Jajajajajaja

Ja mistä sitä aloittaisi?

Viimeksi lokakuussa näytti olevan merkintä täällä. Paljon ja ei mitään on tässä välissä tapahtunut. Tuntui, että syksy ja pimeys vei mut menneessään. Kelasin asioita läpi eikä aikaa ja voimia ollu tänne avautua. Parisuhde koetteli, omaa tilaa halusi molemmat lue: omaa aikaa, meidän koti on pieni ja loppu vuodesta alkoi tuntuun että seinät kaatuu päälle, koska ihan sama minne katsoi toinen näkyi....

Sille asialle on päätetty tehdä muutos ja uutta kotia etsitään. Vaikka tää koti on kiva, on tää auttamatta liian pieni kahdelle aikuiselle ja isolle koiralle. Yksiö hyvällä pohjaratkaisulla ei vaan enää toimi. Samalta alueelta toivottavasti saadaan uusi koti. Molemmilla on omia juttuja, joten välillä saa olla yksin kotona - tekee hyvää, ja tieto siitä että tää on vaan väliaikasta auttaa jaksamaan.

Myönnettiin molemmat, että parisuhdetta on laiminlyöty, toista pidetään itsestään selvänä ja sitä rataa - jossain vaiheessa yleensä niin käy. Vai tietääkö joku suhteen mikä kukoistaa ilman alamäkiä? Asialle päätettiin tehdä muutos ja se on auttanut. Pieniä arjen tekoja ja sanoja - niissä on kummasti voimaa. Ei tarvi mitään spektaakkelimaista muutosta, kun silläkin rintamalla asiat on vähän paremmin. Ihania lappuja toiselle, kosketus, katse. Siinä se, mun resepti arkirakkauteen. Toivottavasti toimii.

Kyllä jotain ns. spektaakkelimaista piti järkätä. Varattiin reissu Tukholmaan, vähän jotain kahden keskistä kivaa.

Opiskelut etenee omalla painollaan, töitä oon tehny ja siihen se mun aika onkin menny.

Kevät tulee ja huomaan nousevani omasta kolostani.

Tuuriin

On se vaan ihana. 

Se saa mut hymyilemään ja itsekseen repeilemään. Sitten joskus me mennään Tuuriin, älkää kysykö miksi - hihittelen vaan itsekseni. Kyllä sitä on vaan valmis toisen puolesta melkein mihin vaan - jopa Tuuriin, vaikka oon aina ajatellu etten sinne mene. Ei mulla pitäny olla koiraakaan koskaan, nyt on ja maailman ihanin on.

Hih, silloin ku se aurinko paistaa niin en vois muuta toivoa elämältä. En kyllä niinä pilvisinä päivinäkään toivo muuta, ku ehkä sitä aurinkoa vähän useammin edes jostain pilven raosta.

Vaikka moni muu asia painaa, niin onneksi kotona on nyt toistaiseksi tyyntä. Leijaillaan sen voimalla nyt tovi, jaksaa kummasti painaa asioita.

Olet puolisoni nyt

En vaihtais sekuntiakaan <3

Romantiikka

Mitäs se romantiikka on?

Toisen huomioimista. Pieniä asioita.

Meillä se on satunnaisia post-it lappuja siellä täällä. Kauppakassien kantamista. Tekstiviesti silloin kun sitä oikeasti tarvitsee. Tiskikasa on hävinnyt huomaamatta...imurointi sillä aikaa kun toinen on koiran kanssa ulkona. Ihan siis perusasioita, arkeen liittyviä. Oikeita sanoja. Pieniä asioita ja tekoja.

Parasta. Mun mielestä.

Seinä tuli vastaan

Mulla oli noin kuukauden ajan tosi rankkaa. Nyt on vajaat pari viikkoa ollut paremmin asiat.*

En ole pystynyt/halunnut/jaksanu kirjoittaa tänne niistä asioita, vaikka välillä ehkä ois ollu hyvä avautua jonnekin/jollekin. Näköjään sitä kaikesta vaan pääsee yli ja eteenpäin. Tiedän sen, malttamaton ku oon välillä, niin haluis kaiken huonon nopeasti pois mielestä. 

