Deittailu...

Edelliseen kirjoitukseen oli tullu pari kommenttia ja tarkoitus on mun vielä vähän avata omaa kantaani asiaan.

Eli siis mitään uutta parisuhdetta en oo etsimässä, toisaalta ei sitä voi tietää mitä elämässä tapahtuu - joskus yllättävissäkin paikoissa voi sattua ja tapahtua asioita. Kaksi kuukautta sitten elin ihan toisenlaista elämää...elämäntilanteet muuttuu joskus todella yllättäen. Enkä nyt puhu pelkästään parisuhteen loppumisesta, vaan kaikesta muustakin mitä elämässä saattaa tapahtua.

Mielestäni on hyvä jos pystyn miettimään deittilua ym. Silloinhan en ole täysin kiinni enää siinä entisessä, vaikka mietin exääni edelleen ns. joka toinen hetki. Mulle on ammatti-ihmisetkin sanoneet + eri lähteistä olen lukenu, että ero ja sen erivaiheiden läpi käyminen vie jopa kolme vuotta. Kolme vuotta! Se ei kuitenkaan tarkoita, että uutta parisuhdetta ei sinä aikana voisi aloittaa/olla. En halua kiirehtiä uuden parisuhteen kanssa, en todellakaan, vaan haluan antaa itselleni aikaa. En silti koe, että mun pitäis odottaa niin kauan, että saisin käytyä eroni kokonaan läpi (esim. se 3 vuotta, mistä puhutaan...) ja vasta sitten aloittaa deittailemisen (oikeasti deittaileminen on kauhee sana mun mielestä!). Se, et jos jään vaan paikalleni ja märehdin yksikseni omaa surkeuttani, niin voi käydä että siihen jämähtää ja huomaa jossain vaiheessa, että juna meni jo. Joo, elämää voi yksinki elää ja siitä voi nauttia yhtä paljon kuin parisuhteessakin, mut uskon että suurin osa meistä kuitenki kaipaa/haluaa sen toisen ihmisen rinnalle jakamaan sitä arkea...

Haluan antaa aikaa itselleni, aikaa mun tunteille. Haluan oppia elämään yksin, niin etten ole riippuvainen kenestäkään. En kuitenkaan halua sitä tehdä loppuelämääni. Se, et jos mulla on ollu kokelas 1 & 2, niin mitä pahaa siinä on? Kumpaakaan en oo nähny kasvotusten, vaikka tiedän minkä näköisiä molemmat on. Toinen osoittautui epämääräiseksi alkumetreillä, joten annoin olla. Toinen on vielä tosi alussa, meillä klikkas jutut ihan kivasti, mutta hän asuu toisella paikkakunnalla ja molemmilla on omat elämät omissa kaupungeissaan. Eli mitään vakavaa ei siitä voi tulla, ainakaan näin alkuun. Mun mielestä on hyvä, että pieni "hajurako" pysyy ja rauhassa saa tutustua. Ja jos ei natsaa, niin antaa olla. Uutta matoa koukkuun jne. En pidä näitä laastareina, koska en ole käyny treffeillä tai sopinu mitään kummankaan kanssa. Muutenki haluan vältellä laastarisuhteita.

Se, et onko tää liian aikaista, en osaa sanoa. Oikeaa vastausta ei varmaan oo. Mun on pakko myöntää, et on kiva kun hymyilen itsekseni. Enkä mee kokoaikaa naama norsunvi**lla. En ole normaalisti mikään surkea ihminen, joten se että hymyilen itsekseni merkitsee mulle paljon. Oon saanu sitä omaa itseäni vähän takaisin. Koskaan en tuu olemaan samalainen ihminen kuin parisuhteen aikana, mutta en halua olla täysin se sama ihminen enää. Olen oppinut paljon, ajan kanssa tulen oppimaan lisää ja sitä kautta muutun myös ihmisenä. Se "perusminä" on kuitenki jossain vielä tallessa...Se, et oon tavannu kaks erilaista ihmistä on myöskin nostanu mun itsetuntoa. On oikeasti kiva huomata, et joku kiinnostuu ja haluaa tutustua.

Tästä kaikesta huolimatta olen varuillani. En halua satuttaa itseäni, joten en halua mitään syvällistä juttua kenenkään kanssa, pieni flirtti riittää. Se piristää päivää sopivasti. Siitä huolimatta olen yksin, elän omaa elämääni ja rakennan niitä omia arkirutiineja. Yksin.