Luin sit vanhoja tekstejäni ensimmäistä kertaa. Luin lokakuun läpi. Enempää en tällä kertaa lue. Ei vaan pysty, liian raskasta. Pää ei enempää jaksa sisäistää. Mun elämäähän se on, toisaalta tuntuu et lukis vieraan ihmisen elämästä. Asioita joita olen unohtanut, asioita jotka muistan edelleen niin kuin ne olen kirjoittanut.
p.s. muru on yövuorossa, joten aikaa on ajatella kaikkea mennyttä...
2 kommenttia:
Rankkaa saattaa tosiaan olla tuo palaaminen vanhoihin juttuihin omien tekstien kautta... Itse en ole vieläkään (6 vuotta erosta) pystynyt avaamaan päiväkirjojani, saati lukemaan yh-tään mi-tään liittyen suureen rakkauteeni. En tiedä pystynkö ikinä?
Ehkä ero on se, että X ei ollutkaan suuri rakkauteni ja siksi pystyn lukemaan tekstejä vaikkei se helppoa ollut. Luulin etten pysty tekstejä lukemaan, mutta kai tää vuosi oli tarpeeksi pitkä aika ja nyt elämässä on niin paljon muuta, että välimatkaa on tarpeeksi tullut.
Lähetä kommentti