Jokainen tietää et parisuhteessa tulee arki vastaan jossain vaiheessa, noh täällä se tuli kans ja sitä vastustusta kesti suunnilleen kolmisen kuukautta. Nyt tuntuu et ollaan löydetty toisemme uudelleen, vaikkei tunteet ym. ole missään vaiheessa mihinkään hävinneet niin silti - toinen saa edelleen multa jalat alta pelkällä katseella ;)  ah, voin sanoa et se on ihana tunne...

Hauska ajatella nyt, et miten kaikesta vastustuksesta huolimatta me elettiin ja suunniteltiin tulevaa lähes poikkeuksetta kokoajan. Tiesi ettei toinen lähde minnekään, vaan tää kuuluu parisuhteeseen ja pitää käydä tässä vaiheessa läpi. Koettelemuksia pitää olla, jotta tietää minkä takia niistä kannattaa päästä eteenpäin. Ylä- ja alamäkiä tulee, jossain määrin uskon et myös jokaisessa suhteessa on se oma kriisi jonka yli joko päästään tai ei - se kertoo paljon suhteen laadusta ja miten siitä voidaan/voidaanko jatkaa eteenpäin.

Sitä kummasti vaan jaksaa painaa eteenpäin silloin kun on vaikeeta. Mut kyllä tuollaiset "rankemmat"** jaksot elämässä verottaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Varsinki ku asiat alkaa meneen hyvin ja stressi laukee. Tajuaa hyvin kuinka äärirajoilla on välillä mennyt.

Oon ihan sika väsynyt ja pahinta oli et naamastani toinen puoli alkoi puutumaan. Luulen et väsymyksestä johtuvaa, toivon todella ettei mitään vakavampaa. Syöminen on ollut huonoa, mut silti paino ei oo tippunu (vaatteista päätellen, vaakaa en omista). Olenki päättänyt vähän keventää syksyn taakkaa ja perunut muutaman vapaaehtoisen jutun, en halua revetä joka paikkaan. Eikä mun tarvi, omat voimavarat on hyvä joskus tunnistaa ja myöntää itselleen ettei vaan kaikkeen ehdi/pysty osallistumaan. Halusi sitä kuinka paljon tahansa.

* vaikka pientä takapakkia meinaa päivittäin tulla, on v-kohtaukset lyhyitä ja nopeasti ohi meneviä, aiemmin saattoi kokopäivä mennä pilalle vitu**ksen takia...ei syistä sen enempää.

** en tiedä voinko sanoa rankka, koska tää oli erilailla rankka verrattuna syksyyn. ehkä te tajuutte mitä ajan takaa, toivottavasti.

Cheek - Syypää Sun Hymyyn

Tää kappale kertoo niin hyvin kaiken :)

Mäkiä on matkan varrella

Jaahas, mistä sitä aloittais???

No jatketaan tuon torstain läpi käyntiä :D Illan mittaan sain murulta viestiä, ota mukaan se ja se, laita ne sinne ja tänne ja tuonne. Kunnon ohjeita siitä miten hänelle pakataan tavarat mukaan :D No tää pa**avaimo sit tietenki totteli ja teki niinku ohjeistettiin + vähän enemmän (josta muru oli tietty innoissaan - oikeasti).

Automatkan alku lähti kivasti liikkeelle, olin tehnyt lämmintä juotavaa johon tietenki muru poltti kielensä. Mun syy tietty, kiitos vaan....en tee enää toista kertaa sellaisia eväitä. piste.

Tunti mököttämistä.

Pikku hiljaa tunnelma kuitenki alkoi kuitenki sulaa ja paikoin oli mukavaa. Naurettiin ja puhuttiin kaikesta kivasta.

Kuskin vaihto.

Isolla lukee kaupunki mihin ollaan menossa, muru ajaa ohi. Mun syy. Tietenki. Koska en neuvonu mihin pitää ajaa (ja eihän muru oo koskaan ajanu sitä kautta, ei ainakaan sataa kertaa...). No tunti taas mököttämistä. Itse otan unet, en vaan jaksa sitä kireetä tunnelmaa. (tai mun silmät vaan ei pysy auki! Ei vaikka haluisin.)

Jossain vaiheessa muru ottaa mua kädestä kiinni, vissiin se mökötys on loppunu. Tai ainakin vähän laantunu. Hyvä niin, loppu matka menee hyvin. Mitä nyt yks jänö juoksi auton alle ja sitä kauhisteltiin jonki aikaa. Onneksi ei isompi eläin.

Nopeasti ja rauhallisesti meni ajomatka loppujen lopuksi. Vähän mököttämistä, vähän naurua ja hieman kädestä pitämistä. Auto kun saatiin pihaan ajettua oli molemmilla vaan nukkumaan meneminen mielessä. Toisen kainaloon oli hyvä kömpiä. Siihen omaan paikkaan.

Matka siis meni hyvin, ja tarpeen tullen ajetaan toistekin yöllä, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

- - - - - - -

Pääsiäinen meni kivasti (matkasta huolimatta), muru edelleen on kipee mut onneksi hieman pystyttiin ulkona olemaan. Muruhan lähti sunnuntaina ja mää lähen huomenna. Ihan hyvää tekee mulle olla täällä, ei tarvi tehä mitään ja saan oikeasti vaan olla. Ruoka ym. on valmiiksi laitettu. Nostan omaa ruhoani sen verran ku jaksan ja jos en jaksa niin eipä oo huonoo omaatuntoa asiasta.

- - - - - - -

Mut palataan vielä tuohon parisuhteeseen.

Kaikki meni siis loppujen lopuksi hyvin, niin kuin asioilla on. Välillä vaan pitää vähän vastustaa et ajan mittaa sitä seesteistä kauttakin kestää :) Eihän siinä ällösiirapissa oo kivaa kokoajan olla. Tai sit siinä suhteessa kaikki ei oo hyvin, jos ei pysty niitä huonojakin päiviä toiselle näyttämään. En tiiä ymmärrättekö?

Mut jospa nyt hetkeksi vastustelut ois ohi ja sitä siirappia kiitos, tai onhan sitä ja paljon...hiiis <3

Oma paikka

Tänään tuli radiosta Adelen - Someone Like You. Syksyllä kappale tuntui pahalta kuunnella, mut nyt ihanalta. Itse en enää ole se joka haikailee toisen perään, vaan olen siirtynyt eteenpäin ja saanut jotain paljon parempaa.

Kun kappale loppui katsoin murua joka ajoi. En ois voinu olla onnellisempi sillä hetkellä. Mää oon oikeasti löytäny jotain paljon parempaa. Mun paikan tässä maailmassa, oman paikan - murun vierestä.

Ihanaa on myös se et oppii huomaamaan toisesta asioita, vaikkei toista edes kunnolla näe. Äänen sävyt ja eleet kertovat niin paljon muutakin kuin ne pelkät sanat. Ja parasta on se, et vaikka toista alkaa kunnolla tuntemaan niin tunne ei hiivu toista kohtaan, vaan voimistuu päivä päivältä enemmän.

Tällaista siirappia tällä kertaa :)

P.s.kännykällä kirjoitan, et jos pahoja kirjoitusvirheitä on, niin pahoittelen sitä :)

Ei menny niinku elokuvissa

Eka yö takana uudessa asunnossa.

Molemmat innoissaan ja kaikkea kivaa suunniteltiin viikonloppuun, mutta väsymys vei voiton ja suunnitelmat ei mennyt ihan niinku elokuvissa. Tästä saatiin myös pieni kohtaus aikaan, mut ei siitä sen enempää (ilmaa on vähän puhdistettu ja nyt taas kaikki on hyvin). Aamulla käytiin reippaana lenkillä ennen luennolle/töihin lähtöä. Hyvä minä, hyvä me! Tästä se urheileminen taas lähtee :)

Pakko nyt kehua uuden asuinalueen maastoja, siellä kelpaa ulkoilla...taidan mää sittenki viihtyä siellä ihan hyvin, nyt ku asuntoki alkaa näyttää joltain.

No mut tästä päästään siihen mikä on mua viime aikoina mietityttäny. Unelmat ja haaveet, se miten olen asioita pienessä päässäni etukäteen pyöritelly ja miten asiat todellisuudessa on menny.

