Ei vain yksinkertaisesti pysty.
Lähtemään sinne entiseen kotiin ja pakkaamaan niitä tavaroita. Ei vaan yksinkertaisesti pysty liikuttamaan raajojaan asian eteen...onko silloin pakko???
Tiedän, että mitä nopeammin saan haettua mun tavarat, sitä helpompaa on varmasti aloittaa lopullinen käsittely eron suhteen. Mut en vaan pysty siihen yksin. Ajatus, että olen yksin siellä. Tiedän, että tavarat on niillä paikoilla missä ne oli ennen tätä kaikkea.
Kaksi viikkoa sitten en ois uskonu, että millaiset viikot on edessä. En vaan ois uskonu.
maanantai 31. lokakuuta 2011
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
3. päivä
Oon tosi puhki. Töissä oli kivaa, siis mun työ on vaan huippua. Ne ihmiset, se maailma on jotain ihan muuta mitä normaalisti vietän. Meillä on yhteinen intohimo ja me kaikki tehdään sitä täysillä. Sellaisten kanssa on kiva tehdä töitä....ei me oikeesti edes ajatella et se ois työtä, vaan se on harrastus meille. Nauroin monta kertaa tänään. Jokaisesta päivästä pitää löytää se yksikin hyvä asia!!!
No, kyllä mä ehdin tänään myös käydä läpi viimeisen 1,5 vuoden. Sanat mitä X on sanonu nyt kahden viimeisen viikon aikana. Purru hampaita yhteen etten itkesi. Muutaman kyynelen salaa päästin.
Yritin soittaa X:lle, se ei vastannu. Laitoin sille viestiä, et voinko mennä yöksi sinne, viimeiseksi yöksi. Saisin aamulla aloittaa pakkaamisen. Nukkuisin sohvalla. Ei vastausta. Yritän soittaa, varattua. Soitan jonkin ajan päästä uudestaan, ei vastaa. Laitan viestiä miksi se ei vastaa? Tällä kertaa tulee vastaus: ei oo kotona yötä...on kaverin luona yön. Ei jaksa kinastella puhelimessa. Vastaan X:lle mm. et oon ihan puhki tästä tilanteesta, enkä jaksa itsekkään enää kinastella. Tiedän, et tää on ohi ja mua harmittaa että meidän välit päättyi tällaisissa tunnelmissa ja muistoksi jää kylmät välit...kysyn et onko huominen vielä voimassa? Sen kaverilla on muutto johon se oli myöskin lupautunu. X vastaa, et käy yhden kuorman nakkaamassa kaverille. Aikoo ehtiä molemmat asiat hoitaa ja voin mennä sinne aiemmin pakkaamaan mun kamoja. Eli sorruin ottamaan X:n yhteyttä. Tiiän, et mun ei pitäis...mut oon luvannu itelleni et niin kauan ku mulla on aivaimet (huomiseen) voin ottaa siihen yhteyttä...sen jälkeen joudun taistelemaan tosissani itseni kanssa, että en enää ota siihen yhteyttä. Ajan kanssa se helpottaa, helpottaahan???
Isä soitti ja kertoi omat asiat ensin, sitten kysyi et onko kaikki ok. Aloin vaan itkeen, kerroin huomisesta et se pelottaa, koska sitten kaikki on oikeesti ohi. Juteltiin myös parisuhteista yleisesti. Juteltiin myös muista asioita. Siitä kuinka se oli nähnyt mun äidin ja ne oli puhunu mun tilanteesta (mullahan on jossain vaiheessa alkamassa se toinen prosessi sitten joskus) ja kuinka ne molemmat nyt yrittää auttaa mua. Oon kiitollinen, et mulla on mun vanhemmat ja voin niiden kanssa myös puhua. Vaikeistakin asioista, en tiiä onko kaikilla samanlaista suhdetta vanhempiinsa. Mulla ei aina oo ollu, mut se varmaan kuuluu siihen tiettyyn vaiheeseen elämässä.
Oon kiitollinen et mulla on mun ystävä, joka lupaa lähtä mun kaa kävelylle jos tarviin sitä. Joka kuuntelee mua, eikä pidä mua hulluna. Joka tietää, et elämä ei aina ole niin kuin leffoissa ja saan sanoa sille ääneen ne mun tyhmimmätkin teoriat tästä erosta. Ihan vaan siksi et saan ne pois tuolta pään sisältä.
Oon kiitollinen myös toisesta ystävästäni. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja meillä on ihan omanlainen suhde. Me ei kauheen tiiviisti olla yhteydessä, mut silloin ku ollaan, niin me ollaan aidosti siinä tilanteessa. Tiedän, että jos täällä kaatuu seinät päälle ja tarvin pikaisesti maisemanvaihdosta voin mennä sinne, vaikka yhdeksi yöksi ja homma toimii toisinki päin.
Tänään on ollu ihan ok päivä. Vaikka vaikeeta on ollu ja sorruin ottamaan yhteyttä X:n. Huomisesta tulee raskas, mut sit se asia on hoidettu.
p.s. tiistaina alkaa luennot ja keskiviikkona on aamusta se lääkäri. onneksi. torstaina lähden varmaan "kotiin" (heh, onhan se mun lapsuudenkoti), mut en oo pitäny sitä kotina enää vuosiin...en tiiä tajusitteko pointtia :)
p.p.s. mun opiskelukaveri aikoo viedä mut bilettään, kun oon siihen valmis. kauheeta! mä en oo mikään bilettäjä. mä meen nukkumaan yleensä ennen kymmentä.
No, kyllä mä ehdin tänään myös käydä läpi viimeisen 1,5 vuoden. Sanat mitä X on sanonu nyt kahden viimeisen viikon aikana. Purru hampaita yhteen etten itkesi. Muutaman kyynelen salaa päästin.
Yritin soittaa X:lle, se ei vastannu. Laitoin sille viestiä, et voinko mennä yöksi sinne, viimeiseksi yöksi. Saisin aamulla aloittaa pakkaamisen. Nukkuisin sohvalla. Ei vastausta. Yritän soittaa, varattua. Soitan jonkin ajan päästä uudestaan, ei vastaa. Laitan viestiä miksi se ei vastaa? Tällä kertaa tulee vastaus: ei oo kotona yötä...on kaverin luona yön. Ei jaksa kinastella puhelimessa. Vastaan X:lle mm. et oon ihan puhki tästä tilanteesta, enkä jaksa itsekkään enää kinastella. Tiedän, et tää on ohi ja mua harmittaa että meidän välit päättyi tällaisissa tunnelmissa ja muistoksi jää kylmät välit...kysyn et onko huominen vielä voimassa? Sen kaverilla on muutto johon se oli myöskin lupautunu. X vastaa, et käy yhden kuorman nakkaamassa kaverille. Aikoo ehtiä molemmat asiat hoitaa ja voin mennä sinne aiemmin pakkaamaan mun kamoja. Eli sorruin ottamaan X:n yhteyttä. Tiiän, et mun ei pitäis...mut oon luvannu itelleni et niin kauan ku mulla on aivaimet (huomiseen) voin ottaa siihen yhteyttä...sen jälkeen joudun taistelemaan tosissani itseni kanssa, että en enää ota siihen yhteyttä. Ajan kanssa se helpottaa, helpottaahan???
Isä soitti ja kertoi omat asiat ensin, sitten kysyi et onko kaikki ok. Aloin vaan itkeen, kerroin huomisesta et se pelottaa, koska sitten kaikki on oikeesti ohi. Juteltiin myös parisuhteista yleisesti. Juteltiin myös muista asioita. Siitä kuinka se oli nähnyt mun äidin ja ne oli puhunu mun tilanteesta (mullahan on jossain vaiheessa alkamassa se toinen prosessi sitten joskus) ja kuinka ne molemmat nyt yrittää auttaa mua. Oon kiitollinen, et mulla on mun vanhemmat ja voin niiden kanssa myös puhua. Vaikeistakin asioista, en tiiä onko kaikilla samanlaista suhdetta vanhempiinsa. Mulla ei aina oo ollu, mut se varmaan kuuluu siihen tiettyyn vaiheeseen elämässä.
Oon kiitollinen et mulla on mun ystävä, joka lupaa lähtä mun kaa kävelylle jos tarviin sitä. Joka kuuntelee mua, eikä pidä mua hulluna. Joka tietää, et elämä ei aina ole niin kuin leffoissa ja saan sanoa sille ääneen ne mun tyhmimmätkin teoriat tästä erosta. Ihan vaan siksi et saan ne pois tuolta pään sisältä.
Oon kiitollinen myös toisesta ystävästäni. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja meillä on ihan omanlainen suhde. Me ei kauheen tiiviisti olla yhteydessä, mut silloin ku ollaan, niin me ollaan aidosti siinä tilanteessa. Tiedän, että jos täällä kaatuu seinät päälle ja tarvin pikaisesti maisemanvaihdosta voin mennä sinne, vaikka yhdeksi yöksi ja homma toimii toisinki päin.
Tänään on ollu ihan ok päivä. Vaikka vaikeeta on ollu ja sorruin ottamaan yhteyttä X:n. Huomisesta tulee raskas, mut sit se asia on hoidettu.
p.s. tiistaina alkaa luennot ja keskiviikkona on aamusta se lääkäri. onneksi. torstaina lähden varmaan "kotiin" (heh, onhan se mun lapsuudenkoti), mut en oo pitäny sitä kotina enää vuosiin...en tiiä tajusitteko pointtia :)
p.p.s. mun opiskelukaveri aikoo viedä mut bilettään, kun oon siihen valmis. kauheeta! mä en oo mikään bilettäjä. mä meen nukkumaan yleensä ennen kymmentä.
Eron vaiheet
Olen selannut nettiä ja eron vaiheita. Tässä ois viisi vaihetta jotka on käytävä läpi, että elämä jatkuu niin ettei ero enää vaikuta negatiivisesti elämään. Nämä löytyi täältä ja rehellisesti sanottuna copy+pastesin ne. Tässä on näitä kliseitä mistä on ollut mainintaa aiemmin, mut omalla kohdalla 1, 2 ja 3 ovat jotenkin päällä. Tuo anteeksi antaminen tuntuu todella raskaalta, mutta joku päivä se varmaan on mahdollista.
p.s. Tää oli ajastettu postaus en tiiä toimiko, mut halusin laittaa jotain teille vaikka mulla on työpäivä.
1. Miksi näin kävi?
Ensimmäisenä eropäätöstä seuraa sokki, jossa tapahtuma tuntuu epätodelliselta, kuin unelta. Kun asia saavuttaa tietoisuuden tason, kysymykset “Miksi näin kävi?” ja “Miksi minulle/meille?” nostavat päätään. Etenkin eron syyt pohdituttavat tässä vaiheessa.
2. Viha
Rakkaussuhteen päättymisen tajuaminen henkisellä tasolla synnyttää aina vihan tunteita. Vihan läpikäyminen on eroon sopeutumisen myötä välttämätön vaihe. Eronneen on hyväksyttävä nämä vihan tunteet itsessään ja opittava ilmaisemaan niitä rakentavasti. Jos viha jää käsittelemättä, se rajoittaa usein henkilön omaa elämää ja mahdollisuuksia onnellisen elämän rakentamiseen.
Vihan purkamisen tarkoitus on lopulta löytää anteeksianto, joka on eronneen itsensä kannalta tärkeää. Vaikka anteeksi antaminen veisi vuosia tai jopa vuosikymmeniä, se kannattaa, sillä vasta sen jälkeen voi menneisyydestä ja pettymyksestä laskea täysin irti.
3. Kaupankäynti
Ero nostaa esiin ahdistavia pelon tunteita yksin jäämisestä ja pärjäämättömyydestä. Tämä voi ajaa yksilön maanittelemaan kumppaniaan tulemaan takaisin. Väärin syin yhteenpalaaminen ei johda kuitenkaan hyvään. Riidat ja loukkaantumisen tunteet eivät katoa ja ratkea kuitenkaan itsestään.
Tässä vaiheessa olisi tärkeää kyetä käsittelemään omia tunteitaan. Hyvä apu on puhua ystävälle tai terapeutille.
4. Sopeutuminen
Tässä vaiheessa rakkaussuhteesta päästetään lopulta irti. Se on vaihe “pimeyttä ennen sarastusta”. Masennus on tässä vaiheessa yleistä, mutta ajan kuluessa eronnut huomaa löytäneensä selviytymiskeinoja ja kasvaneensa entistä vahvemmaksi.
