Kävin ystäväni kanssa kävelyllä ja mä vaan puhuin ja puhuin.
Se helpotti.
Jotenkin asiat hieman loksahti paikalleen ja tää alkupaniikki vähän hellitti.
Soitin lisäksi toiselle kaverille ja juttelin hänen kanssaan myös. Joka tuntee X vuosien takaa. Hän sanoi hyviä asioita, mutta sitä mitä aiemminkin mulle antaa aikaa toiselle.
Uskon, että selviän tästä ajan antamisesta, mutta jos X:n päätös on se, et ei tästä tuu mitään...niin tiedän et silloin romahdan. Soitin asiasta myös X:lle, kerroin että tää alkupaniikki on hieman hellittänyt ja pystyn antamaan sen ajan hänelle. Toivon, että tästä tiedosta ois hänelle vähän apua.
Olen miettinyt missä määrin nyt oon yhteydessä ja mitä kerron X:lle...koska en halua et nyt tää liiallinen "roikkuminen" ja "takertuminen" kääntyy mua vastaan. Mut on mulla ne tunteet ja niille en voi mitään.
Toivon vain, että X näkee millainen ainutlaatuinen juttu meillä on ollu. Eikä päästäis tästä irti vain kuukauden vaikeuksien takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti