Tää päivä on ollu yhtä vuoristorataa.
Aamu ok, aamupäivä pyllystä. Jostain sieltä syvältä. Tuntui et oikeesti kuolen siihen pahaan oloon mikä mulla oli....ja vaikka puhun et voisin kuolla siihen pahaan oloon, en pystyis tekemään mitään fyysisesti itselleni. Oikeesti, oon niin nössö.
Päivällä jopa nauroin, juteltiin ihan muista asioista kuin tää mun tilanne (toki siitäkin) mut paljon muustakin.
Iltapäivä...kävin X:llä, hain ne mun pakolliset tavarat huomiseksi + kuljetin pyöräni julkisilla asunnolleni. Onneksi kukaan ei valittanu. Olisin varmaan antanu sellaisen selityksen et sen jälkeen jokainen ois kattonu mua ku mitäki hullua.
X lähti työkaverinsa synttäreille, ei ollu kauheen freesin näköinen, mut päätti kuitenki mennä sinne. Sanoin sille, et maanantaina tää on pakollisten asioiden osalta ohi. Sen jälkeen pystyy menemään eteenpäin. Ei tarvi stressata mistään ylimääräisestä. Sanoin myös et mulla tulee varmasti niitä vaikeita hetkiä ja koska minä olen pitänyt häntä tärkeimpänä ihmisenä maailmassani, niin hän joutuu hetken vielä kestämään ne mun pahan olon viestit. En haluis lähettää niitä sille, mut ei ne tunteet mee nappia painamalla pois. En osannu sanoa sille miten se vois auttaa mua. Sen se joutuu miettimään itse.
Nyt istun tässä koneen ääressä, yritän tajuta mitä sisällä tapahtuu. Katkeruus, vähän vihaa ja jopa toivo paremmasta yrittää jostain puskea. Mut oon nyt realistinen, seuraavat pari viikkoa tulee olemaan tosi raskaita (en tiiä onko raskaampia kuin mennyt vai pääsisinkö edes vähän helpommalla...en usko).
Oon tosi väsyny, hyvä niin koska en saa ottaa nukahtamislääkettä tänään. Toivotaan et se uni tulee, aamulla aikainen nousu.
2 kommenttia:
Siinä, ettei pysty satuttamaan itseään fyysisesti ei todellakaan ole mitään nössöä! Olisit ylpeä siitä, ettet vaikeiden asioidenkaan keskellä vaivu niin suureen epätoivoon, että satuttaisit itseäsi fyysisesti. Se ei kuitenkaan oikeasti ole mikään ratkaisu eikä ainakaan minun mielestäni auta asioita yhtään. Itse olen ainakin jälkeenpäin katunut kaikkia arpia mitä kehooni olen jättänyt, samoin sitä kaikkea huolta ja surua jota olen muille aiheuttanut satuttamalla itseäni ja yrittämällä päättää elämäni. Onneksi en siinä ihan onnistunut, olisi jäänyt niin paljon hyvää näkemättä ja kokematta. Nykyään en pysty kuvittelemaankaan, että tekisin niin.
Minä olen ainakin enemmän kuin onnellinen siitä, ettet pysty fyysisesti satuttamaan itseäsi. Ja toivon niin olevan aina!
Halauksia <3
-M
<3 Onneksi mulla on sut! Ja ylipäätään, et me ollaan aikanaan ystävystytty! Heh, siinäkin ois voinu käydä toisin....ja mieti mitä sulla on nyt! Saat kyllä olla onnellinen siitä:)
Lähetä kommentti