Sopeutuminen muuttuneeseen tilanteeseen tapahtuu sitä paremmin, mitä rehellisemmin yksilö hyväksyy eron tapahtuneen. Sopeutumisvaihe on täynnä kirjavia tunteita, mutta pikkuhiljaa tunnekuohut alkavat lievittyä. Kun ikävä muisto vihlaisee rinnasta, on hyvä muistaa, että ensi kerralla tilanne ei ehkä aiheuta enää yhtä voimakasta reaktiota. Se on jo kerran koettu, työstetty ja taakse jätetty.
5. Irrottautuminen vanhasta ja suuntautuminen uuteen
Irrottautumisvaiheessa eronnut tuntee itsensä vapaaksi surun synnyttämästä tuskasta. Eronnut on rakentanut ympärilleen uuden ihmissuhdeverkoston ja arkitoimet, jotka tukevat uutta elämäntapaa. Elämä ei ole enää kaoottista, vaan hetkittäin se tuottaa yksilölle jopa mielihyvää ja iloa.
Tässä vaiheessa eronneella alkaa olla voimia ja kykyä miettiä tulevaisuutta ja haaveitaan. Tämä on myös otollisin vaihe uuden parisuhteen solmimiselle. Kesken erokriisin uusi suhde voi sekoittaa ajatuksia vain entisestään. Tässä vaiheessa oma itse ja elämä on jo saatu tasapainoon, vaikka myös epävarmuuden tunteet ovat tässäkin vaiheessa tyypillisiä. Tapahtunut ero on jäänyt osaksi minäkuvaa ja vaikuttaa näin edelleen elämään, mutta ei kahlitsevasti ja hallitsevasti. Mahdollisuus uuteen ja onnellisempaan elämään on alkanut.
p.s. Tää oli ajastettu postaus en tiiä toimiko, mut halusin laittaa jotain teille vaikka mulla on työpäivä.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Kysely
Ihan omasta mielenkiinnosta laitoin tollasen ikäkyselyn tohon oikeaan yläkulmaan. Täällä on käynyt paljon ihmisiä viikossa, useampi palannut takaisin....eli ihan mielenkiinnosta vaan mietin minkä ikäistä väkeä täällä käy. Ja itse sijoitun tohon 25-30 kategoriaan.
2. päivä
Tää päivä on ollu yhtä vuoristorataa.
Aamu ok, aamupäivä pyllystä. Jostain sieltä syvältä. Tuntui et oikeesti kuolen siihen pahaan oloon mikä mulla oli....ja vaikka puhun et voisin kuolla siihen pahaan oloon, en pystyis tekemään mitään fyysisesti itselleni. Oikeesti, oon niin nössö.
Päivällä jopa nauroin, juteltiin ihan muista asioista kuin tää mun tilanne (toki siitäkin) mut paljon muustakin.
Iltapäivä...kävin X:llä, hain ne mun pakolliset tavarat huomiseksi + kuljetin pyöräni julkisilla asunnolleni. Onneksi kukaan ei valittanu. Olisin varmaan antanu sellaisen selityksen et sen jälkeen jokainen ois kattonu mua ku mitäki hullua.
X lähti työkaverinsa synttäreille, ei ollu kauheen freesin näköinen, mut päätti kuitenki mennä sinne. Sanoin sille, et maanantaina tää on pakollisten asioiden osalta ohi. Sen jälkeen pystyy menemään eteenpäin. Ei tarvi stressata mistään ylimääräisestä. Sanoin myös et mulla tulee varmasti niitä vaikeita hetkiä ja koska minä olen pitänyt häntä tärkeimpänä ihmisenä maailmassani, niin hän joutuu hetken vielä kestämään ne mun pahan olon viestit. En haluis lähettää niitä sille, mut ei ne tunteet mee nappia painamalla pois. En osannu sanoa sille miten se vois auttaa mua. Sen se joutuu miettimään itse.
Nyt istun tässä koneen ääressä, yritän tajuta mitä sisällä tapahtuu. Katkeruus, vähän vihaa ja jopa toivo paremmasta yrittää jostain puskea. Mut oon nyt realistinen, seuraavat pari viikkoa tulee olemaan tosi raskaita (en tiiä onko raskaampia kuin mennyt vai pääsisinkö edes vähän helpommalla...en usko).
Oon tosi väsyny, hyvä niin koska en saa ottaa nukahtamislääkettä tänään. Toivotaan et se uni tulee, aamulla aikainen nousu.
Aamu ok, aamupäivä pyllystä. Jostain sieltä syvältä. Tuntui et oikeesti kuolen siihen pahaan oloon mikä mulla oli....ja vaikka puhun et voisin kuolla siihen pahaan oloon, en pystyis tekemään mitään fyysisesti itselleni. Oikeesti, oon niin nössö.
Päivällä jopa nauroin, juteltiin ihan muista asioista kuin tää mun tilanne (toki siitäkin) mut paljon muustakin.
Iltapäivä...kävin X:llä, hain ne mun pakolliset tavarat huomiseksi + kuljetin pyöräni julkisilla asunnolleni. Onneksi kukaan ei valittanu. Olisin varmaan antanu sellaisen selityksen et sen jälkeen jokainen ois kattonu mua ku mitäki hullua.
X lähti työkaverinsa synttäreille, ei ollu kauheen freesin näköinen, mut päätti kuitenki mennä sinne. Sanoin sille, et maanantaina tää on pakollisten asioiden osalta ohi. Sen jälkeen pystyy menemään eteenpäin. Ei tarvi stressata mistään ylimääräisestä. Sanoin myös et mulla tulee varmasti niitä vaikeita hetkiä ja koska minä olen pitänyt häntä tärkeimpänä ihmisenä maailmassani, niin hän joutuu hetken vielä kestämään ne mun pahan olon viestit. En haluis lähettää niitä sille, mut ei ne tunteet mee nappia painamalla pois. En osannu sanoa sille miten se vois auttaa mua. Sen se joutuu miettimään itse.
Nyt istun tässä koneen ääressä, yritän tajuta mitä sisällä tapahtuu. Katkeruus, vähän vihaa ja jopa toivo paremmasta yrittää jostain puskea. Mut oon nyt realistinen, seuraavat pari viikkoa tulee olemaan tosi raskaita (en tiiä onko raskaampia kuin mennyt vai pääsisinkö edes vähän helpommalla...en usko).
Oon tosi väsyny, hyvä niin koska en saa ottaa nukahtamislääkettä tänään. Toivotaan et se uni tulee, aamulla aikainen nousu.
Aamu
Eilinen oli ihan ok päivä. Itkin vain pari kertaa.
Takaraivossa kuitenki jyskyttää se maanantai. Sinne asti selviän. Mut mitä sen jälkeen? Sitten ku tavarat on jaettu ja ns. kaikki pakollinen yhteydenpito katkaistu. Mitä sitten tulee? Se kaikki on vielä mysteeriä....onneksi mulla on ihmisiä joille voin puhua, muustakin kuin tästä erosta.
Kerroin aiemmin fb:stä ja siitä kuinka ihmiset huolestui. Ne jotka huolestui kerroin, et parisuhde päättyi (kahdelle mainitsin, että tästä alkaa myös toinen prosessi, kunhan erosta olen päässy yli). Mut jäin miettimään, kuinka moni näistä huolestuneista pitää yhteyttä? Siis laittaa mulle viestiä, et miten voin jne. Se, et kuinka moni oikeesti haluaa auttaa ja kuunnella mua? Itse olen aina ajatellu, et silloin ku ihminen on heikoilla pitää sen toisen olla siihen heikompaan yhteydessä, koska sillä toisella on vaikeaa jo pelkästään sen itsensä kanssa....tarkoitan sitä, että pääsee joka aamu sängystä ylös ja selviää siitä päivästä edes jotenki. Silloin ei voi olettaa, että se heikoilla oleva jaksais vielä ilmoittaa kaikille päivän voinnin jne. En tiiä tajusitteko pointin, mut ajatus oli se et kuinka moni näistä ihmisistä jotka huolestui, olivat oikeasti huolissaan? Niin, että jaksavat olla muhun yhteydessä vapaaehtoisesti....eikä vaan odota et kyllä se soittaa jos tarvii avautua jollekki.
Tuntuu, et jonkilaisen toipumisen olisin jo aloittanut, mut tiedän et maanantain jälkeen saan aloittaa tän kaiken alusta. Varmaan se, että mulla oli tätä päätöstä ennen ihan kauhee viikko (ns. roikuin hirressä) niin on vaikuttanu siihen miten oon ottanut asian.
p.s. Voi olla, et joudun käymään tänään X:llä. Mulla on huomenna töitä ja hain jo aiemmin tällä viikolla mun työtavaroita sieltä. Mut sinne jäi muutama tärkee asia, jotka tarvisin. Pohdin tässä mitä teen...ei huvittais nähdä ja käydä siellä vapaaehtoisesti.
Edit. Kävin suihkussa ja sen jälkeen tuli totaalinen pudotus. Soitin X:lle. Kysyin et onko tää lopullista? Onko se nyt ihan varma? Musta tuntuu kauheelta, mun tavarat on edelleen siellä joten kaikki on mahdollista jne. (jossain sisimmässäni tiedän ettei se oo mahdollista, mutta saa kai mulle tulla vielä ajatus "entä jos...."). Se ei pystyny puhumaan, oli ikeassa sen kaverin kans (kaveri tarvi kantoapua...), kuunteli vaan ku mä itkin ja sanoi soittavansa. Pitäis syödä, ja laittaa itsensä jokseenki ihmisen näköiseksi ja lähteä tapaamaan ystävää.
Jos tietäisitte ja tuntisitte X:n niin tajuaisitte tän jutun paremmin, mut mun päässä soi välillä yks biisi...siihen liittyy ironiaa ja jotenki naurettavaa että tää just soi mielessä....aika kliseiset sanat mut antaa olla :)
Vuoristorata luodin lujaa
Rakkaus syöksyy alas kuiluun pimeään
Vauhtia keräämään
Vuoristoradan jyrkkää kujaa,
Silti me aina ylös noustaan
Vaikka vaunut huojuu natisten,
Ne kestää sen
Takaraivossa kuitenki jyskyttää se maanantai. Sinne asti selviän. Mut mitä sen jälkeen? Sitten ku tavarat on jaettu ja ns. kaikki pakollinen yhteydenpito katkaistu. Mitä sitten tulee? Se kaikki on vielä mysteeriä....onneksi mulla on ihmisiä joille voin puhua, muustakin kuin tästä erosta.
Kerroin aiemmin fb:stä ja siitä kuinka ihmiset huolestui. Ne jotka huolestui kerroin, et parisuhde päättyi (kahdelle mainitsin, että tästä alkaa myös toinen prosessi, kunhan erosta olen päässy yli). Mut jäin miettimään, kuinka moni näistä huolestuneista pitää yhteyttä? Siis laittaa mulle viestiä, et miten voin jne. Se, et kuinka moni oikeesti haluaa auttaa ja kuunnella mua? Itse olen aina ajatellu, et silloin ku ihminen on heikoilla pitää sen toisen olla siihen heikompaan yhteydessä, koska sillä toisella on vaikeaa jo pelkästään sen itsensä kanssa....tarkoitan sitä, että pääsee joka aamu sängystä ylös ja selviää siitä päivästä edes jotenki. Silloin ei voi olettaa, että se heikoilla oleva jaksais vielä ilmoittaa kaikille päivän voinnin jne. En tiiä tajusitteko pointin, mut ajatus oli se et kuinka moni näistä ihmisistä jotka huolestui, olivat oikeasti huolissaan? Niin, että jaksavat olla muhun yhteydessä vapaaehtoisesti....eikä vaan odota et kyllä se soittaa jos tarvii avautua jollekki.
Tuntuu, et jonkilaisen toipumisen olisin jo aloittanut, mut tiedän et maanantain jälkeen saan aloittaa tän kaiken alusta. Varmaan se, että mulla oli tätä päätöstä ennen ihan kauhee viikko (ns. roikuin hirressä) niin on vaikuttanu siihen miten oon ottanut asian.
p.s. Voi olla, et joudun käymään tänään X:llä. Mulla on huomenna töitä ja hain jo aiemmin tällä viikolla mun työtavaroita sieltä. Mut sinne jäi muutama tärkee asia, jotka tarvisin. Pohdin tässä mitä teen...ei huvittais nähdä ja käydä siellä vapaaehtoisesti.
