Jajajajajaja

Ja mistä sitä aloittaisi?

Viimeksi lokakuussa näytti olevan merkintä täällä. Paljon ja ei mitään on tässä välissä tapahtunut. Tuntui, että syksy ja pimeys vei mut menneessään. Kelasin asioita läpi eikä aikaa ja voimia ollu tänne avautua. Parisuhde koetteli, omaa tilaa halusi molemmat lue: omaa aikaa, meidän koti on pieni ja loppu vuodesta alkoi tuntuun että seinät kaatuu päälle, koska ihan sama minne katsoi toinen näkyi....

Sille asialle on päätetty tehdä muutos ja uutta kotia etsitään. Vaikka tää koti on kiva, on tää auttamatta liian pieni kahdelle aikuiselle ja isolle koiralle. Yksiö hyvällä pohjaratkaisulla ei vaan enää toimi. Samalta alueelta toivottavasti saadaan uusi koti. Molemmilla on omia juttuja, joten välillä saa olla yksin kotona - tekee hyvää, ja tieto siitä että tää on vaan väliaikasta auttaa jaksamaan.

Myönnettiin molemmat, että parisuhdetta on laiminlyöty, toista pidetään itsestään selvänä ja sitä rataa - jossain vaiheessa yleensä niin käy. Vai tietääkö joku suhteen mikä kukoistaa ilman alamäkiä? Asialle päätettiin tehdä muutos ja se on auttanut. Pieniä arjen tekoja ja sanoja - niissä on kummasti voimaa. Ei tarvi mitään spektaakkelimaista muutosta, kun silläkin rintamalla asiat on vähän paremmin. Ihania lappuja toiselle, kosketus, katse. Siinä se, mun resepti arkirakkauteen. Toivottavasti toimii.

Kyllä jotain ns. spektaakkelimaista piti järkätä. Varattiin reissu Tukholmaan, vähän jotain kahden keskistä kivaa.

Opiskelut etenee omalla painollaan, töitä oon tehny ja siihen se mun aika onkin menny.

Kevät tulee ja huomaan nousevani omasta kolostani.

silmät auki ja plääh

Voihan v***u mikä viikonloppu. Eilinen oli jotain niin kauheeta, niin kauheeta et oksat pois. Voiko ihmistä v***ttaa niin paljon kuin mua eilen? En tiiä, mut jos voi, niin en halua kokea sitä enää ikinä uudestaan. Kiitos mut tää yksi kerta riittää.

Kaiken kruunasi eilen illalla pöllitty pyörä, sekin ostettu kuukausi sitten. Jos se olit sinä, niin voitko palauttaa! Kaipailtais sitä kovasti.

Jos on vituttanu ja paljon, niin on jotain hyvää kuitenkin siitä seurannut <3 asiat puhuttu halki, oikeilla nimillä. Kerranki. Aukas molempien silmiä. Joo ja kyllä mää siitä tykkään ihan oikeasti, vaikka se on välillä ihan plääh.

Ollutta ja mennyttä

Pari viikkoa sitten mietin vuoden takaisia asioita, kirjoitinkin siitä jotain. En kaivannut mennyttä, kävin vaan läpi niitä kipeitä tunnetiloja joita itse koin silloin. Asian pyörittelyyn meni muutama päivä ja sitten se unohtui. Hassua. Niin kipeitä asioita ne minulle oli silloin, mutta en lopulta jaksat niitä märehtiä enää sen kauampaa. Ehkä se kertoo asioiden mittakaavasta, tärkeydestä jne.

Kun on saanut tarpeeksi etäisyyttä on tajunnut niin monta asiaa ja voi vaan todeta, että hitto mää oon niin paljon vahvempi nyt. Ja siitä olen kiitollinen.

Jokaisella suhteella on merkityksensä ja jokainen suhde muokkaa ihmistä jollain tapaa. Niin hyvässä kuin pahassa, mutta jokaisesta suhteesta voi oppia jotain. ja parasta on jos itsestään oppii jotain. Pystyy myöntämään et vikaa oli myös minussa. Jonku kans ne palaset loksahtaa kohdilleen niin ne hyvät kuin huonotkin.

Pienet asiat

Mulla on monta unelmaa, osa isoja osa pieniä. Osa saavutettavissa osa ei ehkä koskaan. Niiden voimalla jaksaa tehdä muutoksia elämässä, niin että osan edes voi joskus saavuttaa.

Olen saanut paljon asioita ja sivupalkissakin oleva lista asioista joita haluan on aika hyvin ruksittu. Listaa voisi täydentää joku päivä - katsotaan mitä siihen ilmestyy. Vanhoja tosin en halua poistaa, koska on tärkeää muistaa mistä joskus on haaveillut ja nyt ne on toteutunut. Ihania asioita, joista olen kiitollinen.

Kiitollinen olen myös olen tästä päivästä. Alkupäivän touhusin ja tein pikkuaskareita - sain paljon aikaiseksi. Iltapäivällä rauhotuttiin kun muru tuli töistä. Illalla oli saunavuoro (meidän rapussa on sauna, ihanan lähellä!), kauan haaveilemamme saunavuoro...laiskuutta ei oltu kysytty vuoroa ja sitten kun kysyttiin saatiin lauantai-illalle. Voisko olla parempaa ajankohtaa?! Ei. Tai sit se on jotenkin tylsää. Ihan sama, me tykätään :)

Noh, saunassa puhuttiin pizzasta, koska rappukäytävässä oli tuoksunut se ja päätettiin et tehdään vielä iltapalaksi pizzaa. Nam. Siitä se idea lähti, otetaan lauantai-iltojen ns. vakioksi: pizzaa ja sauna, ainakin silloin kun en ole työreissulla tai muuta iltamenoa ei meillä ole. (ja niitä nyt ei kovin usein ole.)

Ah, kuinka onnellinen pienistä asioita voi olla.

Tyyliä tarjolla

Täällä olisi pari tyylivinkkiä tarjolla.

Tai sitten ei. Jokainen saa päättää itse. Vapaasti saa kopioida, en pistä pahaksi ;)

- Boyfriend/Levis 501 tyyliset farkut, joissa polvipussit alkaa olla jo nolouden menettäneet aikaa sitten
- Lenkkarit, siis sellaiset halvat peruslenkkarit marketista
- Musta perusulkoilutakki vuodelta nappi ja keppi

Harkitsin jopa kuvan ottamista, mutta totesin et ei pysty. Hyvä ku pystyin peiliin katsomaan :D Milloin musta on tullut ihminen joka ei mieti miltä näyttää, vaan laittaa ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälle kun lähtee koiraa ulkoiluttamaan sateeseen. Onneksi satoi, eikä muita tullut vastaan. No tuskinpa kukaan olisi sen enempää ajatellu miltä mun vaatteet näyttää. Mut tulipa sellainen ysärifiilis vaatteista, eikö se oo tulossa takaisin tai jotain? Tai vielä pahempaa, olisin sopinut lähiostarin pussikaljaporukkaan, sieltä se mun idea tais tullakin :D



p.s. oli mulla tänään ihan siistit vaatteet yliopistolla/keskustassa. mekko + saappaat + musta jakkutakki + musta laukku. legginsit oli ainoat tarjoustalosta, muissa saattoi olla jopa jotain ns. merkkiä...eli ehkä mä osaan joskus pukeutuakin. vai miten se tyyli määritellään?

Kyyneleet

Luin sit vanhoja tekstejäni ensimmäistä kertaa. Luin lokakuun läpi. Enempää en tällä kertaa lue. Ei vaan pysty, liian raskasta. Pää ei enempää jaksa sisäistää. Mun elämäähän se on, toisaalta tuntuu et lukis vieraan ihmisen elämästä. Asioita joita olen unohtanut, asioita jotka muistan edelleen niin kuin ne olen kirjoittanut.

Viimeistään tässä kohtaa haavat repes auki. Kyyneleet vain valui.



p.s. muru on yövuorossa, joten aikaa on ajatella kaikkea mennyttä...

Hukassa

Uni ei tule.

Mun elämässä on niin selkeät suunnitelmat - polku mitä vaan seuraan ja asiat rullaa omalla painollaan.

Silti oon ihan hukassa. Yksin, yhdessä.

Ehkä huomenna olen taas viisaampi. Aina saa toivoa, eihän se keneltäkään oo pois.

Vuosi

Pari viikkoa on ollut omassa päässä vähän myllerrystä. 

Vuosi sitten oli kaikki hyvin. Suunnitelmia oli ja elämä vaikutti hyvältä. Kunnes. Noh, tiedätte mitä tapahtui. Hitto, et on ajatukset välillä menny "vanhaan". Kelannut asioita ja yrittänyt ymmärtää, yrittänyt nähdä niitä merkkejä näin jälkikäteen...kysymyksiä jäi niin paljon kuitenkin silloin auki, ja niin ne jää auki. Toisaalta en enää edes halua vastauksia, mut...mut...

Mennyttä en kaipaa, mut kai tämäkin vaihe on käytävä...vaikea kuvailla mitä päässä pyörii. Se ei ole kaipuuta, ei ikävää. Ehkä haikeutta, ei haikeutta X:ää kohtaan vaan siihen elämään mitä silloin oli - mutta toisaalta myös tunnen iloa. Iloa siitä et asiat oikeasti meni lopulta hyvin. Iloa siitä, että olen vahvempi nyt kuin vuosi sitten. Iloa siitä, että saan olla oma itseni myös toisen elämässä ja saan olla tasa-arvoinen suhteessa. Saan vaikuttaa yhteiseen elämään, enkä ole ns.toisen armoilla...Jos nyt elämä heittäis härän pyllyä niin luultavasti en menis niin pohjalle, mut sitähän ei voi varmasti tietää. Ja jääköön se arvoitukseksi.

Haluaisin lukea vanhoja tekstejäni, mutta en tiedä olenko tarpeeksi vahva siihen. Onko järkeä lukea niitä. Katsotaan miten sen asian kanssa käy. 

Eräs viisas sanoi, et eron jälkeen ensimmäiset vuosipäivät/juhlat* on pahimpia ja sen jälkeen se helpottaa. Eli tämän jälkeen kaiken pitäis kait olla paremmin.

*vuosipäivät7juhat = yhteinen vuosipäivä, eropäivä, syntymäpäivät, joulu jne.

Kohta on joulu

Tokaisi muru tänään.

Aina se joulu vaan tulee yllättäen, vaikka siihen yrittäis valmistautua. Joskus olen jo marraskuussa hankkinut lahjat, ja silti joulukuu hujahtaa ohi. Taitaa tänäkin vuonna käydä niin osti lahjoja etukäteen tai ei.

En tiiä onko se ongelma, mut asia mitä ei olla vielä päätetty on joulunvietto. Missä olemme joulun. Olen ilmoittanut, et samassa paikassa haluan olla, mutta paikalla ei oo mulle väliä. En halua mennä minuuttiaikataululla paikasta toiseen (sekin on  koettu muutamana jouluna) ja kiitos ei. Ollaan vaikka kotona kahdestaan, mut en ala juokseen joulua. 

Mut ei ihan vielä mietitä joulua sen enempää. Asioilla on tapana mennä hyvin, vaikka matkalla olisi muutama töyssy...

Maanantai

Maanantai lähti käyntiin niin hyvin kuin vaan voi lähteä. Tai sitten ei.

5.09 Muru soittaa: "Pyörän kumi puhkes, tuu hakeen mut"

No äkkiä vaatteet päälle, auton avaimet ja kotiavain mukaan. Sieltä jostain se muru sit löytyi ja vein hänet töihin. 

5.45 

Minä: "Tuutsä sit bussilla kotiin?

Muru: "Ei mulla oo lompakkoa mukana."

Minä: " Ei mullakaan, ja mulla menee ainakin kolmeen ennen ku pääsen keskustasta lähtemään."

Muru: "Tuun kävellen kotiin."

Minä: " Katson mitä voin tehdä."

Nopeasti kotiin ja hetken vielä yritän nukkua.

8.07 Suihkussa kuuma vesi loppuu....muutama kirosana ja lamppu syttyy päässä. Tänään on vesikatko! Alaovessa oli lappu! Eihän mulla oo mitään vettä varattu päiväksi! Äkkiä keittiöön ja kaikkiin mahdollisiin astioihin vettä laskin, kunnes vesi alkoi olemaan ruskean väristä.

8.40 Ulkona pieni mies löytää taas jotain* kakkaa ja syö sitä. Kiitti, just ton hajun haluan sisälle....

Siinä sit säädin oman päivänohjelmani, niin että pääsisin hakeen murun töistä. Autolla ajoin paikasta toiseen ja aikataulu näytti menevän hyvin.

