Mulla alkoi eilen ne päivät, aamulla etin uutta särkylääkepakettia...ei sit löytyny. No kärsin nekin kivut. Samalla ne meni ku muuki pa**a olo.
Eilen oli pitkästä aikaa sellainen olo et rintaa/sydäntä puristi. Puristi siis kovaa. Jos jotain hyvää, niin eipä oo sellaista oloa ollu pitkään aikaan, en edes muista milloin viimeksi. Eli oon päässy vähän eteenpäin ku sellainen olo ei oo enää päivittäistä.
Mulla ois sata asiaa mitä pitäis tehdä, mutta en vaan saa aikaiseksi. Istun taas koneen ääressä....Pikku hiljaa, ei mulla onneksi mikään kiire oo mihinkään...muutama deadline ja tentti ois mut, uusintaan mennään jos ei muuta. En aio noilla koulujutuilla itseäni enempää stressata. Teen sen minkä pystyn.
Olen muuten tarjoustalon uus kanta-asiakas. Oon tän kuukauden aikana käyny siellä niin monta kertaa, et varmaan myyjät tunnistaa. Olen ostanu pesuaineita, jatkojohtoja, legginsit, pikkarit (siis oikeasti, ostin tarjoustalosta alushousut...kuinka voi "vajota", oli kuitenki merkkipikkarit :D), näiden lisäksi sitä sun tätä on tarttunut mukaan...ihan liikaa tavaraa, ihan liikaa on menny rahaa.
Mulla oli alunperin tarkoitus kirjoittaa jostain hyvästä aiheesta (olin päässäni jo hahmotellu sitä), mut sit mun pään sotki joku. Sanotaan sitä kokelas 2*. Ei enempää. mut siis se mun idea hyvästä jutusta hävis johonki...
*kokelas 1 on vielä jollain tapaa kuvioissa, ihme säätöö. en jaksa selittää tarkemmin, mut en ala kenenkään perään kyseleen. jos oikeasti ollaan kiinnostuneita, niin kyllä se sit toimii...
p.s. ehkä toi numerointi on huono idea, voi tulla isokin luku :D
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
maanantai 28. marraskuuta 2011
Pyörii pyörii
Turhautunut olo. Päässä pyörii ajatukset. Siellä missä mun pitäis olla nyt, iltasatu luettu jne. Ensimmäinen päivä olisi takana...
Se, et oli sovittu asioita mitä tapahtuu ja mitä tehdään esim. joulukuussa on tänään varsinki pyöriny päässä. Nyt ne ajankohdat pitää täyttää uusilla suunnitelmilla, omilla. Paremmilla. Sellaisilla mitä mää haluan tehdä, mun ei tarvi miettiä mitä muut haluaa tehdä. Teen just niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Opettelen elämään yksin, opettelen nauttimaan asioista yksin. Ei mun tarvi kaikkea tehdä ystävieni kanssa (vaikka oikeasti mielelläni teen erilaisia asioita heidän kanssaan), ja esim. siksi ajattelin mennä huomenna leffaan yksin. Opettelen tekemään asioita yksin.
Mitä kaikkea voi tehdä yksin? Oikeastaan melkein mitä vaan. Toisaalta ei oo toista, joka jakaa ne hetket, mut opettelen nauttimaan niistä hetkistä yksin ja iloitsemaan asioista. Opettelen olemaan yksin. Se ei oo helppoa, ku haluis päivän kuulumiset kertoa jollekki ja sit kotona ei oo ketään kenenkä kanssa jakaa niin ne hyvät kuin ikävätkin asiat.
Noita asioita ei pidä liikaa miettiä, muuten ei varmaan pysty jatkamaan omaa elämää kunnolla. Kylmä tosiasiahan on se et oon sinkku. piste.
Ajatus katkes.....tää kirjoitus ei oo nähny sitä punaista lankaa sitte missään vaiheessa.
mut opettelen tekemään asioita yksin, nauttimaan niistä. Annan itselleni luvan kokeilla ja heittäytyä. Katsoa mihin tää elämä vie. Yritän olla murehtimatta asioita liikaa, yritän parhaani. Toivottavasti se riittää. Annan itselleni luvan myös tuntea ne kaikki tunteet mitä mun sisällä on, en halua työntää niitä pois. Ne vaan on käytävä läpi.
Nyt taidan katsoa yhden jakson mun lemppari sarjaa ja sit alan nukkumaan.
Se, et oli sovittu asioita mitä tapahtuu ja mitä tehdään esim. joulukuussa on tänään varsinki pyöriny päässä. Nyt ne ajankohdat pitää täyttää uusilla suunnitelmilla, omilla. Paremmilla. Sellaisilla mitä mää haluan tehdä, mun ei tarvi miettiä mitä muut haluaa tehdä. Teen just niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Opettelen elämään yksin, opettelen nauttimaan asioista yksin. Ei mun tarvi kaikkea tehdä ystävieni kanssa (vaikka oikeasti mielelläni teen erilaisia asioita heidän kanssaan), ja esim. siksi ajattelin mennä huomenna leffaan yksin. Opettelen tekemään asioita yksin.
Mitä kaikkea voi tehdä yksin? Oikeastaan melkein mitä vaan. Toisaalta ei oo toista, joka jakaa ne hetket, mut opettelen nauttimaan niistä hetkistä yksin ja iloitsemaan asioista. Opettelen olemaan yksin. Se ei oo helppoa, ku haluis päivän kuulumiset kertoa jollekki ja sit kotona ei oo ketään kenenkä kanssa jakaa niin ne hyvät kuin ikävätkin asiat.
Noita asioita ei pidä liikaa miettiä, muuten ei varmaan pysty jatkamaan omaa elämää kunnolla. Kylmä tosiasiahan on se et oon sinkku. piste.
Ajatus katkes.....tää kirjoitus ei oo nähny sitä punaista lankaa sitte missään vaiheessa.
mut opettelen tekemään asioita yksin, nauttimaan niistä. Annan itselleni luvan kokeilla ja heittäytyä. Katsoa mihin tää elämä vie. Yritän olla murehtimatta asioita liikaa, yritän parhaani. Toivottavasti se riittää. Annan itselleni luvan myös tuntea ne kaikki tunteet mitä mun sisällä on, en halua työntää niitä pois. Ne vaan on käytävä läpi.
Nyt taidan katsoa yhden jakson mun lemppari sarjaa ja sit alan nukkumaan.
Tää viikko
Tän viikon piti olla spesiaali viikko. Tän viikon piti olla täysin erilainen kuin normiviikon. Tätä viikkoa odotin. Oikeasti odotin. Tän viikon kohdalla lukee mun kalenterissa kissan kokoisin kirjaimin LASTENHOITO.
Koko viikko.
Koko viikko asua toisten ihmisten asunnossa ja hoitaa niiden lapsia, sekä pitää heidän koti järjestyksessä. Se ei oikeasti ois ollu mikään suuri tai ongelmallinen asia, se ois ollu oikeasti kivaa.
Sitä viikkoa mulla ei ole. Voin sanoa, että mua harmittaa. Mut elämä on, aina ei voi kaikkea saada.
No X saa nyt "leikkiä" siellä yksin kotia.
Huomenna ajattelin mennä tenttiin lukemisen jälkeen leffaan. Yksin.
Koko viikko.
Koko viikko asua toisten ihmisten asunnossa ja hoitaa niiden lapsia, sekä pitää heidän koti järjestyksessä. Se ei oikeasti ois ollu mikään suuri tai ongelmallinen asia, se ois ollu oikeasti kivaa.
Sitä viikkoa mulla ei ole. Voin sanoa, että mua harmittaa. Mut elämä on, aina ei voi kaikkea saada.
No X saa nyt "leikkiä" siellä yksin kotia.
Huomenna ajattelin mennä tenttiin lukemisen jälkeen leffaan. Yksin.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Järjestys
Sain siirrettyä huonekaluja ja täällä mun asunnossa on jopa ihan kivaa, vaikka lipasto on edelleen kasaamatta...sen hoidan joku toinen päivä. Tuntuu, että tilaa on tullu lisää ja muutenki en valita, vaikka kassit ja laatikot on purkamatta (odottavat sitä lipaston kasaamista), mutta pikku hiljaa tästä tulee hyvä. Uskon siihen. Täällä on jopa viihtyisän näköistä. Ehkä siihen suurena syynä on se, että polku on siiretty pois.
Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.
Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.
Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)
Olen hakenut asuntoa muualta, ja toivottavasti sen uuden asunnon saan ensi keväänä, mutta siihen asti asun tässä ja ei tää elämä sittenkään täällä oo niin kauheeta. Kunhan vaan saisin intoni juoksemiseen/kävelemiseen, niin tää on oikeasti tosi kiva asuinalue.
Huonekalujen, joita todellakaan ei oo montaa, siirtämiseen piti kerätä rohkeutta....oikeasti se ei ollu niin helppoa. Moni varmaan ajattelee, että mikäs siinä "vähän vaan siirrellä tavaroita paikasta toiseen" jne. mut mulle se ei ollu niin helppoa. En osaa selittää, mut varmaan se et sitte ku mää siirrän huonekaluja ja vähän uusin sisustusta, niin otan askeleen eteenpäin. Askeleen pois menneestä. Tuntuu tyhmältä, että olen pitkittäny asiaa ja keksiny tekosyitä miksi asiaa olen lykänny. Mut en vaan oo ollu valmis siihen. Aamulla kuitenki sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päätin, et nyt mää hoidan tän asian (tosiaan eilen olin jo tosi lähellä tehdä asialle jotain, mut....). Ja niin mää hoidin asian, taputan itselleni ja vähän hymyilenki ku katon mitä oon saanu aikaiseksi.
Tää on nyt mun koti, tää näyttää mun kodilta. Ehkä se elämä tästä. Pieniä askelia, mutta askelia kuitenki :)
Lapsuudenystävä
Mun elämääni on viime aikoina palannut ystävä lapsuudesta. Me oltiin kuin paita ja peppu ala-asteella ja ennen sitä. Meitä oli kolme ystävää (me oltiin tiivis kolmikko, eikä koskaan otettu muita meidän leikkeihin mukaan), mutta tästä kolmikosta yhden kanssa olen lähentynyt varsinki tänä syksynä paljon.
Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.
Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.
Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).
Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.
No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...
Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.
Yläasteella oltiin eriluokilla ja ehkä tarvittiin vähän hajurakoa toisiimme. Noin kymmenen vuotta menikin hiljaiseloa eläen. Laitettiin synttärionnittelut ja todella harvoin tavattiin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Tiesimme mitä toisen elämään kuului, vaikka emme olleet tiivisti tekemisissä. Toisesta myös näki heti onko hänellä asiat ok vai ei. Ei sanoja tarvitse, koska toisen tuntee kuin omat taskut. Toiselle on myös helppo puhua, vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta olisikin ollu.
Kesällä tämä lapsuudenystäväni meni naimisiin ja minut oli kutsuttu sekä häihin että polttareihin. Päätin mennä molempiin, vaikka en juurikaan tuntenut muita sieltä (morsiammen suvun ja muutaman hänen ystävistään). Onneksi menin, koska ne ovat yhdet ihanimmista häistä missä olen ollut ja myös erilaiset. Ystäväni puoliso on ison meren takaa, joten häihin oli otettu molemmista kulttuureista asioita.
Kesällä ystäväni (puolisonsa kanssa) muutti tänne pk-seudulle ja olemme alkaneet pitämään enemmän yhteyttä. Alkuun näimme kerran kuussa, mutta nykyään pari-kolme kertaa kuussa (riippuu paljon siitä onko minulla viikonloppuisin töitä).
Itselleni on jo muodostunut omat "piirit" täällä, mutta olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut tämän ihmisen elämääni "takaisin". Tiedän, että hänellä/heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa täällä kuin minulla, joten mielelläni autan jos tarvetta on.
No joka tapauksessa, olemme tämän ystäväni kanssa puhuneet tästä meidän "uudesta" ystävyydestä ja nauraneet sille, että tarvitsimme sen hiljaiselon. Olemme molemmat kiitollisia siitä, että ystävyytemme ei ole hiljaiselosta huolimatta kuihtunut kokonaan. Aikuisina ihmisinä ystävyytemme on erilaista, mutta silti siinä on jotain samaa...
Olen iloinen, että minulla on muutamia sellaisia ystäviä, jotka ottavat yhteyttä minuun ja ehdottavat tapaamisia tai kyselevät kuulumisia. Eikä vain minun tarvitse tehdä töitä sen ystävyyssuhteen eteen. Toivottavasti nämä ihmiset säilyvät elämässäni ja aion omalta osaltani pitää huolen siitä etten laimin lyö omaa osuuttani.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Jukka Poika - Taas mä satutin
Kaikesta huolimatta tää biisi sai mut hymyilemään :)
ehkä se letkeä meininki ja illan pikkujoulut!
Off-nappi
Jos joku tietää mistä voi tilata off-napin, jolla sais edes hetkeksi ajatukset muualle, niin kertokaa mulle. Tilaan heti sellaisen ja varuilta kaksi kappaletta, jos se ensimmäinen sanoo sopimuksensa jostain syystä irti.