Edit. Kävin suihkussa ja sen jälkeen tuli totaalinen pudotus. Soitin X:lle. Kysyin et onko tää lopullista? Onko se nyt ihan varma? Musta tuntuu kauheelta, mun tavarat on edelleen siellä joten kaikki on mahdollista jne. (jossain sisimmässäni tiedän ettei se oo mahdollista, mutta saa kai mulle tulla vielä ajatus "entä jos...."). Se ei pystyny puhumaan, oli ikeassa sen kaverin kans (kaveri tarvi kantoapua...), kuunteli vaan ku mä itkin ja sanoi soittavansa. Pitäis syödä, ja laittaa itsensä jokseenki ihmisen näköiseksi ja lähteä tapaamaan ystävää.
Jos tietäisitte ja tuntisitte X:n niin tajuaisitte tän jutun paremmin, mut mun päässä soi välillä yks biisi...siihen liittyy ironiaa ja jotenki naurettavaa että tää just soi mielessä....aika kliseiset sanat mut antaa olla :)
Vuoristorata luodin lujaa
Rakkaus syöksyy alas kuiluun pimeään
Vauhtia keräämään
Vuoristoradan jyrkkää kujaa,
Silti me aina ylös noustaan
Vaikka vaunut huojuu natisten,
Ne kestää sen
perjantai 28. lokakuuta 2011
Katkeruus
Näin X:n...
Se katkeruus toista kohtaan on ihan kauheaa!
Sanoin sille, et se ei voi koskaan tietää kuinka pa**a mun viikko on ollu, kidutusta. Ja vaikka tiiän et sillä on itellä ollu kauheeta, niin se ei voi ikinä sanoa kenellekään, et siihen ois sattunu yhtä paljon ku muhun. Rehellisesti voin sanoa, et tällä hetkellä toivon et se elää loppuelämän yksin onnettomana. Se ei ansaitse onnea....olin ilkeä sille, mut mulla on oikeus! Kestäköön sen, antoihan se mullekki muistoksi tästä suhteesta todella ikävän lopun. Lisäsin, vielä muutaman "ei niin kivan" lauseen, ehkä kadun niitä joskus ehkä en.
Sanoin hänelle, et en tiiä kuinka voin jatkossa enää luottaa ihmisiin (parisuhteessa). Alanko heti miettimään, et onko se uus yhtä pa**a ku X, ja siksi en pysty sitoutumaan, vaan oon ite se joka lähtee aina pois pienimmästäkin virheestä/ongelmasta. Se, et pidin X:ä ihmisenä jonka eteen olin valmis tekemään mitä vaan missä vaan...ehkä aika parantaa, ja sit jossain on se oikea joka ajattelee musta noin. Pakko on jossain olla????
Jossain sisämmässäni, edelleen rakastan sitä (ainakaan mulla ei oo sellaista on/off nappia mitä painamalla tunteet häviää hetkessä) ja haluaa sille tästä pa**asta huolimatta hyvää. Et se oppis tästä jotain ja joku päivä vois olla onnellinen jonku toisen kans. Uskon, et jokainen haluaa kuitenki sen toisen jonka kanssa jakaa elämää (vaikka ois todella läheisiä ystäviä, niin ei se oo sama asia). Kerroin tän myös sille.
Se, et maanantaina saan tavarat sieltä pois helpottaa mua. Sitten ei tarvi nähdä sitä, olla enää missään tekemisissä. Ja pääsen todella aloittamaan tän suhteen purkamista omassa päässäni.
p.s. näköjään viljelen noita kirosanoja joka tekstissä. Ei oo yhtään mun tyylistä! Kauheeta
p.p.s. mietin, et miten suuri puhelinlasku mulle tulee tästä...no se on vaan rahaa!
p.p.p.s. Tänään oon jopa pystyny syömään jotain kiinteää! Salaatin, pienen. Mut on se parempi kuin jogurtti ym. Jospa muutama kilo tulisi takaisin, vaikka nyt tää paino on siinä mistä oon haaveillu (diettikeino ei vaan ollu se mitä olin suunnitellu :D ).
p.p.p.p.s. Suunnittelen jo, et miten vaihdan asunnossani huonekalujen (niitä ei oo montaa!) paikkaa, niin että saan kaikki tavarat mahtumaan. Lisäksi tarkoitus ois käydä ikeasta ostaan joku lipasto/hylly. Jos vaan saan auton ja kaverin jostain.
Se katkeruus toista kohtaan on ihan kauheaa!
Sanoin sille, et se ei voi koskaan tietää kuinka pa**a mun viikko on ollu, kidutusta. Ja vaikka tiiän et sillä on itellä ollu kauheeta, niin se ei voi ikinä sanoa kenellekään, et siihen ois sattunu yhtä paljon ku muhun. Rehellisesti voin sanoa, et tällä hetkellä toivon et se elää loppuelämän yksin onnettomana. Se ei ansaitse onnea....olin ilkeä sille, mut mulla on oikeus! Kestäköön sen, antoihan se mullekki muistoksi tästä suhteesta todella ikävän lopun. Lisäsin, vielä muutaman "ei niin kivan" lauseen, ehkä kadun niitä joskus ehkä en.
Sanoin hänelle, et en tiiä kuinka voin jatkossa enää luottaa ihmisiin (parisuhteessa). Alanko heti miettimään, et onko se uus yhtä pa**a ku X, ja siksi en pysty sitoutumaan, vaan oon ite se joka lähtee aina pois pienimmästäkin virheestä/ongelmasta. Se, et pidin X:ä ihmisenä jonka eteen olin valmis tekemään mitä vaan missä vaan...ehkä aika parantaa, ja sit jossain on se oikea joka ajattelee musta noin. Pakko on jossain olla????
Jossain sisämmässäni, edelleen rakastan sitä (ainakaan mulla ei oo sellaista on/off nappia mitä painamalla tunteet häviää hetkessä) ja haluaa sille tästä pa**asta huolimatta hyvää. Et se oppis tästä jotain ja joku päivä vois olla onnellinen jonku toisen kans. Uskon, et jokainen haluaa kuitenki sen toisen jonka kanssa jakaa elämää (vaikka ois todella läheisiä ystäviä, niin ei se oo sama asia). Kerroin tän myös sille.
Se, et maanantaina saan tavarat sieltä pois helpottaa mua. Sitten ei tarvi nähdä sitä, olla enää missään tekemisissä. Ja pääsen todella aloittamaan tän suhteen purkamista omassa päässäni.
p.s. näköjään viljelen noita kirosanoja joka tekstissä. Ei oo yhtään mun tyylistä! Kauheeta
p.p.s. mietin, et miten suuri puhelinlasku mulle tulee tästä...no se on vaan rahaa!
p.p.p.s. Tänään oon jopa pystyny syömään jotain kiinteää! Salaatin, pienen. Mut on se parempi kuin jogurtti ym. Jospa muutama kilo tulisi takaisin, vaikka nyt tää paino on siinä mistä oon haaveillu (diettikeino ei vaan ollu se mitä olin suunnitellu :D ).
p.p.p.p.s. Suunnittelen jo, et miten vaihdan asunnossani huonekalujen (niitä ei oo montaa!) paikkaa, niin että saan kaikki tavarat mahtumaan. Lisäksi tarkoitus ois käydä ikeasta ostaan joku lipasto/hylly. Jos vaan saan auton ja kaverin jostain.
UGG
Nyt jotain ihan muuta....en usko, että mitään päivän asu kuvia yms. tuutte näkemään. Mut oli vaan pakko mainita, et ostin Ugg:t pari viikkoa sitten. Nyt ku katon niitä, niin arvaatte varmaan mitä tulee mieleen....se aika ku kaikki oli hyvin ja olin autuaan tietämätön mitä edessä tulee olemaan.
p.s. mainitsin jossain aiemmin, et tää mun asunto on ns. toiminu varastona. Täällä on mm. ikean sinisiä kasseja x määrä, kesällä ostetun tv:n pahvit (X:n mielestä sitä ei kannattanu heittää menemään, koska koskaan ei tiiä jos sitä tarvii) nyt ajattelen et se oli enne!!! Mut joo, se tulee hakemaan multa noita tavaroita nyt, niin saadaan maanantaina muutettua mun kamat ja jos sitä kiinnostaa niin se voi alkaa jo pakkaamaan niitä viikonlopun aikana. Ja tarkoitus on et meen sinne ma-aamuna, ja sit ku se pääsee töistä, niin saatais muutettua mun kamat mahd. pian. Ti ja Ke on mulla pitkiä iltoja ja lähden varmaan to-su "kotiin".
1. Päivä
Olin tänään opiskeluihin liittyvässä tapahtumassa ja voin sanoa, että se oli pelastus! Vaikka mieli on maassa, oli kiva olla muissa maisemissa hetki.
En oo lukenu noita aiempia kirjoituksiani, joten toistoa voi tulla, mutta aivan sama, mun blogi ja purkautumiskanavahan tää on :)
Ihanaa huomata, että täällä on ihania lukijoita, osalla ehkä sama tilanne ku mulla osalla ei.... mukavaa tietää, että näin netin välitykselläkin ihmiset välittää!
Oli kiva huomata fb:ssä, että sellaiset henkilöt, joiden kanssa oon ollu vähemmän tekemisissä, niin ovat huolissaan. Mulla on monen ikäisiä kavereita, joten tukea ja apua tuli laajasti. Ja niinkuin aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin en oo maininnu mitä on tapahtunu. En usko, et ne kaikki ees on tienny et seurustelen...eikä nää tyypit ollu sellaisia, et "juoruamisen" takia haluaisivat tietää miksi mun elämässä on matto vedetty lopullisesti jalkojen alta.
Miltä sit tänään on tuntunut?
edelleen tyhjältä. vihaa. katkeruutta. jopa se suru yrittää puskea jostain läpi.
Luulen, et tää viikko viime keskiviikosta asti on ollu niin hel****llinen, et se pahin raivo ja itku on nyt poissa hetken aikaa. Huomenna nään sen lapsuudenystäväni ja sit jos muuta ei oo niin soitan M:lle. Oon miettiny asuntoasiaa. Jotenki tällä hetkellä tähän asuntoon jääminen ei tunnu kauheen hyvältä, kun mietin et omaa elämää pitäis jatkaa ja kuitenki ne suhteen alkuajat vietettiin tässä mun luukussa, ne alkusuhteen huuma-ajat. Vanhempani (eronneet) ovat luvanneet auttaa minua taloudellisesti, että muutto ja elämän saaminen edes jokseenkin olisi mahdollista. Jokainen opiskelija tietää kuinka ruhtinaalliset tulot on ja miten niillä pystyy elämään. Teen itse töitä, mutta saan itse vaikuttaa työmäärääni niin paljon kuin haluan. Onneksi.
Musta tuntuu, että tällä postauksella ei oo nyt mitään punaista lankaa. Päässä pyörii sata asiaa, mut siltikään ei yhtään ajatusta. Mietin, et miten saan kamat X:ltä, miten saan ne mahtumaan tänne jne. Tuntuu, et ne asiat pitää saada jotenki hoidettua, niin sitten pystyy aloittamaan sen surutyön. Se, et jos aloitan sen surutyön ja nään X:n lähiaikoina esim.mun kamojen hakemisen merkeissä, niin silloin pitää aloittaa uudestaan se työ.
p.s.Arvatkaa mitä X oli sanonu sen kaverille (jonka kans oon 2 kertaa puhunu asiasta puhelimessa ja se kaveri otti muhun eka yhteyttä)....et se ei halua, et ne on mun kaa tekemisissä. Tiesin, et siinä tulee käymään niin (häviää mun elämästä), mut oikeesti????? Just, ku mä olin tutustunu sen kavereihin kunnolla ja niillä on lapsia ym. ja oppinu pitämään ja olemaan tekemisissä niiden kans, niin ettei X aina liity jotenki siihen. Melkein nauroin asian takia!
En oo lukenu noita aiempia kirjoituksiani, joten toistoa voi tulla, mutta aivan sama, mun blogi ja purkautumiskanavahan tää on :)
Ihanaa huomata, että täällä on ihania lukijoita, osalla ehkä sama tilanne ku mulla osalla ei.... mukavaa tietää, että näin netin välitykselläkin ihmiset välittää!
Oli kiva huomata fb:ssä, että sellaiset henkilöt, joiden kanssa oon ollu vähemmän tekemisissä, niin ovat huolissaan. Mulla on monen ikäisiä kavereita, joten tukea ja apua tuli laajasti. Ja niinkuin aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin en oo maininnu mitä on tapahtunu. En usko, et ne kaikki ees on tienny et seurustelen...eikä nää tyypit ollu sellaisia, et "juoruamisen" takia haluaisivat tietää miksi mun elämässä on matto vedetty lopullisesti jalkojen alta.