13.10 Tulen kotiin antamaan pienelle miehelle ruokaa ja otan hänet mukaan hakemaan sitä toista arjen sankaria. Löydän myös uudet kenkäni olohuoneesta, yllärinä niihin on tehty hieman omaa desingia. No vähän muokkaan, niin eiköhän niitä kehtaa käyttää ainakin nopeilla koiralenkeillä. Oma moka ku jätin ne esille!

Sen jälkeen mentiin paikasta toiseen ja oli sadetta ym. 

Illalla vielä menin yhteen kokoukseen, joka kesti 2,5 tuntia. Oisin vaan niin halunnut päästä nukkumaan, mut nukkumaan meneminen venyi lähemmäs puolta yötä. 

Ainiin ja tuli musta muutama sata euroa köyhempi päivän aikana.

*koiran kakat sitä ei kiinnosta, mut ne ihmisten....meidän takametsä on varsinkin viikonloppuisin sellainen hengailupaikka, et ihmiset pitää sitä näköjään myös yleisenä käymälänä.

Lupauduin

...vaikka ei olisi pitänyt, mutta ei oo vaihtoehtoja.

Nyt tuntuu et taas menen äärirajoilla. Ihan kaikessa. Milloin mää opin? Pitääkö tulla jotain mikä totaalisesti pysäyttää mut, vai voisinko vaan oppia sanomaan ei. Ei. Ei pitäis olla vaikeeta, mutta tuntuu ihan liian vaikealta.

Mihin lupauduin? 

Sunnuntaina tekeen iltavuoron, eurot vaan pyöri silmissä.

Joskus se kannattaa!

Joskus kannattaa valittaa, jos ei ole tyytyväinen siihen mitä saa. Ja varsinkin silloin jos kyseessä on palvelu tms. joka maksaa ja paljon! Ei tässä rahaa nyt niin liikaa ole, etten odottaisi/vaatisi rahoilleni vastinetta. No onneksi tällä kertaa annoin kirjallista palautetta ja sain korvausta. Ja rivien välistä* tuli fiilis, etten ole ensimmäinen joka asiasta mainitsee.

Monta kertaa olen miettinyt, että pitäisi antaa palautetta niin hyvää kuin huonoa...mutta ainahan se jää. Ihan oikeasti se jää aina, mutta koska nyt sain hyvää vastapalautetta ja korvausten kera. Seuraavalla kerralla kun on aihetta antaa positiivistä palautetta niin lupaan antaa. Sitä kun saa ihan liian harvoin ja kuinka hyvälle mielelle siitä saa toisen. Ei ole niin suuri vaiva minulta.

*muutama vuosi asiakaspalvelussa esimiestehtävissä, on opettanut tiettyä palautteen antoa sekä vastaanottoa. ei menny sekään työura hukkaan :D kultaiset kaaret, ei niitä silti ole ikävä...

Kalenteri

Mun elämä selkiytyy.

Niin pelottavalta kuin se kuullostaa, niin olen onnellinen kalenterin hankkimisesta. (Kiitos yo:n ja lukukausimaksun.) Kesä on mennyt enemmän ja vähemmän työvuorolista kädessä, kaikki muut asiat oon yrittäny muistaa mun laholla päällä. Noloja mokia oon onneksi pystyny välttään, joskus viime tipallakin, mut tarkkaakin tarkempi muru on joutunu hampaita kiristelemään kanssani.

Elämä ilman kalenteria on "vapauttavaa", mutta haastavaa. Ehkä enskesänä kalenteri pysyy paremmin ajan tasalla ja on muutama asia jota vähemmän stressatta :D

Kuume

Mun kroppa sanoi sopimuksen irti. Alkuviikosta iski eka pieniä lihasjumituksia pakaroihin, käsiin, niskoihin, ristiselkään - kunnes koko kroppa oli ihan jumissa. Tänään sit nousi kuume. Toivotaan, että on tällainen pieni tauti ja nopeesti menee ohi. Joskus aiemminkin on tullut tällainen ja yhdillä kunnon yöunilla ja levolla* on menny vuorokaudessa ohi. 

