiheessa käy niin, että tullaan tähän tilanteeseen mihin lopulta tultiin...

Nyt käyn keittään teetä ja katson uusimman jakson jotain laatu hömppää :) ehkä se mieli tästä paranee.

Juoksin

Kävin lähikaupassa (niitä on 3 alle kilometrin säteellä) tarkoitus oli ostaa mun lemppari keksejä ja lonkero*. Kaupassa päätin, et yritän sunnuntaina tsempata itseäni ja tehdä pannaria...ostin maidon ja kerman sitä varten, mutta unohdin hillon...

Puin lenkkivaatteet päälle, vaikka kauppa sijaitsee lähellä. Lähdin juoksemaan, tuli vaan sellainen olo et kokeillaan. vapauttavaa. ihanaa. Musiikki korvissa antoi tahtia, askel kevyt. Päätin kiertää vähän kauempaa, et matka ei lopu heti.

Juoksin kymmenen minuuttia! Oikeesti vaan surkeat 10 minuuttia. Yhtäkkiä tajusin, et en voi noin vain lähtä tekemään pidempää lenkkiä, koska oon ollu muutaman viikon niin huonolla ravinnolla ja mun kroppa ei kestä pitkää juoksulenkkiä. Ja mulla on huomenna työpäivä, et pitäis pystyä liikkumaan.

Mut hei 10 minuuttia, johan sekin on jo jotain :D Siitä on hyvä jatkaa. Hiljalleen lisään aikaa.



*lonkero, huom! vain yksi lonkero. huomenna työpäivä. katsotaan jääkö juomatta. hyvin mahdollista, että tee houkuttelee enemmän. (oon ihan varma et M hymyilee siellä jossain mun yhdelle lonkerolle, tiedän oon niin säälittävä...)

Puristaa

...tää viikko on menny ihan hyvin maanantai-illasta lähtien.

Nyt iski se paha olo. Rintaa puristaa. En halua olla yksin.
Itkin, se helpotti vähän.


Huomenna työpäivä, aikainen herätys eli ilta pitäis ottaa rauhallisesti.

Mustasukkainen?

Vaikka olen jollain tasolla päässyt erossa eteenpäin (siis ei enää sitä paniikkia, katse hieman tulevassa), mietin silti mitä toinen tekee. Onko hän kotona, vai kavereilla. Kenties uusia kavereita?

Toki molempien pitää jatkaa elämää. Sitä yritän itsekin parhaani mukaan kokoajan tehdä. Mut ajatuksiin välillä tulee se toinen. Voin kai sanoa, että tunnen pientä mustasukkaisuutta. En tiedä, enkä tiedä haluaisinko tietää, jos X:llä olisi uusi tai se alkaisi tapailemaan muita.

Tuntuu ns. tyhmältä ajatella, et on toisesta mustasukkainen. Eihän se ole mulle tilivelvollinen, enkä minä hänelle. Silti esim. fb:ssä näkyy onko hän online vai offline. Jos hän on online, tiedän et silloin hän on kotona. Hän ei kauheasti kotona/muuallakaan ole koneella, toisin ku mulla on kone käytännössä kokoajan päällä jos olen kotona. En silti välttämättä ole koneella aktiivisesti...

Tiedän, että X haluais olla kaveri mut itse mietin pystynkö siihen. En varmaan, koska en usko että voisin vilpittömästi pitkään aikaan hyväksyä hänen mahdollisia tulevia suhteita ym. Muutenki toi "pysytään kavereina" asia on vähän niin ja näin. Jos ero ois yhteistuumin päätetty ja molempien tunteet ois laimentunu, niin se voi toimiakin...mut tässä tilanteessa ei kauheasti houkuttele ajatus. Jos erotaan niin sitten erotaan. Meillä ei lapsia tai muita pakottavia asioita ole joiden takia pitäisi olla tekemisissä...

Mut tätä mustasukkaisuus asiaa olen nyt pyöritelly mielessä. Ajatukset tuntuvat välillä menevän niin nopeasti, ettei itse pysy mukana. Siksi tää kirjoittaminen tuntuu hyvältä tavalla selkeyttää ajatuksia (myös näitä "hulluja"). Tunteet menee vuoristorataa. Haluais soittaa toiselle, mut en tee sitä. Hän saa ottaa yhteyttä jos haluaa. Toivon, että en sorru. Reilun viikon päästä saan pakastimen ja sit otan yhteyttä häneen (jos hänestä ei sitä ennen ole kuulunut mitään) marjojen ym. tavaroiden saannin toivossa. Sit pitäis olla kaikki meidän välillä hoidettu.