Aika

Vuorotyö on joskus haastavaa, varsinkin jos sitä tekee molemmat. Yhteinen aika voi jäädä vähiin ja välillä tuntuu, että teemme vain vahdinvaihdon ulko-ovella. 

Toisaalta voihan sitä ajatella toisinkin päin, että on vuorotyöstä jotain hyvääkin. Esim. nyt muru nukkuu ja minä teen omia hommiani koneella. Saan tehdä rauhassa, eikä kukaan ole vähä väliä keskyttämässä (ellei tuota pientä miestä lasketa). En kauheasti halua "omaa aikaa", mutta vuorotyöläisinä saamme sitä huomaamatta ja kyllä sitä jollain tapaa arvostaa. Toisaalta omaa aika saan myös julkisissa matkustaessani, silloin saan kelattua (jos jaksaa) päässäni asioita rauhassa. 

Sitten kun sitä yhteistä aikaa on, niin sitä taas osaa arvostaa pitkän vahdinvaihto rupeaman jälkeen. Olen myös muuttunut yhteisen ajan suhteen sen verran, ettei siihen tarvitse keksiä tekemistä kauheasti. Riittää se oma sohva ja muru (ehkä vähän herkuja). Toki välillä tuntuu, että sen yhteisen ajan puitteissa tehdään asioita paljon, kun muulloin ei ehdi.

Arvatkaa mikä ois helpointa?

Lopettais miettimästä onko tää nyt yhteistä tai omaa aikaa. Nauttis vaan siitä hetkestä mikä milloinkin on menossa. Toki välillä kantsii pysähtyä miettimään asioita, mutta yleisesti lopettais tän turhan stressaamisen ajasta. 

Mulla on ihana puoliso, meillä on ihana koira, mulla on kiva työ ja meillä on kiva elämä. 

Mitä muuta ihminen tarvii?

Kissa pöydälle

Nostin tänään kissan pöydälle. Sanoin murulle suoraan et jonku on nyt muututtava tai sit mietitään jatkoa tarkkaan. En vain jaksa näin, eikä jaksa hänkään. Molemmat haluaa tätä, mut erilaiset murheet on vaan vieny molempien keskittymistä muuhun kuin parisuhteeseen. Vaikka tietää et tässä se on ja et toi on se oikea ihminen minulle, niin mitä kaikkea sitä pitää kestää?! Minkä verran sitä pa**aa voi ottaa vastaan?! Ja tarviiko sitä ottaa?! 

Onhan kaikissa suhteissa ne ylä- ja alamäet. Vastoinkäymiset jne. kyllä te tiedätte mitä tarkoitan...toisena päivänä kaikki on loistavasti, toisena taas jotain ihan muuta. Sitä olen tavallaan kaivannut parisuhteessa, sitä että toinen näyttää miltä tuntuu....mut voisko se toinen puhua. Kertoa, et mua nyt häiritsee se ja se asia, siksi olen pahalla tuulella. Ei ku ollaan hiljaa ja näytetään se paha olo pienillä eleillä. Se satuttaa ja paljon. 

Itsehän en ole se hiljainen osapuoli tai jos olen, niin arvaatte varmasti et nopeasti mää sen sanaisen arkkuni aukaisen. En vaan pysty olemaan hiljaa kauaa. Ehkä se on jonku mielestä heikkous, ehkä ei. Mun mielestä on vaan parempi sanoa ääneen ne asiat vaikka satuttais, kuitenki ne jossain vaiheessa tulee ilmi parisuhteessa. Mustavalkoista ajattelua? En tiiä. Mää vaan oon tällainen.

Mut tänään nostin tosiaan sen kissan pöydälle ja tuntu et pari palasta loksahti paikalleen. Molemmat tietää, et nyt on jotain tehtävä. Kyllä parisuheen eteen pitää jotain tehdä, muuten se kuivuu. Ja vaikka kokoajan se intohimo on jossain sisällä, niin ois se hyvä näyttää toiselle. Ei saa vaan tyytyä johonki.

Hih, olikohan tässä mitään järkee. Silmät katsoo kieroon ja vielä pitää lähteä pienen miehen kans ulos.

p.s. älkää nyt luulko et murussa on jotain vikaa, eiköhän molemmat oo yhtä syyllisiä tähän tilanteeseen. Onneksi mikään ei oo myöhäistä, vaan pieni notkahdus josta noustaan. Ja ah, kyllä mulla edelleen nousee hymy korviin ku mietin sitä <3

Viikonloppu

Puhuinko jostain leipomisesta...et mun pitää ottaa kuvat niistä tuotoksista. Noh, arvatkaa muistinko? En. Hyvä, mutta lyhyt muisti. Parin viikon päästä uus yritys :D

On ollu viikonloppu. Murun kans ollaan nähty pikaisesti aina jossain välissä ja nytkin se on vanhalla asunnolla nakkaamassa kaverinsa kanssa jotain tavaraa roskiin. Kaippa se sieltä ihmisten aikaan tulee. Ois kiva et ees hetki saatais hiissailla kotona kahdestaan ennen ku meen nukkumaan. Murulla taas on yövuorot tulossa, joten se varmasti yrittää kääntää rytmiä. On se ihanaa ku molemmilla vuorotyö. Mut ei valiteta, on kuitenki töitä ja ihan mieleistä se molemmilla on. Vähä on kuitenki ikävä yhteistäaikaa ja vaan sohvalla makoilua. Ja jotain muutaki ;)

Meistä tuli tänään autottomia. Tarina pitkä, mut kyllä sitä tähänki tottuu. Ja luultavasti ei kauaa tarvi olla autoton. Mut pyörällä pääsee kivasti, varsinki kesäisin. Ainoo, et pikku herran osalta auto ois hyvä. Rokotuksia ku ei oo vielä, niin ei uskalla lähtee vielä junaan harjoittelemaan siellä matkustamista. Onneksi sitä vielä ehtii harjoitella.

Noh, tässä nopeasti mun viikonlopun kuulumiset. Tarkoitus on kirjoittaa peitoista (omat vai yhteinen) kunhan aikaa on paremmin?

Äh...

Aloin miettimään et mitä kesäsuunnitelmia meillä on murun kanssa? 

Kesäkuussa yhdet suuret synttärit, mun lapsuudenkotikaupungissa. Siellä muru tapaa suuren osan loppusuvusta. Kesä-heinäkuun vaihteessa on yhdet pippalot, joihin mennään. Tätä odotan jo nyt innolla, ja sit on heinäkuussa yhdet häät, mut niihin mää kait menen yksin. Kutsu tuli ennen murun astumista kuvioihin....mut mitä muuta? Pitäiskö olla jotain suunnitelmia? Äh...ois se vaan kivaa, edes käydä risteilyllä tai jotain vähän spesiaalimpaa tähän perusarkeen. Mutta mitä. Ehkä me keksitään jotain. Toivottavasti.

Ja se jotain ei tarvi olla mitään suurta, vaan jotain poikkeavaa. Leffa, ravintola, lintsi, suomenlinna jne. kelpaa...en mää kuitenkaan niin vaativa ole :D Toisaalta spontaanisti tehdyt jutut on kans kivoja, ei kaikkea aina tarvitse suunnitella etukäteen. Mut silti, kait sitä saa vähän haaveilla yhteisestä lomasta? Sitä meillä ei ole tänä kesänä, mut molemmilla onneksi on lomaa. Se on tärkeintä ja koska vuorotyötä tehdään, voi toisen loma-ajalle sattua arkivapaita, jolloin voi sit tehdä sitä jotain jos jaksaa. Tosiaan jos jaksaa. 

Mut nyt tää lähtee leipomaan, mikähän leipuri musta on tullu :D Saisinkohan tällä kertaa otettua vaikka kuvan, ennen ku parempiin suihin häviää ;)

Kui?

Tää viikonloppu on erilainen. 

Muru on hoitamassa muutaman kilsan päässä koiraa (pentu sekin) koko viikonlopun. Minä olen kotona pikku pojan kanssa - soitellaan/tekstaillaan toiselle et hoida se ja se asia, parhain ehkä oli se puhelu joka meni suunnilleen näin:

Mitä teet?

Katon peliä. 

Ai.

Kui?

Ei mulla mitään asiaa ollu. Soitin vaan ku oli ikävä. Moikka. 

Moikka.

Todellista asiaa siis meillä on :D Mut on se vaan ihana...siirappia siirappia. Niin ja mehän siis nähdään huomenna, et ei me olla etes 24 tuntia erossa. Mut ikävä on.

p.s. toisaalta on se ihanaa ku saa olla illan yksin, toisaalta vuorotyö antaa arki-iltaisinkin mahdollisuuden olla yksin.

Aavaa

Olen päivitelly uutta blogia.

Samaa vanhaa siellä on :)

Perjantai

Onko jo perjantai? Mihin tää aika kuluu, on vaan liikaa kaikkee, mut mistä on valmis karsimaan... Asioiden karsiminen ku ei oo helppoo. Haluisin sanoo, et kyllä kaikki järjestyy - eikö ne aina loppujen lopuksi mee kuitenkin jollain tapaa hyvin. :D

No mut asiaan mitä oon parina päivänä pohtinu. En tiiä mitä te muut ajattelette...mut oma suhteeni vanhempiini on jokseenki hyvä, mut silti...miten sitä voi selittää??? Kohtelias? Korrekti? No jotain sinne päin. Toki kerron heille tärkeistä asioista, mut emme soittele päivittäin.

Tää "suhteen laatu" kävi ilmi taas männäviikolla. Eikö aikuinen lapsi saa tehdä omia valintoja, omia päätöksiä ja kantaa itse vastuunsa teoistaan. Eikö? Olen muuttanut kotoa 18-vuotiaana ja sitäki ennen jo hyvin pitkään hoitanut omat asiani.

Omista päätöksistä jne. olen kertonut heille, mutta entä jos päätös ei heitä miellytä. Voiko vanhemmat vetää siitä herneet nenään? Näköjään voi. Omasta mielestäni olen ollut aina suht kiltti ja ajattelevainen. En ole halunnut tuottaa harmaita hiuksia heille, vaan olen aina miettinyt miten esitän asiat heille - ilman et heidän tarvis mutehtia turhia.

Tuntuu pahalta, että he vetävät ne herneet nenään minulle tärkeästä asiasta. Ihan ku oison pettänyt heidät, olisin tehnyt maata mullistavan päätöksen. Ja hei kyse on nyt pennusta...ei sen vakavemmasta.
Mut jos vanhempani (toinen heistä) ei pysty hyväksymään, et elän omaa elämääni omalla tavallani, niin sille minä en voi mitään. Itseään varten täällä ollaan - ei muita.


P.s. tiedän mistä herneiden vetäminen on sit periytyny :D jotain hyvää tästäki...kait.