Miltä sit tänään on tuntunut?
edelleen tyhjältä. vihaa. katkeruutta. jopa se suru yrittää puskea jostain läpi.
Luulen, et tää viikko viime keskiviikosta asti on ollu niin hel****llinen, et se pahin raivo ja itku on nyt poissa hetken aikaa. Huomenna nään sen lapsuudenystäväni ja sit jos muuta ei oo niin soitan M:lle. Oon miettiny asuntoasiaa. Jotenki tällä hetkellä tähän asuntoon jääminen ei tunnu kauheen hyvältä, kun mietin et omaa elämää pitäis jatkaa ja kuitenki ne suhteen alkuajat vietettiin tässä mun luukussa, ne alkusuhteen huuma-ajat. Vanhempani (eronneet) ovat luvanneet auttaa minua taloudellisesti, että muutto ja elämän saaminen edes jokseenkin olisi mahdollista. Jokainen opiskelija tietää kuinka ruhtinaalliset tulot on ja miten niillä pystyy elämään. Teen itse töitä, mutta saan itse vaikuttaa työmäärääni niin paljon kuin haluan. Onneksi.
Musta tuntuu, että tällä postauksella ei oo nyt mitään punaista lankaa. Päässä pyörii sata asiaa, mut siltikään ei yhtään ajatusta. Mietin, et miten saan kamat X:ltä, miten saan ne mahtumaan tänne jne. Tuntuu, et ne asiat pitää saada jotenki hoidettua, niin sitten pystyy aloittamaan sen surutyön. Se, et jos aloitan sen surutyön ja nään X:n lähiaikoina esim.mun kamojen hakemisen merkeissä, niin silloin pitää aloittaa uudestaan se työ.
p.s.Arvatkaa mitä X oli sanonu sen kaverille (jonka kans oon 2 kertaa puhunu asiasta puhelimessa ja se kaveri otti muhun eka yhteyttä)....et se ei halua, et ne on mun kaa tekemisissä. Tiesin, et siinä tulee käymään niin (häviää mun elämästä), mut oikeesti????? Just, ku mä olin tutustunu sen kavereihin kunnolla ja niillä on lapsia ym. ja oppinu pitämään ja olemaan tekemisissä niiden kans, niin ettei X aina liity jotenki siihen. Melkein nauroin asian takia!
Tyhjä olo
kirjaimellisesti. Vielä ei ole iskenyt mitään kunnolla. Epätodellinen olo.
Kai se viha ja katkeruus on ne tunteet mitä sisällä on ja työntää sitä surua pois.
Katkera. Koska toinen ei antanut mahdollisuutta. Piinas mua viikon ja veti lopullisesti maton pois alta. Antoi kitua.
Kun lopullisen päätöksen oli sanonu. Kysyin: Sano mulle rehellisesti harkitsitko missään vaiheessa tosissaan, et me ois jatkettu ja jos harkitsit niin mikä sitten vaikutti tähän päätökseen?
Vastaus: Harkitsin. Se, et olit mun kahteen kaveriin yhteydessä (toinen otti minuun yhteyttä itse ja X sanoi et saan siihen ottaa yhteyttä. Toiseen otin yhteyttä fb:ssä nukahtamislääkkeiden takia, koska ne jännitti mua ja tiesin, et sillä oli kokemusta niistä...puhuttiin vaan muutamalla sanalla tästä meidän tilanteesta) ja en pystynyt antamaan tarpeeksi tilaa ja aikaa sille.
Sanoin, et sittenhän tää on mun syy, jos noin sanot sen. X:n mielestä en saa syyttää itseäni. Mut minkäs teet, jos toinen sanoo noin.
Käskin hänen ilmoittaa milloin on ok, et hakisin mun kamat pois sieltä. P***empi homma on se et mun luukku, on pieni. Joudun elämään laatikoiden/kassien keskellä. Pakastin X:llä on täynnä marjoja, sieniä ja monta pulloa mehua kylmäkellarissa. En saa niitä mahtumaan minnekään. X:n vastaus oli, et ne ja ne mun tavarat mitä ei saa mihinkään mahtumaan voi olla sen luona ja haen niitä sieltä. HEH, ootko tosissas? Et mä ravaisin siellä, et en pääse siitä kerralla eroon...
Sori nyt vaan, mut jos haluat erota, niin sit erotaan. Mitään almuja en halua. En mitään sääliä. Laittakoon vaikka ne marjat ym. roskiin, jos en niille parempaa paikkaa keksi. Ei musta oo ravaamaan siellä kerran kuussa ja nähdä miten se on omaa elämäänsä jatkanut ku pisti mut menemään. En pääsis siitä irtautumaan missään vaiheessa kunnolla. Mun mielestä kaveri ym. jutut on jostain sieltä minne aurinko ei paista. Joillakin voi toimia ajan kanssa, mut uskon et niiden tyyppien erot on menny yhteisymmärryksellä. Yhteispäätöksellä.
Laitoin eilen fb:ssä päivityksen, jossa oli vaan et: matto vedettiin lopullisesti jalkojen alta jne. En maininnut mitään erosta tai mitä ois oikeesti tapahtunu. Oli kiva huomata, et on niitä kavereita/ystäviä jotka huolestuu tollaisesta ja laittaa heti et mitä on tapahtunu, on valmiita kuuntelemaan ja tukemaan. Onneksi on ystäviä. M on ollu ainoo joka on nyt viikon kuunnellu mun vuodatusta. Ja tulee jatkossakin kuulemaan:) Mut hyvä tietää, et voin puhua muillekin, etten vaan yhtä ihmistä kuormita.
Mulla on menoa tänään Jospa saisin hetkeksi ajatukset pois ja sit voisin illan miettiä tätä. Lauantaina näen lapsuudenystävän. Sunnuntaina on töitä kokopäivä (5.30-19 matkojen kera) toivottavasti selviän siitä.
Kai se viha ja katkeruus on ne tunteet mitä sisällä on ja työntää sitä surua pois.
Katkera. Koska toinen ei antanut mahdollisuutta. Piinas mua viikon ja veti lopullisesti maton pois alta. Antoi kitua.
Kun lopullisen päätöksen oli sanonu. Kysyin: Sano mulle rehellisesti harkitsitko missään vaiheessa tosissaan, et me ois jatkettu ja jos harkitsit niin mikä sitten vaikutti tähän päätökseen?
Vastaus: Harkitsin. Se, et olit mun kahteen kaveriin yhteydessä (toinen otti minuun yhteyttä itse ja X sanoi et saan siihen ottaa yhteyttä. Toiseen otin yhteyttä fb:ssä nukahtamislääkkeiden takia, koska ne jännitti mua ja tiesin, et sillä oli kokemusta niistä...puhuttiin vaan muutamalla sanalla tästä meidän tilanteesta) ja en pystynyt antamaan tarpeeksi tilaa ja aikaa sille.
Sanoin, et sittenhän tää on mun syy, jos noin sanot sen. X:n mielestä en saa syyttää itseäni. Mut minkäs teet, jos toinen sanoo noin.
Käskin hänen ilmoittaa milloin on ok, et hakisin mun kamat pois sieltä. P***empi homma on se et mun luukku, on pieni. Joudun elämään laatikoiden/kassien keskellä. Pakastin X:llä on täynnä marjoja, sieniä ja monta pulloa mehua kylmäkellarissa. En saa niitä mahtumaan minnekään. X:n vastaus oli, et ne ja ne mun tavarat mitä ei saa mihinkään mahtumaan voi olla sen luona ja haen niitä sieltä. HEH, ootko tosissas? Et mä ravaisin siellä, et en pääse siitä kerralla eroon...
Sori nyt vaan, mut jos haluat erota, niin sit erotaan. Mitään almuja en halua. En mitään sääliä. Laittakoon vaikka ne marjat ym. roskiin, jos en niille parempaa paikkaa keksi. Ei musta oo ravaamaan siellä kerran kuussa ja nähdä miten se on omaa elämäänsä jatkanut ku pisti mut menemään. En pääsis siitä irtautumaan missään vaiheessa kunnolla. Mun mielestä kaveri ym. jutut on jostain sieltä minne aurinko ei paista. Joillakin voi toimia ajan kanssa, mut uskon et niiden tyyppien erot on menny yhteisymmärryksellä. Yhteispäätöksellä.
Laitoin eilen fb:ssä päivityksen, jossa oli vaan et: matto vedettiin lopullisesti jalkojen alta jne. En maininnut mitään erosta tai mitä ois oikeesti tapahtunu. Oli kiva huomata, et on niitä kavereita/ystäviä jotka huolestuu tollaisesta ja laittaa heti et mitä on tapahtunu, on valmiita kuuntelemaan ja tukemaan. Onneksi on ystäviä. M on ollu ainoo joka on nyt viikon kuunnellu mun vuodatusta. Ja tulee jatkossakin kuulemaan:) Mut hyvä tietää, et voin puhua muillekin, etten vaan yhtä ihmistä kuormita.
Mulla on menoa tänään Jospa saisin hetkeksi ajatukset pois ja sit voisin illan miettiä tätä. Lauantaina näen lapsuudenystävän. Sunnuntaina on töitä kokopäivä (5.30-19 matkojen kera) toivottavasti selviän siitä.
torstai 27. lokakuuta 2011
Ero
sehän se lopullinen tuomio oli.
sanaton. tyhjä olo.
vielä ei oo ees tullu kyyneltä. Taidan nyt vetäistä sen nukahtamislääkkeen ja toivoa, et se vaikuttaa mahd. pian.
En jaksa tänään itkeä.
Yllättynyt? En.
Pettynyt? Kyllä.
sanaton. tyhjä olo.
vielä ei oo ees tullu kyyneltä. Taidan nyt vetäistä sen nukahtamislääkkeen ja toivoa, et se vaikuttaa mahd. pian.
En jaksa tänään itkeä.
Yllättynyt? En.
Pettynyt? Kyllä.
Jännittää
X laittoi viestin. Ehdinkö jutella tänään tai huomenna?
Vastasin, et mulle käy ihan milloin vaan.
X vastas: Jos käyn kotona ja tuun sen jälkeen sun luo.
Sopii.
Kohta se tulee. Ehkä noin tunnin päästä. Jännittää mitä tulee tapahtumaan.
Tärisen. Ehkä nyt se rauhoittava ois ollu tarpeen.
Vastasin, et mulle käy ihan milloin vaan.
X vastas: Jos käyn kotona ja tuun sen jälkeen sun luo.
Sopii.
Kohta se tulee. Ehkä noin tunnin päästä. Jännittää mitä tulee tapahtumaan.
Tärisen. Ehkä nyt se rauhoittava ois ollu tarpeen.
Tyhjäolo
Teki pahaa.
Kaikki tavarat paikallaan. Mitä yksittäisiä tiskejä tiskattu. Sänky pedattu, mutta hänen tyyny ja peitto sohvalla. Pesin koneellisen omaa pyykkiä. Tiskasin loput tiskit. Osa seissy viikon. Vein roskia. Sattui.
Otin 1/2 tbl rauhoittavaa. Vaikutti. Vaikuttaa edelleen...meinasin nukahtaa sinne, mutta sain raahattua itseni pois sieltä. Niiltä tutuilta kulmilta. Olen pitänyt sitä kotinani. Ja jokin aika sitten puhuimme, että kuinka se on meidän koti. Emme halua muuttaa niiltä kulmilta pois.
Oon miettiny olinko joku lelu? siis sellainen, jonka kans leikitään niin kauan kunnes tulee tylsää tai jotain mielenkiintoisempaa ilmestyy elämään ja sitten nakataan yks kaks yllättäen kaikki vanha romukoppaan. Ku elämässä on nyt vaan jotain mielenkiintoisempaa.
Mietin siellä, että mitä tarkoittaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Vaikka kyseessä ei ole avioliitto, emme olleet mitään valoja vannoneet. Niin eikö parisuhteessa kuitenkin pitäisi tuota noudattaa? Kun on vastoinkäymisiä, niistä pitäisi pystyä puhumaan, ei eristäytymään. Ei ensimmäisessä suuressa töysyssä anneta periksi?
Tuntuu, että tää suhde on vaan ollu jotain ihan muuta alusta asti kuin olen luullut. Toinen on vaan pitäny hauskaa mun kustannuksella ja nauttinu tästä kaikesta sen verran et sille riitti. Kauheaa myöntää, mutta pieni katkeruus toista kohtaan on tullu.
Juttelin eilen fb:ssä yhden yhteisen tutun kanssa, hän on tuntenu X:n yli 15 vuotta . Se on puhunu X:n kans näistä asioista, ennenku X on mulle mitään maininnu.
Se laitto mulle esim.
jos tottapuhutaan ni mä ihmettelin et se oli nuin muuttunu yhtäkkiä parisuhdeihmisex tuolla voimalla......ku jotenki me aina heitettiin vitsiä siitä et se tulee elämään yksin ku ei halua ja pysty elläää niin sidoksissa.
uskon et se nyt nauttii tavallaan ku saa mennä ja tulla ja tehä asioita niinku itse tahtoo... se kun on aina ollu sellanen omantien kulkija....se kaipaa tietynlaista vapautta, vaikka kaipaa ja tarvii rakkauttaki
et mitä tuosta pitäis ajatella.
p.s. en laittanu X:lle mitään viestiä et kävin siellä. Katotaan laittaako mitään vai onko ed. kuulumattomissa...
Kaikki tavarat paikallaan. Mitä yksittäisiä tiskejä tiskattu. Sänky pedattu, mutta hänen tyyny ja peitto sohvalla. Pesin koneellisen omaa pyykkiä. Tiskasin loput tiskit. Osa seissy viikon. Vein roskia. Sattui.
Otin 1/2 tbl rauhoittavaa. Vaikutti. Vaikuttaa edelleen...meinasin nukahtaa sinne, mutta sain raahattua itseni pois sieltä. Niiltä tutuilta kulmilta. Olen pitänyt sitä kotinani. Ja jokin aika sitten puhuimme, että kuinka se on meidän koti. Emme halua muuttaa niiltä kulmilta pois.
Oon miettiny olinko joku lelu? siis sellainen, jonka kans leikitään niin kauan kunnes tulee tylsää tai jotain mielenkiintoisempaa ilmestyy elämään ja sitten nakataan yks kaks yllättäen kaikki vanha romukoppaan. Ku elämässä on nyt vaan jotain mielenkiintoisempaa.
Mietin siellä, että mitä tarkoittaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Vaikka kyseessä ei ole avioliitto, emme olleet mitään valoja vannoneet. Niin eikö parisuhteessa kuitenkin pitäisi tuota noudattaa? Kun on vastoinkäymisiä, niistä pitäisi pystyä puhumaan, ei eristäytymään. Ei ensimmäisessä suuressa töysyssä anneta periksi?
Tuntuu, että tää suhde on vaan ollu jotain ihan muuta alusta asti kuin olen luullut. Toinen on vaan pitäny hauskaa mun kustannuksella ja nauttinu tästä kaikesta sen verran et sille riitti. Kauheaa myöntää, mutta pieni katkeruus toista kohtaan on tullu.
Juttelin eilen fb:ssä yhden yhteisen tutun kanssa, hän on tuntenu X:n yli 15 vuotta . Se on puhunu X:n kans näistä asioista, ennenku X on mulle mitään maininnu.
Se laitto mulle esim.
jos tottapuhutaan ni mä ihmettelin et se oli nuin muuttunu yhtäkkiä parisuhdeihmisex tuolla voimalla......ku jotenki me aina heitettiin vitsiä siitä et se tulee elämään yksin ku ei halua ja pysty elläää niin sidoksissa.
uskon et se nyt nauttii tavallaan ku saa mennä ja tulla ja tehä asioita niinku itse tahtoo... se kun on aina ollu sellanen omantien kulkija....se kaipaa tietynlaista vapautta, vaikka kaipaa ja tarvii rakkauttaki
et mitä tuosta pitäis ajatella.
p.s. en laittanu X:lle mitään viestiä et kävin siellä. Katotaan laittaako mitään vai onko ed. kuulumattomissa...
Yö
Sain nukuttua pitkästä aikaa kunnolla. Heräämättä kertaakaan yön aikana.
Alkoi ne päivät, jotka oli ollu jo myöhässä pitkän aikaa. Eli jotain hyvää. Mut voi olla kyseiset kivut tän kaiken päälle, ei oo kauheen mukavia päiviä tiedossa lähipäivinä. Mut otin jo särkylääkettä, joten eiköhän se tästä.
Nyt pitäis kerätä rohkeutta ja lähteä suihkun kautta X:lle. Se on töissä, joten nyt ois hyvä sauma käydä hakemassa joitain tavaroita. Pelottaa mennä sinne. Nähdä miten se on elänyt viikon ilman mua. Kiiltääkö joka paikka. Miten mun tavarat? Onko samoilla paikoilla missä oli ennen "evakkoon" lähtöä....vai onko se keränny niitä yhteen ja jatkanu omaa elämäänsä?
Alkoi ne päivät, jotka oli ollu jo myöhässä pitkän aikaa. Eli jotain hyvää. Mut voi olla kyseiset kivut tän kaiken päälle, ei oo kauheen mukavia päiviä tiedossa lähipäivinä. Mut otin jo särkylääkettä, joten eiköhän se tästä.
Nyt pitäis kerätä rohkeutta ja lähteä suihkun kautta X:lle. Se on töissä, joten nyt ois hyvä sauma käydä hakemassa joitain tavaroita. Pelottaa mennä sinne. Nähdä miten se on elänyt viikon ilman mua. Kiiltääkö joka paikka. Miten mun tavarat? Onko samoilla paikoilla missä oli ennen "evakkoon" lähtöä....vai onko se keränny niitä yhteen ja jatkanu omaa elämäänsä?
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Kommentti
Olen lukenut tätä kommenttia nyt monta kertaa, joten laitoin sen tähän vielä itselleni.
"Äitini on aina sanonut erotessani (niitä on ollut kolme, nyt elän onnellisesti suhteessa), että jos et päästä irti hänestä nyt, niin et tule koskaan tietämään, välittikö hän sinusta oikeasti. Jos hän oikeasti kokee, että olet hänen elämänsä nainen, niin hän aivan takuulla vielä tulee ottamaan yhteyttä. Eikä sinun tarvitse sen eteen tehdä yhtään mitään. Ei tarjoutua odottamaan eikä kerjätä eikä mitään...
Haluaisitko viettää lopun elämääsi ihmisen kanssa, joka ei ole varma siitä, haluaako olla juuri sinun kanssasi? Ansaitset parempaa kuin se. Ansaitset jonkun, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi. Tämä vain teki mieli sanoa ja loin profiilinkin, että sen pääsisin sanomaan. Mukava lukea niin aitoa kertomusta (mahdollisen) eron tuskista ja niistä monista ajatuksista, jotka vellovat päässä.. Tiedän tunteen.
Ja aina on valoa, vaikka sitten ero tulisikin. Ero voi lopulta olla paljon helpompikin tie kuin suhteeseen jääminen. Jos liikaa antaa köyttä ja valtaa miehelle ("minä odotan vaikka kuinka pitkään, jos vain harkitset vielä suhdetta kanssani"), niin mies alkaa uskoa olevansa jotain oikeasti tavoiteltavampaa kuin sinä. Eikä se liene totuus. Hän ei edes joudu miettimään, että oletko oikeasti hänelle tärkeä, koska sinä olet siinä joka tapauksessa eikä hän pelkää menettävänsä sinua. Siksi pitäisi vaan pystyä antamaan tilaa ja etäisyyttä ja päästämään irti, kuinka vaikeaa se sitten onkaan... Näin olen asian ajatellut itse.
Voimia ja jaksamista sinne ja voimia siihen tulevaan tenttiin! Oli oikea päätös lähteä toteuttamaan omia unelmiaan ja opiskelemaan haluamaansa alaa! (tuntematta sinua :) *virtuaalihaleja*
Pride"
Kiitos.
Äitini soitti äsken. Puhelun jälkeen tuli paha kuoppa, tärisin. Isäni laittoi myöskin viestiä, että soittaa vielä tänä iltana.
Mut se mitä haluan on se toinen. Halaus. Ääni. Mutta mä pysyn nyt lujana, en laita mitään. Vaikka se sattuu ihan julmetusti, mä pystyn siihen. Mulla ei oo vaihtoehtoja.
p.s. Laitoin ton kommentoinnin niin, että ilman rekisteröitymistä pitäis pystyä myös kommentoimaan.
"Äitini on aina sanonut erotessani (niitä on ollut kolme, nyt elän onnellisesti suhteessa), että jos et päästä irti hänestä nyt, niin et tule koskaan tietämään, välittikö hän sinusta oikeasti. Jos hän oikeasti kokee, että olet hänen elämänsä nainen, niin hän aivan takuulla vielä tulee ottamaan yhteyttä. Eikä sinun tarvitse sen eteen tehdä yhtään mitään. Ei tarjoutua odottamaan eikä kerjätä eikä mitään...
Haluaisitko viettää lopun elämääsi ihmisen kanssa, joka ei ole varma siitä, haluaako olla juuri sinun kanssasi? Ansaitset parempaa kuin se. Ansaitset jonkun, joka haluaa olla juuri sinun kanssasi. Tämä vain teki mieli sanoa ja loin profiilinkin, että sen pääsisin sanomaan. Mukava lukea niin aitoa kertomusta (mahdollisen) eron tuskista ja niistä monista ajatuksista, jotka vellovat päässä.. Tiedän tunteen.
Ja aina on valoa, vaikka sitten ero tulisikin. Ero voi lopulta olla paljon helpompikin tie kuin suhteeseen jääminen. Jos liikaa antaa köyttä ja valtaa miehelle ("minä odotan vaikka kuinka pitkään, jos vain harkitset vielä suhdetta kanssani"), niin mies alkaa uskoa olevansa jotain oikeasti tavoiteltavampaa kuin sinä. Eikä se liene totuus. Hän ei edes joudu miettimään, että oletko oikeasti hänelle tärkeä, koska sinä olet siinä joka tapauksessa eikä hän pelkää menettävänsä sinua. Siksi pitäisi vaan pystyä antamaan tilaa ja etäisyyttä ja päästämään irti, kuinka vaikeaa se sitten onkaan... Näin olen asian ajatellut itse.
Voimia ja jaksamista sinne ja voimia siihen tulevaan tenttiin! Oli oikea päätös lähteä toteuttamaan omia unelmiaan ja opiskelemaan haluamaansa alaa! (tuntematta sinua :) *virtuaalihaleja*
Pride"
Kiitos.
Äitini soitti äsken. Puhelun jälkeen tuli paha kuoppa, tärisin. Isäni laittoi myöskin viestiä, että soittaa vielä tänä iltana.
Mut se mitä haluan on se toinen. Halaus. Ääni. Mutta mä pysyn nyt lujana, en laita mitään. Vaikka se sattuu ihan julmetusti, mä pystyn siihen. Mulla ei oo vaihtoehtoja.
p.s. Laitoin ton kommentoinnin niin, että ilman rekisteröitymistä pitäis pystyä myös kommentoimaan.
X:n vastaus
Tosi kurja juttu. Mut
hyvät että saat nyt
apua ja asiaa
hoidetaan! Se on
pääasia.
Mitä tuohon voi lisätä???? Sellainen oli X:n vastaus mun tämän päiväiseen viestiin.
En tiedä, mut mulle tuli olo et sitä ei vois p***empaa kiinnostaa. Kävi jopa sekunnin murto-osan mielessä, että hullu mä oon ku roikun siinä, et miksen oo nyt niin vahva ja sano sille et "kiitti mulle riitti, ansaitsen parempaa". Samaan ajatukseen vaan mahtui, että mitä jos se kuitenkin haluaa vielä yrittää.
Et sellaista illan piristystä. Nyt ku sais muutaman tunnin kulumaan ennen ku nappaa ton nukahtamislääkkeen naamaan. Jospa sitä sais ens yönä oikeesti nukuttua.
hyvät että saat nyt
apua ja asiaa
hoidetaan! Se on
pääasia.
Mitä tuohon voi lisätä???? Sellainen oli X:n vastaus mun tämän päiväiseen viestiin.
En tiedä, mut mulle tuli olo et sitä ei vois p***empaa kiinnostaa. Kävi jopa sekunnin murto-osan mielessä, että hullu mä oon ku roikun siinä, et miksen oo nyt niin vahva ja sano sille et "kiitti mulle riitti, ansaitsen parempaa". Samaan ajatukseen vaan mahtui, että mitä jos se kuitenkin haluaa vielä yrittää.
Et sellaista illan piristystä. Nyt ku sais muutaman tunnin kulumaan ennen ku nappaa ton nukahtamislääkkeen naamaan. Jospa sitä sais ens yönä oikeesti nukuttua.