Kerranki ois jotain spesiaalia viikonlopuksi. Treffit murun kans ;)  Jos ei onnistu, niin onneksi on aikaa noilla treffeillä käydä.

*nyt  voi katsoa vaikka kokopäivän olympialaisia :D en valita, vaikka kipeenä ei oo kiva olla.

Uu te ootte lesboja

*reps

Herneitä monta kiloa

Jaahas, mistäs sitä aloittais.

Täällä kaikki on kait nyt hyvin, pientä vastatuulta taas on ollut, mutta nyt (kait) tyyntä. Tyhjensin noin viikko sitten sellaisen kasan herneitä nenästä et huhuh...ja annoin palaa, sanoin suoraan sata asiaa. Aika tylyä antaa tulla kaiken pahan kerralla pois, ilman mitään varoitusta. Mutta turha jossitella...

Asiasta en oo tänne kirjoittanut, koska olen halunnut antaa pölyn laskeutua niin omassa päässä kuin huushollissa. Nyt sit asiat on toivottavasti menossa parempaan suuntaan kuin koskaan aiemmin. Tässä suhteessa ei oo tylsää, mutta luulen et tää kohtaus tarvittiin et voidaan jatkaa - tavallaan puhtaalta pöydältä. Ainakin itse olen tunteistani ym. paljon varmempi. Tämä on se mitä haluan, muru on se ihminen jonka kanssa haluan jakaa arjen nyt ja tulevaisuudessa. Toivotaan, et hän ajattelee asioista samalla tavalla :)

Uusi viikko - parempi viikko.

Draamaa

Osaan olla kunnon draamaqueen jos sille päälle satun.

Se on pidemmän päälle raskasta. Jos olen väsyny tai nälkäinen (+ mahd. se aika kuukaudesta), niin saan helposti tehtyä kärpäsestä härkäsen eikä se ole minulle edes yhtään vaikeaa. Ja jos oikein kunnon draama päälle satun on kaikki teatraaliset eleet "salittuja" :D Rehellisesti sanottuna se naurattaa minua, mutta ei silloin kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle - silloin ei todellakaan naurata. Toisaalta lepyn nopeasti ja tajuan itsekin kuinka yli mulla meni. Noloa myöntää, mut asia on vaan niin.

Noh, mitä silloin tekee toinen osapuoli?

Vetäytyy ja pistää kaikki hanat kiinni. Siinä sit ollaan. Monesti muru yrittää lepytellä mua etukäteen ja muistuttaa mistä mun draamailu saa/sai alkunsa, kunnes jossain vaiheessa mitta tulee hänellä täyteen (ymmärrän täysin) ja sit ollaan hiljaa. Hiljaisuus ja puhumattomuus on mulle se pahin asia. Mut helppo keino saada mut lopettaan draamailun. Kasvattaa mun pinnaa ja ehtiipähän laittaa asiat todellisiin mittakaavoihin, ennen kuin asiat puhutaan murun kanssa läpi. Kummasti se härkänen muuttuu takaisin kärpäseksi :D

Huvittavinta tässä ehkä on se, että pitkästä aikaa elämässäni saan kiukutella jollekin (vaikkei se nyt ehkä fiksuinta ole). Saan oikeasti sanoa mitä mieltä olen ja mistä kenkä puristaa. Ehkä voisin kehittää tapaani ilmaista pahaa mieltäni, mutta ainakin nyt saan tehdä sitä. Ajan kanssa varmaan se kommunikaatio paranee.

En tiedä teistä, mutta tiedän kaveri-/ystäväpiirissäni ihmisiä joille käy riidellessä samoin; toinen haluaisi puhua ja vatvoa, toinen sulkeutuu ja kömpii omaan koloonsa.

Anonyymi epäili etten saa olla oma itseni suhteessa. Minusta taas tuntuu, että pitkästä aikaa saan ilmaista tunteeni jollekin - niin ne hyvät kuin huonot. Vaikeaa se silti on ja joskus menee vähän yli hilseen, mutta hiotaan sitä asiaa paremmaksi. Jokainen varmasti uskoo, että jos on elänyt suhteessa jossa huonoa oloa ei ole pystynyt kertomaan kumppanille, niin sitten kun tulee se mahdollisuus, niin outoa se on alkuun. Samalla se on pelottavaa, mutta helpottavaa kun on se joku jolle saa kertoa ihan mitä haluaa.

