Näin pari päivää sitten tuoreen kuvan X:stä.
Oisko mun pitänyt tuntee jotain? Olisko kuvan pitäny herättää jotain reaktiota? Mene ja tiedä, mutta voin rehellisesti sanoa, ettei kuva liikauttanut minua mihinkään.
Hetken aikaa kuvaa katsoin ja totesin, että eipä se oo muuttunu - ainakaan ulkonäöltään (en varmaan itsekään kummoisesti :D). Unohdin kuvan, kunnes se jostain tuli mieleeni tänään. Niin paljon se ihminen minulle enää merkitsee! Uskomatonta, en tunne katkeruutta, en kaipuuta, en surua. Enää ei pulssi nouse kun mietin, et mitä tekisin jos häneen törmäisin sattumalta.
Olen kiitollinen niistä hyvistä asioista mitä siinä suhteessa oli, se suhde ja varsinkin ero opetti minulle paljon, mutta se on ollutta ja mennyttä. Nyt minulla on jotain parempaa ja siitä olen kiitollinen. Kiitollinen X:lle, että se teki niin rohkean päätöksen vaikka se sattui ihan pirusti. Sain tilalle jotain mistä en edes pystynyt haaveilemaan.
Ja kaiken tän jälkeen ajattelen, et kuinka moni olisi kitkuttanut huonossa suhteessa pidempään (tietäen ettei siitä kuitenkaan koskaan tulee mitään sen suurempaa ja vakavampaa), esittänyt ja antanut ymmärtää toiselle et asiat on kunnossa. Uskon, että pidemmän päälle "esittämisen" huomaa, mutta ei heti.
Aika parantaa haavat ja ajan kanssa näkee niitä hyviäkin asioita huonoista hetkistä.
p.s. täällä siis ollaan, yritän nyt parantaa kirjoittamista...sillä asiaa olisi, mutta se aika :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti