3. päivä

Oon tosi puhki. Töissä oli kivaa, siis mun työ on vaan huippua. Ne ihmiset, se maailma on jotain ihan muuta mitä normaalisti vietän. Meillä on yhteinen intohimo ja me kaikki tehdään sitä täysillä. Sellaisten kanssa on kiva tehdä töitä....ei me oikeesti edes ajatella et se ois työtä, vaan se on harrastus meille. Nauroin monta kertaa tänään. Jokaisesta päivästä pitää löytää se yksikin hyvä asia!!!

No, kyllä mä ehdin tänään myös käydä läpi viimeisen 1,5 vuoden. Sanat mitä X on sanonu nyt kahden viimeisen viikon aikana. Purru hampaita yhteen etten itkesi. Muutaman kyynelen salaa päästin.

Yritin soittaa X:lle, se ei vastannu. Laitoin sille viestiä, et voinko mennä yöksi sinne, viimeiseksi yöksi. Saisin aamulla aloittaa pakkaamisen. Nukkuisin sohvalla. Ei vastausta. Yritän soittaa, varattua. Soitan jonkin ajan päästä uudestaan, ei vastaa. Laitan viestiä miksi se ei vastaa? Tällä kertaa tulee vastaus: ei oo kotona yötä...on kaverin luona yön. Ei jaksa kinastella puhelimessa. Vastaan X:lle mm. et oon ihan puhki tästä tilanteesta, enkä jaksa itsekkään enää kinastella. Tiedän, et tää on ohi ja mua harmittaa että meidän välit päättyi tällaisissa tunnelmissa ja muistoksi jää kylmät välit...kysyn et onko huominen vielä voimassa? Sen kaverilla on muutto johon se oli myöskin lupautunu. X vastaa, et käy yhden kuorman nakkaamassa kaverille. Aikoo ehtiä molemmat asiat hoitaa ja voin mennä sinne aiemmin pakkaamaan mun kamoja. Eli sorruin ottamaan X:n yhteyttä. Tiiän, et mun ei pitäis...mut oon luvannu itelleni et niin kauan ku mulla on aivaimet (huomiseen) voin ottaa siihen yhteyttä...sen jälkeen joudun taistelemaan tosissani itseni kanssa, että en enää ota siihen yhteyttä. Ajan kanssa se helpottaa, helpottaahan???

Isä soitti ja kertoi omat asiat ensin, sitten kysyi et onko kaikki ok. Aloin vaan itkeen, kerroin huomisesta et se pelottaa, koska sitten kaikki on oikeesti ohi. Juteltiin myös parisuhteista yleisesti. Juteltiin myös muista asioita. Siitä kuinka se oli nähnyt mun äidin ja ne oli puhunu mun tilanteesta (mullahan on jossain vaiheessa alkamassa se toinen prosessi sitten joskus) ja kuinka ne molemmat nyt yrittää auttaa mua. Oon kiitollinen, et mulla on mun vanhemmat ja voin niiden kanssa myös puhua. Vaikeistakin asioista, en tiiä onko kaikilla samanlaista suhdetta vanhempiinsa. Mulla ei aina oo ollu, mut se varmaan kuuluu siihen tiettyyn vaiheeseen elämässä.

Oon kiitollinen et mulla on mun ystävä, joka lupaa lähtä mun kaa kävelylle jos tarviin sitä. Joka kuuntelee mua, eikä pidä mua hulluna. Joka tietää, et elämä ei aina ole niin kuin leffoissa ja saan sanoa sille ääneen ne mun tyhmimmätkin teoriat tästä erosta. Ihan vaan siksi et saan ne pois tuolta pään sisältä.

Oon kiitollinen myös toisesta ystävästäni. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja meillä on ihan omanlainen suhde. Me ei kauheen tiiviisti olla yhteydessä, mut silloin ku ollaan, niin me ollaan aidosti siinä tilanteessa. Tiedän, että jos täällä kaatuu seinät päälle ja tarvin pikaisesti maisemanvaihdosta voin mennä sinne, vaikka yhdeksi yöksi ja homma toimii toisinki päin.


Tänään on ollu ihan ok päivä. Vaikka vaikeeta on ollu ja sorruin ottamaan yhteyttä X:n. Huomisesta tulee raskas, mut sit se asia on hoidettu.



p.s. tiistaina alkaa luennot ja keskiviikkona on aamusta se lääkäri. onneksi. torstaina lähden varmaan "kotiin" (heh, onhan se mun lapsuudenkoti), mut en oo pitäny sitä kotina enää vuosiin...en tiiä tajusitteko pointtia :)

p.p.s. mun opiskelukaveri aikoo viedä mut bilettään, kun oon siihen valmis. kauheeta! mä en oo mikään bilettäjä. mä meen nukkumaan yleensä ennen kymmentä.