Vastaus

Edelliseen tekstiin oli anonyymi jättänyt kommentin. Vastaan siihen ihan omalla tekstillä.

On vaikea kirjoittaa kun ei voi kaikkea paljastaa, ainakaan vielä. Asiat mistä tulee riitaa/kinaa liittyy aina vaan yhteen asiaan. Siis oikeasti vain ja ainoastaan yhteen asiaan, mutta on silti tärkeä. Asia on sellainen, jolle kumpikaan meistä ei voi tällä hetkellä tehdä mitään. Molemmat voi vaan toivoa, että asiat lutviutuu uomilleen ja tää ns. ongelma poistuu ajan kanssa. Ja se on poistumassa, kunhan vaan ois sitä malttia.(Tiedän, et on tosi ärsyttävää lukea tekstiä ku ei tarkalleen tiedä mistä puhutaan....pahoittelen sitä.)

Noh, tää ongelma ei alkuun vaikuttanut muhun mitenkään vaan olin et kaikki selviää ajallaan jne. No tarpeeksi kauan ku asia vaivaa ja pyörittelee omassa päässään, niin kyllä se alkaa vaikuttaan - valitettavasti. Halusi sitä tai ei. Tähän päälle kun lisätään kaikki huoli ja stressi, huomaan et olen ihan poikki. Ihan rikki. Toisaalta olen syksyn osalta yrittänyt vähän karsia asioita, mutta olen vain sellainen ihminen et murehdin jo etukäteen asioita ja sit kierre on valmis.

Äitini tilanne on ikävä, hän käy syöpähoidoissa ja se verottaa. Suhteemme ei ole ollut aina läheinen, mutta silti hän on mun äiti ja tietenkin olen huolissani. Voin rehellisesti sanoa, että koen huonoa omaatuntoa, koska asun kaukana hänestä, mutta samalla välimatka auttaa. En nauti lapsuuden kotikaupungissa käynneistä, ne ei ole minulle mitään rentouttavia lomia koska pitää juosta paikasta A paikkaan B...jos olen joskus ollut sillä asenteella siellä, et nyt vaan olen, niin eiköhän joku loukkaannu siitä etten käyny kylässä. Ja tämä jos mikä ärsyttää, kyllä tänne eteläänkin ihmiset voi tulla kylään jos haluaa! Miksi mun pitää olla aina se joka menee sinne. Aikuiset ihmiset....tiedän ettei mun pitäis ottaa sitä itseeni jos joku kokee vääryyttä etten vklopun aikana juossu kaikkialla, mut olen sellainen joka liikaa miettii. Siinäkin asiassa voisin siis kehittyä.

Nyt taidettiin karata vähän aiheesta, mutta en halua selitellä mitään. En halua huijata itseäni enkä muita. Myönnän, että ero kävi mielessä, mutta sekunnin ajan. Tuntui, että olisi vaan helpompi luovuttaa kuin taistella. Toisaalta, suhteessaamme on yksi asia joka hiertää ja sekin on asia joka tulee poistumaan jollain tapaa ajan kanssa. Tässä suhteessa on vaan sitä jotain, tiedän sen. Siksi en ole valmis luovuttamaan heti ensimmäisen ongelman kohdalla. Päätä ei kannata seinään loputtomiin hakata, mutta onko olemassa suhdetta jossa ei olisi ongelmia*? Ed. suhteeni oli ns. ruusuista kokoajan, X ei riidellyt, ei väittänyt vastaan ja miten kävi? Tipuin korkealta ja kovaa.

Ehkä olen täällä aiemminkin maininnut. Uskon siihen, että suhteessa on jokin iso koettelemus jonka yli joko päästään tai sitten ei. Ehkä tämä on se meidän koettelemus. Tiedän mitä haluan elämältä, niistä en enää suostu luopumaan. Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Menikö selittelyksi? Oon nimittäin oikeasti pohtinu tätä asiaa paljon, niin monelta kantilta ja haluan tätä. Toivotaan, ettei tarvitse pettyä. Sen riskin olen valmis ottamaan, en siksi että pelkään yksin oloa vaan siksi että tunne toista kohtaan on jotain uskomatonta.


EDIT. huomaan kirjoittavani tänne yleensä silloin ku joku asia on huonosti, tää on se mun paikka missä saan avautua ja purkaa. Pitäis kait niistä hyvistäkin asioista joskus laittaa jotain, sillä ei mun elämä ihan kurjaakaan ole :)


*ongelmien ei tarvi olla mitään suuria, mutta niitä ylä- ja alamäkiä on varmasti joka suhteessa.


p.s. aukaisen kommentoinnin.

Tollo mikä tollo

Nälkäisenä, väsyneenä ja kiukkuisena pitäis oppia pitämään oma suu kiinni. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin pahaa mieltä kaikille osapuolille. 

Miksi se on niin vaikeaa? Milloinhan mää sen opin?

Tollo mikä tollo oon...

Onneksi huomenna on vapaa ja saan nukkua niin pitkään kuin haluan/pystyn. 

p.s. vieressä kuorsaa maailman suloisin pieni mies, joka kummasti rauhoittaa omaa oloa. Kuinka paljon hyvää saakaan aikaiseksi pieni (ei se kyllä enää niin pieni ole) jalkainen :)

Seinä tuli vastaan

Mulla oli noin kuukauden ajan tosi rankkaa. Nyt on vajaat pari viikkoa ollut paremmin asiat.*

En ole pystynyt/halunnut/jaksanu kirjoittaa tänne niistä asioita, vaikka välillä ehkä ois ollu hyvä avautua jonnekin/jollekin. Näköjään sitä kaikesta vaan pääsee yli ja eteenpäin. Tiedän sen, malttamaton ku oon välillä, niin haluis kaiken huonon nopeasti pois mielestä. 

Jokainen tietää et parisuhteessa tulee arki vastaan jossain vaiheessa, noh täällä se tuli kans ja sitä vastustusta kesti suunnilleen kolmisen kuukautta. Nyt tuntuu et ollaan löydetty toisemme uudelleen, vaikkei tunteet ym. ole missään vaiheessa mihinkään hävinneet niin silti - toinen saa edelleen multa jalat alta pelkällä katseella ;)  ah, voin sanoa et se on ihana tunne...

Hauska ajatella nyt, et miten kaikesta vastustuksesta huolimatta me elettiin ja suunniteltiin tulevaa lähes poikkeuksetta kokoajan. Tiesi ettei toinen lähde minnekään, vaan tää kuuluu parisuhteeseen ja pitää käydä tässä vaiheessa läpi. Koettelemuksia pitää olla, jotta tietää minkä takia niistä kannattaa päästä eteenpäin. Ylä- ja alamäkiä tulee, jossain määrin uskon et myös jokaisessa suhteessa on se oma kriisi jonka yli joko päästään tai ei - se kertoo paljon suhteen laadusta ja miten siitä voidaan/voidaanko jatkaa eteenpäin.

Sitä kummasti vaan jaksaa painaa eteenpäin silloin kun on vaikeeta. Mut kyllä tuollaiset "rankemmat"** jaksot elämässä verottaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Varsinki ku asiat alkaa meneen hyvin ja stressi laukee. Tajuaa hyvin kuinka äärirajoilla on välillä mennyt.

Oon ihan sika väsynyt ja pahinta oli et naamastani toinen puoli alkoi puutumaan. Luulen et väsymyksestä johtuvaa, toivon todella ettei mitään vakavampaa. Syöminen on ollut huonoa, mut silti paino ei oo tippunu (vaatteista päätellen, vaakaa en omista). Olenki päättänyt vähän keventää syksyn taakkaa ja perunut muutaman vapaaehtoisen jutun, en halua revetä joka paikkaan. Eikä mun tarvi, omat voimavarat on hyvä joskus tunnistaa ja myöntää itselleen ettei vaan kaikkeen ehdi/pysty osallistumaan. Halusi sitä kuinka paljon tahansa.

* vaikka pientä takapakkia meinaa päivittäin tulla, on v-kohtaukset lyhyitä ja nopeasti ohi meneviä, aiemmin saattoi kokopäivä mennä pilalle vitu**ksen takia...ei syistä sen enempää.

** en tiedä voinko sanoa rankka, koska tää oli erilailla rankka verrattuna syksyyn. ehkä te tajuutte mitä ajan takaa, toivottavasti.