Eilinen oli ihan ok päivä. Itkin vain pari kertaa.
Takaraivossa kuitenki jyskyttää se maanantai. Sinne asti selviän. Mut mitä sen jälkeen? Sitten ku tavarat on jaettu ja ns. kaikki pakollinen yhteydenpito katkaistu. Mitä sitten tulee? Se kaikki on vielä mysteeriä....onneksi mulla on ihmisiä joille voin puhua, muustakin kuin tästä erosta.
Kerroin aiemmin fb:stä ja siitä kuinka ihmiset huolestui. Ne jotka huolestui kerroin, et parisuhde päättyi (kahdelle mainitsin, että tästä alkaa myös toinen prosessi, kunhan erosta olen päässy yli). Mut jäin miettimään, kuinka moni näistä huolestuneista pitää yhteyttä? Siis laittaa mulle viestiä, et miten voin jne. Se, et kuinka moni oikeesti haluaa auttaa ja kuunnella mua? Itse olen aina ajatellu, et silloin ku ihminen on heikoilla pitää sen toisen olla siihen heikompaan yhteydessä, koska sillä toisella on vaikeaa jo pelkästään sen itsensä kanssa....tarkoitan sitä, että pääsee joka aamu sängystä ylös ja selviää siitä päivästä edes jotenki. Silloin ei voi olettaa, että se heikoilla oleva jaksais vielä ilmoittaa kaikille päivän voinnin jne. En tiiä tajusitteko pointin, mut ajatus oli se et kuinka moni näistä ihmisistä jotka huolestui, olivat oikeasti huolissaan? Niin, että jaksavat olla muhun yhteydessä vapaaehtoisesti....eikä vaan odota et kyllä se soittaa jos tarvii avautua jollekki.
Tuntuu, et jonkilaisen toipumisen olisin jo aloittanut, mut tiedän et maanantain jälkeen saan aloittaa tän kaiken alusta. Varmaan se, että mulla oli tätä päätöstä ennen ihan kauhee viikko (ns. roikuin hirressä) niin on vaikuttanu siihen miten oon ottanut asian.
p.s. Voi olla, et joudun käymään tänään X:llä. Mulla on huomenna töitä ja hain jo aiemmin tällä viikolla mun työtavaroita sieltä. Mut sinne jäi muutama tärkee asia, jotka tarvisin. Pohdin tässä mitä teen...ei huvittais nähdä ja käydä siellä vapaaehtoisesti.
Edit. Kävin suihkussa ja sen jälkeen tuli totaalinen pudotus. Soitin X:lle. Kysyin et onko tää lopullista? Onko se nyt ihan varma? Musta tuntuu kauheelta, mun tavarat on edelleen siellä joten kaikki on mahdollista jne. (jossain sisimmässäni tiedän ettei se oo mahdollista, mutta saa kai mulle tulla vielä ajatus "entä jos...."). Se ei pystyny puhumaan, oli ikeassa sen kaverin kans (kaveri tarvi kantoapua...), kuunteli vaan ku mä itkin ja sanoi soittavansa. Pitäis syödä, ja laittaa itsensä jokseenki ihmisen näköiseksi ja lähteä tapaamaan ystävää.
Jos tietäisitte ja tuntisitte X:n niin tajuaisitte tän jutun paremmin, mut mun päässä soi välillä yks biisi...siihen liittyy ironiaa ja jotenki naurettavaa että tää just soi mielessä....aika kliseiset sanat mut antaa olla :)
Vuoristorata luodin lujaa
Rakkaus syöksyy alas kuiluun pimeään
Vauhtia keräämään
Vuoristoradan jyrkkää kujaa,
Silti me aina ylös noustaan
Vaikka vaunut huojuu natisten,
Ne kestää sen
4 kommenttia:
Musta tuntuu et yks päivä mä olen täynnä vihaa ja surua ja raivoa yhtäaikaa. Että oon mun ystävien kanssa mutta en silti oo paikalla, en oo missää jutussa "läsnä".mä vaan oon. toinen päivä mä oon täynnä paniikkia,täyttä paniikkia. entä jos mä en koskaan tuu rakastamaan ketään näin? entä jos mä vaan yksinkertasesti olen loppuelämäni yksin? mun pää listaa asioita joita tein väärin, miksen ollut enempi sitä ja tätä..tää taitaa olla vaan se tunneskaala mikä on pakko käydä läpi. odotan kovasti että löydän oman asunnon ja pääsen pois tästä yhteisestä. itelläkin on se tunne, että mitä sitten oikein tapahtuu? jatkuuko se tunne etten oo missään läsnä? murehdin etukäteen turhaan tämmösiäkin ihme juttuja.
täysin ilman punaista lankaa taas nää mun jutut :) mukavaa työpäivää huomiselle, saat vähän ajatuksia pois toivottavasti! ja olen samaa mieltä, jatketaan vaan näiden kliseiden jauhamista toisillemme, niin ehkä kohta käy niin että huomataan että oho se elämä tosiaan vei eteenpäin :) mulla kävi tänään jopa sellanen klisee mielessä että ehkä kaikella sit tosiaan on tarkotus? ja tälläkin jutulla vaikkei sitä itse vielä tiedä? (apua mikä kliseiden klisee:D) minä taidan laittaa kylmät lusikat silmille hetkeksi ja ryömiä sitten töihin, jos näyttäs vaiks enempi ihmiseltä ei näin turvonneilla silmillä ;)
kivaa vkloppua!
-laura
Kiitos Laura! Ei sitä punaista lankaa aina tarvita ;) Noi lusikat silmillä on hyvä asia...itse kuljen välillä kuin joku zombi, mut pimeällä se ei haittaa, onneksi on syksy :)
Luin blogiasi ja löydän myös paljon yhtäläisyyksiä tunteissani. Meilläkin nyt juuri tämä tilanne päällä. Asumme toistaiseksi yhdessä ja Mies sanoi viikko sitten että ei rakasta eikä hänestä tunnu oikealta yrittää. Meillä on mennyt pidempään huonosti myös minun mielestäni. Olemme useita kuukausia jossei vuosia olleet onnettomia. ELi ei pitäisi olla yllätys mutta on silti. Hän puhuu nyt ensimmäistä kertaa suoraan ja tunteistaa kunnolla. Meillä on kaksi lasta.
Aloitin Blogin jos kiinnostaa. http://leijonansydn.blogspot.com/
leijonasydän: käyn kurkkaamassa blogiasi. voimia sullekki! toivottavasti saatte asiat selvitettyä, on päätös mikä tahansa ei se helppoa ole. Tuo epätietoisuus on kauhea tunne, ja se et omat tunteet on ihan erilaiset kuin toisen.
Lähetä kommentti