Vuosi vaihtui rauhallisesti. Autolla olin liikenteessä, mutta silti hauskaa oli. Jos seura on hyvää, niin tarvitseeko sitä muuta? Toki yhden* lasillisen kuohuvaa join ja nautin idän yöstä :)
Tästä se alkaa - mun uusi vuosi. Mun vuosi. Odotan innolla mitä se tuo tullessaan. Kaikki ovet on auki ja mulla on mahdollisuuksia tehdä mitä vaan, mitä itse haluan. Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, teen niitä silloin kun eteen tulee....mutta jotain kuitenki toivon tältä vuodelta ja itseltäni. Niin ja onhan mulla toi Haluan-lista sivupalkissa. Sitä päivittelen tarpeen tullen.
Yhden asian toteutin jo tänään. Kävin juoksemassa. Askel oli alkuun kevyt, mutta lopussa jo hieman painoi :D Kerranki tein jotain, enkä vain suunnitellut. Mutta mikäs siinä juostessa (vaikka askel oli raskas), ilma raitis ja voi ku mulla ois ollu kamera mukana. Olisin voinut ottaa muutaman kuvan mun lenkkimaastosta. Maisema oli kaunis. Välillä sitä miettii, että onko tää oikeasti Helsinkiä. Onneksi uudella asuinalueella on kans luontoa.
Asia mitä mietin juostessani (sen mitä kykenin ajattelemaan) oli mun ruokavalio. En todellakaan halua luopua lihasta, mutta haluan lisätä kasvisten syöntiä. Kasviksista kirjoitin aiemmin ja tästä pääsee lukemaan, jos kiinnostaa. Mietin, mitä hyviä kasvisruokareseptejä mulla on ja rehellisesti sanottuna hyviä ohjeita oli vain muutama. Ja nekin oli lähinnä keittoja tai kasvispihvejä. Siispä tässä on myös yksi projekti vuodelle 2012. Löytää hyviä kasvisruokareseptejä. Ehdotuksia otetaan vastaan (mut ei mitään "korvaa vain soijarouheella jauheliha" -ohjeita). Pitää muistaa, että mulla on menossa se 20€/viikko ruokabudjetti eli helppoja edullisia ruokia on hakusessa. Toisaalta kasvikset on halpoja, kun suosii kausituotteita. Ah, ihanaa, olen tästä projektista innoissani.
Mulla on juoksu, ruoka ja muutto -projektit nyt päällä. Muuttoa varten olen tehnyt jo pari post-it lappua, mitä pitää hoitaa, hankkia jne. Sit ku asiat on hoidettu, voi vain vetää yli ja olla tyytyväinen.
Niin ja kaiken tän lisäksi mulla on opiskelu ja työ mitkä pitää kiireisenä, mutta eiköhän sitä energiaa löydy kaikkeen. Tänä keväänä aion nauttia elämästä ja olla stressaamasta turhista asioista.
*tiedoksi niille, jotka ehkä kauhistui: lasi skumppaa + autolla! ajoin autoa 3,5 tuntia kilistelyjen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti