Koirahöpinää

Nyt jos koirat ei kiinnosta, niin voi hypätä tekstin yli :D En todellakaan oo mikään asiantuntija koira-asioissa, mut sillä tiedolla mitä on niin mennään.

Kun katson näin suloisesti, saatan saada namin :D

Ollaan aika aktiivisia harrastajia, ei mitään himo eikä tosissaan mennä otsa rypyssä, mut halutaan tehdä kaikkea kivaa koiran kanssa. Metsässä ollaan päivittäin ja vapaana pieni mies saa mennä ja tutkia maailmaa (toki jos muita on, niin otetaan kiinni ja harjoitellaan ohittamista).

Oon nyt koiran kans kolmannella kurssilla (tänään alkoi kolmas), ihan vaan siksi että oon täysin käsi ja haluan oppia. Agility oli kivaa ja sitä kokeillaan jatkossakin lisää, oli allekirjoittaneella kunnossa vähän parantamisen varaa. Jäbälle ei tarvinnut kuin nakkia näyttää, niin temput tuli tehtyä :D Tämän lisäksi ihan perustottelevaisuus-kursseilla ollaan oltu, nämä enemmän minua kuin koiraa varten. 

Olipas tosi asiantuntevaa tekstiä, ei mitään asiaa. (yksikseni nauran kuinka tylsää mun elämä on ku kirjoitan koirasta.)

Rehellisesti sanottuna, vuosi sitten olisin sanonut ettei mulle koskaan koiraa tuu, mut eihän sitä elämästä koskaan tiedä. Mitä kaikkea hyvää voi elämäänsä saada, kun uskaltaa päästää mennestää ja nauttia siitä mitä on. Yhden oven ku sulkee, niin uusi ovi avautuu...

Ja olisin jättänyt tällaiset postaukset lukematta :D

Tää on niin kätevä! Ei tarvi aina autolla mennä paikasta toiseen.

 

Life's so f***ing pretty.

Elämä on joskus niin hanurista.

Ja tästä biisistä tuo yks lause vaan joskus soi päässä.

Niin hyvässä kuin pahassa.

Olympialaiset

...on täällä. Lajeja on monta mitä haluis seurata. Onneksi päiviä on monta, joten eiköhän sitä ihan tarpeeksi saa urheilua parin viikon aikana. Ehkä se oma motivaatio taas löytyy vähän aktiivisemmin liikkumiseen :D Haaveeksi taitaa jäädä, ei liian suuria tavoitteita niin ei voi pettyä. Onhan penkkiurheilukin tavallaan urheilemista? :D


p.s. miten kuva liittyy asiaan, tavallaan ei mitenkään, mut tällaiset kengät tuli bongattua kisakatsomosta.

Carly Rae Jepsen - Call Me Maybe

Tää soi niin mun päässä...

Ystäviä

Näin tänään ystäväperheen pitkästä aikaan. Ennen joulua on nähty viimeksi ja muutama kerta vaan sen jälkeen puhuttu puhelimessa. Oma muuttoni pääkaupunkiin, toisten perheellistyminen jne. ovat vaikuttaneet siihen et aikaa ei oo enää samalla tavalla pitää yhteyttä. Aiemmin tää pariskunta oli sellainen, et exäexän kans tehtiin kaikkea heidän kans. Vaikka ero aikanaan tuli minulle, niin silti tää pariskunta pysyi molempien meidän kavereina. Mikä on mukavaa, sillä monesti käy niin että eron sattuessa myös ne kaverit jakautuu. Tai ainakin mulle on monesti käyny niin.

Päätin tällä viikolla, etten lyhyen kesälomani (2,5 viikkoa) lähde mihinkään reissuun, vaikka kotikaupungissa ois kiva käydä. Mut en halua mennä sinne pariksi päivää, koska täällä mulla on sovittuja menoja loma-ajalleni. Joskus on lupa vaan olla. Ladata akkuja, sillä ei kukaan loputtomiin jaksa ilman lepoa.

