Mää jos kuka olen mestari vetämään herneet nenään :D Mutta yhtä nopeasti kuin ne herneet sinne menee, niin tulee ne nopeasti poiskin. Tää on asia mikä häiritsee mua ja haluaisin, et oppisin ottamaan vähän rauhallisemmin. Aina kaikesta ei tarvi vetää niitä herneitä nenään.
Tänään tuli sit pieni kohtaus, jonka jälkeenpäin analysoin päässäni et mistä sen kertainen johtui. Ja löytyihän se syy, vaikka se ei anna syytä kiukutella.
Tajusin, et mulla on ihan kauhee koti-ikävä. Mulla ei oo kertakaan ollu koti-ikävää ku olen kotikaupungistani aikanaan lähteny...siis ei kertaakaan!
Viimeksi kävin joulun aikaan siellä. Eihän tää oo ees pitkä aika. Noh, onneksi pääsiäisen vietämme siellä, minä viikon ja muru töiden takia vähän lyhyemmän ajan. Mitään suunnitelmia ei olla tehty, ollaan vaan ja nähdään mun perhettä. Niin ja meidän harrastusta aiottaan sielläkin harrastaa (sitä mihin kuuluu ulkoilma ja salapoliisintyö, ei kuitenkaan lintubongaus ;)).
Syy miksi koti-ikävä on, on se et mun äiti leikattiin tällä viikolla, joka on myös vaikuttanut mielialaan. Onneksi kaikki meni hyvin ja mun äiti on päässyt jo kotiin, vaikka lepoa on seuraavat pari viikkoa tiedossa.
Kumma miten kyseiset jutut pistää miettimään asioita. Mitä haluaa ja mitkä on itselleen niitä tärkeitä asioita/arvoja. Materiaali ja rahahuolet tuntuu pieneltä.
En tiiä onko tää normaalia muiden elämässä, mut tuntuu et just ku asiat menee hyvin, niin sit aina tulee jotain ikävää. Eikö edes hetken aikaa vois olla rauhallista? Kait se elämä luonnostaan pitään huolen tasapainosta ja siitä että jalat pysyy tukevasti maassa.
Mut elämä on täynnä väliaikaisia hetkiä ja ihmisiä, hetkiä aallon huipulla ja siellä pohjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti