Näin X:n...
Se katkeruus toista kohtaan on ihan kauheaa!
Sanoin sille, et se ei voi koskaan tietää kuinka pa**a mun viikko on ollu, kidutusta. Ja vaikka tiiän et sillä on itellä ollu kauheeta, niin se ei voi ikinä sanoa kenellekään, et siihen ois sattunu yhtä paljon ku muhun. Rehellisesti voin sanoa, et tällä hetkellä toivon et se elää loppuelämän yksin onnettomana. Se ei ansaitse onnea....olin ilkeä sille, mut mulla on oikeus! Kestäköön sen, antoihan se mullekki muistoksi tästä suhteesta todella ikävän lopun. Lisäsin, vielä muutaman "ei niin kivan" lauseen, ehkä kadun niitä joskus ehkä en.
Sanoin hänelle, et en tiiä kuinka voin jatkossa enää luottaa ihmisiin (parisuhteessa). Alanko heti miettimään, et onko se uus yhtä pa**a ku X, ja siksi en pysty sitoutumaan, vaan oon ite se joka lähtee aina pois pienimmästäkin virheestä/ongelmasta. Se, et pidin X:ä ihmisenä jonka eteen olin valmis tekemään mitä vaan missä vaan...ehkä aika parantaa, ja sit jossain on se oikea joka ajattelee musta noin. Pakko on jossain olla????
Jossain sisämmässäni, edelleen rakastan sitä (ainakaan mulla ei oo sellaista on/off nappia mitä painamalla tunteet häviää hetkessä) ja haluaa sille tästä pa**asta huolimatta hyvää. Et se oppis tästä jotain ja joku päivä vois olla onnellinen jonku toisen kans. Uskon, et jokainen haluaa kuitenki sen toisen jonka kanssa jakaa elämää (vaikka ois todella läheisiä ystäviä, niin ei se oo sama asia). Kerroin tän myös sille.
Se, et maanantaina saan tavarat sieltä pois helpottaa mua. Sitten ei tarvi nähdä sitä, olla enää missään tekemisissä. Ja pääsen todella aloittamaan tän suhteen purkamista omassa päässäni.
p.s. näköjään viljelen noita kirosanoja joka tekstissä. Ei oo yhtään mun tyylistä! Kauheeta
p.p.s. mietin, et miten suuri puhelinlasku mulle tulee tästä...no se on vaan rahaa!
p.p.p.s. Tänään oon jopa pystyny syömään jotain kiinteää! Salaatin, pienen. Mut on se parempi kuin jogurtti ym. Jospa muutama kilo tulisi takaisin, vaikka nyt tää paino on siinä mistä oon haaveillu (diettikeino ei vaan ollu se mitä olin suunnitellu :D ).
p.p.p.p.s. Suunnittelen jo, et miten vaihdan asunnossani huonekalujen (niitä ei oo montaa!) paikkaa, niin että saan kaikki tavarat mahtumaan. Lisäksi tarkoitus ois käydä ikeasta ostaan joku lipasto/hylly. Jos vaan saan auton ja kaverin jostain.
4 kommenttia:
Hei,
Löysin sattumalta blogisi, joka pelasti päiväni. Itse kamppailen parhaillaan samassa veneessä, mutta takana 7 vuoden suhde. En pysty irroittautumaan ihmisestä jota rakastan ja jonka kanssa olen koko nuoruuteni jakanut. Yhtäkkiä kaikkiko on ohi. Mies päätti ottaa heti naikkosen jonka kanssa vehtaili, petyin ja olin katkera. Nyt kuitenkin väittää haluavansa vielä yrittää palautella meidän suhdetta. Luottamus on pahinta, joka on menetetty.
Oli jotenkin todella ihana kuulla tunteitasi. Olen kamppaillut aivan samoissa tunnevyöryissä. Itkenyt kuukauden melkeinpä yötä-päivää työpaikallanikin salaa vessassa. Tuntuu vaan niin pahalta, kun se sattuu omalle kohdalle. ei ne lohduttavat sanat vaan siinä kohtaa auta, että ansaitset jotain paljon parempaa ja näin oli tarkoitettu... Paska se fiilis on ja pohjamudissa ryömitään. Pitäis vaan muistaa jotenkin ajatell, ettei kukaan oo kuollut (vaikka lähellä toisinaan on ollutkin) eikä sairastunut vakavasti. ELämä jatkuu. Mutta kysymyksenä kuuluu, että voiko saada enää mitään samanlaista tai saatikaan parempaa. Tulevaisuu on täysi kysymysmerkki. Pääseekö siitä yli?
Huh, anteeksi vuodatukseni. Mutta blogisi on tästälähtien päivittäinen aamunavaukseni, sillä nyt tiedän että joku on tällähetkellä samassa tilanteessa ja samoissa tunteissa kuin minä.
Yhdessä me selvitään ja elämä jatkuu <3 Kiitos!
Itse edellisessä suhteessa (siis ennen tätä) kasvoin aikuiseksi. Siinä oli pettämistä puolin ja toisin. Varsinki parin ekan vuoden aikana, sovittiin ja jollain tapaa päästiin niistä yli. Mut suhteen lopussa me oltiin ihan eri-ihmiset kuin suhteen alkuaikoina (tajusin sen ihan lopussa ja sitten vasta ku suhde oli päättynyt). Nää parisuhde asiat on tosi vaikeita, kun sydän sanoo jotain ja järki ehkä toista. Mitä silloin pitäisi kuunnella?
Ei me olla yksin ja kannattaa niitä kliseitä vaan toistaa itselleen. Joku päivä me huomataan, että tästä kaikesta päästiin yli ja elämä jatkuu.
Se, et löytääkö mitään samanlaista tai vastaavaa...toivottavasti ei. Haluan löytää parempaa :) ihmisen joka tekee vuokseni mitä vaan. Kunnioittaa minua, eikä vain ajattele omaa napaa vaikeissa hetkissä (ei siis mene sieltä mistä aita on matalin). Pääseekö yli? Ajan kanssa....vaikka nyt pohjamudissa ryömitään, niin kyllä täältä vielä joskus pois päästään. Ystäväni laittoi minulle, että tämä vaikuttaa minuun loppuelämäni...vertaan uusiin parisuhteisiin jne. mut toivon, että ajan kanssa se vaikuttaa vähemmän ja ehkä jollain hyvällä tavalla.
Itselleen pitää antaa aikaa, käydä läpi se kaikki tunneskaala. Hyväksyä et se on ihan okei, vaikka tänään on pa**apäivä, huomenna on ehkä parempi. Ja muistaa etsiä jokaisesta päivästä se yksikin hyvä asia!
Voimia sinne, ei tää helppoo oo mut kyllä sitä joku päivä (toivottavasti) huomaa jo nauravansa ja hymyilevän! <3
Hei!'Sattumalta hokasin kans tän blogin. Kuulostaa JUST samalta, kuin mun tilanne oli aika lailla ens viikolla tulee 3 vuotta täyteen. Oltiin seurusteltu 2v 2kk joista ne 2 kk kihloissa... Kaikki tuli ihan puskan takaa, mulla ei ollu mitään hajua, että ex oli ahistunut meistä ja ihastunut toiseen.Ja tosiaan 3 vuotta mennyt, anteeksi en oo pystynyt vielkään antaa, vaikk yrittänyt oon. Mulla ei oo ollu mitään kenenkään toisen kanssa, koska oon suurinpiirtein inhonnut ajatusta uudesta suhteesta,en oo varma pystyisinkö luottamaan. Koska tosiaan luotin exään ja matto vedettiin alta. Pelkään että oon loppuelämäni katkera.
Pikku hiljaa tosin nyt viime aikoina oon ruvennu miettiin, että jospa sittenkin jonkun vois löytää. Kaikki ei oo samanlaisia paskoja ku se yks. Saa ny nähä...toivossa on hyvä elää :).
Kelloki tikittää, kolmekymppinen lähestyy 3 vuoden päästä...
Mut hei mää tiijän että tää ei ny auta, mut kyllä se oikeesti helpottaa (itellä meni yli puoli vuotta, ku lakkasin itkemästä lähes joka päivä). Ruokahalu palasi(valitettavasti ihan liikaakin..mut suklaa helpottaa oloa :D).
Voimia <3
jeminah84@hotmail.com
Katkeruus on paha tunne. Itselläkin tulee välillä ajatus siitä, et miten sen yli pääse ja miten pystyy toiselle antamaan anteeksi. Se ku on kuitenkin tärkeää oman voinnin ja uuden suhteen kannalta. Helppoa se ei oo.
Sitä ei tiedä kuinka kauan toipuminen kestää. Jokainen suhde ja ero kun on erilaisia. Me ihmiset ollaan erilaisia, toiset pystyvät jatkamaan elämää nopeammin kuin muut...
Pelkään tota ruokahalua! Mulla tekee kauheasti mieli kaikkea makeaa, mut yritän hillitä itseäni ettei se riistäydy käsistä.
Voimia sullekin! Sitten joskus ku se oikea tulee vastaan, niin me ollaan ansaittu se mitä sen mukana tulee :)
Lähetä kommentti