Torstai

Jatketaan sit torstaipäivällä tätä tarinaa...

Aamu meni hiljaisesti valmistautuen ja lähdimme samaa matkaa yliopistolle/töihin. Automatkan toinen kertoi työasioitaan, itse kuuntelin vieressä toisella korvalla. Päivällä hän laittoi viestiä, että ei mene reeneihin vaan tulee kotiin. Olimme suunnilleen samaan aikaan kotona.

Aloimme keskustella.

Kysyin, että onko meillä vielä mahdollisuutta vai onko tämä tässä. Vastaus "emmä tiiä, ei ois vielä pitäny puhua koko asiasta".

Siis ei puhua! Miten mä oisin sit voinut tietää, että toinen suunnittelee mahdollista eroa jos se ei kerro. Mulla oli edellisenä iltana ollu kynttilät ym. odottamassa sitä. Kyllä musta on reilua, et mulle kerrotaan jos sellaista suunnitellaan.

No sanoin hänelle et:
-itse en todellakaan ole vielä valmis luovuttamaan
-ai mäkö oon sitte se luovuttaja, toinen kommentoi
-mä haluan vielä yrittää ja taistella tämän suhteen puolesta. Se ei tuu olemaan helppoa, mutta oon valmis siihen, mut siihen tarvitaan meitä molempia. Sanoin hänelle.
....ei vastausta....

Yritin tivata, että onko meillä mitään saumaa enää yrittää toinen vastaa et ei hän tiedä. Totesin, et jos sulla on edes jossain mielensopukoissa sellainen ajatus ihan pienenä, niin mun on saatava tietää. Tähän saan lopulta vastauksen, et "jos en mä tiiä niin eikö se silloin tarkoita sitä et sellainen mahdollisuus on vielä olemassa" (mikä tuon sanomisessa oli niin vaikeaa??) ja sitte hän sanoi vielä, et tarvii aikaa.

Sovimme, et menen omaan asuntooni joksikin aikaa ja hän saa miettiä. Pakkasin muutaman yön kamat ja koneen mukaan. Hän olisi halunnut viedä, mut totesin et se oma aika alkaa nyt heti ja kyl mä pääsen yksinki. Hänen huoli oli, et miten saan ruokaa??? No, alepat on auki 23 asti ja arvatkaa vaan onko ruoka juurikaan maistunut? No ei.

X on vähän sellainen, et haluaa välillä omaa aikaa mennä yksin paikkoihin ja se on musta ok. Ei kaikkea aina tarvi tehdä yhdessä. Molemmilla pitää olla niitä omia asioita, mut jos parisuhteessa ollaan niin silloin myös yhdessä pitää tehdä asioita. Tää asia on meillä ollu joskus hieman haasteellinen, koska itse olen muuttanut muualta ja hän on paikkakuntalainen jolla on vanhemmat ja koko sosiaalinenverkosto täällä, joten hän tuntee joskus syyllisyyttä jos haluaa tehä yksin asioita, ku mä oon usein sit ollu yksin kotona "odottamassa" (musta on kiva olla yksin kotona, katsoa hömppäsarjoja tai tehdä ruokaa/leipoa rauhassa). Olen ajatellu, että hänellä on oma urheiluharrastus joka vie aikaa, et se on hänen juttunsa. Olen käynyt katsomassa pari peliä, muuten en oo puuttunu siihen (tietenkin kannustanut ja kuunnellut hänen juttujaan asiaan liittyen). Mut olen ajatellu, et se on sitä hänen omaa aikaa, mut se ei vissiin oo riittänyt. En tiedä miten paljon hän sitä omaa aikaa haluaa lisää?

Ajattelen, että parisuhteessa joutuu jonkin verran karsimaan sitä omaa aikaa ja luopumaan ehkä joistain asioista, mut sen tilalle saa sitä yhteistä aikaa ja yhteisiä asioita. Jonka pitäis olla vaan positiivinen asia, ei rajoittava. Tuntuu pahalta, jos olen nyt ns.pilannut hänen elämänsä, koska se on viimeisin asia mitä haluan.

Toivotaan, että hän tulee järkiin ja haluaa yrittää vielä. Mielestäni meillä on jotain ainutlaatuista, jonka eteen kannattaa taistella. Helppoo se ei oo mutta toivottavasti hän näkee sen vielä mahdollisena.


p.s. olen siis edelleen omassa asunnossani. En ole pitänyt tätä paikkaa enää kotinani, vaan paikkana jonne posti tuo postini.