Kävelylle
Tarkoitus on lähteä kohta kävelylle ystävän kans, sen jolle oon kertonu tästä tilanteesta.
Itse olen sellainen, että näissä tilanteissa joko vaivun siihen itsesääliin ja makaan sängyssä päivät ja syön vain herkkuja. Tai sitten lähden liikkeelle, mut silloin se myös vaikuttaa ruokahaluuni (ku en halua syödä vain herkkuja ja oikea ruoka ei maistu).
Ja tosta masennusjutusta vielä. Itse ajattelen, et koska itse tein asialle jotain näin aikaisin (ja oisinko välttämättä tehny mitään, jos tätä parisuhdedraama ei nyt ois????) niin uskon, et sen asian suhteen mulla on jauhot ihan tyydyttävästi pussissa.
Ja tää masennusasia voi olla tabu monelle, mut voin väittää että jokainen tuntee ainakin yhden ihmisen joka on ollu jossain vaiheessa masentunut, mut ei välttis oo tienny asiasta mitään.
Itse olen sellainen, että näissä tilanteissa joko vaivun siihen itsesääliin ja makaan sängyssä päivät ja syön vain herkkuja. Tai sitten lähden liikkeelle, mut silloin se myös vaikuttaa ruokahaluuni (ku en halua syödä vain herkkuja ja oikea ruoka ei maistu).
Ja tosta masennusjutusta vielä. Itse ajattelen, et koska itse tein asialle jotain näin aikaisin (ja oisinko välttämättä tehny mitään, jos tätä parisuhdedraama ei nyt ois????) niin uskon, et sen asian suhteen mulla on jauhot ihan tyydyttävästi pussissa.
Ja tää masennusasia voi olla tabu monelle, mut voin väittää että jokainen tuntee ainakin yhden ihmisen joka on ollu jossain vaiheessa masentunut, mut ei välttis oo tienny asiasta mitään.
Mitä tapahtui aamulla/päivällä?
Viime yö tuli nukuttua todella huonosti. Kelasin yöllä tätä syksyä läpi ja yhtäkkiä tajusin, että oon ollu (lievästi) masentunut. Samat merkit mitä lukion toisella, mutta ei niin pitkällä.
Sain itseni raahattua yths:lle ja siellä minua odotti (samanikäinen kuin minä) terveydenhoitaja. Ajattelin, et ihan sama ja annoin palaa. Vuodatin vaan hänelle omaa tuskaani. Puhuin putkeen 45 minuuttia, terveydenhoitaja sanoi muutaman sanan vain, kunnes ilmoitti et aika alkaa loppumaan tai on jo menny yli. Lisäksi hän sanoi: katotaan sulle uus aika (sain sen parin viikon päähän) ja sit varmaan jossain vaiheessa tonne mielenterveyspuolelle vois hakee sulle aikaa.
Kysyin vielä, et miten toi uni asia? Ku en saa nukuttua? Siihen terveydenhoitaja sanoi, että haluasinko käydä akuuttilääkärillä, jos saisin jotain nukahtamislääkettä. Öööö...no totta hel****ssä. Sain ajan klo.12.
Lähdin ihan hyvillä mielin pois ja menin syömään (tosin en saanusyötyä) ja tajusin, kuinka terveydenhoitaja oli ehkä itsekin "shokissa" kaikesta mitä kerroin. Tuli vain sellainen fiilis, et se ei ehkä ihan tota kaikkea odottanut kuulevan. Oltiin kuitenkin samanikäisiä ja kerroin hänelle muitakin asioita kuin tämän parisuhdekuvion. Ja ainoot neuvot mitä se sanoi oli et koita jaksaa ja puhua jollekin ennen seuraavaa aikaa. Jep, koita jaksaa kaks viikkoo.
No, menin kahdentoista aikaan sinne lääkärille ja se sano, et kerro hänelle vielä niitä asioita, vaikka hän koneelta on lukenut terveydenhoitajan tekstin.
Ihana lääkäri.
Annoin taas palaa, mun 20 minuutin aika venyi yli puolituntiseksi. Hän oikeesti kuunteli ja sain hänelle uuden ajan viikon päähän. Hän vielä toivoi, että soittaisin huomenna mielenterveyspuolen kriisipäivystykseen, jos sieltä saisin vielä apua (ettei tarvi viikkoa odottaa). Ja antoi kaiken varalta Auroran päivystyksen yhteystiedot. Heh, en kyllä oo ajatellu mitään tekevän itselleni, mut kiva ku joku on oikeesti noin huolissaan. No, kuuluu sen työhön.
Sain rauhoittavia ja nukahtamislääkkeen, niitä otan jos on tarve. Mielialalääkettä en ottanut, mut sovittiin et ens viikolla katotaan se asia uudestaan. Hän oli valmis kirjoittamaan mulle opiskelukyvytön lapun, mut sovittiin et katsotaan sekin asia ensviikolla. Tää kun on väliviikko.
Lisäksi oon maininnu, et mulla on ollu jotain käsittelemättömiä asioita (mitkä on varmasti tän syksyn fiilikseen takana, enkä niitä ainakaaan tällä hetkellä ala täällä pohtimaan) ja nyt tiedän mikä on aiheuttanu tänä syksynä tämän mun reaktion menneeseen. Niin niihin asioihin saan kans apua, ensin vaan katotaan miten tää parisuhdekuvio menee ja sitten kaikkien kela yms. juttujen jälkeen pääsen jonkilaiseen terapiaan. Se, lääkärinainen oli ihana! Sanoi, että hän on tässä prosessissa mukana kokoajan. Tässä vaiheessa kun ei tiedä millainen tästä tasan tarkkaan tulee, mut ainakin hän pysyy mukana.
Sanoivat vielä, että en saa syyttää itseäni tästä tilanteesta ja nyt tärkeintä on tää mun vointi. Saada mut fyysisesti kuntoon (uni + ruoka), jotta jaksan käsitellä mahdolliset eteen tulevat asia.
Niin ja pyysivät, että ilmoitan X:lle mitä on tänään tapahtunut. Et mulla on ollu masennusta ja tästä syystä olen ollut vähän erilainen tänä syksynä. Laitoin viestillä asiat hänelle, katsotaan vastaako. Yritän nyt olla etten tämän viikon aikana enää mitään sille laita, ilmoittakoon hän itsestään jos haluaa. En tiiä vaan onko mussa voimia olla "kuulumaton".
Mut voin sanoa, että kannatti mennä sinne aamulla. Nyt on sellainen olo, et selviän tästä, tapahtui mitä tapahtui. Huomenna mennään varmaan taas siellä pohjamudissa.
Sain itseni raahattua yths:lle ja siellä minua odotti (samanikäinen kuin minä) terveydenhoitaja. Ajattelin, et ihan sama ja annoin palaa. Vuodatin vaan hänelle omaa tuskaani. Puhuin putkeen 45 minuuttia, terveydenhoitaja sanoi muutaman sanan vain, kunnes ilmoitti et aika alkaa loppumaan tai on jo menny yli. Lisäksi hän sanoi: katotaan sulle uus aika (sain sen parin viikon päähän) ja sit varmaan jossain vaiheessa tonne mielenterveyspuolelle vois hakee sulle aikaa.
Kysyin vielä, et miten toi uni asia? Ku en saa nukuttua? Siihen terveydenhoitaja sanoi, että haluasinko käydä akuuttilääkärillä, jos saisin jotain nukahtamislääkettä. Öööö...no totta hel****ssä. Sain ajan klo.12.
Lähdin ihan hyvillä mielin pois ja menin syömään (tosin en saanusyötyä) ja tajusin, kuinka terveydenhoitaja oli ehkä itsekin "shokissa" kaikesta mitä kerroin. Tuli vain sellainen fiilis, et se ei ehkä ihan tota kaikkea odottanut kuulevan. Oltiin kuitenkin samanikäisiä ja kerroin hänelle muitakin asioita kuin tämän parisuhdekuvion. Ja ainoot neuvot mitä se sanoi oli et koita jaksaa ja puhua jollekin ennen seuraavaa aikaa. Jep, koita jaksaa kaks viikkoo.
No, menin kahdentoista aikaan sinne lääkärille ja se sano, et kerro hänelle vielä niitä asioita, vaikka hän koneelta on lukenut terveydenhoitajan tekstin.
Ihana lääkäri.
Annoin taas palaa, mun 20 minuutin aika venyi yli puolituntiseksi. Hän oikeesti kuunteli ja sain hänelle uuden ajan viikon päähän. Hän vielä toivoi, että soittaisin huomenna mielenterveyspuolen kriisipäivystykseen, jos sieltä saisin vielä apua (ettei tarvi viikkoa odottaa). Ja antoi kaiken varalta Auroran päivystyksen yhteystiedot. Heh, en kyllä oo ajatellu mitään tekevän itselleni, mut kiva ku joku on oikeesti noin huolissaan. No, kuuluu sen työhön.
Sain rauhoittavia ja nukahtamislääkkeen, niitä otan jos on tarve. Mielialalääkettä en ottanut, mut sovittiin et ens viikolla katotaan se asia uudestaan. Hän oli valmis kirjoittamaan mulle opiskelukyvytön lapun, mut sovittiin et katsotaan sekin asia ensviikolla. Tää kun on väliviikko.
Lisäksi oon maininnu, et mulla on ollu jotain käsittelemättömiä asioita (mitkä on varmasti tän syksyn fiilikseen takana, enkä niitä ainakaaan tällä hetkellä ala täällä pohtimaan) ja nyt tiedän mikä on aiheuttanu tänä syksynä tämän mun reaktion menneeseen. Niin niihin asioihin saan kans apua, ensin vaan katotaan miten tää parisuhdekuvio menee ja sitten kaikkien kela yms. juttujen jälkeen pääsen jonkilaiseen terapiaan. Se, lääkärinainen oli ihana! Sanoi, että hän on tässä prosessissa mukana kokoajan. Tässä vaiheessa kun ei tiedä millainen tästä tasan tarkkaan tulee, mut ainakin hän pysyy mukana.
Sanoivat vielä, että en saa syyttää itseäni tästä tilanteesta ja nyt tärkeintä on tää mun vointi. Saada mut fyysisesti kuntoon (uni + ruoka), jotta jaksan käsitellä mahdolliset eteen tulevat asia.
Niin ja pyysivät, että ilmoitan X:lle mitä on tänään tapahtunut. Et mulla on ollu masennusta ja tästä syystä olen ollut vähän erilainen tänä syksynä. Laitoin viestillä asiat hänelle, katsotaan vastaako. Yritän nyt olla etten tämän viikon aikana enää mitään sille laita, ilmoittakoon hän itsestään jos haluaa. En tiiä vaan onko mussa voimia olla "kuulumaton".
Mut voin sanoa, että kannatti mennä sinne aamulla. Nyt on sellainen olo, et selviän tästä, tapahtui mitä tapahtui. Huomenna mennään varmaan taas siellä pohjamudissa.
tiistai 25. lokakuuta 2011
Kävin kävelyllä
...yksin. Reilun tunnin.
Kuuntelin musiikkia, se auttaa siihen et en tuolla julkisesti vollota.
Ajattelin, et jos tänne kirjoitan mitä oon tehny, niin se auttaa mua tekemään jatkossakin jotain. Ja sit joskus ku luen näitä, niin saisin tästä jotain. En ole aikaisempia kirjoituksia pystyny lukemaan. ehkä luen ne joskus myöhemmin. ehkä en.
Kuuntelin musiikkia, se auttaa siihen et en tuolla julkisesti vollota.
Ajattelin, et jos tänne kirjoitan mitä oon tehny, niin se auttaa mua tekemään jatkossakin jotain. Ja sit joskus ku luen näitä, niin saisin tästä jotain. En ole aikaisempia kirjoituksia pystyny lukemaan. ehkä luen ne joskus myöhemmin. ehkä en.
...
Mä tarviin sitä aikaa.
Mun tunteet ei oo tällä
hetkellä yhtä vahvat
sua kohtaan ku mitä
sun on mua. Ja se ei oo
oikein sua kohtaan.
Meidän ajatukset on
niin erilaiset
tulevaisuudesta.
Mitä tähän voi sanoa. Päästä toinen menemään?
p.s. sain tän vastauksesi omaan viestiini.
Edit Soitin X:lle. En tiiä oliko virhe. Sattu vaan, niin paljon etten voinut tehdä muuta. En sais siihen purkaa tätä mun pahaaoloa. Mut en voinut muuta. Vähän helpotti. Hetkeksi.
Jospa saisin vaihdettua vaatteet ja lähtisin kävelylle. Ipodissa on ehkä sen verran akkua et yks lenkki vielä menee (laturi X:llä). Nää seinät vaan kaatuu päälle. Ja siis en päässy sinne kirjastoon, rehellisesti sanottuna ei ees kiinnosta. Huomisaamuun ku selviän....
Mun tunteet ei oo tällä
hetkellä yhtä vahvat
sua kohtaan ku mitä
sun on mua. Ja se ei oo
oikein sua kohtaan.
Meidän ajatukset on
niin erilaiset
tulevaisuudesta.
Mitä tähän voi sanoa. Päästä toinen menemään?
p.s. sain tän vastauksesi omaan viestiini.
Edit Soitin X:lle. En tiiä oliko virhe. Sattu vaan, niin paljon etten voinut tehdä muuta. En sais siihen purkaa tätä mun pahaaoloa. Mut en voinut muuta. Vähän helpotti. Hetkeksi.
Jospa saisin vaihdettua vaatteet ja lähtisin kävelylle. Ipodissa on ehkä sen verran akkua et yks lenkki vielä menee (laturi X:llä). Nää seinät vaan kaatuu päälle. Ja siis en päässy sinne kirjastoon, rehellisesti sanottuna ei ees kiinnosta. Huomisaamuun ku selviän....
Lauantai
Yritin soittaa X:lle kahdeksan jälkeen.
Ei yhteyttä. Yritin soittaa uudelleen. Ei mitään.
Paniikki.
Päässä napsahti jokin. Miten se voi mut sulkee noin vain elämästään!!! Laitan yhteiselle tutulle viestiä (sille ainoalle, jonka numero mulla on) et tietääkö se X:stä mitään ja et tää kaikki tuli mulle ihan puskista. Vastaus tulee pian ettei tiedä hän eikä hänen puolisonsa.
Yritän monta kertaa soittaa, mutta tiedän et ihan turhaan.
Kohta soi mun puhelin. Se meidän yhteinen kaveri soittaa. Sanoo, et oli soittanut yhdelle toiselle kaverille ja kysyny vihaisesti missä X on. Kuulemma hänen luonaan oli illalla ollu. Ei tiennyt missä nyt on.
Sain juteltua hänen kanssaan. Itkin suurimman osan puhelusta. Lupasi ilmoittaa jos ja kun kulee jotain. Sanoi muutaman fiksun kommentin. Ne autto hetkeksi, mutta vain hetkeksi.
Jatkan edelleen X:lle soittamista vähä väliä. Klo.11 saan hänet kiinni.
Kuulemma puhelimessa ei oo ollu kenttää ja joutunut käyttämään akun irti jne. Vanhemmillaan on ollut. Sanoo lähtevänsä kohta kotiin ja ilmoittaa minulle siitä, niin voin tulla käymään. Kysyn haluaako hän nähdä, ei vastausta.
Puhelun jälkeen kuluu 45 minuuttia, soitan uudestaan. Oli puhunut sen saman kaverin kans puhelimessa, jonka kans minä olin aiemmin puhunut. Kertoo nyt lähtevänsä. Kysyn haluaako nähdä? Ei, mielummin on tämän päivän vielä yksin. Murrun siihen pisteeseen, mut tyydyn siihen.
Lauantaipäivä menee sumussa. Saan vasta illalla syötyä salaattia. Todella pienen annoksen.
Menen sänkyyn ennen yhdeksää. En tiedä missä vaiheessa olen nukahtanut omaan itkuuni.
Ei yhteyttä. Yritin soittaa uudelleen. Ei mitään.
Paniikki.
Päässä napsahti jokin. Miten se voi mut sulkee noin vain elämästään!!! Laitan yhteiselle tutulle viestiä (sille ainoalle, jonka numero mulla on) et tietääkö se X:stä mitään ja et tää kaikki tuli mulle ihan puskista. Vastaus tulee pian ettei tiedä hän eikä hänen puolisonsa.
Yritän monta kertaa soittaa, mutta tiedän et ihan turhaan.
Kohta soi mun puhelin. Se meidän yhteinen kaveri soittaa. Sanoo, et oli soittanut yhdelle toiselle kaverille ja kysyny vihaisesti missä X on. Kuulemma hänen luonaan oli illalla ollu. Ei tiennyt missä nyt on.
Sain juteltua hänen kanssaan. Itkin suurimman osan puhelusta. Lupasi ilmoittaa jos ja kun kulee jotain. Sanoi muutaman fiksun kommentin. Ne autto hetkeksi, mutta vain hetkeksi.
Jatkan edelleen X:lle soittamista vähä väliä. Klo.11 saan hänet kiinni.
Kuulemma puhelimessa ei oo ollu kenttää ja joutunut käyttämään akun irti jne. Vanhemmillaan on ollut. Sanoo lähtevänsä kohta kotiin ja ilmoittaa minulle siitä, niin voin tulla käymään. Kysyn haluaako hän nähdä, ei vastausta.
Puhelun jälkeen kuluu 45 minuuttia, soitan uudestaan. Oli puhunut sen saman kaverin kans puhelimessa, jonka kans minä olin aiemmin puhunut. Kertoo nyt lähtevänsä. Kysyn haluaako nähdä? Ei, mielummin on tämän päivän vielä yksin. Murrun siihen pisteeseen, mut tyydyn siihen.
Lauantaipäivä menee sumussa. Saan vasta illalla syötyä salaattia. Todella pienen annoksen.
Menen sänkyyn ennen yhdeksää. En tiedä missä vaiheessa olen nukahtanut omaan itkuuni.
Aamut
Nää aamut tuntuu pahimmilta.
Iltaisin olen niin puhki päivän pohtimisen jälkeen etten enää pysty itkemään. Viime yö oli ensimmäistä kertaa sellainen, että pystyin oikeesti nukkumaan koko yön, heräämättä kertaakaan.
Mutta aamut on ihan erilaisia. Herään ns. vieraasta paikasta - yksin. Ne omat aamurutiinit ym. on ihan hukassa. Pitää kehittää tähän joku systeemi, et selviän näistä helpommalla.
Päivän suunnitelma on se, että yritän raahata itseni suihkuun ja sitten kirjastolle lukemaan tenttiin. Jos saan luettua tentiin, ilmoitan X:lle ettei ennen tiistaita ilmoita mulle et haluaako erota. Et pystyisin tekemään sen tentin pois alta tai edes yrittämään. Toisaalta, jos hän haluaa pysyä yhdessä, niin siitä saa ilmoittaa heti!
Tekis mieli mennä ja sanoa sille, et "mä en oo nyt lähdössä tästä suhteesta mihinkään, ennenku me on yritetty yhdessä. Halusit tai et mut mä pysyn tässä. Kuukauden vaikeuksien jälkeen ei voi luovuttaa vielä, vaikka tunteet on vähentyneet (jos sen kaikki tunteet mua kohtaan ois pois, niin ei se miettis näin kauaa - eihän?????). Ihmisillä voi olla puolikin vuotta vaikeaa suhteessa, mut ei ne oo luovuttanu. Ne on löytäneet sen yhteisen jutun niiden vaikeuksien jälkeenkin, se on meillekin mahdollista. Mitään peruuttamatonta ei oo vielä tapahtunu."
Mut taidan jättää sanomatta ja antaa sen ajan vaan sille.
Jos mä tästä päivästä selviän, niin hyvä. Huomenna pääsee purkaan ääneen tätä asiaa ulkopuoliselle, jos se vaan on ok tyyppi. Nimittäin mitään neuvoja käy kävelyllä tai lue jotain hyvää kirjaa on tässä tilanteessa tosi per****stä....
Iltaisin olen niin puhki päivän pohtimisen jälkeen etten enää pysty itkemään. Viime yö oli ensimmäistä kertaa sellainen, että pystyin oikeesti nukkumaan koko yön, heräämättä kertaakaan.
Mutta aamut on ihan erilaisia. Herään ns. vieraasta paikasta - yksin. Ne omat aamurutiinit ym. on ihan hukassa. Pitää kehittää tähän joku systeemi, et selviän näistä helpommalla.
Päivän suunnitelma on se, että yritän raahata itseni suihkuun ja sitten kirjastolle lukemaan tenttiin. Jos saan luettua tentiin, ilmoitan X:lle ettei ennen tiistaita ilmoita mulle et haluaako erota. Et pystyisin tekemään sen tentin pois alta tai edes yrittämään. Toisaalta, jos hän haluaa pysyä yhdessä, niin siitä saa ilmoittaa heti!
Tekis mieli mennä ja sanoa sille, et "mä en oo nyt lähdössä tästä suhteesta mihinkään, ennenku me on yritetty yhdessä. Halusit tai et mut mä pysyn tässä. Kuukauden vaikeuksien jälkeen ei voi luovuttaa vielä, vaikka tunteet on vähentyneet (jos sen kaikki tunteet mua kohtaan ois pois, niin ei se miettis näin kauaa - eihän?????). Ihmisillä voi olla puolikin vuotta vaikeaa suhteessa, mut ei ne oo luovuttanu. Ne on löytäneet sen yhteisen jutun niiden vaikeuksien jälkeenkin, se on meillekin mahdollista. Mitään peruuttamatonta ei oo vielä tapahtunu."
Mut taidan jättää sanomatta ja antaa sen ajan vaan sille.
Jos mä tästä päivästä selviän, niin hyvä. Huomenna pääsee purkaan ääneen tätä asiaa ulkopuoliselle, jos se vaan on ok tyyppi. Nimittäin mitään neuvoja käy kävelyllä tai lue jotain hyvää kirjaa on tässä tilanteessa tosi per****stä....
maanantai 24. lokakuuta 2011
Kävelyllä...
Kävin ystäväni kanssa kävelyllä ja mä vaan puhuin ja puhuin.
Se helpotti.
Jotenkin asiat hieman loksahti paikalleen ja tää alkupaniikki vähän hellitti.
Soitin lisäksi toiselle kaverille ja juttelin hänen kanssaan myös. Joka tuntee X vuosien takaa. Hän sanoi hyviä asioita, mutta sitä mitä aiemminkin mulle antaa aikaa toiselle.
Uskon, että selviän tästä ajan antamisesta, mutta jos X:n päätös on se, et ei tästä tuu mitään...niin tiedän et silloin romahdan. Soitin asiasta myös X:lle, kerroin että tää alkupaniikki on hieman hellittänyt ja pystyn antamaan sen ajan hänelle. Toivon, että tästä tiedosta ois hänelle vähän apua.
Olen miettinyt missä määrin nyt oon yhteydessä ja mitä kerron X:lle...koska en halua et nyt tää liiallinen "roikkuminen" ja "takertuminen" kääntyy mua vastaan. Mut on mulla ne tunteet ja niille en voi mitään.
Toivon vain, että X näkee millainen ainutlaatuinen juttu meillä on ollu. Eikä päästäis tästä irti vain kuukauden vaikeuksien takia.
Se helpotti.
Jotenkin asiat hieman loksahti paikalleen ja tää alkupaniikki vähän hellitti.
Soitin lisäksi toiselle kaverille ja juttelin hänen kanssaan myös. Joka tuntee X vuosien takaa. Hän sanoi hyviä asioita, mutta sitä mitä aiemminkin mulle antaa aikaa toiselle.
Uskon, että selviän tästä ajan antamisesta, mutta jos X:n päätös on se, et ei tästä tuu mitään...niin tiedän et silloin romahdan. Soitin asiasta myös X:lle, kerroin että tää alkupaniikki on hieman hellittänyt ja pystyn antamaan sen ajan hänelle. Toivon, että tästä tiedosta ois hänelle vähän apua.
Olen miettinyt missä määrin nyt oon yhteydessä ja mitä kerron X:lle...koska en halua et nyt tää liiallinen "roikkuminen" ja "takertuminen" kääntyy mua vastaan. Mut on mulla ne tunteet ja niille en voi mitään.
Toivon vain, että X näkee millainen ainutlaatuinen juttu meillä on ollu. Eikä päästäis tästä irti vain kuukauden vaikeuksien takia.
Yksinäisyys
...kolahti tänään.
Kaikki on töissä ja mä yksin. Ei oo ketään kelle soittaa ja jutella ees niitä näitä.
X:lle en uskalla laittaa viestiä, on töissä ja tiiän et mitä vähemmän se kuulee musta näinä päivinä sitä nopeammin se tekee ratkaisun. Mitä pedempään pystyn välttelemään puhelinta ja sitä et en laita sille mitään niin sen parempi.
