Pinkkiä

 

Terveys on ollut minulle ns. itsestään selvyys vain. Olen aina liikkunut, mutta ruokavalio on silloin tällöin vähän retuperällä. Syön liikaa sokeria ym. mutta toistaiseksi se ei vielä kauheasti näy kropassa (vielä...). Jotenkin terveyttä kun ajattelee tulee ensin mieleen syöminen ja liikkuminen, mutta onhan se paljon muutakin. Asioita mitä ei ns. normaalisti osaa ajatella ja arvostaa - ne kun on itsestään selvyyksiä täällä meilläpäin maailmaa. Mut ei lähdetä nyt miettimään mitä kaikkea ikävää tuolla maailmalla on. :)

Terveyttä ja hyvinvointia on sekä fyysistä että psyykkistä. Sen me kaikki varmasti tiedämme. Henkinen hyvinvointi on tärkeää ja vanhaa blogiani lukeneet tietävät, että viime syksy ei minulle ollut se helpoin, mutta siitä selvisin ja nyt olen entistä vahvempi. Niinhän ne vaikeudet kasvattaa. Kävin läpi tunteitani (ehkä) suoraan ja rohkeasti. Kirjoitin asioista, joita en olisi ehkä uskonut kirjoittavani aiemmin, mutta se auttoi. Nyt syksy on "kaukainen" asia minulle ja hyvä niin. Aina kun yhden oven sulkee toinen ovi avautuu. Moneen asiaan kun pystyy itse vaikuttamaan, mutta entäs jos asiaan ei pysty itse vaikuttamaan.

Olen kirjoittanut jotain täällä (tai vanhassa blogissa) että äidiltäni löytyi syöpä tänä keväänä (helmikuussa tuli diagnoosi). Asia tuli täytenä yllätyksenä (no kukapa sitä osais odottaa) ja herätti sekavia tunteita. Rintasyöpä kun on yleinen ja siitä paranemisen mahdollisuudet ovat hyvät, mutta aina kun syövästä puhutaan tulee muistaa ettei se ole leikin asia ja aina valitettavasti joku siihen kuolee.  Ajatuksissani oli myös se, että periytyyköhän se minulle jne. Olemme menossa äitini kanssa perinnöllisyystesteihin, joissa selviää onko se jostain geenistä johtuvaa jne. Joka tapauksessa minun kohdalla seulannat alkavat aiemmin kuin normaalisti alkaisi.

En ole kauheasti murehtinut asiaa, välimatka on helpottanut minua, mutta toisaalta olisi kiva olla lähellä. Noh, täällä mun elämä on... Jos jotain hyvää voin sanoa syövästä, niin se on lähentänyt minun ja äitini suhdetta.

Varmasti teillä muillakin tulee vastaavanlaisten tapahtumien jälkeen mietittyä ne oman elämän prioriteetit uusiksi. Mikä on se oikeasti tärkeä asia ja mikä ei niin tärkeä. Vaikka prioriteetit laittaisi uusiksi, niin silti ne vanhat turhamaiset asiat puskee sieltä jostain esiin. Haittaakse? Ei, jos sisimmäässään tietää, et mitkä kuitenkin on niitä oikeasti tärkeitä asioita. :)

 

 

Tämän postauksen siirsin uusvanhasta blogista tänne.

Perjantai

Onko jo perjantai? Mihin tää aika kuluu, on vaan liikaa kaikkee, mut mistä on valmis karsimaan... Asioiden karsiminen ku ei oo helppoo. Haluisin sanoo, et kyllä kaikki järjestyy - eikö ne aina loppujen lopuksi mee kuitenkin jollain tapaa hyvin. :D

No mut asiaan mitä oon parina päivänä pohtinu. En tiiä mitä te muut ajattelette...mut oma suhteeni vanhempiini on jokseenki hyvä, mut silti...miten sitä voi selittää??? Kohtelias? Korrekti? No jotain sinne päin. Toki kerron heille tärkeistä asioista, mut emme soittele päivittäin.

Tää "suhteen laatu" kävi ilmi taas männäviikolla. Eikö aikuinen lapsi saa tehdä omia valintoja, omia päätöksiä ja kantaa itse vastuunsa teoistaan. Eikö? Olen muuttanut kotoa 18-vuotiaana ja sitäki ennen jo hyvin pitkään hoitanut omat asiani.

Omista päätöksistä jne. olen kertonut heille, mutta entä jos päätös ei heitä miellytä. Voiko vanhemmat vetää siitä herneet nenään? Näköjään voi. Omasta mielestäni olen ollut aina suht kiltti ja ajattelevainen. En ole halunnut tuottaa harmaita hiuksia heille, vaan olen aina miettinyt miten esitän asiat heille - ilman et heidän tarvis mutehtia turhia.

Tuntuu pahalta, että he vetävät ne herneet nenään minulle tärkeästä asiasta. Ihan ku oison pettänyt heidät, olisin tehnyt maata mullistavan päätöksen. Ja hei kyse on nyt pennusta...ei sen vakavemmasta.
Mut jos vanhempani (toinen heistä) ei pysty hyväksymään, et elän omaa elämääni omalla tavallani, niin sille minä en voi mitään. Itseään varten täällä ollaan - ei muita.


P.s. tiedän mistä herneiden vetäminen on sit periytyny :D jotain hyvää tästäki...kait.