No, mitä muuta tajusin (tai muistin) tänään? Helsinki on kaunis. En vaan oo ehtiny nauttimaan sen tarjoamista asioista tänä kesänä. Ois niin monta kivaa paikkaa mihin mennä, mutta aikaa ei ole. Aikataulujen sumpliminen on joskus haastavaa ja sitten kun aikaa on, täyttyy se heti kaikella "tärkeällä". Ei sitä kaikkialle tarvi ehtiä, mut edes jonnekin ois kiva mennä.

Onneksi on aikaa ja uusia kesiä tulee. Ei kaikkea tarvi tehdä nyt heti. 

Hih

Edelliseen postaukseen voin lisätä ettei tästä tuu mitään vinokasblogia. Tää on mun elämää. Jokaisella on ne omat haasteet elämässä. En tee asiasta numeroa (ku ei oo mulle mikään ongelma), enkä siksi ole täällä huudellu/korjaillu asiaa. Pahoitteluni siitä, jos nyt joku loukkaantuu "asian pimittämisestä". Monet ongelmat on samoja - on ne parisuhteen osapuolet sitten mitä sukupuolta tahansa.

Mut jep, jatketaan samaan malliin. Täällä kaikki hyvin. Toistaiseksi.

Uu te ootte lesboja

*reps

Herneitä monta kiloa

Jaahas, mistäs sitä aloittais.

Täällä kaikki on kait nyt hyvin, pientä vastatuulta taas on ollut, mutta nyt (kait) tyyntä. Tyhjensin noin viikko sitten sellaisen kasan herneitä nenästä et huhuh...ja annoin palaa, sanoin suoraan sata asiaa. Aika tylyä antaa tulla kaiken pahan kerralla pois, ilman mitään varoitusta. Mutta turha jossitella...

Asiasta en oo tänne kirjoittanut, koska olen halunnut antaa pölyn laskeutua niin omassa päässä kuin huushollissa. Nyt sit asiat on toivottavasti menossa parempaan suuntaan kuin koskaan aiemmin. Tässä suhteessa ei oo tylsää, mutta luulen et tää kohtaus tarvittiin et voidaan jatkaa - tavallaan puhtaalta pöydältä. Ainakin itse olen tunteistani ym. paljon varmempi. Tämä on se mitä haluan, muru on se ihminen jonka kanssa haluan jakaa arjen nyt ja tulevaisuudessa. Toivotaan, et hän ajattelee asioista samalla tavalla :)

Uusi viikko - parempi viikko.

Kinkkistä

Kaverien blogin seuraaminen on vähän niin ja näin. Mun ihana ystäväni seuraa tätä ja mulle se on ok. Eikä tää seuraava avautuminen liity mitenkään siihen.

Mut, avaudutaan nyt. Mun kaveri (ns. edellisestä elämästä) pitää blogia, johon kirjoittaa arkipäivän asioita, kertoo itsestään, lapsistaan, arkipäivän viisauksista jne. Sellainen blogi mitä musta on kiva seurata, varsinkin kun reilu vuosi sitten tapahtuneiden asioiden takia ei olla enää missään tekemisissä, fb:a lukuun ottamatta. Sitä kautta tiedän mitä hänelle ja hänen lapsilleen kuuluu, lasten kanssa olin paljonkin tekemisissä ja siksi harmittaa edelleen, että meidän välit katkes. Ei siitä kuitenkaan enempää.

Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään tämän henkilön blogin seuraamista. En kommentoi siellä mitenkään, koska X lukee sitä myös (luulisin että lukee) ja jotenkin kaiken jälkeen koen, että mun asia ei ois seurata sitä. Tiedän, luulen tietäväni, että tämä ihminen ja X tietää, että seuraan kyseisestä blogia...noh, on vain viime aikoina tullut sellainen olo, et pitäiskö lopettaa blogin seuraaminen. Eihän ne asiat kuulu mulle. Rivien välistä voi taas käsittää jotain muuta. Mut kun se ihminen kirjoittaa oikeasti hyvin; suoraa rehellistä tekstiä, asiaa jopa mun mielestä.

On ne ongelmat mullakin :D Toisaalta avointa blogia saa lukea kuka vaan. On tää vaikeaa.

Noh, sainpa kirjoitettua tämän tänne ja kyllä helpotti tää pähkäily - nyt ainakin tiedän mitä teen asialle.

Pinkkiä

 

Terveys on ollut minulle ns. itsestään selvyys vain. Olen aina liikkunut, mutta ruokavalio on silloin tällöin vähän retuperällä. Syön liikaa sokeria ym. mutta toistaiseksi se ei vielä kauheasti näy kropassa (vielä...). Jotenkin terveyttä kun ajattelee tulee ensin mieleen syöminen ja liikkuminen, mutta onhan se paljon muutakin. Asioita mitä ei ns. normaalisti osaa ajatella ja arvostaa - ne kun on itsestään selvyyksiä täällä meilläpäin maailmaa. Mut ei lähdetä nyt miettimään mitä kaikkea ikävää tuolla maailmalla on. :)

Terveyttä ja hyvinvointia on sekä fyysistä että psyykkistä. Sen me kaikki varmasti tiedämme. Henkinen hyvinvointi on tärkeää ja vanhaa blogiani lukeneet tietävät, että viime syksy ei minulle ollut se helpoin, mutta siitä selvisin ja nyt olen entistä vahvempi. Niinhän ne vaikeudet kasvattaa. Kävin läpi tunteitani (ehkä) suoraan ja rohkeasti. Kirjoitin asioista, joita en olisi ehkä uskonut kirjoittavani aiemmin, mutta se auttoi. Nyt syksy on "kaukainen" asia minulle ja hyvä niin. Aina kun yhden oven sulkee toinen ovi avautuu. Moneen asiaan kun pystyy itse vaikuttamaan, mutta entäs jos asiaan ei pysty itse vaikuttamaan.

Olen kirjoittanut jotain täällä (tai vanhassa blogissa) että äidiltäni löytyi syöpä tänä keväänä (helmikuussa tuli diagnoosi). Asia tuli täytenä yllätyksenä (no kukapa sitä osais odottaa) ja herätti sekavia tunteita. Rintasyöpä kun on yleinen ja siitä paranemisen mahdollisuudet ovat hyvät, mutta aina kun syövästä puhutaan tulee muistaa ettei se ole leikin asia ja aina valitettavasti joku siihen kuolee.  Ajatuksissani oli myös se, että periytyyköhän se minulle jne. Olemme menossa äitini kanssa perinnöllisyystesteihin, joissa selviää onko se jostain geenistä johtuvaa jne. Joka tapauksessa minun kohdalla seulannat alkavat aiemmin kuin normaalisti alkaisi.

En ole kauheasti murehtinut asiaa, välimatka on helpottanut minua, mutta toisaalta olisi kiva olla lähellä. Noh, täällä mun elämä on... Jos jotain hyvää voin sanoa syövästä, niin se on lähentänyt minun ja äitini suhdetta.

Varmasti teillä muillakin tulee vastaavanlaisten tapahtumien jälkeen mietittyä ne oman elämän prioriteetit uusiksi. Mikä on se oikeasti tärkeä asia ja mikä ei niin tärkeä. Vaikka prioriteetit laittaisi uusiksi, niin silti ne vanhat turhamaiset asiat puskee sieltä jostain esiin. Haittaakse? Ei, jos sisimmäässään tietää, et mitkä kuitenkin on niitä oikeasti tärkeitä asioita. :)

 

 

Tämän postauksen siirsin uusvanhasta blogista tänne.