Mietin miksen mä voi olla se joka tekee sen ratkaisun? En vaan voi. Oon ollu koko sydämmestäni tässä jutussa, mun mielestä se vaan ei oo oikein et jos tää näin loppuu! Ei vaan oo. Se, et tää tuli puskista tekee asian pahemmaksi. Vaikka tiesin, että helppoa ei oo niin ei tää tilanne ollu sitä mitä ajattelin...siis et me päädyttäis tällaiseen tilaanteeseen jossa ero ois oikeesti vaihtoehto.
Tekis mieli soittaa sinne yths:lle ja sanoo, et kohta mä vedän ranteet auki, jos sillä pääsis sinne jo aikaisemmin...mut en voi, en oo sellainen että tekisin itelleni jotain.
Mut kait se on hyväksyttävä, et yksin tää on taisteltava läpi. Oli lopputulos mikä tahansa. Laitoin kuitenkin mun kaverille viestii (sille toiselle jolle oon puhunu tästä), et ehtiskö se näkeen tänään.
Epävarmuus syö, ajatukset menee ylös alas. Mitä jos se oikeesti vielä haluaa yrittää? Mutta mitä jos se ei halua?! Mitä mä sit teen. Ei, ei, ei....en ees halua kuvitella.
Oon miettiny sitäki, et miks mä lähdin vielä opiskelemaan? Mut tää on nyt oikeesti sitä mitä haluan joskus tehdä. Toisaalta hyvä, et tää p***a osu tähän väliviikkoon. Mut jos ero on se lopullinen, niin tiedän et pahempaa on vielä tulossa. Mulla ois ens viikolla iso ja vaikee, tentti. Taidan mennä suosiolla laitostenttiin tekemään sen. Musta nyt vaan ei oo lukemaan. Lisäksi pitäis tehdä pari esseetä tällä viikolla. Kiinnostaa ihan sikana, varsinki ku toinen on kurssista josta en oo saanu mitään irti (oikeesti, minkä tasoisia professoreita yliopistolla on???)
Mut joo, oli vaan pakko avautua ja purkaa nää ajatukset tänne. Katotaan poistanko jossain vaiheessa...
Tajuan jo et oon sekoamassa :) ja välillä alkaa naurattamaan tää tilanne, mut sit se taas iskee kahta kauheammin. Kuinka eksyksissä voi olla ja yksinäinen?
Ikävä. Ikävä katsetta, tuoksua ja kosketusta. Edes se äänen kuuleminen helpoittais.
Kaikki on töissä ja mä yksin. Ei oo ketään kelle soittaa ja jutella ees niitä näitä.
X:lle en uskalla laittaa viestiä, on töissä ja tiiän et mitä vähemmän se kuulee musta näinä päivinä sitä nopeammin se tekee ratkaisun. Mitä pedempään pystyn välttelemään puhelinta ja sitä et en laita sille mitään niin sen parempi.
Mietin miksen mä voi olla se joka tekee sen ratkaisun? En vaan voi. Oon ollu koko sydämmestäni tässä jutussa, mun mielestä se vaan ei oo oikein et jos tää näin loppuu! Ei vaan oo. Se, et tää tuli puskista tekee asian pahemmaksi. Vaikka tiesin, että helppoa ei oo niin ei tää tilanne ollu sitä mitä ajattelin...siis et me päädyttäis tällaiseen tilaanteeseen jossa ero ois oikeesti vaihtoehto.
Tekis mieli soittaa sinne yths:lle ja sanoo, et kohta mä vedän ranteet auki, jos sillä pääsis sinne jo aikaisemmin...mut en voi, en oo sellainen että tekisin itelleni jotain.
Mut kait se on hyväksyttävä, et yksin tää on taisteltava läpi. Oli lopputulos mikä tahansa. Laitoin kuitenkin mun kaverille viestii (sille toiselle jolle oon puhunu tästä), et ehtiskö se näkeen tänään.
Epävarmuus syö, ajatukset menee ylös alas. Mitä jos se oikeesti vielä haluaa yrittää? Mutta mitä jos se ei halua?! Mitä mä sit teen. Ei, ei, ei....en ees halua kuvitella.
Oon miettiny sitäki, et miks mä lähdin vielä opiskelemaan? Mut tää on nyt oikeesti sitä mitä haluan joskus tehdä. Toisaalta hyvä, et tää p***a osu tähän väliviikkoon. Mut jos ero on se lopullinen, niin tiedän et pahempaa on vielä tulossa. Mulla ois ens viikolla iso ja vaikee, tentti. Taidan mennä suosiolla laitostenttiin tekemään sen. Musta nyt vaan ei oo lukemaan. Lisäksi pitäis tehdä pari esseetä tällä viikolla. Kiinnostaa ihan sikana, varsinki ku toinen on kurssista josta en oo saanu mitään irti (oikeesti, minkä tasoisia professoreita yliopistolla on???)
Mut joo, oli vaan pakko avautua ja purkaa nää ajatukset tänne. Katotaan poistanko jossain vaiheessa...
Tajuan jo et oon sekoamassa :) ja välillä alkaa naurattamaan tää tilanne, mut sit se taas iskee kahta kauheammin. Kuinka eksyksissä voi olla ja yksinäinen?
Ikävä. Ikävä katsetta, tuoksua ja kosketusta. Edes se äänen kuuleminen helpoittais.
Jotain on tehtävä
Viime yönä kun uni ei meinannut tulla päätin, että jotain mun on tehtävä.
Soitin aamulla YTHS:lle. Sain ajan keskiviikolle. Pakko päästä jonkun ammatti-ihmisen kanssa puhumaan tästä ja vähän muistakin asioista.
Oon aiemminkin miettinyt, että haluaisin käydä puhumassa omista asioistani. Tuntuu, etten ole joitain asioita elämästäni käsitelly loppuun. Mut ensin on selvitettävä tämä tilanne, ennenkuin voin muita asioita käsitellä.
Mut jospa tästä selvitään keskiviikkoon ja kyllä mä selviän.
Tää on ihan per***stä, tää odottaminen. Kun itse tietää mitä haluaa.
Ikävä.
Soitin aamulla YTHS:lle. Sain ajan keskiviikolle. Pakko päästä jonkun ammatti-ihmisen kanssa puhumaan tästä ja vähän muistakin asioista.
Oon aiemminkin miettinyt, että haluaisin käydä puhumassa omista asioistani. Tuntuu, etten ole joitain asioita elämästäni käsitelly loppuun. Mut ensin on selvitettävä tämä tilanne, ennenkuin voin muita asioita käsitellä.
Mut jospa tästä selvitään keskiviikkoon ja kyllä mä selviän.
Tää on ihan per***stä, tää odottaminen. Kun itse tietää mitä haluaa.
Ikävä.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Et silleen...
ei voi ymmärtää...
En mä tarkoittanut sitä silleen! Siis mitä?
Oon puhunu tästä mun tilanteesta kahdelle eri ihmiselle (+ yhdelle opiskelukaverille lyhyt sanaisesti mainitsin, ku olin maani myyny loppuviikosta), joista toinen on puhunu meidän molempien kanssa.
No tämä joka on puhunut meidän molempien kanssa on kait ymmärtänyt jonkin asian väärin mun puheesta. Toivon, että oon käsittäny asian väärin ja kyseisen henkilön kommentti koskee toista pariskuntaa, joka on eroamassa. Jihaa, tätä sosiaalisen median aikakautta...
Mut, siis mitä tästä opin? No, pitää miettiä tarkkaan mitä sanoo muille ettei ne käsitä väärin ja ota asioita itseensä. Se, et sanoja ymmärretään väärin on tosi ikävää, toivotaan että oon käsittäny väärin.
Ja näin tänään Xn, puhuttiin asioista, mutta tilanne on yhä sama. Hän haluaa aikaa, mutta oli tyytyväinen että sai tietää mitä oikeasti haluan ja miten oon valmis tekemään asioiden eteen töitä. Saa nähdä riittääkö?! Myönsi myös että muutaman kerran hymyili. Mut toivotaan, toivotaan parasta...mitään ei oo vielä lopullisesti menetetty.
En mä tarkoittanut sitä silleen! Siis mitä?
Oon puhunu tästä mun tilanteesta kahdelle eri ihmiselle (+ yhdelle opiskelukaverille lyhyt sanaisesti mainitsin, ku olin maani myyny loppuviikosta), joista toinen on puhunu meidän molempien kanssa.
No tämä joka on puhunut meidän molempien kanssa on kait ymmärtänyt jonkin asian väärin mun puheesta. Toivon, että oon käsittäny asian väärin ja kyseisen henkilön kommentti koskee toista pariskuntaa, joka on eroamassa. Jihaa, tätä sosiaalisen median aikakautta...
Mut, siis mitä tästä opin? No, pitää miettiä tarkkaan mitä sanoo muille ettei ne käsitä väärin ja ota asioita itseensä. Se, et sanoja ymmärretään väärin on tosi ikävää, toivotaan että oon käsittäny väärin.
Ja näin tänään Xn, puhuttiin asioista, mutta tilanne on yhä sama. Hän haluaa aikaa, mutta oli tyytyväinen että sai tietää mitä oikeasti haluan ja miten oon valmis tekemään asioiden eteen töitä. Saa nähdä riittääkö?! Myönsi myös että muutaman kerran hymyili. Mut toivotaan, toivotaan parasta...mitään ei oo vielä lopullisesti menetetty.
Kasvikset
Kuinka monella tulee rehellisesti sanottuna syötyä puoli kiloa kasviksia päivässä?
Ihan rehellisesti?
Syön joskus salaatin lounaaksi ja otan aina lisukesalaatin jos se on mahdollista, mutta voin käsi sydämmellä myöntää että en kuitenkaan syö tarpeeksi kasviksia.
Olen ottanut tavoitteeksi, että ennen kesää syön sen puoli kiloa päivässä ja useammin kasvisruokaa kuin nykyään. En ole halunnut heti muuttaa ruokavaliota, vaan uskon että pikku hiljaa muuttamalla ja kokeilemalla erilaisia kasvisruokia löydän ne itselle sopivat ja mieluisat tavat nauttia enemmän kasviksista. Lisäksi pyrin suosimaan kauden kasviksia, ne kun on edullisia ja niitä suosimalla saa myös vaihtelua ruokiin.
kuvap.s. suosittelen tutustumaan kasvikset.fi sivustoihin, sieltä löytää paljon hyviä vinkkejä ja voi ladata/tulostaa esim. kauden kasvikset julisteen, jos ei muuten tiedä mitä kannattaa milloinkin suosia.
p.p.s. pakko välillä kirjoittaa jostain muusta asiasta ja miettiä jotain ihan muuta. Ettei pää hajoa.
Kanaa currykastikkeessa
Tämä ruoka on sellainen mitä haluan tehdä, jos haluan herkutella tai lohduttaa itseäni. Nyt ei vain voimat riitä kokkaamiseen, mut laitan sen tänne jos ruokahalu tulis jostain puskan takaa ja innostuisin itseni raahaamaan kauppaan. Toisaalta ei mulla oo mausteita, enkä viitsi kaikkea ostaa uutena...alla kuitenkin resepti, omaksi iloksi. Alkuperäinen resepti on Olivian sivuilta, jota itse olen muokannu omaan suuhun sopivaksi (tai varioinu kaapista löytyvien aineiden mukaan).
4 annosta
1 iso sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
4 rkl rypsiöljyä
1 rkl raastettua inkivääriä tai jauhettua
0,5 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
0,5 tl curryjauhetta
0,5tl chilijauhetta
1 tl jauhettua kurkumaa
(1 rkl tomaattipyreetä)
1 prk tomaattimurskaa
1-1,5 tl suolaa
2 tl sokeria
2 dl kookoskermaa tai kookosmaitoa n.1prk
1 rasia kanaa
- Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuori ja raasta inkivääri. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää kana, sipuli, valkosipulit ja inkivääri (jos tuoretta). Paista miedolla lämmöllä viisi minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Älä anna ruskistua.
- Lisää pannulle kumina, korianteri, curryjauhe, chilijauhe, kurkuma, (inkivääri) ja tomaattipyree. Jatka paistamista viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja paista pari minuuttia, kunnes seos kiehahtaa. Mausta suolalla ja sokerilla.
- Lisää pannulle kookoskerma/-maito. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 25–30 minuuttia. Sekoita välillä. Jos kastikkeesta on haihtunut liikaa nestettä, lisää vettä. Maista ja mausta tarvittaessa vielä suolalla ja sokerilla.
- Kastikkeen kaverina oon syöny yleensä basmatiriisiä ja kurkkuraitaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)