En jaksa enää miettiä ja vatvoa toisen sanoja. Sanoja, jotka kääntää veistä haavasta. Saa kyynelet valumaan.
Joo tiedän, että nää tunteet pitää käydä läpi jne. mut ees yksi päivä? onko se liikaa pyydetty?
En jaksa enää miettiä ja vatvoa toisen sanoja. Sanoja, jotka kääntää veistä haavasta. Saa kyynelet valumaan.
Joo tiedän, että nää tunteet pitää käydä läpi jne. mut ees yksi päivä? onko se liikaa pyydetty?
Kaaos
Jos näkisitte* mun asunnon, niin se varmaan kuvais tosi hyvin tätä kaaosta mikä mun elämässä on. Siis edelleen mulla on polkuja mitä pitkin kuljeskelen paikasta toiseen. Tänään kuitenki ajattelin asialle tehdä jotain! Nimittäin siistiä, siivota ja järjestellä tavaroita. Jospa mun omakin elämä alkais sitte pikku hiljaa järjestymään, jos saan ensin asuntoni asuttavan näköiseksi.
Miksi en oo tehny asunnolleni mitään, johtuu pitkälti kiirestä mikä mulla on ollu. Tää ku ei oo mikään tunnin juttu! Ja siitä syystä olen tätä projektia lykänny. Mut nyt alkaa villakoiria pilkistelemään useammasta paikasta (juu, en oo yli kuukauteen ees imuroinu, jos tietäisitte musta enemmän niin tää on jo noloa:D ), et asiaa ei voi enää lykätä.
*vaikka mulla on se uus hieno kamera, en vain yksin kertaisesti kehtaa ottaa kuvaa tästä sotkusta ja laittaa tänne. sen verran mua itseäniki "nolottaa" tää sotku.
Miksi en oo tehny asunnolleni mitään, johtuu pitkälti kiirestä mikä mulla on ollu. Tää ku ei oo mikään tunnin juttu! Ja siitä syystä olen tätä projektia lykänny. Mut nyt alkaa villakoiria pilkistelemään useammasta paikasta (juu, en oo yli kuukauteen ees imuroinu, jos tietäisitte musta enemmän niin tää on jo noloa:D ), et asiaa ei voi enää lykätä.
*vaikka mulla on se uus hieno kamera, en vain yksin kertaisesti kehtaa ottaa kuvaa tästä sotkusta ja laittaa tänne. sen verran mua itseäniki "nolottaa" tää sotku.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Helpottunut
Vaikka viikko on ollut kiireinen, on olo kuitenki jollain tapaa helpottunut...ehkä se maanantain purkaus ja vuodatus oli tarpeen. Ehkä se vaan oli tarpeen, ehkä aukes joku lukko (?) mun sisällä.
Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.
No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.
On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.
EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.
Jokainen reagoi omalla tavallaan, ihmisiä me kuitenki vaan ollaan ja tehdään virheitä. Me tehdään virheitä, jotta me niistä opittaisiin. Enkä haluaisi edes olla sellainen ihminen, joka on "virheetön". Täydellistä ihmistä ei tässä maailmassa ole. En voi myöskään väittää, että olisin helppo ihminen. En todellakaan ole. Tiedän heikkouteni ja yritän parantaa niitä. Mutta ne on osa mua, halusin tai en. Voin kuitenki myöntää, että esim. viisi vuotta sitten olisin ollut paljon tulisempi, antanut exäni kuulla kunniansa paljon aiemmin ja paljon pahemmin.
No miksi olen helpottunut? Palasia on loksahtanut pari paikalleen. Näen ns. suhteen ja eron kokonaiskuvan vähän (mutta en vielä selkeästi) paremmin, ymmärrän asioita hiukan enemmän. Yritän olla syyttämättä itseäni mistään, koska asioita ei saa enää tekemättömiksi. Syyttämällä itseäni saan vain itselleni pahan mielen. Toisaalta, ei ole kauheasti edes asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei ollut mitään suuria vaikeuksia suhteemme aikana. Nyt tuli ensimmäinen iso vastamäki ja siitä emme selvinneet.
On aika alkaa pikku hiljaa katsoa myös tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä ja sille ei voi mitään.
EDIT. En tiedä haluanko kutsua tota maanantaita virheeksi. Mun mielestäni se ei ollu sitä. Se oli mun tapani reagoida silloin....joitain asioita olisin ehkä voinut jättää sanomatta, mut koen sen tärkeäksi että sain ne kuitenki sanottua sille toiselle. Sille toiselle, enkä esim. mun ystäville.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)