Ainakin mulle on käynyt niin, että olen kuvitelut että elämä menee jotenki ihanasti ja tasapainoisesti. Todellisuudessa asiat ovat menneet ihan muulla tavalla...ei välttämättä huonosti, mut ei kuitenkaan niin ruusuisesti kuin olen kuvitellu. Tämä on sit tuonut ajoittain pieniä tai vähän suurempia murheenkryynejä elämääni (nyt ja aiemmin).

Olen tunneihminen, mut välillä yritän sitä järkeäkin itselleni takoa ettei sieltä pilvilinnoista tarvitsis niin kovaa tulla alas. En nyt ole pilvilinnoista tullu alas, mutta hieman realistisemmiksi on ajatukset muuttuneet (enää ei ole niin mustavalkoinen ajatusmaailma, vaan värejä on tullut sekaan...). Toisaalta arkea parisuhteessa odotin ja arki on aina omanlaisensa jokaisessa suhteessa. Sitä ei voi verrata edellisiin parisuhteisiin, mut silti itsellä on jonkilaiset odotukset ja sitten kun todellisuus tulee, niin joitain kompromisseja pitää tehdä ja ehkä vähän nielemään asioita. Omat tavat voi olla toisesta hassuja tai itse voi kauhistella miten/miksi toinen tekee jollain tapaa asioita.

Kompromissit voi olla ihan pieniä, esim. miten pöntön kansi pitää jättää tai miten joku asia hoidetaan...samalla kun itse opettelee uusia asioita ja opettaa toiselle omia tapoja, huomaa kuitenkin nauttivansa siitä kaikesta mitä eteen tulee, vaikka hampaita välillä saiski purra yhteen. Toisaalta todella moni asia menee yksiin ja molemmat tekevät asioita ihan samalla tapaa. Lisäksi ajatukset kun ovat samanlaiset, toisen omat pienet tavat ovat loppujen lopuksi ok itselle. Eikä niitä pieniä kompromisseja silloin mieti kun toisen lämmin katse kohtaa.

Vaikka elämää ei mene kuin elokuvissa, niin se ei haittaa...mun elämä on just nyt niin hyvää kuin se voi olla. Siihen mahtuu paljon hyviä ja onnellisia asioita, toisaalta surullisia ja pelottaviakin.

Toisaalta haluaisinko et mun elämä olisi yhtä ruusuilla tanssimista?

En. Silloin ei voisi tulla niitä yllätyksiä - ikäviä taikka ihania.

Blah osa 2

Tänään on siis jatkunut vuoristorata...kiitos, mutta ei kiitos. En jaksa tällaista, haluan vanhan tylsän elämäni takaisin. Sen lisäksi et tunteet on menneet vuoristorataa itselläni, on toinen osapuoli kans pistänyt kampoihin ja pientä fightia saatu aikaiseksi. Juu onhan kinaaminen "hauskaa", mut ei viestein. Silloin voi tulla väärinkäsityksia ja niitäki sit selvitetään. No saa nähdä miten ilta päättyy. Toivottavasti ei toinen nuku sohvalla :D

Tuntuu todella tyhmältä riidellä, mut joskus seki on tehtävä. Puhdistettava ilmaa. Tuntuu muutenki pitkästä aikaa todella kivalta, mutta todella oudolta ku riitelee/kinaa parisuhteessa. Edellisessä suhteessa kun toinen osapuoli ei koskaan lähtenyt mukaan ja ne loppu aina ens alkuun. Tässä suhteessa on vielä opettelemista sen saralla, että tietää miten toinen reagoi ja milloin se omatila on toiselle annettava. Mut hyvää on se, että tietää sen, et vaikka riidellään niin se toinen ei lähde siitä mihinkään.

Ymmärrätte varmasti, et tunnelmaan on vaikuttanut pojan poismeno...todella outoa on vaan olla kahdestaan. Siihenki onneksi (valitettavasti) tottuu ajan kanssa. Lisäksi väsymys alkaa painaa molempia, kunnon yöunet <3

Mut jos jotain hyvää näen tässä asiassa ja päivässä, niin ainakin me osataan kinastella/riidellä. Toivon vaan ettei toinen ihan kuoreen menisi, vaan antaisi mun olla jossain siinä lähellä - sopivan matkan päässä.